30.7.2018

Kotimatkan ekat ajatukset




Tulossa ollaan, koti! Autossa leijuu hiekka ja bajamajan lemu. Ilmastointi tarjoaa iholle ensimmäistä kertaa yli viikkoon alle 20 asteen lämpötilaa (jollei paria kylmää leirisuihkua lasketa). Päällä on ainoat puhtaat hellevaatteet, jotka nyt sivistyksen pariin palatessa tuntuvat hetki hetkeltä likaisemmilta ja epäsopivammilta. (Leirillä rintsikkatoppi ja housut oli ihan kelpo vaatekerta.) Uudet ystävät on moikattu ja kirjeenvaihdosta sovittu. Pää onneksi liian takussa työmietteille, jotka ajoittain kokeilevat pyrkiä mieleen. Hieno leiri. Viihdyimme ja nautimme. Kilahtelimme tosin reilusti myös. Sääolosuhteiltaan oli ikimuistoisen äärimmäistä, mikä partiomuistoja kerätessä vaikuttaa olevan aina plussaa. Kuvia ja tunnelmia mahdollisesti lisää tuonnempana.

Ja niin: 0 ja 8. Ampiaisenpistojen ja leiriöiden määrä.



28.7.2018

Pitsibolerot pikkuneideille


Terveisiä teltasta. Leiri on loppusuoralla, ja niin olen minäkin. Leirikiukkuni purkautuu lapsiin, joiden leirikiukku purkautuu supertyhminä tekoina ja puheina. Mutta leiristä varmastikin lisää tuonnempana. Tässä kohtaa julkaisen kotona kirjoitetun postauksen näistä äkkiseltään oudon värisistä vaatteista: valkoisista. Sellaisia ei täällä pölyisessä hellemetsässä olekaan aikoihin nähty.

* * *




Ihan vain neulomispuuhanpuutteessa päätin tehdä tytöille samisteluneuletakit mahdollisia juhlia tai muuta hienostelua varten. Molemmat ovat vakavasti allergisia (henkisesti) kutittavalle langalle, joten jouduin tekemään akryylista. Ensin tein pienemmälle, ja takaosa jäi painamaan niskaa, joten päätin vähän ompelukoneen kanssa sitä vielä muotoilla ja leikata palan pois. Isommalle tein vähän jo viisastuneena ja osasin muotoilla niskaa paremmin.

Takit on neulottu yhtenä kappaleena. Ensin toinen hiha suljettuna neuleena ja tasaisesti silmukoita lisäten. Selän kohdalla päättelin kainaloon pari silmukkaa ja jatkoin tasona muotoillen niskan kohtaan pyöreyttä, kunnes taas seuraavan hihan kohdalla suljin neuleen ja kavensin loppua kohti. Ja lopuksi pitsit kiertämään helmaa.

Lahjoin neidit karkilla tulemaan pikaisesti ulos kuvattavaksi, ja mikä parasta, takkeja ei riisuttukaan heti kuvauksen päätteeksi. Eli lanka ei kutita ja ei selvästikään ärsytä pienemmällä enää tuo niskan kohtakaan. Ehkä vielä virkkaan pienen koristepitsin tuohon kaulukselle, niin istuu paremmin yksiin tuon reunapitsin alkamiskohdan kanssa. Mutta hyvät tuli, ja tällä kertaa peräti tein itse ja oikeasti jopa säästin.







21.7.2018

Viittä vaille valmis reissuun.






Onpas ollut työntäyteisiä viimepäivät. Erinäisistä syistä (synttärit, lomaviipotukset, laiskuus) leirille pakkaaminen jäi tosiaan ihan viimeisille päiville. Eilen ja tänään on paitsi koottu kamat, hankittu uutta välineistöä aina kumppareista kuppeihin ja pakattu autoa, niin myös valmisteltu kotia sellaiseksi, että tänne on kiva palata takaisin. Mankelointiurakkaa, villasukkien päättelyä, yhden villatakkipostauksen valmistelua julkaisuvalmiiksi, siivoamista, puhelimen muistikortin tyhjäämistä ja pihasekamelskan taltuttamista. Huomenna pitäisi vielä kastella kukat, letittää tukat ja saisko tähän rimmaamaan vielä sukat? Tai Jukat? En jaksa yrittää. Väsynyttä on ollut. Aikuisten jännitys ja urakkauupumus yhdistettynä lasten jännitykseen (eli kiukutteluun) ja energiaan vaatisi sen varoitusmerkin "räjähtävä". Mutta nyt kaikki on kasassa. Sitä paitsi ihan hyvin ehdittiin tänään käydä taas uimassakin:


Ryöväreille tiedoksi, että taloa pidetään kyllä silmällä. Eikä meiltä mitään rikkauksia löydy. Nähdään ja kuullaan monen päivän päästä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan!



