Päikkäreiden vuodenvaihteen perinteinen leikki

Tämän vuodenvaihteen ennustus tulee uudenvuodenlupausten muodossa. Itse olen sellaisia huono lupaamaan, ja näihin teillekin laadittuihin pyysin automatkan ratoksi apua jälkikasvulta. Nämä ovat siis heidän käsialaansa. Ole hyvä ja valitse numero väliltä 1-20. Tämän postauksen lopusta löydät 20 kohdan listan lupauksia ensi vuodelle. Ja tämän voi tietenkin ajatella myös ennustuksensa. Luettuasi koko listan läpi, valitse vielä lupauksista toinen, jonka haluat toteuttaa. Kerro toki meillekin sitten tämä arvalla saatu lupauksesi ja itse valitsemasi, ja mieluusti toki kuulen tulevan vuoden kuluessa, ovatko lupaukset toteutuneet!

No niin, valitse numero väliltä 1-20...

.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.

1. Lupaan käydä pihalla joka päivä.
2. Lupaan kuntoilla. (Riittää kertakin.)
3. Aion ilman lupaa kiivetä puuhun, tai sitten kivelle.
4. Lupaan mennä mummolaan 30 kertaa vuodessa.
5. Lupaan mennä pilveen ja syödä hattaraa.
6. Lupaan käydä avannossa.
7. Lupaan mennä metsäretkelle ja olla siellä kaksi yötä.
8. Lupaan tehdä koko vuodesta mahtavan.
9. Lupaan käydä ainakin kerran ulkomailla.
10. Lupaan ostaa lemmikin.
11. Lupaan mennä pusikkoon syömään.
12. Lupaan laittaa vaipan päähäni.
13. Lupaan olla rohkea.
14. Lupaan osallistua partiotapahtumaan.
15. Lupaan käydä joka kuukausi uimahallissa.
16. Lupaan mennä junalla.
17. Lupaan käydä teatteriesityksessä.
18. Lupaan käydä alasti lumihangessa.
19. Lupaan laittaa puhelimen viikoksi pois.
20. Lupaan kunnioittaa kaikkien ulkonäköä.


Aika fiksuja(kin) keksivät, vai mitä! Hyvää uutta vuosikymmentä koko perhe Piiltä!

Partioperinteiden äärellä

Itsenäisyyspäiväämme vaikuttaisi olevan tulossa uusi traditio aktiivisen partioharrastuksen myötä: Lupauksenanto jumalanpalveluksessa. Lupauksenantajia oli kourallinen, ja keväällä/aikaisemmin luvanneisiin lisättynä se on jo ihan kiva määrä puolentoista vuoden partiotyöllä. Hitaasti, mutta tasaisesti lippukuntamme kasvaa, ja perhepartion myötä aikuisia ja uusia tulevia sudenpentuja tulee joukkoon mukaan.

Myönnän, että olen aika ylpeä meistä, myös itsestäni, että saimme tällaista aikaan ja alkuun.

Osa sudenpennuista istui kirkon penkissä, kuin tottelevaiset tatit. Omat pentuni eivät. Pitänee harjoitella vuoden aikana kirkkokäyttäytymistä nykyistä ahkerammin, ettei tarvitse ensi vuonnakin kutsua päivää (peittämällä raivo pieneen vitsiin) itsepäisyyspäiväksi...

(Tosin ei se ihan uusikaan vitsi taida meidän juhlakulttuurissa ollut, sen verran sujuvasti putkahti mieleen...)

Vaikka partiotoiminta on kansainvälistä ja yleismaailmallista, tuli hyvin isänmaallinen olo, kun koko porukalla edustimme sinisissä univormuissa.

Kahdet synttärit

Kaikkien lastemme synttäreitä vietetään kesällä. Kesä- heinä- ja elokuussa. Koska kutsuvieraslista on monilta osin joka juhlissa sama, ollaan toisinaan yhdistetty juhlia. Tänä vuonna ehdotin lapsille, että juhlittaisiin kahta isompaa yhteissynttärein. Ei käynyt heille.

