30.6.2017

Arendelin Annan festarireissu




Anna lähti festareille. Minäkin lähden huomenna. Yksi kiva poika pyysi kaveriksi.

Annalle kävi kyllä tämmöinen klassinen festarijuttu. Sammui jonkun randomin kainaloon puolipukeissa... 7 minuuttia ekan kuvan ottamisen jälkeen.


Itse ajattelin olla vähän rauhallisemmin liikenteessä. Vaikka mistäs sitä koskaan tietää, kenen päästä mun kukkatukkakoristeet illan päätteeksi löytyy.




29.6.2017

Maata jalkojen alla







Jalkojen alla tuntuu olevan maata. Olen päässyt sen pelastusrenkaan kanssa rantaan, ja viime öinä oon jo varovasti miettinyt, että millaisenkohan paatin rakentaisin seuraavaksi sen talvella romuttuneen panssarilaivan tilalle. Oon miettinyt simppeliä soutuvenettä. Airopaikat ainakin kahdelle.

Monena hetkenä tunnen oloni omaksi itsekseni. Juhannuksena fiilistelin sitä, että jaksoin hääräillä, auttaa, huolehtia. Ennen kaikkea iloitsin siitä, että osasin jutella ja hömpötellä ja tunsin oloni virkeäksi. Kaiken kukkuraksi tajusin virkeyteni vasta illalla. Olin tuntenut oloni koko päivän normaaliksi ja pitänyt sitä normaalina.

No, seuraavana päivänä olinkin taas tutummin kykenemätön mihinkään.

Mutta kyllä näitä tulee. Hetkiä, kun muistan, millaista on olla minä. Kun tunnen oloni "omaksi itsekseni".



Vaan onpa tapahtunut sellaistakin järkyttävää, että hätkähdän itseni äärellä. Että kuka tämä ihminen on, jossa elän? Enkä tarkoita pelkästään synkkiä hetkiä, vaan esimerkiksi sellaisia, kun huomaan yömyöhään jumppaavani (jo kolmatta kertaa sinä päivänä) ihan vain siksi, että se rauhoittaa ja nautin siitä. Ja kehityn siinä. Tai silloin, kun tajuan juoksevani elämäni ekoissa juoksutrikoissa pururadalla. Rinnalla pyöräilee lapsi, joka kellottaa mulle 12 minuuttia. Aion kesän aikana saada cooperin testistä hyvän tuloksen. Syytän muuten asahia. Se sai mut iloitsemaan kehoni huoltamisesta ja liikuttamisesta. Jopa lähtemään pururadalle. Sitä en tiedä, mikä ihme sai mut juoksemaan ensimmäisen tolpanvälin tai kilometrin.



Eli kuka TÄMÄ tyyppi on? Häntä en ole koskaan aikaisemmin tavannutkaan. En iki-iki-ikinä. Eikä ole muuten mr Piikään. Toivottavasti se muistaa tämän aina silloin, kun murehtii, että lähteekö meidän perhe koskaan yhteisille laskettelureissuille tai että onko meillä eläkeläisinä yhteistä harrastusta. Että mistäpäs sitä tietää, oikeastaan mistään mitään. Edes siitä, millaisen muijan kanssa on mennyt naimisiin. Ihminen on muuttuva otus.

Mutta hei, tuossa höpsössä palleroneuleessa poseeraa kyllä vanha, täysin tuttu "oma itseni", vähän hönö himmeli.

Ja hmm, taidan se olla "minä" tuolla pururadallakin.








28.6.2017

SEOMIUU!!




Miuku on hilpeä ipana! Kaksivuotias touhuaa isosisarusten mallin mukaan parhaansa mukaan, joskaan aina matkiminen ei mene ihan nappiin. Kuten vaikka silloin, kun nukkevauva nukkuu ja Miuku tulee sanomaan muille "shh", ja laittaa etusormen silmään tai nenään. Ei suinkaan suunsa eteen.

