30.9.2016

Yhdistä pisteestä pisteeseen






Terkkariystäväni osasi yhdistää pisteestä pisteeseen ennen mua. Hän ehdotti enterorokkoa jo eilen, mutta itse vakuutuin vasta tänä aamuna. Oli enemmän pisteitä yhdistettävänä. Kuvasta tulikin aika selkeä, kun yhdistin pisteet suun sisäpuolelta, suun ympäriltä, silmäluomista, sormien sisäpinnoilta ja polvitaipeista.

Potilaan vointi on normaali, joten harmitus oli suuri, kun en sitten suostunutkaan viemään kerhoon, vaikka eväätkin oli jo pakattu. Pidettiin kotikerho. Hän kertoi, mitä kerhossa kuuluu tehdä missäkin vaiheessa. Pelattiin, pidettiin aamupiiri (laulettiin pari Frozen-laulua), puhallettiin mielikuvituskynttilä, syötiin eväitä ja tehtiin päivän teeman mukaisesti "yhdistä pisteestä pisteeseen" -tehtävä. Ihan kiva kotikerho tuli tästä. Kiitän itseäni, että jaksoin olla läsnä.
 



Tulevina päivinä yhdistelen sitten uusia pisteitä ja piirrän todennäköisesti kummaa sotkua oikeiden ja väärien pisteiden välille. Pienimmällä kun on kroppa sekaisin jo hammashommmienkin takia. Vaikkei tämä nyt taida iso juttu olla. Julkisella hössöttämiselläni saan sen kenties näyttämään siltä, vaikken oikeasti tunnekaan niin. Se vain harmittaa, että joutuu taas miettiä ihmiskontakteja tartuttamisnäkökulmista...

Mutta hyvää viikonloppua teille! Käsityömessut vähän kutkuttaisi... Kuka on menossa?



29.9.2016

Pilvenreuna -neulemekko pienelle










Tein Miukulle sen metsämekon, muistatteko?
Koska oli niin näppärätekoinen, niin halusinpa toteuttaa toisenkin. Ja oikeastaan tekisi mieli taas aloittaa uutta.

Miukulle tämä on vähän iso. Tarkemmin ajateltuna voi olla, että on väärän kokoinen sekä tämän vuoden kylmillä keleillä, että ensi vuonnakin. Saattaapa siis olla, että mekko olisi vailla uutta kotia.





28.9.2016

Lankakerhoterveisiä






Eilisessä lankakerhossa meitä oli jo 1½-kertainen määrä viimekertaiseen verrattuna! Aatelkaa!  Oli mukava ilta kahvittelun ja puikkojen kilinän parissa. Ja varsinkin jutustelu oli erityisen kivaa.
Aloitin taas uutta sukkaa, kun en höpötykseltäni ehtinyt saada parempaakaan inspiraatiota. 

Seuraavan kerran neulotaan keskiviikkona 12.10. kuudelta, tällä kertaa Kauhavalla. Tarkempi info taas henkilökohtaisella yhteydenotolla. Jälleen toivotaan kaikkia kiinnostuneita tulemaan rohkeasti mukaan!



(Ja kyllä, Sisko, rakeisia kuvia tuli. Ja kaikin puolin kömpelöitä muutenkin. Höh. Saat ehkä opettaa mulle ens kerralla vähän lisää noista kameran nappuloista...)


27.9.2016

Kakkakaappi



Muistan, että yksi tuttavalapsi kävi vaippaikäisenä AINA olohuoneen verhon takana kakalla. Yksi omistamme kakkasi aina päästyään marketin leluhyllylle seisoskelemaan. Tämä oli jo ihan vitsi, jolle naurettiin kymmeniä kertoja. Että jos ummettaa, niin lähdetään vain Tokmannille piipahtamaan. Tai että älkää nyt vain päästäkö sitä sinne hyllylle, meillä ei oo varavaippoja.