No, minä olen äiti, joka kuitenkin toisinaan päättää vastoin lasten tahtoa, mutta yritän kyllä saada kuvion heillekin mieleiseksi. Niinpä löytyi huvittava kompromissi: Isoveljen 9-vuotissynttärit juhlittiin takapihalla ja Keskisiskon 7-vuotissynttärit keittiössä. Kummallekin oli omat kattaukset, kummallekin laulettiin vuorollaan ja vieraat juhlistivat omaa kummilastaan tai halutessaan molempia, sopivassa suhteessa.

Sää oli suotuisa ja monikäyttöinen takapihamme palveli hyvin. Tytön juhlissa värjättiin hiusliiduilla hiuksia ja tehtiin hattaraa. Pojan juhliin lämmitettiin sauna ja sai paistaa vohveleita.

Molemmat olivat tyytyväisiä päivään ja itsellekin jäi ihanan höttöinen mieli, vaikka osittain pää oli pehmeänä helteenkin takia.

Poika toivoi traktorikakkua. Olin vähän luova ratkaisussani:
Tulikin traktoriasetelma. Kynttilät viritettiin "piippuriviksi konepellille".

Pääsiäinen eristyksissä ja muuttolintuja

Meidän pääsiäinen on mennyt toistaiseksi aika tylsästi. Erään mahatauti on vienyt energiaa rajusti muiltakin, kuin vain sitä sairastaneelta. Vähän hämmentää, että tauti ei ole tarttunut muihin ja että se kestää niin kauan. Yritän olla maalaamatta muuta, kuin helpotuksen huokauksen, jos vain yhdellä potilaalla selvitään. Ensi viikkoon ei oikein mahtuisi tautia...

Oon itse ollut väsynyt. Toisaalta oon nauttinut totaalisesta tekemättömyydestä ja siististä, valoisasta kodista. Toisaalta tuntenut huonoa omaatuntoa pelkästä laiskottelusta ja siitä, etten oo jaksanut nauttia ulkona kesän tunnusta. Ajatukset on kulkeneet muutenkin aika jyrkkien mutkien kautta pari päivää. Isän peräkärry on meillä lainassa ja tuijotan sitä ikkunasta vähän väliä. Olisin voinut lähettää sen metsässä kuvaamani äänivideon isälle. En halua googlata linnunääniä. Haluan kysyä isältä. Sen tiedon lisäksi, että google vahvistaa tutun kevätlaulun mustarastaan ääneksi, olisin kaivannut kokemuksen yhteisen intressin jakamisesta. Se isälle lähetetty videoviesti olisi kertonut, että "Tulit mieleeni tästä hetkestä, haluan jakaa tämän sun kanssa. Haluan sun olevan ylpeä musta (vaikken heti varmuudella tunnistanutkaan tätä klassikkolaulua) ja iloinen siitä, että lapsena lahjaksi antamasi lintukirja elää mussa yhä. Kiittää siitä, että huomaan luonnossa jotain samaa, mitä sinäkin olisit huomannut. Ollaan vähän samanlaisia, ja musta se on kivaa."

Sitä ne viestit on ennenkin tarkoittaneet, vaikka ne on olleet muodossa "Voisko tää olla suopöllö? -Ei, taitaa olla lehtopöllö."

Äh... No, suren nyt vähän, ja sitten taas jatkuu. Kevät on ihana ja tervetullut. Odotan tosi vilkasta lintukevättä takapihalle. Keittiön pöydällä pesintä on jo alkanut:

Pääsiäislinnunpoikaset ovat kuoriutuneet!

Ennustus vuodelle 2019 ja arvonta

Uudenvuodenennustus kuuluu jo perinteisiin Päikkäreillä. Tänä vuonna lähetän sinulle ennustuksen kortilla. Valitsin korttikätköistä hassuja, käyttämättömäksi jääneitä aarteita ja toisaalta myös lasten saamia ihania onnittelukortteja. Valitse numero väliltä 1-27 ja kurkkaa TÄNNE nähdäksesi, mikä kortti ennustaa tulevan vuotesi maisemat. Tulkinnan saat tehdä itse, tai antaa muille mietittäväksi.