20.7.2018

Kesäpäiviä veden äärellä











Me, kuten somen ja livehavaintojen perusteella kaikki muutkin, olemme nauttineet kesäpäivistä täysillä. Ollaan käyty uimassa välillä montakin kertaa päivässä, saatu rusketusraitoja ja syöty vähän jotakin aina jossakin kohtaa päivää. Ruoka-ajoista ja -ympyröistä viis. Ollaan tehty jopa rantaleluhankintoja. Uimavesi on ollut paikasta riippuen joko lämmintä tai käsittämättömän ja ennenkokemattoman lämmintä. Kyllä kelpaa tämmöistä kesää elellä!



Näiden hommien lomassa ollaan kirjoitettu muistilistoja, kääritty makuupusseja ja telttaa, pesty vaatteita kolmen eri sääskenaarion mukaisesti, pakattu laatikoittain kamaa, tehty hankintoja ja herätty yöllä miettimään, mitä VOI tapahtua, jos esim. päälle osuu raju ukkosmyrsky. Sunnuntaina mennään metsään. Ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin, ja että vältyttäisiin liialta kuumuudelta, liialta kastumiselta ja mielellään vaikka ihan kokonaan hyttystä isompien ötököiden hyökkäyksiltä ja kaikenmaailmankauhukuvilta, joita kyllä halutessani (väsyessäni) osaan pitkän listan keksiä.


19.7.2018

Sähläystä





Sähkövatkain pamahti rikki, kun yritin vatkata liian kovaa voita ja sokeria. Epilaattori tarrasi tukkaani, kun hätyytin ajellessani paarmaa. Yritän pakata partioleirille, mutta ajaudun sivuraiteille, kun tajuan tarvitsevani pienen laukun, jota on välittömästi ruvettava ompelemaan.

Oon touhukas ja tarmokas aina sen verran, että saan tuhoa aikaan. Sitten selvittelenkin sotkujani loppupäivän. Jotenkin tämän muotoileminen sanoiksi hymyilyttää mua. Oon tällä hetkellä semmoinen höperö räpeltäjä. Ja se on niin paljon parempi, kuin lamaantunut lahna, joka myös tiedän joskus olleeni.

Luulen, että leirikamppeet saadaan kasaan, vaikka aika hupenee vauhdilla. Mutta myönnän kyllä ajoittaisen kauhun, joka hiipii mieleen, kun kartoitan kaikkea mahdollista huomioon otettavaa reilun viikon metsäilylle lasten kanssa... Kääks. Onko muuten muita Kliffalle tulijoita?

Ja niin, osti uuden sähkövatkaimen ja sain tukan vempeleestä sinnikkäällä selvittämisellä melko vahingoittumattomana. Aloin kylläkin miettiä taas vakavissani lyhyttä tukkaa. Sähkövatkainpuuhista vielä puheenollen oli meillä synttäritkin! Kahdeksanvuotissellaiset! Ohhoh. Jo. 8...? Sankarin kanssa koristeltiin tällä kertaa alla olevan kuvan mukaisesti. Sillä sitähän te tietty aina kolme kertaa kesässä jännäätte, eikö, että mikä sieltä lampusta roikkuu? Hih.






11.7.2018

Kyläilyreissu ja monta sataa kilometriä kaunista Suomea







Irrottauduin eilen yksin reissuun. Sain kutsun Ystävälään, mutta pitkän ajomatkan takia matkani oli paitsi "ystävien tapaaminen", myös ikioma roadtrippini.

Oli voimauttava reissu. Tuntikaupalla hiljaista autoilua. Moottoriteillä oli vapauttavaa huristaa, mutta ihaninta oli pienet, vieraammat tienpätkät jännine taukopaikkoineen. Tavatut naiset olivat yhtä mahtavia, kuin aina. Viisaita, hauskoja ja huippuja. Oleminen oli iisiä, vaikken ollut skarpeimmillani. Mutta luulen, ettei ketään haitannut takeltelevat ajatukseni.

Matkoilla ihailin maisemia. Etelä-Pohjanmaalta lähtiessä kumpuilevat pellot ja jylhät maisemat järvineen saavat vähän haukkomaan henkeä. Ja sitten kotiin palatessa ensimmäinen aukeava peltomeri muistuttaa mua hengittämään keuhkoni täyteen avaruutta. Vieraiden maisemien ihastelu on hienoa, mutta sielunmaisemaan palaaminen silti parasta.


Vielä en tosin päässyt kotiin asti. Ajoin mökille, missä muu perhe kelluskeli järvessä. Kelluipa siellä illan hiljettyä vielä yksi puutarhasandaalikin, jonka bongasin pienenä pisteenä käytyäni laiturilla fiilistelemässä tätäkin tärkeää maisemaa (viimeisessä kuvassa tämä fiilistelijä ja sandaali myös). Hirmuisen kaunis ilta täällä. Tänään olen kiitollinen ja onnellinen ystävistä, kauniista Suomesta ja perheestä. Sen lisäksi oon ihan törkeän väsynyt. Nimittäin maisemien lisäksi tunnustan ihailleeni matkanvarrella myös Ideaparkia, melko pitkän kaavan mukaan...







