26.8.2019

Mun väri, sun väri?




Kaverilla oli Facebookissa kysymys, että mikä väri hänestä tulee muille mieleen. Itse puen ajatuksia usein väreiksi, ja mullakin tuli hänestä vahva mielikuva. Hassua oli, että todella monella oli keskenään sama väri hänestä mielessä, tosin eri, kuin mulla.

Kiertoviestityyppisessä päivityksessä tietenkin luki, että pitäisi itsekin julkaista sama teksti omassa feedissä, mutta enhän mä uskaltanut asettua huomioitavaksi Facebookissa. Mulla on sellaiseen toimintaan tämä oma mestani, jossa saan esiintyä niin paljon, kuin haluan, ja jossa tiedän mahdollisten katsojien tulevaan katselemaan juurikin mun juttuja. Eli kysymys siis Facebookin sijaan täällä: minkä värinen minä mielestäsi olen?

Mulla itsellän on ajatus siitä, mitä te ehkä sanotte, ja myös siitä, miten itse itseni väritän. Mutta mulla on mielipide myös teistä. Kuvittelin mielessäni, että tehtyäni tämän postauksen alan käydä kommenteissa keskustelua myös niistä teidän väreistänne. Tätä varten tein pienen väripaletin, josta voin sitten teille poimia, kun kysytte, että  miltä te mielestäni näytätte. Eli ei muuta kuin vastaamaan ja kysymään!


23.8.2019

Pieni koru, suuria ajatuksia



Kun olin pieni, äidilläni oli kultainen Usko toivo rakkaus -koru, jota usein ihastelin ja hypistelin. Pyysin itselleni samanlaista. En muista sanatarkasti, mitä äiti puolihuolimattomasti vastasi, vai kertoiko ehkä saaneensa sen isältä joskus lahjaksi, mutta lapsen mieli käänsi vastauksen sanoiksi "Saat sellaisen sitten joskus lahjaksi tulevalta poikaystävältäsi".

No, tulevat poikaystäväni eivät varmaankaan olleet tällaisesta käytännöstä kuulleetkaan, ja tietenkin jäin ilman korua. Varmaan olisi kannattanut vihjata toiveesta? Ja vaikka totta kai äkkiä jo ymmärsin, että ajatukseni oli virheellinen ja hassu, en osannut siitä irtikään pyrkiä. Monet kerrat olen ajatellut, että "Oih, nätti koru, ostaisipa minunkin poikaystäväni mulle joskus tuollaisen".

Tänään lähtiessäni koruliikkeestä silmiin osui pienen pieni riipus alelaarissa, ja tajusin, että nythän muuten juurikin ostan sen siitä itselleni. Muistuttamaan juurista, arvoista ja uskosta.



Koko päivän olen nyt miettinyt: Usko, toivo ja rakkaus. Ja oudosti koko ajan käskymuotoina. Usko ja toivo. En minä ennen ole sitä noin ajatellut tai päässäni kuullut. Mutta tänään se on kuiskinut niin: Heidi muista: Usko! Ja toivo! Mutta rakkaus on jotain muuta, kuin teko, johon voi käskeä. Se on niistä suurin.

Tänään on ollut hyvä päivä. Töistä lähdin leveästi hymyillen, lämpö riiviöluokkaani kohtaan läikkyi lempeänä metelin väleissä. Hymy tarttui pitkin päivää naamasta toiseen. Uskon ja toivon, että väsyneeestä alusta huolimatta vuodesta tulee hyvä. Koska rakkaus on suurin.



...Luulin myös ala-asteikäisenä, että musta ei voisi tulla eläinlääkäriä, kun en ollut päättänyt sitä jo kuusivuotiaana. Että äiti, mitähän te mulle todellisuudessa ootte sanoneet, kun näin olen ajatellut? Ja mitäköhän omat lapseni alkavat ajatella näinä hetkinä ihan hullusti?




19.8.2019

Yhtä vuoristorataa...


Tämä töiden aloitus on ollut kyllä kauheinta hetkeen. En oikein tiedä, mitä kuvittelin, kun ajattelin tämän lähtevän kivuttomasti ja rennosti käyntiin. Ei. Olen joutunut käymään ihan äärimmillä rajoillani hermojen suhteen jo heti aluksi. Kävi vähän kuin kuvan Junkerissa toissa viikonloppuna: nollasta sataan välittömästi ja kohta jo keikutaan pää alas päin pilvissä ja täysiä alas. Tänään on sentään ollut leppoisampi päivä, ja olen kyennyt ennakoimaan mutkat ja valmistautunut niihin alkurytinää paremmin.

Toivottavasti lukuvuosi on, toisin kuin Junker, välillä vähän tasaisempaa ja rauhallisempaakin. Ja toivottavasti selviän lukuvuodesta, toisin kuin Junkerista, ilman selkäsärkyä, jonka takia en viitsinyt siihen enää toistamiseen mennä. Tosin kyllä olen vähän sitäkin pohtinut, että JOS en tähän junkerinkaltaiseen lukuvuoteen esimerkiksi ensivuonna heittäytyisi, niin mihinkäs sitten? Hmm... Kutkuttava ajatus...

Mutta täällä ollaan, keikutaan menossa, ja yritetään selviytyä loppuun asti, vaikka jo ekassa mutkassa lipsahti voimasana ja meinasi taju lähteä.

Hmm... Ajatukset lähtevät harhailemaan, ehkä niihin vaihtoehtoisiin huvipuistolaitteisiin, enkä saa nasevaa lopetusta kasaan. Nappaan siis tämänpäiväisen jälkiruokapöydässä kuulemani seitsemänvuotiaan reippaan loppukaneetin, jota tehostettiin uljaalla maljannostoliikkeellä ja japanilaisella kiitoskumarrusella: "Kippis, ja kiitos kirkon väelle!"

