31.7.2016
Raitamekko ja hellehattu
Laskin, että viimeisten kuuden kesän aikana olen neljänä kesänä ollut joko raskaana tai imettänyt. Eli ei ole tehnyt mieli hankkia kesävaatteita, koska vaatevalikoima on rajautunut mahan tai avattavan etumuksen mukaan.
Tänä kesänä olenkin sitten ostellut muutamia mekkoja, joista tämä kuvien raitamekko on tämänhetkinen suosikki. Ihanaa, painavaa mitäliemateriaalia, liehuu tuulessa viileästi ja venyy joka suuntaan mukavasti. Ostin mekon Viron reissulta, ja laatu on sitä, mitä tällä hintaa saattoi arvatakin: saumat jo irvistelevät. Mutta ihana asu kesän helteisiin, arkeen ja pieneen juhlaan. Ja partioleirilläkin mekkoilin tässä, edustamani kuvitteellisen lippukunnan Pinkit Pimut hengessä. Kunnes sain helmoilleni sitä eilen mainittua vaaleanpunaista oksennusta.
Ja vaikka olisin voinut ostaa mitä vaan, niin ostin sitten kuitenkin tällaisen, jonka kaula-aukko on antava ja venyvä, kuin imetysaikoina konsanaan ja vaatii jotain peittävämpää alle. Ja jossa kuitenkin näytän vähän pullealta ja jonne kyllä mahtuisi ties monennenko kuukauden raskausmaha. Mutta olen huomannut muidenkin kohdalla ajattelevani, ettei ainoa keino näyttää hyvältä ole se, että näyttäisi mahdollisimman pitkältä ja hoikalta. En itsekään jaksa surra, jos sitten jostain kulmasta näyttäisinkin no, sellaiselta, kuin oikeasti olenkin.
Hatun ostin Lidlistä, poistin vain mustan nauhan, joka sai pääni näyttämään kummallisen litteältä. Siinä meni epäimartelevuuden raja tällä kertaa.
(Kuvat otti 6-vuotias. Tai ensimmäisen Mr Pii, mutta sen kanssa ei tänään sujunut yhteistyö. Sen pitkäjänteisyys on samaa luokkaa, kuin irti päästetyllä solmimattomalla ilmapallolla. Räpsäisi tuon ekan kuvan lompsiessani takapihalle kohti kuvauskohdetta. Seuraavat kuvat olivatkin epätarkkoja ja puolen minuutin päästä hän oli jo tonkimassa mansikkamaata mun keikistellessä yksin nolona omenapuun alla.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana mekko! Mä ostin tänään kans raitamekon, hihallisen ja vähän lyhyemmän. Kesälomareissua varten, ja vähän töitä. Sittarista! Siellä katselin myös pyyhekumeja sillä silmällä. Hui! Kyllä kesä saa vielä jatkua, nyt kun on meillä molemmilla mekkoasiat taas reilassa :)
VastaaPoistaNo mäkin katselin eilen kaupassa lyijykyniä ja pyyhekumia sillä silmällä! Iik! Tosin en itselleni vielä, mutta mikä järkympää, niin lapselle! :| Mutta kyllä, kesä saa jatkua, ehdottomasti, kun on nätit mekotkin. :)
PoistaKiitos vinkistä ja hieno on hattu! Mutta liikaa liertä veneilyyn, joten ei ihan täytä kriteerejäni ;(.
VastaaPoistaKaunis kyllä on ja kiitos sulle!
Joo totta, tämä on aika tuulen viemää välillä, veneillessä varmasti varsinkin. :) Samaisessa kaupassa oli silloin pari viikkoa sitten sellaisia pienilierisiäkin, mutta siellä ne tuotteet nyt tulevat ja menevät, joten vähän turha enää suositella. :)
Poista