Nukke- ja pehmoleluleikit on muutenkin nyt kaikkein parasta. Leikkiin intoutuu monesti koko katras. Synttärilahjaksi ostimme Miukulle ja siskon Elsa-nukelle kaveriksi oman Kitikoon, eli Anna-nuken. Kitikoo oli tänäkin aamuna ensimmäisenä mielessä. Kun oli (Kauheaa!) kadonnut siitä hyllyltä, missä se yleensä könöttää. Löytyi onneksi sängyn alta heti aamuhalattavaksi. Toissayönä hän lauloi unissaan "Kitikoo". Mikä siis tarkoittaa tietenkin "let it go", eli kaikkea Frozeniin liittyvää. Ääntämisasu voi olla myös "kutikoo" tai "kitkoo", vähän fiiliksestä ja kiireestä riippuen. Toisinaan myös "kesää", mikä on suomenkielinen versio, eli "taakse jää". Pian tuon yöllisen lauleskelun jälkeen hän sitten heräsikin itkemään tuskissaan  vaipassa muhineen salakakan polttamaa peppuaan. Vaipanvaihdon jälkeen ei meinannut mieli tyyntyä lainkaan. Kunnes keksin soittaa rauhoitteluksi youtubesta Let it go. Mitäpä muutakaan.

Hilpeyttä kanssaleikkijöissä herättää touhukkaan leikin lisäksi tiukka komennus tilanteissa, joissa lapset yleensä käyttävät varhain oppimaansa sanaa "anna". Meidän Miuku (jonka sanavarasto on vielä aika maltillinen) huutaa jotain tahtoessaan topakasti "Seomiu. SEOMIUU!" Juu, se on siun. Siun oma Kitikoo.




27.6.2017

Vierasvara helposti leivottavaa



Ostin pakkaseen vierasvaraksi Fazerin Bake-it-Easy valmistaikinarullan. Vaikkei tämä olekaan minkäänsortin maksettu mainos, niin kurkkaa ihmessä tuon linkin takaa hauskat tuunausideat!

Itse pilkoin pötkön kiekoiksi ja asettelin irtopohjavuokaan. Päälle ripottelin vain raesokeria. Taikinan paisuessa vuoka kävi ahtaaksi ja tötteröt ottivat tilansa turpoamalla ylöspäin.


Hauskan näköinen tuli, ja sopi jätskin kaveriksi. Ehdottomasti menevät jatkoon ja tulevat vakkarivierasvaraksi. Että tervetuloa vaan kylään! Kyläilijöitä kaivataan myös seuraavasta syystä: lapsillemme pitää selkeästi tarjota mahdollisuuksia harjoitella kohteliasta isännöintiä ja emännöintiä... Ettei tarvitsisi ehkä loputtomiin niin nolostella... (Siis minun. Heitähän ei käytöksensä tietenkään nolota.)



26.6.2017

Sain kiinni jostain!



Juhannusmökkeilyn jälkeen koitti työteliäs aamu. Hyvällä tavalla työteliäs. Sain töitä ensi syksyksi. Otettiin talo pois myynnistä. Haettiin lapsille hoitopaikkaa. Ilmoitin työkkäriin onnenpotkusta. Nyt tuntuu, että kaikki on oikeastaan aika hyvin. Tuntuu tältä:


Vaikken edes tiedä, millaiseen renkaaseen olen tarttunut. Että millainen työvuodesta tulee, ja valittiinko hoitopaikkatoiveet nyt oikein.

On ollut tärkeää tuntea ne tunteet, joita tänä keväänä oon tuntenut. Jopa se tunne siitä, että haluan pois tästä kaupungista. Kummallisella tavalla tämä ratkaisu ei niistä toiveista huolimatta tunnu pettymykseltä. Aika näyttää, jääkö muuttohaave elämään ja itämään, vai kuihtuuko pois. Nyt uskon, että asettuminen ja rauhoittuminen on toistaiseksi parasta, mitä saattoi tapahtua.