Tämä talomme tämänhetkinen vaipakas karkaa kakalle kuivauskaappiin. Vähän höpsöä, mutta näin on. Tilannetta mallintaa kuvassa lapsen sijaan tuttu tuuraajamme Erik. Lapsi kun nukkuu, ihme ja kumma, päiväunia juuri. Kerrankin. On mennyt hammashommien takia edelleen niin pikkupätkissä ja jatkuvasti itkeskellen ne hommat...

Mutta takaisin kakkakaappiin. Paljastan nyt taas lapsellisuuteni, kun haluaisin tirskua aiheella lisää. Eli kertokaa, millaisia kakkapiiloja teidän lapsillanne on ollut.




26.9.2016

Ihana tinttikuosi!





Piipahdettiin viikonloppuna Seinäjoen reissun yhteydessä H&M:llä. Nappasin lapsille nopeasti jotain arkivaatetta. Kaikki kun ovat kasvaneet edellisestä koosta yllättäen yli. Miukun kanssa on tullut halu siirtyä bodeista paitoihin ja isommilla lapsilla näkyy melkein poikkeuksetta nilkat, ranteet ja/tai napa.

Tämä tinttikuosi ihastutti heti ja nappasin samaa sarjaa sekä paidan, että legginsit. Vasta kotona huomasin, että tinttien alla olevissa teksteissä lukee nimiä. Siellä Clairen, Doriksen ja Lisan seassa olen minäkin uusine, pyöreine silmälaseineni. (Joita en valitettavasti ole vielä oikeassa elämässä löytänyt. Luotan siihen, että Mikael Gabriel esimerkillään tuo markkinoille juuri Ne Kultaiset Kakkulat, joita olen ainakin tammikuusta asti etsinyt.)




Ja kuten kuvista näkyy, kuola valuu. Teemme hampaita. Porukalla. Pitkin yötä. Hatarien muistikuvien mukaan viime yönä ainakin klo 00:40, 01:jotain, 03:00 ja 04:00-05:00.  No, jospa pian olisivat tältä erää sitten valmiit.


Huomenna muuten Lankakerho klo 18! Onko joku unohtanut ilmoittautua? Vielä ehtii!






25.9.2016

Joskus Jomppa kiljuu




Esikoinen oppi reilu puolivuotiaana korviavihlovan kiljunnan. En koskaan ollut kuullut mitään vastaavaa. Enkä paljon sitten sen koomminkaan. Kunnes nyt, valitettavasti, ihan kotonamme taas raikaa. Miuku kiljuu niin, että tärykalvot tuntuvat särkyvän sirpaleiksi korvan pohjalle. Sattuu. Sellainen kirkas, kipeä kiljunta, jossa ei pahimmillaan ole särön säröä.

Muistan, että esikoisen kohdalla tunsin epätoivoa. Ei vain keksitty mitään, millä kiljuntaa olisi voinut kitkeä. Epäjohdonmukaisuus omissa reagoinneissa tuskin helpotti asiaa. Niinpä ajattelin, että kun nyt viisaampana jaksan aina hiljaisella äänellä rauhoittaa Kiukkumiukun, niin hänkin tottuu pyytämään asioita hiljempaa. Vaan ei. Kun kiljahdus sattuu sopivasta kulmasta ja sopivan yllättävästi, ryöpsähtää spontaani parkaisu itseltäkin. Oon oppinut, että kiljahdusalttiissa tilanteissa en vahingossakaan käännä korvaa lapseen päin tai pitelen valmiiksi jo sormea korvalla. Ostoskärryissä ollessa, ruokaa laittaessa, autokiukun iskiessä... Ääni sattuu vähemmän, kun ei pääse suorinta tietä tärykalvoille asti.