7.7.2018

Unikaverina sipulia...



Mies lähti tapaamaan opiskelukavereitaan. Mulla oli monenlaisia hulluja suunnitelmia, miten saan kolme päivää kulumaan lasten kanssa, hulluimmissa suunnitelmissa jopa huikean elämyksellisesti. Ehkä joku kepeä roadtrip, ehkä pyjamabileet tai edes telttailua takapihalla. No, olinkin huikean elämyksellisesti sitten kipeä ja röhnötin. Toisaalta hyvä, koska flunssan varjolla tekemättömyys oli hyväksyttävämpää, kuin aikaansaamattomuuden. Totta puhuen tekemättömyys oli melko todennäköinen skenaario ilman flunssaakin.

Eilen raivostutti jo valmiiksi mennä nukkumaan, kun nenä valui solkenaan. Muistin kikan, jota käytän lasten räkäöinä: silputtu sipuli avaa nenän ja rauhoittaa yöunen. (Ja saa talon haisemaan grilliruoalta.) Koko äitiurani ajan olen tuota niksiä käyttänyt, kun en muutakaan ole nuhaan keksinyt. Ja äitinä aina jotain on saatava tehdä, kun toisella on huono olla. Monta kertaa oon arvellut nuhan laantumisen olleen enemmän sattumaa, kuin sipulista johtuvaa. Mutta kyllä, taaskin helpotti. Sattumaa tai ei. Sen verran sattuvaa sattumaa kuitenkin, että tarjoan vinkkini jakoon muillekin kesäflunssaa poteville. (Olen sen toki tainnut tehdä aiemminkin.) Eli sipulia paloiksi nukkujan viereen. Peukku sille. Viimeöisen sipulin muotoilin vieläpä erityisen söpöksi. (Basilika poseerasi vierellä.)



Ihan söpö oli mun kukka-aamutakilla kruunattu överi flunssa-aamukahvilookikin. Ja vielä söpömpi Miuku, jonka luulin poseeraavan vieressäni. Löydätkö kuvasta?




4.7.2018

Uuden nuotiopaikan ensimakkarat



Myöhäisenä lounaana syötiin tänään nuotiomakkarat. Testattiin siis vihdoin ensimmäistä kertaa meidän takapihan nuotiopaikkaa. Lapset laittoivat tulen itse, mutta pian tuli keskimmäinen huolestuneena takaovesta kiljaisemaan, että "Ei voi jättää lapsia ilman aikuista tulen lähelle!"

Tosiasiassa vahdittiin heitä kyllä tarkastikin ikkunan läpi, eli ei hätää. Ja hyvin se sujui. Sisko kovasti kehui veljeään, joka "tietää kaaaaaaiken tulesta". Ja näppärä hän onkin. Ja kesyyntynyt myöskin positiivisen huomion ja palautteen vastaanottamisen suhteen, kuten ylläolevasta kuvastakin näkyy. Siskon omissa tulitiedoissa (kaikella rakkaudella sanottuna) on vähän oikaistavaa:

"Aina nuotion ääressä kannattaa laittaa aurinkorasvaa, ettei napa pala pohjaan!" Hän kylläkin on sellainen viihdyttäjäsielu, joka mielellään keksi hömpötyksiä, joiden tietää naurattavan toisia. Eli laitetaan lausahdus sen piikkiin.
 
Tässä tyylinäytteitä grillaustekniikoista:




Asiasta vielä toisessa piipahtaakseni kerron, että mulla on jokin kriisi taas. Hirveä menohinku ja spontaaniuden kaipuu. En tiedä, liittyykö se tähän lasten kasvamiseen ja oman vapauden lisääntymiseen, vai siskon elämänvaiheeseen, jota vasten peilaan omaani. Tuntuu, että pitäisi päästä roadtripeille, yöllä uimaan, pyjamabileisiin, hillumaan festareille ja riehaantumaan itsensä yli-iloiseksi. Ja vastapainoksi kaikelle tälle fiilistelylle olen edelleen aika väsynyt ja aikaansaamaton. Kodin kaaos tekee mut välillä hyvin ahdistuneeksi ja surulliseksi. Huomaan myös analysoivani lauseitani, kasvatustapojani, tekojani ja tunteitani taas vähän liikaa kokeakseni oloni täysin tasapainoiseksi ja normaaliksi. Pyöritän kaiken olemiseni aika ison ihmettelyn läpi, mikä stressaa. Nyt vähän mittasuhdetta kehiin, arvoisa alitajunta, kiitos. Oltaisiin vaan rennosti, hyvin tää sujuu.

Nyt otan hymyn naamalleni ja menen katsomaan tuon esiintyjälapsukaisen järjestämää piirtonäyttelykisaa, jonka voittaja saa kuulemma äidiltä halauksen. Yritän olla ajattelematta, että tämänpäiväinen väkisinväännetty intoni olisi heille millään lailla haitaksi.