Juhannuksestakin riittänee jotain koostettavaa tuonnemmaksi, mutta tämä piti nyt ensimmäisenä saada sanottua.



22.6.2017

Pellavapäisen juhannusneidon 2-vuotissynttärit



 




Koska juhannuksena mökkeillään, otettiin varaslähtö juhannusneidon synttäreihin. Miukun kaksivuotissynttäreitä juhlittiin eilen isolla porukalla. Suuri kiitos kaikille mukana olleille! Sankari itse näytti ymmärtävän hyvin, että hän oli keskipisteenä. Ja nautti.

Hän oli kovasti tohkeissaan kaikesta: lahjoista, ihmisistä, herkuista ja kuvaustuokiosta, johon halusi ehdottomasti mukaan uuden Frozen-reppunsa (olkaimet nähtävissä yhdessä kuvassa) ja jalkaansa kumpparit. Meidän pellavapäinen onnenmurunen. Lemmikkihassutti.





Suurin osa tarjottavista tuli stressin lievittämiseksi leipomosta tai pakastealtaasta. Keskisisko oli löytänyt lahjanhakureissulla tuon Elsan ja ehdotti mr Piille, että se olisi hyvä kakun päälle. Kehuin tyttöä illalla, että se oli kyllä hyvä keksintö, ja kakusta tuli hieno. "Minä ihan mielelläni olin vaikuttamassa siihen!" totesi tyttö ylpeänä. Olipa hieno lause neljävuotiaalta.

Ja nyt juhannuksen viettoon. Iloista, aurinkoista ja rentoa juhannusta kaikille! Pus!




21.6.2017

Matto ontelokuteesta (ohje)






Kävi hauskasti. Tein maton tietäen alusta asti, etten tule pitämään sitä.

Laitoin sen instagramiin ja löysin sille kodin.

Paketoin sen pahvirullan ympärille ja se näytti hienolta.

Elämän pieniä iloja.



Koska matto lähtee maailmalle, kirjoitan tämän omasta päästä kehitellyn ohjeen muistiin itselleni, mutta myös teille:

Aloitus: 60 kjs ja kääntymiseen 2 kjs.
1. krs: 2 kjs, 59 p (= "60 p")
2. krs: 5 kjs, ks joka kolmanteen pylvääseen. (--> 20 lenkkiä)
3. krs: 5 kjs, ks jokaisen lenkin keskikohtaan (reunoihin myös, eli 21 lenkkiä, joista viimeinen 2 kjs+1p 2. kerroksen viimeiseen silmukkaan.)
4. krs: 3 kjs, ks jokaisen lenkin keskikohtaan.
5. krs: 2kjs, 2p jokaiseen lenkkiin, 1p alla olevan lenkin kiinnityskohtaan (= 3 p jokaiseen lenkkikertaan.)

Tätä jatketaan, kunnes matto on halutun mittainen.

Pitsireunus päihin: 1 ks, 4kjs, 1 ks joka kolmanteen alla olevaan pylvääseen. Loppuun 1 ks. Eli lenkkejä tulee 19. Joka toiseen lenkkiin 7 pylvästä, 1 ks seuraavan lenkin keskelle. (Alemmassa kuvassa. Kuva osoittaa, miten käy, jos lenkkejä tuleekin parillinen määrä. Eli siksi alkuun ja loppuun tuli yhdet ylimääräiset kiinteät silmukat.)

Vahvistin reunat kauttaaltaan piilosilmukoilla.


Mallikuvat luetaan alareunasta alkaen ja edetään taas sateenkaaren värijärjestystä muistellen. Ohjeet on vartissa piirretyt ja kirjoitetut, eli otetaan vastaan palautetta epäselvyyksistä ja sekoiluista.




19.6.2017

Mimi, Kuku ja Miuku






Oltiin viikonloppuna Vaasassa Festivillan lastentapahtumassa katsomassa Hevisaurusta ja Mimiä ja Kukua. Oli niin sopivasti perheemme mieltymyksiin sopivat esiintyjät, että oli pakko piipahtaa. Hevisaurus on isojen lemppari ja sen näkemistä on toivottu jo kauan. Miuku taas on lumoutunut Mimistä ja Kukusta. Enterorokon aikana katsottiin niitä kolme yötä putkeen. Mikään ei auttanut itkuun yhtä hyvin. Ilme oli ikimuistoinen, kun tutut tyypit astuivat lauantaina lavalle. Saati sitten, kun päästiin keikan jälkeen livenä moikkaamaan heitä. Mimiä Miuku tosin ei huomioi lainkaan. Kuku on se juttu. Ja heistä puhuttaessa hän sipaisee itseään poskesta, sillä Kukukin hipsutti häntä siitä, ja sanoi, että "Oletpas ihana".


Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ensin iskeneestä ahdituksesta ja hermoilusta huolimatta itsekin pärjäsin väenpaljoudessa ja ärsyketulvassa lopulta ihan hyvin. Paikka oli siisti, musiikin voimakkuus sopiva ja lavalle näki hyvin, vaikkei eturiviin puskettukaan. Yleisön seassa liikuskeli hauskoja maskotteja ja Villa Sandviken oli kaunis paikka niin lastenkonsertille, kuin viikonlopun aikana järjestettäville aikuisten illanvietollekin. Veden juomisesta muistutetltiin ahkerasti ja yleisölle jaettiin tikkareita ja ilmapalloja. Ja kaiken kukkuraksi tapahtuma oli ilmainen. Suosittelen osallistumaan, mikäli tapahtumasta tulee vuotuinen. Voisin veikata, että tulee.

Mutta takaisin arkeen. Tämänpäiväisellä neuvolareissulla tällä "minä itte" -emännällä oli  päässä itse valittu "pitteri" (se pitää aina pukea noin päin) ja siskolta lainattu tyhjä reppu, jonka pohjalla tietenkin kolisi Kukulta saatu kortti. Tulomatkalla siellä oli myös neuvolasta saatu uusi aarre, apinakuvioinen hernepussi.


Ylihuomenna juhlitaan vähän etukäteisesti 2-vuotissynttäreitä (en ole vielä aloittanutkaan valmisteluja). Ihan huippu ipana ja niin hauskassa iässä! Höpöttelee jotakuinkin ymmärrettävästi ja toimii jonkinlaisen logiikan myötä. Kommunikoitaessa sitä tuntee ylpeyttä, kun löytää yhteydet toiminnan ja ajatuskulkujen väliltä ja ehtii esimerkiksi ennakoida, kun lapsi puhuu Kitkoosta ja pissasta ja kiikuttaa nukkea kylppäriin. Juuri ehdin väliin ja ohjattiin Kitkoo käymään potalla, pöntössä pulahtamisen sijaan. Kitkoo on siis tietenkin Elsa-nukke, koska Let it go. Vähän tuli  haikeus, kun käveltiin neuvolan parkkipaikalla autoon. Jotenkin tajusin, että se alkaa olla nyt aikalailla paketissa tämä "vauva-aika", jollaisena olen vieläkin tämän kotona oloni kokenut.

Vaikka ei sillä, ei mulla vieläkään ole töistä tietoa syksylle...

(Apua. Anteeksi. Lauseet ja kappaleet on kauhean pitkiä ja koukeroisia. En jaksa korjata niitä järkevimmiksi. Siihen ei keskittymiskyky enää tänään riitä. Nyt tarvittaisiin graduparia, joka osasi hyvin suodattaa tuollaiset ajatukset järkeviksi lauseiksi. Terkkuja!)

Lankakerhosta muuten infoa, että paikkana se kahvila, jonka nimessä on väri ja luontokappale, hehee. Tarkempia tietoja saa anelemalla yyveenä.




