1.8.2016

Puuvillaneule teltan hämäristä




Meidän lapset, varmaan kaikkien, inhoavat villavaatteita. Kutittaa. Siispä neuloin Pikkiriikkiselle puuvillaneuleen Novitan ekopuuvillalangasta. Näyttää kevyesti nuhjuiselta jo uutena, mutta eipä tuo haittaa.

Keskeneräisestä Uhmakas totesi odotetusti, että "Hyi, yäk!"






Siispä tein kettukaverille samanlaisen. Kettu on kuulemma alkanut palella ja sille on ollut paita tilauksessa jo pari päivää. Johan kelpasi tytöllekin oma raitapaita.

Eikä kutita. Mallia otin teltan hämärissä parista vanhasta paidasta ja neuloin sen verran, mitä milläkin värillä riitti. Ihan hauskasti onnistui näistä epäsuunnitelmallisista lähtökohdista huolimatta. Helmassa olisi saanut olla kolme senttiä lisää, mutta vaatisi liian työläitä toimenpiteitä. Menee näin, ja menee sitten Miukulle kohta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti