31.12.2013

Vanhan (vuoden viimeiset) terveiset



Alan olla vanha. Tajusin sen, kun yritin taannoin valita julkaisukelpoista kuvaa itsestäni. Joko silmät olivat hymyn myötä kadonneet jonnekin ryppyjen ja mutkien syövereihin, tai jos olin yrittänyt saada niitä näkyviin, oli otsa rullautunut kuudeksi (tarkistin: luku on tarkka). Näytän sen ikäiseltä, kuin täti-ihmiset näyttävät. (Tosin pian on osuva sekin titteli!)

Ensi vuonna pitää opetella poseeraamaan (tai photoshoppaamaan) paremmin. Tämän syvällisemmäksi ei vuodenvaihteen pohdinta tällä erää mene. Mietinkin, että ehkä kuluneen vuoden kertaamisen sijaan pohdin sitten alkavaa suunnitelmineen. Jos huvittaa.

Nyt odottelen ja toivon, että jälkikasvu sammuisi peteihinsä ja sujuvaa nukutusurakkaa toivon myös vierashuoneen väelle. Päästäisiin pelailemaan ja syömään sipsiä. Odotellessani voin julkaista illalla ottamani pärstäkuvat. Harvoin, kun on oikeasti aikaa ennen vieraiden tuloa tai jonnekin lähtemistä, on kiva pelleillä meikeillä ja vaihdella vaatteita niin ku ennen vanhaan. Harjoitelin siinä ohessa itselleni ja naamani ikävuosille soveltuvaa poseerausta. Hyvin moni otos EI onnistunut. En keksinyt vielä luottoposea.

Iloista vuodenvaihdetta teille jokaiselle ja onnea alkavalle 2014:lle!



Mr Pii ei varovaisista sanavalinnoistaan huolimatta jättänyt epäselväksi, onks sen mielestä noloo julkaista itestään kovin monta naamakuvaa. Julkaisen silti, kun olen niin vapautunut.



30.12.2013

Alepaloja




Käytiin koko perheen voimin aleilla. Aattelin etukäteen, ettei siitä mitään tuu, mutta tuli vaan. Luulin voivani kehuskella, kuinka ollaan perheenä opittu organisoimaan, ennakoimaan ja toimimaan, mutta kyllä mä lopulta myönnän, että sattumaa se oli. Sattumalta lapsilla (ja aikuisilla...) oli hyvä päivä, sattumalta päiväunet onnistui suunnitellusti, sattumalta ruoka maistui. Suunnitelman osalta otan kunnian siitä, että vaadin mukaan kahdet kärryt (vaikkakin juuri sillä hetkellä, kun toinen aikuisista tönötti vahdissa molempien kulkuneuvojen kanssa, tuli kakkatilanne).

Alelöydöt olivat tarvehankintoja ja tavallisia ostoksia, joten esittely ei toisi mitään lisäarvoa blogille eikä ostamilleni tuotteille. Sen sijaan pidin itse hauskana (he, he...) ideana laittaa näytille pienet palat jokaista uutta hankintaa. Lähikuvissa mittakaava katoaa ja tuskin arvaatte, mikä on mitäkin ja kellekin. Vai?







29.12.2013

Röyhelötaskupöksyt



Muistatteko, kun joitain kuukausia sitten levitettiin Serkun kanssa ompelukoneet ja kankaat pitkin taloa ja ideoitiin? Yksi suunnitelma sai tuulta siipien alle ja tein tyylistäni poiketen jopa lakanakankaasta kokeiluversion (miettien samalla, että olisinpa heti hurauttanut käyttökelpoisesta kankaasta, kun näytti onnistuvan ihan kivasti) ja niiden pohjalta oikein kaavan, jonka annoin Serkkuselle mukaan. Myöhemmin sitten väkersin Tyttärelle tämmöiset röyhelötaskupöksyt. Nilkkoihin on huristeltu alalankana kuminauhaa käyttäen 5 saumaa. Hyvin pysyvät paikoillaan ja näyttävät kivoilta! Isommassa mallissa mittasuhteet tasoittuvat vähän, ja röyhelöt jäävät pikkuisen kauemmas toisistaan. Toki olisin voinut tehdä näistä taskuista himppusen pienemmät ja röyhelöistä puoli senttiä kapeammat... Mutta hauskalta näyttää näinkin. Tosin kaikista zoomailuistani huolimatta taisin leikata yhden taskun eripäin, ja velour heijastaa siinä toisin...