Huoh. Luulisi, että olen asiantuntija aiheen suhteen, mutta ei. Kertokaa siis te, milloin tämä loppuu? Hampaiden tultua? Uhmavaiheen loppuessa? Puheen kehittyessä? Ja vinkkejä hiljaisempaan arkeen? Peltorit ja ruoan tekeminen salaa ovat jo tuttuja juttuja. Kiljuntaan kuiskauksella vastaaminen toimii myös. Joskus. Mutta hermoraunioksi ehdittyäni ei kuiskailu oikein tahdo luonnistua itseltäkään.

Kuvassa hän kieppuu kiukuissaan lattialla, ja kiljuu. Kuinkas sattuikaan. Ei huvikseen, vaan koska halusi kirjan itselleen. Ja kaikkihan me tiedämme, että haluamansa saa varmimmin kiljumalla ja kieriskelemällä lattialla. Näin ilman ääntä se on ihan huvittavakin näky.








23.9.2016

Metsätonttu Kanervan puolukkaretki



Sovitettiin Miukulle uutta villamekkoa ja käytiin takapihalla.


Pipo ja lapaset lensivät pian menemään, mutta parempi niin: tuo tukka on niin huikean valkoinen, että vasten puolukkamätästä en vain voi lakata sitä huokaillen tuijottelemasta. Annoin yhden varvullisen (heh, mikä sana) marjamaistiaisia, ja tyypille iski heti puolukkahimo. Suuntasi saman tien apajille ja löysikin hyvän mättään. Siellä sitten popsi menemään niin emäntänä. Pieni valkotukkainen metsätonttu, maailman ihanin Miuku.




Niin kuin eilen sanoinkin, on rentoutumiskeino ollut viimepäivinä neulominen. Otan kopasta jonkun langan, pyörittelen sitä hetken ja alan tehdä jotain simppeliä sen suuremmitta suunnitelmitta. Tämä mekko putkahti kanervan värisestä Nalle-langasta. Silmukoita olisi saanut olla reippaammin, mutta ehkäpä annan tämän jollekin hoikemmalle taaperolle ja teen omalle uuden, väljemmän. Riippuen siitä, mikä lanka seuraavaksi käteen osuu.





Katsokaa nyt! Ei mikään blondi, vaan platinablondi!





22.9.2016

Piipahdus blogiin ja pari telkkuvinkkiä



Mulla on koko päivän pyörinyt mielessä monta juttua blogia varten. Oikein niin monta ideaa on ollut, että mietin, pitäisikö kirjoittaa lista kaikista, ettei unohdu. Ja painiskelin siinä lasten- ja kodinhoidon lomassa, että mistäköhän aiheesta sitä sitten aloittaisi! Nyt, kun olisi pieni hetki aikaa bloggailuun ennen vanhempainiltaa, olen tietenkin unohtanut ne kaikki "hyvät aiheet".

Pienin tekee poskihampaita. Vai kulma-, vai mitä ne nyt ovatkaan. Mutta työllä ja tuskalla tulee. Mä oon käyttänyt kodin hiljaiset hetket akkujen lataamiseen ja nollaamiseen. Blogia paremmin tällä hetkellä toimii siinä tarkoituksessa telkkari ja käsityöt. Neulomuksia pukkaa liukuhihnalta niin, että alkaa jo puuduttaa.

Toissailtana nollailin katsomalla Ruutu.fistä leffan Hulluna Saraan. En tiedä, oliko mielentila oikea, vai mistä kiikasti, mutta tykkäsin siitä ihan hirveästi! Nauroin. Harvoin nauran telkkarille ääneen. Ja vielä harvemmin laitan pauselle tai kelaan kohtia huutaakseni toiselle, että tuu nyt kattoon vielä tääkin kohta! Joku ilme tai lyhyt ölähdys. Jotenkin se kieli, jota päähenkilöt puhuivat (tai eivät puhuneet...) oli niin hulvaton. Vähäeleisesti liioitteleva. Hmm, oisko se oikein kuvailtu? Hmm.. Räikeästi hiljainen? Hauskasti tosikko? No, en löydä nyt sanoja, joilla saisin ajatukseni kuulostamaan tarkoittamiltani. Mutta jos kaipaatte katsottavaa, niin katsokaa se.