16.6.2017

Yhtäkkinen sukellus risukasaan



Huoh.

Onko hyviä päiviä aina pakko seurata niin karmaiseva lamaannus ja pettymys oman olon kantamattomuuteen? Tulee pelko tehdä mitään kivaa ja touhukasta, kun se vie niin huomaamatta ihan kaikki voimat.

No, yritän muistaa, että näitä tulee ja menee... Tosin ehkä aikaisempaa harvemmin ja aikaisempaa nopeammin menevät ohi. Mutta milloin uskaltaisi sanoa, että "nyt on hyvä"? Milloin uskaltaisi luottaa siihen, että kaikilla on huonoja päiviä, eikä huonot päivät tarkoita heti uppoamista syvään synkkyyteen?

No, jospa vajoaisin toviksi murjottamaan johonkin hyggekoloseen kahvimukin kanssa... Antaisin itselleni luvan olla syyllisyyttä potematta taas hetken tämmöinen:


Kuvan ilme on taannoinen yritykseni matkia kaksivuotiaan äänetöntä, kauhistuneen huolestunutta katsetta, kun se kannettiin kesken unien autosta sänkyyn. Itse hän tuli nyt tähän viereeni alahuuli väristen, hyvä ettei kyynelehtien osoittamaan kuvaa, että "äiti ikkee". Huomasitteko? Juu, todella liikuttavaa empatiaa, sen varmasti huomasitte. Mutta huomasitteko myös, että sanoi iskän sijaan ÄITI! Onnenkeijuni toi taas himpun verran valoa risukasaani.




15.6.2017

Mihin barbieleikit aina päättyvät?






Mietin tuossa joku päivä, että mikseiköhän keskimmäinen oikein leiki nukkeleikkejä, vaikka nuket kulkevatkin usein kainalossa. No haloo... Kun ei ole leikkikaveria.

Koitti hetki, kun muiden ulkoillessa oltiin ihan kahdestaan sisällä. Ehdotin, että leikittäisiin yhdessä Elsalla ja toisella, tietenkin Annaksi ristityllä nukella. Suljettiin huoneen ovi, levitettiin tarvikkeet ja tyhjättiin lokerikkohyllyyn omat huoneet Annaa ja Elsaa varten. Alkuun neiti kuulosteli ja jutteli Elsalla vain varovasti. Hiljalleen leikkijä pääsi täyteen vauhtiin ja leikki yltyi ja jatkui ja jatkui vain. Oli kruunajaiset ja oli synttäreitä. Oli öitä ja päiviä tiiviiseen tahtiin. "Tää ois sitä" ja "tää tekis tätä" ja "se menis nyt tonne". Oli ihana nähdä, miten leikki syttyi silmiin ja tavarat taipuivat mielikuvituksen voimin uusiin käyttötarkoituksiin.

Leikittiin varmaan tunti, ja aloin jo uupua lattialla kökkimiseen. Tyttäreni harmistunut huokaus vaatteiden vähyydestä sai omat ajatukseni rullaamaan jo leikin alkuvaiheessa radalla, jonne omat siskoni tietävät mun barbieleikkien aina vievän: aletaan tehdä vaatteita.

Saatoin kuitenkin leikin kunnialla loppuun ja VASTA sen jälkeen aloin tehtailla mekkoja ja takkeja. (Siskot, vähän olen siis kehittynyt tässä suhteessa sitten lapsuuden, hehhehee...) Tässä vinkki muillekin askartelijoille, joilla nopeus ja määrä korvaa toisinaan laadun:


Elsa, Anna ja Annan tytär Lola ovat kyllä käyneet vähän diivoiksi. Sieltä satelee nyt koko ajan toivomuksia uusista vaatteista. Lola täyttää vuosia jatkuvasti ja Anna on uuden häämekkonsa kunniaksi mennyt naimisiin itseään päätä lyhyemmän Bull Mentulan näköisen hahmon kanssa (pullea, housuton vauvanukke). Että kaikenmoista on nyt sitten tapahtunut nukkerintamalla sen ensimmäisen leikin jälkeen, vaikka itse olenkin siirtynyt leikeistä lähinnä vaatetoimittajan rooliin. Mutta selvästi viisivuotiaalle leikkiseuralle olisi tilausta!