En halunnut esitellä housuja ennen toisen ompelijan tulkintaa, johon halusin olla vaikuttamatta. Tämä postaus onkin odotellut luonnoksissa kaksi kuukautta, kunnes tänään näkyi Rakkaudellta tehty -blogissa Eenamaaritin housut. On siis aika julkistaa omani. Onneksi kuvasin pöksyt heti tuoreeltaan, sillä ovat olleet niin kovassa käytössä, että lahkeen kuminauhakin on yhdestä kohdasta pienesti ratkennut. Taisi kuitenkin olla tekovirhe, ja muuten tuntuvat kestävän käytössä oikein hyvin. Ja hyvin ovat pysyneet kasvussakin mukana, kun lahkeensuun rypytys mahdollistaa käytön vähän suurenakin.

Aika samanlaiset näistä Eenamaaritin ja mun housuista tulikin, väriä myöten. Muutama yksityiskohta tehtiin toisin, mutta niistä ja kokoerosta huolimatta ovat hauskasti kaimat.








28.12.2013

Kotona ja kutina.



Kotona vihdoin. Joulupäivänä lähdettiin reissuun, joka sisälsi höpsöä perhehulinaa, ihania ystävätapaamisia ja mukavia lahjoja. Herkkua oli siinä monenlaista ja muuta muidenkin joulupostauksissa esiteltyä fiilistä suklaineen ja ähkyineen. En mene tarkemmin sisältöihin, koska korvakäytävissä kutittaa niin, ettei päähän juuri muita ajatuksia mahdukaan.

Vähän olen mietiskellyt vuoden vaihtumista ja puntaroinut, josko pitäisi pohtia kokoavaa katsausta kuluneeseen. Mutta ei, en jaksa. (Ja kun noita korviakin kutittaa.) Tuntuu, että osaan olla hirveän kiitollinen tällä hetkellä ja tästä hetkestä ihan jopa käymättä läpi vuoden tärkeitä asioita, tunteita, hankaluuksia, käänteitä, ja tapahtumia. Lasten kehitystä olen kylläkin vähän pysähtynyt ällistelemään.

Mut hei, oisko vinkkejä kolme päivää jatkuneeseen korvien kutinaan? Ja jos on oleellista neuvojen suhteen tietää, niin nieluakin kutittaa. Vau.fistä bongasin, että neulalla ja syömäpuikolla ylettyy pidemmälle raapimaan, kuin topsilla... En sitten oikein jaksanutkaan etsiä enempää vinkkejä netistä.

Kuviakaan en tähän sekavaan pätkään korvakutinan takia jaksa miettiä tarkemmin. Poimin muutaman kännynäpsyn, joilla ei mainittavia yhteyksiä ole tähän tarinaan (joka itsessäänkin on hyvin jäsentelemätön ja pointiton). Sallinette tällaisen blogikömpelyyden näin lomafiilisten päätteeksi...

Uusi pyjama. Parturikäynnistä sen sijaan en ole vielä valmis puhumaan...
 
Poikkeuksellisien (=pitkien ja aktiivisien) iltanukutuksien yhteydessä voi ottaa järjettömiä kuvia aikansa kuluksi.

Tääkin kaveri relasi vihdoin ja viimein ehkä kolmantena päivänä vieraiden saapumisen jälkeen.
  
Äidin vanhalla turkispannalla on edelleen yhtä kiva leikkiä, kuin lapsena.

Nyt aion korkata sen taannoin mainitsemani kaljapullon. Ja mainittakoon nyt vielä silloisia vihjailuita tarkemmin, että kyseisen Herwood-oluen etiketti on käsialaani. Tsih! (Tuon voi tulkita ujostelevaksi hihitykseksi tai korkin avaamiseksi.)