Instagramissa julkaisin eilen kuvan iltasatukirjasta. Irja Kilpeläisen Valon ja varjon maassa on ihan pakahduttavan ihania lyhyitä satuja 50-luvulta. Opettavaisia, oivaltavia ja ajatuksia herättäviä. Aamunavaus- ja iltahartausmateriaalia muuten, vinkkinä ammattikasvattajille! Jos tässä päivänä jonain jaksan, niin saatan kertoa tarkemmin tarinasta "Vihreä lintu". Se on i-ha-na.

Jaahas, tämmöinen teksti tästä nyt sitten tuli. Suosittelupostaus. Suosittelenpa sitten vielä Ensitreffejä alttarilla, Vain elämäätä ja Kuokkavieras Katajaakin. Kevyttä hömppää. Ja sitten pyöräilen itseni kohti koulua. Luvassa varmaan vähän vähemmän kevyttä hömppää. Jännittääköhän niitä opettajia? Jännä tunne mennä niin eri roolissa, kuin yleensä. Ehdottomasti mieluummin näin päin.







19.9.2016

Kerhosukat






Internet-versiona blogiani lukevat ovatkin saattaneet huomata, että sivupalkkiin on ilmestynyt seuraavan Lankakerhokerran ilmoitus. Eli tiistaina 27.9.2016 klo 18 kokoonnumme taas Seinäjoella. Tarkemman sijainnin saat esimerkiksi sähköpostitse minulta tai siskolta.

Viime kerralla aloittamani sukat tulivat aamulla valmiiksi. Toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla olivat liian pienet. Nyt liian suuret. Eli taidanpa purkaa vielä pari kerrosta ja tehdä erilaisen kärkikavennuksen. Mutta tämä väriyhdistelmä on ihana, jäi mieleen vuodentakaisista sukista. Näin kauan kesti tajuta, että voisin neuloa itsellenikin sellaiset.




Dinokampaukset ja omituinen naama




Mä en kestä, mitä kuvia äsken otettiin!

Tehtiin mätsäävät dinosauruskampaukset. Mä en tiedä, mikä mua vaivaa, kun oon alkanut fiilistellä ulkonäköni omituisuuksia. Mitä milloinkin, mutta tällä kertaa kaksoisleukaa. Katsokaa nyt, miten hulvaton ja hyvää mieltä tuottava! Argh! Mä en kestä! Ja siis oikeasti, näyttäähän se oudolta, mutta jotenkin ihan symppikseltä ja iloiselta!

Tirskun koko ajan, kun kirjoitan tätä, vaikken oo edes vielä lisännyt noita kuvia luonnokseeni. No, nyt liitän ne tänne sekaan, ja nauran vähän lisää:









18.9.2016

Syystalkoot kesäsäässä




Mökkitalkoille osui paras mahdollinen syyssää! Oli kerrassaan ihana, aurinkoinen, iloinen ja lämmin viikonloppu. Kotimatkalla poikettiin Keskisellä ja syötiin jätskit ulkona palelematta. Ei kai tähän aikaan vuodesta sellaisen pitäisi olla mahdollista?

Viikonlopun varsinainen talkoohomma oli kivilaattojen puhdistaminen ja oikaisu. Kuten monena talkooviikonloppuna, milloin mistäkin syystä, oon itse ollut paljon sisällä. Tällä kertaa koin kuitenkin olevani jopa vähän hyödyksi keittiöhenkilökuntana, lastenhoitajana ja saunan lämmittäjänä. Serkkutytöt touhusivat koko lauantain yhteisissä leikeissä, joihin pieninkin välillä pääsi mukaan pöhköilemään. Eskarilainen teki Hommia tauotta. Siitä hän oli haaveillutkin. Lämmitti paljua ja haki hiekkaa Faarin kanssa.