...Vaikka kieltämättä oli ihan hauska itsekin leikkiä.









14.6.2017

Älä kerro Martille ja pari kukkapurkkia lisäksi



Joko olet törmännyt Älä kerro Martille -kampanjaan (KLIK)? Ajattelin vain vinkata, että jos on vielä joku Martin lisäksi, joka ei oo tästä kuullut. Kerätään yllärilahjana somen kautta markkinoidussa kampanjassa rahaa Martti Ahtisaaren perustamalle CMI-järjestölle, joka ajaa rauhaa maailmaan. Ra(u)haa on tällä hetkellä kerätty moninkertainen määrä alkuperäiseen tavoitteeseen verrattuna: Kasassa on jo yli puoli miljoonaa euroa! Huomenna on lahjan luovutus. Vielä ehdit saamaan nimesi korttiin!

Ihan huippusiisti juttu. En malta odottaa suoraa lahjanantotilaisuutta, joka näytetään huomenna klo 19:30 kampanjan nettisivuilla!

Ja ollakseen kunnon mainostelupostaus, kerron aasinsilloitta myös seuraavan Lankakerhoajan: ti 20.6. Seinäjoella. Ihan tosta noin vain loikkasin kukkapurkkiin.

Ja vielä yhdessä kukkapurkissa käydäkseni (ja jotain kuvitusta, vaikkakin ihan epäsopivaa ja epäimartelevaa sellaista tähänkin saadakseni) kerron, miten näiden lisäksi itselleni on tuottanut viimepäivinä iloa peilikuvani. Selfieruutuun on tallentunut hillitsemättömiä hihityksiä, kun oon halunnut ikuistaa tätä hilpeää lookkiani.



Kuinka paljon voikaan iloa tuoda elämään kipeä, turvonnut silmä!? Vinkkinä Martille, jos joskus on hankaluuksia rauhanneuvotteluissa. Tai eipäs kun hetkinen...


13.6.2017

Sateenkaaren väreissä








Toissaöisen unen ruskean kuoren sisältä paljastui paketti, jossa luki "Pikku Akselille". Eilen sain oikeastikin paketin ruskeassa kuoressa. Sieltä sisältä paljastuneessa pussissa luki unesta poiketen "Tahdon - Marika".

No, en ihan arvele tämän olleen se uneni kirje ja uutinen, jota odotin, mutta hauska sattuma silti.

Hihkuin pari päivää sitten mr Piille, että nyt niitä Neulomon Tahdon -tunikoita taas saa tilattua. Hän sitten yllätyksekseni harmistui tästä keskustelun avauksesta. Sellainen kun oli jo tilattu, ihan yllärinä. Oooh!! Häntä tympäisi, ettei ylläri ollut ylläri. Mutta mua ei, sillä olihan yllärin paljastuminenkin kiva ylläri. You know...

Ja sekin oli ihan ylläri, että paketti oli jo eilen perillä! Jipii!


Kuvat tästä ihanasta tunikasta ovat valitettavan huonoja, sillä reilun metrin mittaiset kuvausapulaiset viihtyivät kukin paikalla keskimäärin 30 sekuntia ja puolet kuvista oli nurmikkoa tai taivasta. Siksipä kuvat on pilipalipalapelia. Ajatuksella, että jospa monta huonoa yhdistämällä saisi yhden hyvän.

