31.7.2016

Raitamekko ja hellehattu










Laskin, että viimeisten kuuden kesän aikana olen neljänä kesänä ollut joko raskaana tai imettänyt. Eli ei ole tehnyt mieli hankkia kesävaatteita, koska vaatevalikoima on rajautunut mahan tai avattavan etumuksen mukaan.

Tänä kesänä olenkin sitten ostellut muutamia mekkoja, joista tämä kuvien raitamekko on tämänhetkinen suosikki. Ihanaa, painavaa mitäliemateriaalia, liehuu tuulessa viileästi ja venyy joka suuntaan mukavasti. Ostin mekon Viron reissulta, ja laatu on sitä, mitä tällä hintaa saattoi arvatakin: saumat jo irvistelevät. Mutta ihana asu kesän helteisiin, arkeen ja pieneen juhlaan. Ja partioleirilläkin mekkoilin tässä, edustamani kuvitteellisen lippukunnan Pinkit Pimut hengessä. Kunnes sain helmoilleni sitä eilen mainittua vaaleanpunaista oksennusta.

Ja vaikka olisin voinut ostaa mitä vaan, niin ostin sitten kuitenkin tällaisen, jonka kaula-aukko on antava ja venyvä, kuin imetysaikoina konsanaan ja vaatii jotain peittävämpää alle. Ja jossa kuitenkin näytän vähän pullealta ja jonne kyllä mahtuisi ties monennenko kuukauden raskausmaha. Mutta olen huomannut muidenkin kohdalla ajattelevani, ettei ainoa keino näyttää hyvältä ole se, että näyttäisi mahdollisimman pitkältä ja hoikalta. En itsekään jaksa surra, jos sitten jostain kulmasta näyttäisinkin no, sellaiselta, kuin oikeasti olenkin.

Hatun ostin Lidlistä, poistin vain mustan nauhan, joka sai pääni näyttämään kummallisen litteältä. Siinä meni epäimartelevuuden raja tällä kertaa.



(Kuvat otti 6-vuotias. Tai ensimmäisen Mr Pii, mutta sen kanssa ei tänään sujunut yhteistyö. Sen pitkäjänteisyys on samaa luokkaa, kuin irti päästetyllä solmimattomalla ilmapallolla. Räpsäisi tuon ekan kuvan lompsiessani takapihalle kohti kuvauskohdetta. Seuraavat kuvat olivatkin epätarkkoja ja puolen minuutin päästä hän oli jo tonkimassa mansikkamaata mun keikistellessä yksin nolona omenapuun alla.)




30.7.2016

"Kerran partioleirillä..." Eli jättimäinen Roihu-pläjäys



Tungen kaiken Roihu-matskun samaan postaukseen. Tulee ennätyspitkä, ja silti pelkään, että palaan jatkossa aina aiheeseen, kuin American Pie -leffassa konsanaan ("Kerran bändileirillä....").

Leirillä kohdattiin muutamia haasteita ja muutamia yllättäviä asioita. Onneksi säät olivat hyvät, joten haasteet pysyivät selätettävinä.


Haasteet:
- Ruokailu. Liian nälkäiset/krantut lapset ja järjetön määrä vihaisia, sokerinhimoisia ampiaisia.
- Henkiset haasteet. Sosiaalisuutta joutui välillä pinnistelemään. Tosin olin tuskin ainoa.
- Päivärytmin muutosten uuvuttamat, välillä hyvinkin tuliset lapset.
- Helle teki kepposen pieniruokaiselle ja -juomaiselle Pikkiriikkiselle ja hetken jo luultiin oksennustaudin iskeneen. Todettiin kuitenkin auringonpistokseksi ja Leirisuoralle näyttävästi läsähtänyt vaaleanpunainen marjapuuro-oksennus jäi onneksi ainoaksi.
- Lasten kanssa leirin loputtomasta ohjelmatarjonnasta oli mahdollista kokea vain murto-osa. Joskin se murto-osakin oli kyllä aika kiva.
- Hermot. Väsyneinä lapset kitisevät ja vikisevät ja väsyneiden aikuisten hermot paukkuvat. 
- Hormonaalisesti haasteellinen viikko. Kröhöm. Mielentiloista ja muista konkreettisemmista haasteista selvittiin kuitenkin olosuhteisiin nähden varsin hyvin.
- Pienen kakkapyllyn peseminen oli vähän haastavaa. Kosteuspyyhkeillä hoidettiin enimmäkseen. Tästä syystä olisin voinut julkaista kyseisen pyllyn kuvan instassa leirihäästägillä "#mäoonliekeissä".