Tämän vuoden ennustuspostauksen yhteydessä päätin järjestää lisäjännitykseksi arvonnan. Palkintona Marimekon "silmälasipussukka". Eli öh, penaalin. Ostin sen itselleni, mutta huolellisesta valikoinnista huolimatta tulin kotona tulokseen, että haluankin eri värisen. Mietin pussukalle uutta kotia, ja vaihtoehtoja tuli liikaakin mieleen. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tiedän teistä lukijoista monta, joille tuo passaisi väreistään oikeinkin hyvin! Eli ei muuta, kuin arvontajännitystä Päikkäreihinkin pitkästä aikaa.

Osallistut arvontaan jättämällä sähköpostiosoitteen, ellet  sitten tiedä, että tarvittaessa saan sut kiinni vaikka puhelimitse tai kotiovelta. Sekä tämän, että linkin takaa aukeavan ennustussivun alle jätetyt kommentit huomioidaan. Arvonta päättyy 13.1.

Menneiden vuosien arvontoja pääset kurkkimaan täältä:

Vuodelle 2018
Vuodelle 2017
Vuodelle 2016
Vuodelle 2015
Vuodelle 2014
Vuodelle 2013

Raskas, mutta oudosti lämmin olo.

Hautajaispäivä tuntui etukäteen kauhean raskaalta ja ahdistavalta.

H-hetkellä se tuntui yhä raskaalta, mutta samalla rauhoittavalta. Koleasta säästä huolimatta lämpö jotenkin kääriytyi ympärille ja oli turvallista olla.

Jälkikäteen tuntui väsy. Väsy, väsy, väsy. Suru ja jännitys meni kivuksi niskaan ja päähän.



Tästä lähdetään taas tulevaan. Millainen siitä sitten tuleekaan. Ainakin kuopus tuo siihen oman uuvuttavan lisänsä olemalla joko hirveän hirveän HIRVEÄN uhmaikäinen, tai sitten jotenkin muusta syystä huonona (olosuhteet huomioon ottaen ihan mahdollista sekin). Väsyneenä sellaisen käsittely tuntuu aavistuksen verran kohtuuttomalta, jopa mahdottomalta välillä. Surukin riittäisi työksi jo sellaisenaan. Kiitos, kun olette toivotelleet voimia ja muita kauniita sanoja. Niistä ajatuksista se lämmin tunne ympärille varmaan punoutuikin. Olen kerännyt sanananne ja ajatuksenne tarkasti talteen ja käytän säästellen tulevien viikkojen heikkoina ja raskaina hetkinä.

Sähläystä

Sähkövatkain pamahti rikki, kun yritin vatkata liian kovaa voita ja sokeria. Epilaattori tarrasi tukkaani, kun hätyytin ajellessani paarmaa. Yritän pakata partioleirille, mutta ajaudun sivuraiteille, kun tajuan tarvitsevani pienen laukun, jota on välittömästi ruvettava ompelemaan.

Oon touhukas ja tarmokas aina sen verran, että saan tuhoa aikaan. Sitten selvittelenkin sotkujani loppupäivän. Jotenkin tämän muotoileminen sanoiksi hymyilyttää mua. Oon tällä hetkellä semmoinen höperö räpeltäjä. Ja se on niin paljon parempi, kuin lamaantunut lahna, joka myös tiedän joskus olleeni.

Luulen, että leirikamppeet saadaan kasaan, vaikka aika hupenee vauhdilla. Mutta myönnän kyllä ajoittaisen kauhun, joka hiipii mieleen, kun kartoitan kaikkea mahdollista huomioon otettavaa reilun viikon metsäilylle lasten kanssa... Kääks. Onko muuten muita Kliffalle tulijoita?

Ja niin, osti uuden sähkövatkaimen ja sain tukan vempeleestä sinnikkäällä selvittämisellä melko vahingoittumattomana. Aloin kylläkin miettiä taas vakavissani lyhyttä tukkaa. Sähkövatkainpuuhista vielä puheenollen oli meillä synttäritkin! Kahdeksanvuotissellaiset! Ohhoh. Jo. 8...? Sankarin kanssa koristeltiin tällä kertaa alla olevan kuvan mukaisesti. Sillä sitähän te tietty aina kolme kertaa kesässä jännäätte, eikö, että mikä sieltä lampusta roikkuu? Hih.