Tämä tunika saa mut hyvälle mielelle paitsi kannanottonsa, myös värien takia. (Ja taskujen!) Maailma kaipaa sateenkaaren värejä. Sateenkaaren värisiä unia. Lisäksi tämä saa mielen suuntaamaan työmaalle. Jos joskus muuten arastelisin värien käyttöä (harvemmin), niin töissä uskallan helposti olla räikeä. Tätä voi hauskasti käyttää molemmin päin.


Aika monessa kuvassa näkyy vain vasen silmä. Oikea on nimittäin kuuma, pullea, punainen ja meikitön. Mäkäräinen kävi istahtamassa silmäkulmassa eilen. Mua vain naurattaa, kun tuntuu ja näyttää niin pöljältä. (Instassa aamun ensimmäinen poseeraus...) Ja okei, kyllä kutina vähän ärsyttääkin.




Aahahaa! Kivasti täyteainetta silmäpussiin! Nuorentaa ja oikaisee rypyt! Pitää ohjata seuraava mäkäräinen vasempaan silmäkulmaan, niin saan parilliset, sileät silmänympärykset!



12.6.2017

Tunneunia ja enneuniakin?




 



Oon kirjoittanut aika paljon uniin liittyviä postauksia koko blogitaipaleen ajan. Tiedän kuulostavani joidenkin mielestä vähän hörhöltä niistä puhuessani, mutta toisaalta pidän pientä hörhöyttä ihan siistinä juttuna. 

Jo vuosia oon itse saanut unien purkamisesta uusia näkökulmia elämänvaiheisiini. Aamulla sitä jotenkin tietää, mikä uni on tavallista edellispäivien kertausta tai tuleviin haasteisiin valmistautumista, ja mikä uni sitten taas sellainen syvällisempi. Puhun niistä tunneunina. Niissä on vahva, omituinen tunne. Sama tunne usein pohdiskelun jälkeen löytyy myös jostain kohtaa oikeaa elämää, ja sitten sitä jotenkin malttaa pysähtyä sen kyseisen asian äärelle hoitamaan juuri sitä kohtaa paremmin. Ihmeellisesti unissa esiintyvät symbolit ovat yhteneviä ja vastaavat unitulkitsijoiden kokoamia selityksiä. Kuten ne kengät, joiden myöhemmin luin tarkoittavan suuntaa elämässä ja tunnetta siitä, miten kokee talsivansa elämää pitkin... Tuollaisten unien tulkintoihin on ollut helppo "uskoa", koska ne kumpuavat alitajunnasta, ottavat kulttuurisidonnaisuuksilla selitettävissä olevia muotoja ja kertovat olemassaolevista tunteista. Ovat kaikessa mystisyydessään jotenkin loogisia.

Mieleni on viimeöinä ollut erityisen herkkä näille unille, ja olenkin joka yö nähnyt jotain tulkittavaksi päätynyttä. Milloin on tosiaan kengät varastettu ja milloin olen odottanut toooodella kaaaauan vuoroani hypätä kymmenestä metristä uima-altaaseen. Jonain yönä mulla oli iho ja kynnet tosi huonoina, minkä myöhemmin luin viittaavan ulkokuoren pettämiseen ja huonovointisen sisimmän paljastamiseen toisille. Välillä olen suojellut lapsiani pelottavalta emokarhulta. Ja itse asiassa mr Piikin oli nähnyt sellaista unta. Häntäkin vähän nauratti, kun kerroin karhun kuvaavan usein unissa äitiä. Ja sellainen teema täällä kotona on nyt ollutkin: yritetään luoda ympäristöä, jossa äiti pääsee palautumaan ja lakkaisi ärhentelemästä.


Enneuniin mun ei oo koskaan tarvinnut suhtautua mitenkään, sillä niistä mulla ei ole ollut omakohtaista kokemusta. Tämä viimeisimmän raskauteni ensimetreillä nähty tunneuni on ollut toistaiseksi eniten enneunta vastaava kokemus. Ja edelleenkin se nostattaa ihokarvat pystyyn. Se on niin ihana.