Yllärit:
- Selkä on ollut retkipatjalla nukkumisesta paremmassa kunnossa, kuin kotona!
- Lapset sopeutuivat kuitenkin ihmeen hyvin ruoka-aikojen liukumiseen ja nukkumaanmenoaikojen venymiseen. Pienin varsinkin. Nukkui, kun nukutti, ja odotti ruokaa kiltisti. Ja söi sitten mukisematta, mitä tarjottiin.
- Lapset ymmärsivät ongelmitta reviirin, jolla oli ok mennä vapaasti ja minne taas ei ollut lupaa lähteä.
- Peiliin katsomattomuus ja suttuisuus alkoi ihmeen äkkiä tuntua hyvältä. Myös henkisellä tasolla tuli äkkiä vaihe, ettei miettinyt, miltä näyttää tai kuulostaa esim. kilahtaessaan kiukutteleville lapsille. En tosin laske sitä välttämättä hyväksi asiaksi. Mutta jotain lohdullista oli sen huomaamisessa, että muutkin kilahtelee ulkopuolisen silmin tyhmistä syistä.
- Partiotoiminta ei tuntunutkaan niin vieraalta, kuin olin ajatellut. Oonhan ollut ikäni seurakunnan leiritoiminnassa ja niissä puitteissa joskus metsäretkilläkin. Lisäksi erilaiset festarikokemukset muistuivat suurleirillä vahvoina mieleen. Harkitsinkin jo oman lippukunnan perustamista. "Pinkit Pimut", tms, joiden toiminnassa korostettaisiin sitä, että leirilläkin voi lakata kynsiä, ja tavaroita voi säilyttää rintsikoissa, jollei leggareissa satu olemaan taskuja.
- Nukuttiin teltassa todella hyvin. Lapset alusta alkaen ja me aikuiset muutaman yön totuttelun jälkeen. Loppuleiristä ei edes herätty enää aamuyöllä tulevan bajamajan tyhjennysauton rymistelyihin.
- Siedin hämähäkkejä ja öttiäisiä ihmeen hyvin. Tosin mun telttaan ei kellään yli kaksijalkaisella ollut mitään asiaa. Eikä jalattomillakaan kyllä, joita telttamme ulkopuolella nähtiin luikertelevan. Söpö kengännauha nähtiin itsekin kerran, pujahti telttamme alle pieneen maankoloon. Mutta ei sentään mitään myrkyllistä. Ampiaisia aloin kuitenkin vihata. Sain kaksi osumaa, Miuku yhden ja Pikkiriikkinen peräti kolme. Sikamaiset rontit!
- Haluan sen partiolaulukirjan! Luulin, että siellä olisi lauluina "Meil on metsässä nuotiopiiri" ja "Tää ystävyys ei raukene", mut siellähän on just kaikkia mahtavia! Miten ihmeessä mä unohdin sen siinä vaiheessa ostaa, kun sain käteistä?


Ja vielä yhden kotialbumin verran blogikriteerit täyttäviä silmättömiä kuvia. Näiden kertovuutta ja tarinan kattavuutta en nyt jaksa miettiä. Jokseenkin aikajärjestyksessä kyllä taitavat olla.

Telttatontti löydetty. Ensimmäisenä pystytettiin matkasänky hyttysverkolla.

Tärkeää oli saada myös riippukeinu paikoilleen. Yläpeti hommattiin paria päivää myöhemmin.

Pienen leiriläisen partiohuivi yltää melkein pyllyyn asti. Eikä Miuku ollut läheskään pienin riehulainen. Naama sinisenä kotimättäältä poimitusta välipalasta.

Päiväunet teltan lattialla...

...ja ihan yllättäen ruokajonossa. (Partiohuivista roikkuu meidän teltan avaimet. Onneksi ei kadonneet!)

Avajaisissa saatiin liputtaa alaleirimme puolesta.
Alaleirimme Riehun, eli kotikylämme sisääntuloportti.

Meil on metsässä nuotiopiiri... Eikun leikkipuisto.