Mökkijuhannus - niin kuin aina

 

Vietimme juhannuksen perinteisesti vanhempiemme ja sisarusten kanssa mökillä. Meitä alkaa olla jo iso lössi. 14, joista 5 lapsia. Mökin seinien pelättiin käyvän vähän ahtaiksi, kun säätiedot näyttivät jatkuvia sateita ja ukkosta.

Säät eivät kuitenkaan olleet ihan niin surkeita, kuin mitä ennustukset lupasivat. Ukkonen ei tullut ollenkaan, ja sunnuntaina oli jo oikeinkin ihana kesäpäivä!

Syötiin hyvin, suppailtiin, leikittiin ja askarreltiin lasten kanssa. Pienet viihtyivät paljussa ja järvessä. Itsekin heitin talviturkin, tosin ensimmäisellä kerralla vahingossa, kun lähdin kikkailemaan jooga-asentoja suppilaudalla. Ihan yllätyksenä mahdollinen kaatuminen ei tokikaan tullut.

Mummin vanha hedelmähame oli hirveän ihana ja lohinyytit ruokalaji, joka teki suuren vaikutuksen. Miukun synttäreitä vietimme muun keskikesän juhlinnan lomassa. Veikkaan, että olimme kerääntyneet juhannuksenviettoon aika monenlaisten kuormien kanssa itse kukin, joten ajoittaista äksyilyäkin oli ilmassa, kuten perhekuntamme tapoihin toisinaan kuuluu. Mutta olipa vedet silmissä tirskumistakin (mm. veljen karaoke-esitykselleja mulaaville suppailijoille), ja hyviä keskusteluja myös.

Hyttysiä ei liialti ollut, mutta liito-oravanpaskaa kyllä löysivät eräät. Se olisi nyt kuulemma myynnissä, jos jonkun tarvitsee esimerkiksi suojella jotain metsä-aluetta tai vanhaa rakennusta. Ehhehee. Lapset käyttivät koko heille varatun vaatearsenaalin, niin haalarit kuin sadevaatteetkin. Yöllä kiekui kukin lapsi vuorollaan, yksi sitä iänikuista pissahepuliaan, yksi paljuriehunnoissa saamaansa niskavammaa ja yksi kasvukipuja ja stressikiukkua. (Nousi aamuyöstä sängyssään sähisemään jotain "Nönnönnöö, äiti on tyhmä! Nönnönnöö, äiti ei osaa edes nukkua!" Johon sähisin muiden heräämistä hädissäni peläten takaisin, että "Pää kiinni ja suu tyynyyn", tai ehkä toivottavasti toisin päin tai jotain muuta vähemmän töykeää, en muista. Tosin lapsellakaan ei ollut tilanteesta muistikuvaa aamulla, joten ei niin väliä, mikä sähisin takaisin. Pääasia, että hiljeni ja jatkoi unia.)

Kiva juhannus oli. Sateista ja harmaudesta huolimatta parhaiten jää mieleen sunnuntain aurinkoinen ulkoruokailu ja peilityyni suppilautasää. Tänään on kotona ollut itkuista ja raivoavaa väkeä. Reissustapaluukiukku. Toivottavasti kiukku tyyntyy huomiseksi, sillä sitten lähdenkin uuteen reissuun pojan kanssa kaksin. Mutta se onkin sitten taas kokonaan toinen juttu.

Sateenkaarisynttärit

Täällä nukahti juuri pehmolelujen ja nukkejen väliin onnellinen synttärisankari. Ollaan juhlittu juhannuksena kolme vuotta täyttävää pienintä, joka on hämmentyneenä, mutta ilolla ottanut vastaan lahjoja, onnitteluja ja laulua.

Synttäreiden teemaksi tuli sateenkaari ja sade. Nyt, kun vihdoin saatiin oikeastikin sadetta pitkän kuivan jakson jälkeen. Elättelin toiveita, että illan aurinko olisi piirtänyt aidonkin sateenkaaren koristeeksi, mutta se jäi nyt välistä.