Juuri kävi mr Pii ilmoittamassa ovenraossa, että mun reissukassi jäi mummolaan. Oho.

26.12.2013

Soihdut sammuu...






Poika sammui, tyttö vielä ei. Itse olisin myös aika valmis, mutta sinnittelen vielä toivoen, että ehtisin keittiöön pelailijoiden seuraksi.

Tämänhetkiset terveiset tulevat mummolasta. Päivät on menneet tunnelmissa, pääosin railakkaissa ja pehmeissä, välillä vähän hiipuvissa. Puntaroin, onko tämä flunssaa vai puhdasta väsyä. Lapset nukahtavat öihinsä superhitaasti, ylikierrostensa päätteeksi. Ja heräävät aamulla kymmenen jälkeen. Sopii mulle, kun itsellä yöt kuluvat pelaillessa.

Tuli vain olo, että aihepulasta (tai paremminkin ajatusten kulkemattomuudesta) huolimatta täytyy jo täälläkin jotain sanoa. Että moi vaan teille, toivottavasti joulunne oli ihana ja rentoutuminen saisi vielä jatkua ainakin vuodenvaihteeseen.

23.12.2013

Kuusi






Metrinmittainen koristeli alaoksat ja parikymmentä senttiä lyhempi tyhjentää. Tämä pienimmäinen ei paljoa viimejoulukuusesta muista, joten se kiehtoo luonnollisestikin hyvin paljon. Huomasin eilen ostetut pallot lasisiksi vasta, kun kuulin ääniparin "PPPAA!" + *räks* (="pallo" + *tämähän pitää heittää*).

Ihana nukkaniska <3

 
Tänään aion käväistä vielä ostamassa jonkun joulukukan venähtäneiden hyasinttien tilalle. Illalla joulusaunotaan ja huomenna kutittelee mahanpohjassa, että muistanko tehdä kaiken oikeaan aikaan, vaikkei kyse ookaan paljon kummemmasta, kuin valmiiden ruokien lämmittämisestä. Lumettomuus ei haittaa, vaikka sateen ropina kuulostaakin vähän hassulta.

Ihania juhlapyhiä teille kaikille. Rentoutukaa ja jakakaa hyvää mieltä.


...muovipallo...

22.12.2013

Simppeli joulumekko



Luin joku aika sitten Uusi Kuu -blogista postauksen, jossa hehkutettiin jouluksi hankittua trikoomekkoa. Aloin heti haaveilla itselleni jotain vastaavaa päällepantavaa: helppoa, yksiväristä, rentoa, silti tarvittaessa juhlavaa. Kun sitten sattumalta pääsinkin juuri siihen kangaskauppaan, johon mulla oli lahjakortti, oli inspiraatio valmis toteutettavaksi (vaikka koneet oli jo kerran ängetty joulusiivousmielessä kaapin perukoille).

Ostin harmaata jämäkkää jerseytä ja leikkelin summanmutikassa toisesta mekosta jonkinlaista mallia ottaen. Ja hyvä tuli, vaikka vähän epäilin, että voiko noin helposti ja nopsasti onnistuakaan. Tästä tuli juuri sellainen, kuin piti: rento, helposti päälle asettuva, muodossaan pysyvä ja muunneltava. Tätä voi asustaa pitsikauluksella, koruilla, jakulla, vöillä, sukkahousuilla, ja miksei vaikka housujen parinakin mene. Jee, oon tyytyväinen! (Vaikkei kuvat nyt annakaan tästä kovin hyvää kuvaa. Varsinkin, kun malli oli ammattitaidoton ja laimea. Oli pakko piilottaa lopputulos osittain photoshoppausten alle.)

Kerroin muuten mr Piille asusuunnitelmastani, jonka inspiraationa oli "simppeli trikoomekko, jossa oli pitsikaulus". Hän jäi odottamaan jatkoa, ja kun ei tullut, hihitteli kummissaan, että "eikö muuta?" En meinaa oppia, ettei mekon ja hameen ero oo miehille, tai ainakaan tälle omalleni, yhtään sen selkeämpi, kuin vaikka kamman tai harjankaan...