Yöllä naapurimetsästä kuului ison otuksen rapinaa. Aamulla näytti siltä, että siellä on ollut karhu. Mökkinaapurin roskat oli pemotettu. Hui. Vaikka se osittain onkin vähän pelottavaa, niin onhan se aika jännittävääkin. Jos se olisi vaikka sellainen kiva karhunaapuri. Sellainen, joka murahtelee ystävällisesti sopivan matkan päästä ja heiluttaa moikat lähtiessään ja palatessaan. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö oltaisi metelillämme pidetty se päiväsaikaan riittävän etäällä. Katso vaikka paljukuvaa, ja kuvittele siihen ääni...














16.9.2016

Mitenkäs eilinen kerho meni?





Mukavan moni on tänään kysellyt, kuinka eilinen kässäkerho sujui. No hyvin! Olipa meillä etäneuloja instagrammissakin! No, oikeastihan paikalla ei tällä kertaa ollut Mymmelin ja Myyn lisäksi muita, mutta emme lainkaan lannistuneet. Sovimme uuden kerhoajan, ja samoin kuin viimeksikin, huudamme kutsuhuutoa kiinnostuneille, ja neulomme sitten joko kaksin tai kymmenin. (Varmistan vain vielä siskolta, että mitäs me sovittiinkaan ajasta...)

Kerhoilu oli aika ruokailu- ja juttelupainotteista, joten neulomusta sain aikaan peräti kuvassa näkyvät 8 kerrosta. Silmukoiden luominen oli kamalan vaikeaa jutellessa. Varoitanpa vain muitakin tulevia kerholaisia tästä. Tai sitten pitää ainakin osata pitää suunsa hetken kiinni. Tämä ei ole vielä Se Paita, josta olen puhunut. Se vasta muhii. Tästä on tulossa jotain, mitä en muista ikinä ennen tehneeni: villasukka Minulle Itselleni.



Kuvassa eiliseltä jäänyttä piirakkaa, kaikki 8 neulottua kerrosta ja nuutuva hortenskaystävä. Nyt suunnataan auton nokka kohti mökkiä ja syystalkoita.




15.9.2016

Illalla neulotaan!




Tänään neulotaan Siskolassa kuudelta! Tai voi olla, että itse en vielä tällä kerralla neulo, vaan kokoan vinkkejä ja inspiraatiota paidan aloittamiseen.

Tulijamäärä on arvoitus, mutta se on selvää, että Ihan Jokainen kiinnostunut toivotetaan ilolla tervetulleeksi! Osoitteen saa pyytämällä sähköpostitse hiudipii at gmail.com (tai toki muutakin kautta, jos ollaan jo valmiiksi tuttuja).

Ajattelin tässä kohtaa jakaa pari käsityövinkkiä niidenkin kanssa, jotka eivät livenä pääse paikalle:

Olen ollut supertyytyväinen vuosia sitten askartelemaani "välinekääröön". Paketissa on paikat pitkille ja lyhyille puikoille ja koukuille ja pyöröpuikoille. Mukana kulkee myös mittalevy, sakset ja hakaneuloja. Silmäneulat ovat näköjään kadonneet. Tämän väliin voi reissuun lähtiessä rullata myös keskeneräisen villasukan lankakerineen. Vaikka mittalevyssä on mitta, se on silti yleensä väärässä paikassa aina silloin, kun mittaa tarvittaisiin. Suurpiirteiseen mittaamiseen löytyykin monia vinkkejä, jotka tuntuu niin itsestäänselviltä, että  niitä on noloa sanoa. Mutta sanon silti, jos joku (muukin kuin minä) ei ole tätä aiemmin hoksannut: Mittaa sukkapuikko (tai muu väline, joka kulkee koko ajan mukana). Yleensä sukkapuikko on 20 cm pitkä, joten sillä saa jo monta mittaa tarkistettua työn edetessä. A4 ja postikortit ovat myös hyviä mittoja tarkistusmittauksiin. Olettehan myös huomanneet, että Novitan langoissa on vyötteen takana mittanauha?