Miuku itse ei osannut teemaa vaatia, toisin kuin isommat, jotka pitkin vuotta päivittävät viimeisimmät ideansa pienimuotoisen koristelun suhteen. Sain siis valita aika lailla itse koristelun, ja idea lähti sateenkaarilautasliinoista, jotka taannoin ostin. Sateenkaari on kiehtonut mua aina. Lastenraamatusta etsin aina Nooan arkki -kohdan ja muistan edelleenkin sen ihanan värikkään kuvan niiden muiden, aika karujen ja vähän pelottavienkin kuvien seassa. Värikynät olen aina tykännyt järjestää paketteihinsa sateenkaaren värien järjestykseen. Sateenkaareen liittyy vahvasti se ihana, raikas tunnelma, jonka sateen jälkeen palaava aurinko luo. Mua kiehtoo myös yhdenvertaisuusteema, joka teemana olisi varmastikin jo sellaisenaan ihan yhtä hyvä lastensynttäriteema, kuin prinsessa- ja supersankariteematkin ovat. Sateenkaareen liittyy taikaa ja satua ja muutenkin sellaista leikkisää riemua. 

Mulla tulee juhlatarjoiluista joka kerta samantyyppiset: kauhean kriisin ja googlailun jälkeen teen kuitenkin aina jotain simppeliä piirakkaa, ostan jotain valmispasteijoita, leivon muffinseja ja täytän kakun valmispohjien väliin jne. Ja se on varmastikin ihan ok. Ei kenenkään vieraan päivä varmastikaan mene pilalle siitä, että tarjoan aina samoja juttuja. Ei pitäisi liikaa stressata, että täytyisi olla jotain erikoista ja uutta. Ja sitä paitsi päälläni mulla sitten oli hyvinkin erikoista ja uutta: Puin höpsöiksi kerroksiksi kaikenmaailman rimpsuja ja röyhelöitä. Näissä omassa kodissa pidettävissä juhlissa on se hyvä (?) puoli, että voi pukeutua ihan niin pöhkösti, kuin huvittaa!

Hyvät juhlat oli, kiitos vieraille ja kiitos Miukulle, että tuli perheeseemme olemaan niin tosi ihana ja söpö!

Pitsimekko kolmevuotissynttäreille

Pienin täyttää kohta kolme. Mietin, että pitäisi hommata sille nätti juhlamekko. Säästäväinen puoleni on nostanut viimeaikoina päätään ja niinpä aloin ensin tonkia kangaskätköjä. Sieltä löytyikin hauska pitsikankaanpalanen ja hentoista vuorikankaaksi sopivaa valkoista jotain mitäliekangasta. Tadaa! Tunti meni ja nolla euroa rahaa. (Eikä nuo kankaat aikoinaankaan ole kahta euroa enempää maksaneet.)

Valossa mekko näyttää läpinäkyvältä, ja aika kuultava se onkin. Alempi, kirkkaan valkoinen ohut kangas kuitenkin livenä kivasti hohtaa läpi ja suojaa ihan riittävästi.

Vyötärön alle suunniteltu sauma valahti olkasaumojen puutteessa ja venyvän kankaan takia tarkoitettua alemmas, mutta ei haittaa. Menee siis pidempään. Testattiin, että näyttää kivalta myös 15 cm pidemmän tytönvarren päällä.

Ja omistaja oli onnellinen. Tosin draamaa tuli, kun sovittaessa iski jokin kiukku isosisaruksille ja pienin painoi raivoissaan sinisen tussin vatsaansa, jottei kukaan vain vie sitä. Tuli lohduton itku, että "Äiti pese se! Äiti yritä! Kokeile vedellä! Irtoaako se?" Irtosi, kaikki.

Kesäloma alkaa NYT!

Istun sohvalla löysänä ja painavana. Etukäteen ajattelin, että tähän lomaan olen valmis. Koin, että kevät onnistui olemaan rento ja iloinen ja uskoin, että lomaan liuttaisiin kivalla draivilla. Laskeutuisin kevälukukauden liukumäestä hyvin himmatun vauhdin jälkeen jaloilleni ja jatkaisin coolina kävellen suoraan lomaan. Silti viimeisen viikon pyöreät ja vähäuniset vuorokaudet ovat verottaneet voimista ja skarppiudesta, ja läsähdin koomisesti pyllylleni kevätliukumäen jälkeen. Olen väsynyt, mutta onnellinen. Sama tunne, kuin väsyneenä sänkyyn mennessä. Aika autuas, nyt saa päästää irti.