21.12.2013

Karvalakkimalli




Tuon äsken esittelemäni rotiskon lisäksi olen raahannut kotiini toisenkin vanhan reuhkan. Parissa blogissa ja mm. Idols-Mitran päässä silmäni on päässyt tottumaan karvalakkiin niin paljon, että aloin jo vähän haaveilla sellaisesta.

Kirpputorilta lähti matkaan pilkkahintaan vanha supikoira (?).Vähän tämä on mummomallia noiden trendikkäämpien, kulmikkaampien ja lyhempikarvaisten rinnalla, mutta olkoon. Ensiaskel karvalakkia kohti, jollei muuta. Tosin en tiedä, kuinka ahkerasti kehtaan tämmöistä oikeasti käyttää, vaikka kevyttä ihastusta ilmassa onkin. Vielä kun olisi ilmassa pakkastakin... 


Muisto elää





Ukki rallatteli aina silleen, että kuulosti soittamaltaan baritontorvelta. Vähän mietin, voinko kirjoitella tänne oikeaan ihmiseen liittyviä juttuja, mutta koska Ukki on ollut jo 20 vuotta "Muisto", niin kirjoitan.

Ukin kuoleman jälkeen näin pari unta, joiden muistan lopulta päättäneen iltaitkut. Toinen niistä oli sellainen, jossa kuulin Ukin rallattelun "askarteluhuoneestaan". Unessa tiesin, ettei Ukki voinut siellä oikeasti olla, mutta varovasti kävelin huoneeseen johtavaa käytävää pitkin tarkistamaan. Käytävässä jo tunsin hyvää oloa, valoa ja lämpöä. En muista, näinkö Ukkia huoneessa, mutta ainakin sieluni silmin näin, miltä se aina näytti keskittyessään näpertelyihin, ja rallatellessaan torvisonaattia. Uni oli lämmin ja helpotti oloa, vaikken oikein tajunnutkaan, miksi.

Aina tuon unen jälkeen, seuraavat 17 vuotta, kun kyseinen talo oli pystyssä, muistin siihen huoneeseen mennessäni tuon unen, ja tuli se sama lämmin olo. Ja pieni jännitys, että jospa sieltä kuuluisikin se tuttu rallatus. Ja tavallaan kuuluikin, mielessäni hyvinkin selvästi.

Mr Pii toivoi joululahjaksi ruuvipenkkiä. Kysäisin omalta isältä, osaisiko neuvoa sen hankinnassa. Tuli puheeksi tämä Ukin vanha, siellä muistojen huoneessa ollut ruuvipenkki. Nappasin sen nuhjuisena ja likaisena peräkonttiin ja kotimatkan aikana vanhat mukavat mielikuvat palasivat mieleen. Olisi hauskaa, jos tästä saisi toimivan kapistuksen ylläpitämään muistoa torvisonaateista (jollaisia muuten mr Piikin rallattelee, tosin trumpettiäänellä). Meinasin antaa tämän joululahjaksi, mutta rujon ulkomuotonsa ja mahdollisen käyttökelvottomuuden takia pitäisi olla heti lahjaa avattaessa selittelemässä, joten mr Pii saa tutkia tuon jo tänään. Ja jos on riittävän ahkera blogin lukija, niin saattaa bongata asian täältä ennen livekohtaamista.

Vaikka kapine olisikin käyttökelvoton, se toi kivoja muistoja mieleen. (Olen mm. puristanut joskus sormeni tuonne väliin. Ja vieläpä sen verran isona, että paniikista huolimatta enemmänkin hävetti, kun en ollut tajunnut sen tulevan oikeasti kipeää ja jäävän oikeasti tiukkaan kiinni.) Ukki oli mielenkiintoinen persoona ja monipuolinen taitaja. Olisin halunnut tuntea hänet aikuisena, jolloin olisin ihan toisella tasolla osannut arvostaa poikkeuksellista älykkyyttään, taiteellisuuttaan ja merkittäviä saavutuksiaan. Vaikka olin kyllä lapsenakin hirveän ylpeä maineikkaasta tähtitieteilijäukistani. Onpa siinä rehvasteltavaa vieläkin.