Pari viikkoa sitten näin kuitenkin hyvin kummallisen unen. Mietin sen tarkoitusta koko aamun ja yritin saada otetta siinä esiintyneistä tekijöistä. Pysähdyin sen äärelle moneen kertaan miettimään, mutten saanut kiinni mistään elementeistä. Siskoni kanssa juteltiin myöhemmin iltapäivällä puhelimessa eräästä kinkkisestä tilanteesta. Ihan yllättäen hän sai hyvän idean liittyen juuri siihen unessani esiintyneeseen ihmiseen. Sellaisen ihan "out of the box" -idean, jota alitajuntanikaan ei olisi hoksannut valmistella. Varsinkaan, kun en edes tiennyt kyseisestä "kinkkisestä tilanteesta" aikaisemmin. Vasta puhelun loputtua muistin sen unen. Tunne, joka unessa tuli, oli juuri sama (ääneen lausuttuja kommentteja myöten), kuin unessa! Ihan hullua! En tiedä, vahvistiko tämä sittemmin siskollekin kerrottu uni, että hänen saamansa idea oli yliluonnollisen hyvä, mutta ainakin se laitettiin täytäntöön jo samana iltana. Unen ihminen pääsi tehtävään, jossa tuo uneni tunne toistui täsmälleen.


Viime yönä näin unta kirjeestä. Se tarkoittaa uutisia. Olinkin unessa osannut sitä odottaa. Lähettäjä oli muuten eräs teistä lukijoistani. Kirje oli mulle osoitettu, ja odotetusti kirjeen sisältä paljastui pieni paketti, joka taas oli osoitettu ilmeisesti vauvalahjaksi "Pikku Akselille". Sellaista meillä ei asu, mutta saatetekstissä ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään outoa. Jotenkin se oli kuitenkin koko perheelle tarkoitettu lahja, jonka ympärille jo ulkona keräännyimme. Innostuksestamme huolimatta en ehtinyt unessa avaamaan pakettia, joten sisältö jäi mysteeriksi. En usko, että meille on tulossa Pikku Akselia, mutta on varsin odotettavaa, että tällä viikolla tulee jonkinlaisia uutisia. Toki niitä jännitänkin, sillä todennäköisesti liittyessään työkuvioihin, ne voivat olla mieluisia, jännittäviä tai ristiriitaisia. Silti mielessä käy, että VIELÄ ehtisi tapahtua talonkin suhteen jotain...

(Vai onko kenties jonkin muun perheeseen tulossa "Pikku Akseli", josta olisit halukas kertomaan meidän perheelle? Hihhihii!)


No niin. Vähän hörhöilyksi menee taas, eikö? Monesti olette kuitenkin jakaneet kanssani fiiliksen unien kiehtovuudesta. Haluaisinkin tähän postauksen jatkoksi kuulla teidänkin kokemuksia jännistä unista, kenties jopa enneunista! (Vaikka nyt kesän myötä kommenttikentissä onkin tavallista hiljaisempaa.)








11.6.2017

Kesäinen mökkilauantai









Käväistiin porukalla mökillä. Puin uikkarini jo heti aamusta, koska se on niin hauska, että ansaitsee olla päällä muulloinkin, kuin uidessa.

Ja kenties ihan uikkarista inspiroituneena uskaltauduinkin päivän päätteeksi hyiseen, joskin poikkeuksellisen tyyneen järveen uiskentelemaan. Koska kyllähän kolme pulahdusta kaulaa myöten lasketaan jo uiskenteluksi?

Oli kaunis, siniharmaa, raikas ilta. Olin vauvateline ja kuuntelin rauhoittavaa unituhinaa. Haistiin yhdessä maito-oksennukselta. Ajettiin kesäyössä kotiin. Auringonlasku oli kultainen ja persikkainen. Kesä, kesäkesäkesä.