Ajattelun ylikierrokset hiipuvat tuskin tänään tai huomennakaan. Viikonlopun pidän vielä wilmaa auki, ja jännitän jokaista uutta viestiä. Toistaiseksi vain ihania kiitoksia ja kauniita sanoja, eikä ihmettelyjä arvioinneista. Niin paljon, kun niitä valmistauduin selittelemään ja avaamaan.

Mutta kyllä. Olen onnellinen tästä. Luokastani, työyhteisöstä ja lomasta. Oi kyllä, tällä hetkellä erityisesti lomasta.

Kivaa kiirettä ja keltaiset koristeet

Tämä viikko on ollut erikoinen. Jotenkin niin vauhdikas, että aloin jo miettiä, että oonhan varmasti muistanut mennä kaikkina päivinä töihin. Torstaina oli vasta ihan alkuviikko-olo. En ole ehtinyt pysähtyä oikeastaan ollenkaan ja on ehtinyt tapahtua paljon. Välitunnitkin on mennyt kahvittelun sijaan kuunteluita ja puhutteluja pitäen ja ympäri koulua juosten. Oon käynyt hyvällä tavalla ylikierroksilla, mutta nolostellut sitten sitä, että välillä kiljun riemusta hallitsemattomasti tai muuten vain sekoilen överisti ja tilanteeseen sopimattomasti. Mutta toisaalta muistan hämärästi, että sellainen olin 10 vuotta sitten. Ja tykkään olla sellainen, vaikka sitten joskus nolottaakin.

Outoa, miten isoja lapset on: yksi räplää tuolla kaverinsa kanssa tietokonetta. Keskisisko lähti hakemaan naapuria leikkimään. Patistin pienimmän pukemaan sillä aikaa ja odottelin "Äiti auta!" -huutoja. Kun tajusin sen jo menneen pihalle, arvelin löytäväni sen sieltä ilman ulkovaatteita, kenkiä tai/ja pipoa. Mutta väärässä olin, siellä se jo nökötti kivellä ihan oikeissa ulkovaatteissa syömässä lunta.

Lasten puuhatessa omiaan saan itse aloittaa viikonlopun rauhallisella kahvitauolla. Mr Pii on viikonlopun reissussa ja meillä on luvassa kyläilyä, kaverisynttäreitä ja menottelua. Viipotusviikon väsy vähän kummittelee mielessä ja ajatukset sekä aikaisista aamuista että iltavilleistä jännittää jo valmiiksi. Mutta onneksi on valoa, kukkia ja muutama keltainen pääsiäiskoriste piristämässä.

Hauska idea vauvakutsuille

Eräillä vauvakutsuilla syntyi taannoin lennosta hauska idea, jonka voisin hyvinkin kuvitella lähtevän kiertoon:

Rentouttavan jalkakylvyn jälkeen lakataan tulevan äidin varpaat synnytystä varten hienoiksi. Jokainen vieras valitsee värin, ja kertoo jotkin tsempit synnytykseen tai toivotukset tulevalle äidille tai vauvalle. Vähän haltijakummihengessä. Tai jos vieraita ei ole sopivaa määrää, niin voitte yhdessä miettiä symboliset toivotukset jokaisen valitun värin mukaan.

Ainakin tuo taannoisilla kutsuilla lakattu äiti oli varpaisiin katsellessaan muistanut meidän tsemppimme synnytyksessä! Hauska juttu, poimikaa idea talteen! Ja ohje jalkakylpytabeltteihin löytyy täältä.

Onko vauvakutsut tuttu juttu? Mitä teidän kokemillanne kutsuilla on tehty?

Jouluvillatakki

Meidän joulu on sujahtanut vauhdikkaasti. Aatoksi saatiin vieraita kotiimme ja joulupäivänä kyläilimme itse. Tänään pari rohkeaa uskalsi meille kylään, kun omat tapaninpäivälle ja välipäiville suunnitellut reissut peruttiin. Keskimmäinen tuli nimittäin kipeäksi. Vanhinkin taannoin vähän sairasti, ja nyt oman tautinsa jälkimainingeissa vikisee korvaansa. Itse vikisen loman lyhyyttä (opelomamittakaavassa) ja töistä palautumisen totaalista vaikeutta ja siitä syntynyttä lukkoa ja kriisiä.