Riehun telttakirjaston pihassa konserttia kuuntelemassa.

Musamasan mukana päästiin tepsuttelemaan maalitassunjälkiä.

Pieni puukonkäsittelijä ei pidä laastareista. Toisaalta tämä ihan toimiva paketointitapa heijastaa erähenkeä hyvin.

Taas hän sammui kesken leirisuoran ihmisvilinän tutkiskelun.

Ei oltu yksin.

Tiivis tunnelma.

Peilittömyys ei haitannut siellä, mutta jälkikäteen kuvia katsoessa vähän puistattaa.

Maastomenotaidot kehittyivät telttanarujen yli kömpelöidessä.

Vesipullot omiin reppuihin pakattuina. Tällä kertaa muistettiin juoda ja syödä edelliskertoja paremmin. Yksi oksennus opetti. (Tosin tyyppi tunnusti skipanneensa käsidesin edellisellä ruoalla ja arveli oksennuksen johtuneen siitä. Käsidesin tarjoaja oli muistuttanut, että voi tulla sairaaksi, jollei käytä... "Äiti, se oli oikeessa...")

Illan pimetessä pelailtiin naapurin aikuisten kanssa korttia ulkona.

Hellepäivän telttapäikkärit.

Pyykkäämäänkin pääsi. Tosin homma jäi vähän kesken, kun keskimmäistä pisti ampiainen 3 kertaa.

Hellepäivän kylpy hoituu muovilaatikoissa naapurin lasten kanssa.

Lasten discossa tanssittiin ja limbottiin.

Ainahan metsän siimeksestä löytyy pallomeri tai pari.

Taiteiden yönä kävin iltakävelyllä. Leiriä varten rakennettu laituri savuavine suihkulähteineen oli aika uskomaton.
Järvessäkin sai puuhata monenlaista.
Leirisuoran väriloistoa.

Päättäjäisten villiä tunnelmaa on vaikea millään mun ottamista kuvista ilmentää. Hienoa oli.
 
Nämä piti saada kasseihin mahtumaan, roudattua metsän läpi ja ängettyä autoon. Onnistuttiin lopulta, vaikka tarvittiinkin leirin johdon apua. Hih.

Sitten mulle iskikin järjetön päänsärky ja leiriflunssa. Mutta mikä onni, että vasta tässä vaiheessa. Kaikki meni kaikin puolin nappiin. Hyvä, kiva, bra ja niin edelleen.





29.7.2016

Koti. Sauna ja puhtaat lakanat.



Aikomuksena oli jäädä leirille vielä yhdeksi purkupäiväksi, mutta flunssa iski teltan länsipäädyn asukkaisiin (Miuku ja minä), joten lähdettiin samassa ruuhkassa, kuin muutkin leiriläiset. Tänään herättiin hämmentyneinä kotona. Rannekkeet on klipsitty irti ja autossa löyhkää edelleen purkamaton lasti mullan, hien ja bajamajan hajuista tavaraa.



Oli hieno, huikea, ikimuistoinen leiri. Leirin aikana tuli mieleen niin monta blogiinkin kirjoitettavaa asiaa elämyksistä ja tuntemuksista, että arvelin paluupostauksen paisuvan kilometrien mittaiseksi. Nyt en kuitenkaan osaa sanoa yhtään mitään. Ehkä teen jonkun kokoavan katsauksen, kun saan kuvat ja ajatukset jäsenneltyä. Tällä erää en pysty muuhun. Hienoa oli, ja hienoa oli päästä 11 päivän jälkeen saunanraikkaana puhtaisiin lakanoihin, jotka viimetöikseni vaihdoin ennen leirille lähtöä. Olinpa viisas ja itselleni ihana.


22.7.2016

Roihuterkkuja




Löysin tekstiluonnoksista kuvan, joka ei liity mitenkään tähän hetkeen. Mutta voi kai senkin alle partiojuttuja kirjottaa? Kuvatta on niin ankeaa. Instassa on ruuhkaa, enkä saa sinnekään kaikkea tahtomaani lisättyä.

Leiri on sujunut hyvin. Takana on neljä telttayötä ja lukuisia leiriruokailuita. Toimintaan ollaan osallistuttu rennolla tahdilla ja tuttuihinkin on ehditty törmäämään.