Sellainenkin vinkki tuli mieleen, että suljettua neuletta tehdessä luon aina yhden ylimääräisen silmukan alussa. Neulon viimeisen silmukan yhteen ensimmäisen kanssa, jolloin liitoskohta ei ala venyä auki, niin kuin mulla ainakin tapaa helposti käydä.

Mitäs vinkkejä teillä olisi?








14.9.2016

Huono äiti (=?) ja hyvä aamu



Apua, miten ihana, voimauttava aamu!

Tuntuu, että muutaman päivän ajan paisunut väsy alkaa väistyä. Kerholainen tosin piti äsken jättää lopulta taas rimpuilevana kerhoon, mikä tuntuu paskalta. Tässä taannoin luin yhtä blogia, jossa vitsailtiin "Olen huono äiti, koska..." -aiheella. Mielessäni oikein kiukuttelin, että onpa tyhmä keskusteluaihe. Kilpailla nyt huonommuudesta aiheessa, jossa huonommuutta ei ensinnäkään voi mitata ja jossa kukaan tuskin paljastaa mitään oikeasti huonoa itsestään.

Mietin, että voisi heittää itse juttuja tyyliin "olen huono äiti, koska olen joskus mielessäni melkein kiroillut lapsen läsnäollessa" tai "olen huono äiti, koska kerran ei menty aamupäivällä ulos". Tai että "olen huono äiti, koska ajattelen aina lapsiani niin, että joskus vahingossa laiminlyön omat tarpeeni" ja sellaista lässynlässynlääoikeastiolenihantäydellinen. Tai sitten olisi heittänyt anonyymina sellaisia oikeasti karmeita, kuten "olen huono äiti, koska lyön". En siis tietenkään oikeasti lyö, mutta se olisi huonompaa äitiyttä, kuin kertakäyttövaippojen käyttö kestojen sijaan tai Piltti-purkkiralli. Niin, enkä myöskään harrasta anonyymejä provokommentteja, mutta jostain syystä ärsyyntyneenä teki mieli keksiä sellaisia.

No, toki mieleen tuli myös muutamia sellaisia, mitä tuossa (oikeasti ihan hyväntahtoisessa ja hauskassa) aloituksessa varmaankin haettiin. Eli sellaisia, joita on vähän noloa tunnustaa. Esimerkiksi se, että kiukuspäissäni matkin lasten mankumisääniä tai kiusaan niitä joskus väärin sanotuista sanoista. Nehän nyt on oikeasti tyhmiä ja lapsellisia tekoja. (Älkää nyt silti ajatelko, että toimisin näin aina. Vain silloin, kun arviointikyky jostain syystä katoaa.) En  silti koe olevani huono äiti. Samoin, kuin lapsetkaan eivät ole tyhmiä tai ilkeitä, vaikka joskus tekisivät tyhmiä ja ilkeitä tekoja.

Tämän päivän kasvattajille taitaa jo olla itsestään selvää, että lapsen ominaisuuksien sijaan voi moittia vain lapsen käytöstä. Samaa armollisuutta pitäisi osoittaa itselleen kasvattajana: en ole huono äiti, vaikka joskus mokailenkin tai teen tyhmiä valintoja. Itsensä moittiminen paskamutsiksi on yhtä vahingollista, kuin lapsen moittiminen tyhmäksi. Mistä tuli mieleen myös se, että paljon on pinnalla myös se, miten lasten kuullen pitäisi puhua omasta ulkonäöstään. Tuskin on rakentavaa haukkua itsessään muitakaan ominaisuuksia. Lapsen tai ihan vain itsensäkään kuullen. Saati muiden äitien kuullen. Osasta saa kivaa vertaistukea, mutta osa varmaan mielellään pamauttaa sua saamallaan tiedolla anonyymina naamaan.