Mutta sain valmiiksi stressineuleeni. "Stressi"-etuliite siksi, että sileää sai posottaa isoilla puikoilla huolettomasti ja aivottomana niinä hetkinä, kun muut hommat kinnasi.

Jostain syystä mulla on ollut punaisten sävyjen syksy. Se on jännä, mitkä värit milloinkin maistuvat. Nyt tämmöiset.

Lanka on sockiplussaa, joka on isoveljen tyyppinen ja paksuinen villa-akryyli-sekoite, mutta jotenkin paljon isoveljeä pehmeämpi. Varmaan kohta nyppyinen, niin kuin tämä taannoinenkin neule, mutta oon niin ihastunut paksuihin lämpimiin neuleisiin, mutta so what tälläkin kertaa. Kun mulla oli tuo linkin takaa löytyvä sininen villatakki koulun joulukirkossa, kihnutti vieruskaveri naamoinen ihan kylkeeni kiinni ja huokaisi lopulta, miten ihanan tuntuinen takkini oli. Ihana, varmaan ikuinen muisto tarttui siihenkin takkiin tuosta hetkestä.

Raskas juhlaviikko

Sama meno jatkuu: blogiin ei riitä aika. Olisin halunnut kertoa itsenäisyyden juhlinnasta ja mielessä risteilleistä ajatuksista. Tosin jälkimmäinen aihe on liian henkilökohtainen (tai paremminkin toista ihmistä koskeva), joten siihen en voi mennä. Mutta raskas viikko on sen kertomatta jätettävän asian ja hulluna työllistäneen Suomi 100 -juhlan takia ollut. Ollaan tosin iloksemme tavattu tällä viikolla paljon meidän tärkeitä ihmisiä. Moninaista ja tunnevärikästä on ollut.

Tämä kuva on neljän seinän sisällä vietetystä perhejuhlasta, kuten luovista asuista voi päätellä:

Luulin, että tämän viikon jälkeen voin keskittyä joulun ja tavallisen koulun valmisteluun. Mutta epäilemättä joudun valitsemaan vain toisen. Jälkimmäisen. Koulua on tänä vuonna tosi myöhään, loma alkaa vasta 22. päivä. Viime vuonna tosin opin, ettei joulufiilis tule kuuratuista nurkista, vaan ihan vaikka vain koristeluista ja jouluvaloista. Ne ehkä ehdin laittaa.

Kunpa se yksi murhe vain helpottaisi...

Pikkujouluihminen (eli pieni jouluihminen)

Viisivuotias kirjoitti illalla muistikirjaansa ihan itse näin:

Meillä siis vietettiin tänään perinteisiä pikkujouluja ystäväperheen kesken. Keskimmäisemme ei olisi voinut olla tästä enempää innoissaan! Hän kun leikkii ympäri vuoden tonttuleikkejä ja viimeistään lokakuussa alkaa joulutohinat todenteolla joululauluineen ja -koristeluineen.

Tänään kaivoin parit jouluvalot ja punaiset koristeet juhlarekvisiitaksi, eikä hän meinannut pysyä housuissaan ilonsa kanssa! Pomppasi samantien sammuttelemaan kaikki kattovalot kynttilöiden ympäriltä ja alkoi valmistella joulurunoja ja säveltää muistikirjaansa joululauluja.

Lahjat eivät tämän todellisen joulufanin joululeikkeihin liity, vaan selvästi hän rakastaa tunnelmaa. Se on vähän hassua, sillä kotoa hän ei tätä geeniä ole perinyt, vaikka itsekin toki joulusta tykkään. En silti ole sellainen "tosi jouluihminen", kuin moni muu, ja kuten tämä viisivuotiaamme ilmiselvästi on. Ei siis ole opittu ja matkittu tapa, vaan näköjään sisäsyntyinen ominaisuus.

Pikkujouluohjelmaamme kuului mm. se jouluruno, pikkujoulupaketit ja piparitalkoot. Pienin länttäsi koristelemansa piparit pöytään nurin päin, estelyistä huolimatta, joka kerta. Vasta illan päätteeksi kävi ilmi, että hän luuli sokerikuorrutetta liimaksi. Pitääkin muuten käydä irrottelemassa ne pöydästä ja alustasta nyt, kun taiteilija on saatu sänkyynsä...