Kippis, ja kiitos kirkon väelle! Palataan!



11.8.2019

Töissä taas



Syyslukukausi on alkanut. Lomailin poikkeuksellisen rennosti tappiin saakka, enkä alkanut pyörittää koulujuttuja päässäni yhtään ennen ensimmäisiä VESO-päiviä. Ajattelin, että tämä menee hyvin näin.

No, ensimmäinen viikko oli sitten märkä rätti kasvoille. Semmoinen, että "Hei ope, tästä me taas tälläkin kertaa aloitetaan!" Ihania nuo koululaiset ovat, ja jälleennäkeminen oli tietenkin mukava, mutta työn määrä ja naruista pitämisen hankaluus muistui elävästi mieleen vasta nyt. Ei muuta kuin liekoja virittelemään sopiville kireyksille ja toivomaan, että rutiini löytyisi äkkiä ja työ alkaisi tuntua mukavan mielekkäältä. Puhun nyt varmaankin ennen kaikkea itsestäni ja siitä, miten munkin täytyy löytää itsestäni taas oikeat säädöt, jotta touhu saadaan sellaiselle mallille, että voidaan puhua opiskelusta ja oppimisesta...

Tämän viikonlopun olen ollut ihan ihan IHAN poikki. Varmaan kolmesta kohtaa katki. Mutta ehkä se tästä. Liimataan ja teipataan ope kuntoon ja homma jatkuu.

Lapsilla on alkanut syksy hyvin. Ekaluokkalainen on ollut rohkea, reipas ja jopa riehakas koululainen (ei ilmeisesti sentään luokassa kuitenkaan) ja vinkui jo lauantaina takaisin. Kolmasluokkalainen on ihmeellisen iso ja luotettava, pyöräilee kouluun ja tulee olemaan joitain aikoja yksin kotonakin. Pienintä on vähän itkettänyt hoitoon meno, mutta iltapäivisin on kertonut, että on ollut kivaa. Ja sitten se perheen toinen iso ihminen mun lisäkseni: Hänellä on toivomansalainen 80-prosenttinen työaika ja löysä lukujärjestys. Koska naista voi sanoa palomieheksi tai esimieheksi, niin miestä varmaan voi sanoa kodinhengettäreksi (kun "kodinhenki" ei jotenkin ilmaise sitä, mitä yritän sanoa). Mr Pii saa ottaa nyt tällaisen roolin, ja uskon, että hän siitä tulee nauttimaan. Mikä varmasti vaikuttaa positiivisesti koko perheemme tulevaan lukuvuoteen ja voimavaroihin. Itse aion yrittää sinnikkäästi pitää työssäolotuntini kohtuullisina ja tulla kotiin (toisin kuin tällä viikolla) ennen viittä tai puoli kuutta...

Siihen lätsähdin miettimään tulevia kuukausia.
Ja eiks upea ämpäriamppeliasetelma!





4.8.2019

Peukaloni on alkanut vähän vihertää!



Siinä, missä lapset nimittävät kukkapenkkejäni "pusikoiksi", olen itsekin naureskellut viherpeukalon puutteelleni, mutta annetaan nyt vähän armoa! Kännykän kuvagalleria on nimittäin täynnä ihania kuvia puutarhastani tämän kesän ajalta! On totta, etten ole kuvannut pusikkoja, vaan kukoistavimpia yksityiskohtia, mutta viis kokonaisuudesta. Yksityiskohdistakin voi iloita. Tässä itselle muistiin kesän 2019 kukkaloisto:


Ensimmäiset kukat hankin jo huhtikuussa, alppiruusu ja pelargoniat. Peittelin niitä hellästi yöpakkasilta.

Pihassamme kukkii kerrottu valkovuokko!

Parivuotias syreeni teki tänä vuonna ensimmäiset kukkansa.
Pienestä koostaan huolimatta ihana tuoksu valtasi koko takapihan!

Lisää kerrottuja valkovuokkoja.

Tämä lienee tulikellukka?

Ainokainen pionini kukki aika rumasti. Tästä kulmasta näyttää ihan söpöltä.

Apilapelto omenapuun alla näyttää ihan pudonneilta omenankukilta.


Kylvin kukkalaatikkoon liljan, freesian ja kallan sipuleita. Kaikki itävät hienosti.

Palavarakkaus selvisi siirrosta terassin alta kukkapenkkiin. Tai juurikin sinne "pusikkoon".

Sain oppilaalta daalian. Se on koko kesän tehnyt reippaasti uutta kukkaa!

Huhtikuiset pelargoniat ovat kukkineet koko kesän ihanasti!

Terassille halusin keltaista. Krysanteemi jaksaa paahdetta hyvin.

Ensimmäinen kukkaan puhjennut itse kylvetty freesia!

Myös maljaköynnös on jaksanut tehdä helteessä koko kesän uutta kukkaa!

Seuraava freesiavauvani ilmestyi valkoisena.

Myös krysanteemit nauttivat olostaan paahteisella paikalla!

Oi, edelleen uusia sävyjä freesioista! Oon aivan myyty näille!
Nuhjaantuneet kukinnot olen viskannut metsään, niin kuin luontokin tekisi.
Näyttävät sitä paitsi hauskoilta siellä!
Risupusikosta puskee pinkki lilja, yhtään en muista sen istuttamisen taustoja.
Ja freesioiden väriloisto täydentyy entisestään!