No, näin siis pähkäilin eilen. Ja sitten koitti tämä aamu, ja vein rimpuilevan lapsen kerhoon. Sydän on ollut syrjällään koko aamun, ja mietin, pääsikö se jännäkiukustaan yli. Ja mietin, että mitä olen tehnyt väärin, kun lapsi ei päästä peloistaan irti uudessa tilanteessa ja purkaa sen rimpuiluna ja kiukkuamisena? Olenkin eilisten viisastelujeni sijaan tuntenut sellaista todellista pelkoa huonosta äitiydestä. Eikö lapsi luota minuun? Olenko ollut liian epäjohdonmukainen tai toiminut itsekin liikaa tunneimpulssien mukaan? Vai olenko korostanut liian vähän hyviä käytöstapoja? Tai esimerkilläni opettanut huonosti tunteiden hallintaa? Vai onko kiintymyssuhteessa jotain ongelmaa, kun hän ei luota muhun kun sanon, että kaikki menee hyvin ja tuun pian hakemaan? Ja samoja juttuja on käyty läpi esikoisenkin kanssa. Mitä meillä on tehty toisin, kuin muissa perheissä? Niin. Huoh. Painavia ajatuksia. Annan niiden lipua pois, nyt en osaa tarttua niihin tämän enempää.

Hih, hassua. Aloin lukea tekstiäni alusta. Ensimmäinen lause voimauttavasta aamusta näyttää huvittavan irralliselta tämän mielen syövereistä pulpahtaneen tekstin rinnalla. No, palaan siihen kuitenkin: Aamu ON ollut voimauttava. Sain nukkua vähän pidempään, kun mr Pii vei taksilaisen pysäkille. Kerhon ajaksi pienin meni jo päiväunille, ja vietän tässä kolmatta tuntia ihan yksinäisessä hiljaisuudessa. Nyt taas jaksan vähän paremmin syöksyä kohti loppupäivää ja -viikkoa.




(MYÖHEMMIN LISÄTTYÄ: Kerholaisella oli sujunut puolen minuutin kiukun jälkeen mainiosti. Kotiin tuli pirteä päivänpaiste.)





12.9.2016

Pulleat reidet ja ekat farkut





Meidän Miuku söötteine palleroreisineen ei puolivuotiaana mahtunut lainkaan niihin legginseihin, joita isosiskonsa puolivuotiaana (5-kiloisena) käytti. Eikä mihinkään muihinkaan legginseihin, hyvä että löytyi edes sopivia sukkiksia. Housuista vain lökäpökät tuli kyseeseen. Nyt, kun painoa ei olekaan tullut kuukausiin merkittävästi lisää, toisin kuin pituutta, on legginsiosastoltakin alkanut löytyä sopivaa päälle pantavaa. Itse asiassa myös pois laittamieni vauvahousujen joukosta on saanut nostaa joitain takaisin kaappiin.

Näihin collegefarkkuihin  ihastuin kirpparilla ja koska koko oli 86 (yleensä Miuku käyttää pienempiä kokoja), uskalsin näinkin piukat pöksyt ostaa. Ostopäätökseen toki vaikutti myös kiva hutiostoksen salliva euron hinta.

Ja näyttäähän ne nyt ihanilta! Niin tuli ison tytön näköiseksi! Ja kuten liikkeistä näkyy, ei kireys haittaa jumppaliikkeitä, kun pöksyt on kivaa materiaalia. Ja kuten kuvista näkyy, ei taida vielä olla syytä huolestua kasvukäyrän muutossuunnasta. Ihana pumpulavauvapötkylä hän on edelleen. Tai vauva ja vauva...