Hermoja raastavimpia on ruokailut. Isommat lapset pitkästyy ja tyhmäilee, kun ovat valmiita tai jollei ruoka maistu. Pienin hermostuu, jollei ruoanjakelu toimi tauotta. Eli oma syöminen jää... Inhottavinta on kuitenkin sokerinhimoiset ampparit, jotka käy iholle ja ruokaan. Yksi ryökäle pisti mua kainaloon ja nyt en kestä niiden pörinää yhtään.

Säät on olleet leirisäiksi mainiot. Yösateita ja pilvistä, mutta väliin hellettäkin.

Nyt pidän hermolomaa teltassa muiden mentyä suihkuun. Hiljaisuudelta tuntuu, vaikka ympärillä itkee vauvoja, kulkee ihmisiä ja kuuluu kaukaisen lavan musajytke ja partiolaisten fiilishuudatuksia. Juuri joku ohikulkija pieraisi äänekkäästi meidän teltan kohdalla. Yksityisyys saa täällä myös uuden merkityksen.

Jännittävää, hauskaa, intensiivistä. Välillä myös tylsää (esim nukkuvia lapsia vahtiessa), hermostuttavaa (oma ja lasten yhtäaikainen väsähdys).

Kännykällä näpyttely ei oikein mee yhteen ajatuksenjuoksun kanssa, joten jääköön enemmät jorinat tällä kertaa välistä. Mutta hienosti sujuu ja kaikki hyvin! Jatkan hermojen latausta ennen suihkuttelijoiden tuloa.




21.7.2016

Orkidean kukkia






Se kukkii taas. Neljättä tai viidettä kertaa.
Hetki ennen edellistä kukintaa katkenneen varren tilalle kasvoi onnekkaasti kaksi uutta nuppuvartta, joten olipa onni, että katkesi. Nyt se on komeampi, kuin ikinä.

Olen hänet aikaisemminkin blogissa esitellyt, ja aina muistuttanut, etten tästä saavutuksesta huolimatta ole lainkaan viherpeukalo. Tämä Dea Orkkinen (nimesin juuri, eikö aika hyvä nimi?) saa vettä silloin tällöin (ei upottaen) ja viihtyy aurinkoisen ikkunan alla (ei ohjeen mukaisessa puolivarjossa) ja lannoitetta ei ole koskaan nähnytkään.



Nämä kuvat olen ottanut pitkin viimeisintä kukintaa. Ensimmäinen näistä kuvista on otettu huhtikuussa ja viimeinen nyt heinäkuussa. Kukkia on peräti 14. Ja vieläpä on molempiin varsiin pitkän kukinnan jälkeen ilmestynyt uusia nuppujakin. Hän on vähän kuin mun lemmikki. Ja lasten mielestä on outoa (no, on munkin mielestä), että Hän on kahta lastamme vanhempi.






19.7.2016

Ruohonleikkuri




Mr Pii on tänä kesänä haaveillut robottiruohonleikkurista. Ei oo sellaista hommattu. Hommattiin tällainen:



(Partioleirijuttuja tulee instaan, kun tänne en puhelimella saa ladattua uusia kuvia. Alku on mennyt hyvin, mitä nyt ruohonleikkaajaa kiukkujännittää välillä.)







18.7.2016

Kakkahousuna (?!!) eläinpuistossa









Eläinpuistoreissu oli mukava ja aurinkoinen, varmasti oikein sellainen lapsuuden rakas lomamuisto. Silti päätän kertoa teille vain tarinan vessareissusta tyttäreni kanssa. Ja sen voin muuten ohimennen kertoa myös, että peräti EN unohtanut kameraa kotiin, mutta muistikortin kyllä. Poika kuvasi omalla pikkukamerallaan reissun ainoat kuvat. Lähinnä verkkoja ja pusikkoja. Mutta ihan hauskojakin otoksia seassa oli. No mutta nyt siihen vessajuttuun:

Mentiin tytön kanssa samaan koppiin ruuhkan takia. Vessassa oli pitkä jono naisia vielä meidänkin jälkeemme. "Äiti, sulla on kakkaa housuissa", sanoi neljävuotias veikeällä ilmeellä kopissa kesken kaiken. No eipä oo. "Onpas, sulla on äiti KAKKAA HOUSUISSA!" No ei kyllä oo, sanon huvittuneena, mutta hiljempaa yrittäen esimerkilläni saada hänetkin hiljenemään. Mutta ei, häntä naurattaa, katsoo mua ilkikurisesti ja kääntää pään ovea kohti. Huutaakseen kaikille: "ÄITI MÄ NÄIN!! SULLA ON KAKKAA HOUSUISSA!!"

Ulos tullessa pidin suuni kiinni, vaikka mieleni olisi tehnyt kaikille julistaa (ja vaikka näyttää), että mulla ei todellakaan oo kakkaa housuissa, eikä värikkäitä pieruja, tai mitään muutakaan. Ensi kerralla eri koppeihin. Kamala ketkuilija! Vaikka salaa vähän arvostan nokkelaa jäynää.


Semmosta. Päivän muihin aiheisiin: Partioleiri paisuu osaltamme iloisesti ja yllättäen lähdetäänkin jo huomenna. Iiks ja jipii! Blogiystävät, nähdään monen päivän päästä! Jotain ehkä klikkailen leirin aikana julki, mutta akku tuskin riittää päivittäisiin blogikierroksiin. Pus, hyviä helteitä!




16.7.2016

Matkatavaroina laatikollinen kenkiä






Ensiviikko ja ensiviikon huikeat haasteet ja elämykset odottavat! Jännittää, innostaa ja ihan vähän huolestuttaakin. Valmistelut on hyvällä mallilla, sanoisin. Kamat alkaa olla kasassa ja bloggerin luonnoksissa on muutama klikkausta vaille valmis teksti reissun ajaksi. Jos siis ehdin sen klikkauksen sieltä leiriltä klikata tai jos vain puhelin on käyttökunnossa. Tai sitten ajastan ne. Hmm... Tämähän onkin tärkein asia nyt mietittäväksi... Toisaalta mulla on aikaa miettiä jopa näitä, joten hyvällä mallilla on kaikki.

Tavaroita ollaan pakattu muovilaatikoihin. Jottei mun tarvitsisi ennen lähtöä tarkistaa sisältöä viiteen kertaan (ja ettei sitten leirillä tarvitse tonkia joka laatikkoa ja kassia löytääkseen esim. villasukkia), oon merkannut ulkopuolelle teipein, mitä mistäkin laatikosta löytyy. Kuten huomaa, ei olla tavoiteltu mitään travel light -teemaa, vaan tavoitteena on travel comfortably. Mieluusti totean jälkikäteen pakanneeni esim. sadevaate-/haalarilaatikon mukaan ihan turhaan.

Sutkupakkaus, kuten partiolaispuolisoni sanoo. Viitaten sudenpentujen pakkaamiin muuttokuormiin.

Tänään lähdetään piipahtamaan Ähtärin eläinpuistossa 6-vuotissynttäreiden(kin) ratoksi. Viimeisessä kuvassa näkyy etäisenä hahmona pojan toivoma paristokäyttöinen veturi. Brion junanrata on legojen ohella lelu, joka on säilyttänyt kiinnostavuutensa vuodesta toiseen.




14.7.2016

Jäätelökiskasynttärit



Meillä vietettiin tänään ihkaensimmäisiä kaverisynttäreitä. Lapsi itse oli jostain idean napannut ja niin sinnikkäästi puhui parin naapurin kutsumisesta, että päätin lopulta myöntyä.

Mitään ohjelmaa tai tuliaispussukoita en ollut viritellyt, eli en tiedä, menikö nyt nykysynttärietiketin mukaan ihan oikein. Kavereiden lahjat ainakin olivat makeempia, kuin 90-luvulla tavattiin antaa, jolloin viimeksi oon kaverisynttäreillä ollut. Sankari itse oli NIIN onnellinen. Katsoin tässä kuvia ja sen ilmeet sulattavat mun sydämen. Jännitys, hermoilu ja odotus on vaihtuneet riemuksi. Kismetissä luki "Parhaalle kaverille". Sekin hymyilytti, kun vasta illalla huomattiin teksti lukea.


Tai no, ehkä meidän jäätelökioski meni jonotuksineen ja tilaamisineen ohjelmanumerosta. Ja ilokseni pakastin edelleen pullistelee herkkujätskeistä, joten mäpäs tästä lähdenkin moikka!