20.12.2013

Ärsyttävä (perinteinen?) tapa aloittaa loma.


Mä luulin, ettei mulla tulisi lomanalkukriisiä, mutta niin vain iski ärsyttävänä yllätyksenä heti aamusta ihmeellinen kiukku. Joko kateutta (jota en erityisemmin kyllä tällä kertaa tunnista) tai sitten vain sitä, että koitti mahdollisuus hellittää otetta näistä puikoista, joissa oon taas syksyn tiukasti pitäytynyt. (Vaikken silti kovin menestyksekkäästi koko aikaa...)

Taidan lähteä tuulettamaan pikaisesti pääni ja yritän päästä tästä nopsasti jaloilleni.


Ja ai niin, siellä Tiimarissa vielä OLI niitä punaisia mattoja. Maksoin 2,4 euroa kappaleelta. Ja ei, tämä seesteisen tunnelman kuva ei ole tämän päivän otos, mutta ehkä sen tuijottelu nopeuttaa mun jaloille pääsemistä vähäsen.

19.12.2013

Kotiliehuke



Päivä sujuu sutjakkaasti, jihuu! Mutta laajemman hyvänpäivänhehkutuksen sijaan ajattelin näyttää teille mun villatakin. Vaikkei mun elämässä kovin usein oo aineksia "päivän asu" -postauksiin, niin tämä vanha höpsö tekeleeni tekee mut aina iloiseksi. Kotitakki, jossa on kummat liehukkeet, kirppislöytöpitsi ja muutamia nappeja siellä täällä mahdollistamassa erilaiset pukeutumistavat. Ei sillä, ei mulla ole aikaa tätä asetella, tämä lojuu päällä milloin mitenkin. Mutta jotenkin se näyttää aina vähän hauskalta. (Ja samalla siltä, että se nyt ei silti ihan oo oikein puettu.) Toimii hyvin tämmöisillä kevyillä talvisäillä, kun täytyy välillä piipahdella ulkonukkujan luona ja sisälläkin on semmoinen tunnelmallisen viileä lämpötila.

Mun oli tarkoitus fiksailla kuviin valkoiset taustat, mutta olkoon, liikaa vaivaa. Ihan reilua pesukoneelle ja kuivauskaapille, että nekin pääsee vähän näyttäytymään blogissa.











Taustalla soi päivälepotarinana Karhukirjeitä kesäleiriltä. Hauskoja tarinoita! Voi, kun pystyisin siteeraamaan ulkomuistista vaikkapa sitä kohtaa, jossa leiriohjaajaksi haluava Amalia kehui olevansa niin hyvä kasvattaja, että kesäleirin jälkeen lapset olisi vietävä katkaisuhoitoon, jotta olisivat palautettaessa samankokoisia, kuin leirille tullessaan.

Samainen Amalia oli aiemmin ollut sairaanhoitaja, mutta parannuksen tehtyään hänestä oli tullut terveydenhoitaja. Ainakin, jos toisella korvalla tässä kirjoittelun ohessa kuulin oikein.

Suosittelin jo aikaisemmin Karhukirjeitä, suosittelen edelleen.




18.12.2013

Jouluaarteita





Valmistelen joulua pikkuhiljaa. Ja helppoahan se on, kun ei ole töitä eikä iltamenoja joulujuhlineen. Tärkeimmät hankinnat on suurimmaksi osaksi tehty. Jonkin verran on vielä listassa hommia, saunan ajattelin pestä, jotain ruokia vääntää ja keittiötä kuurata. Jos innostun. Mulla on hyvä mieli joulun suhteen, vaikka tuntuu, että olisi asiaankuuluvaa stressata ja valmistella enemmän. Katsotaan, kuinka fiilis kehittyy. En ihan oo vielä tajunnut, että aattoon on alle viikko aikaa.





Tänään poikkesin ohimennen putiikissa, jossa käteen osui (ja suorastaan liimautui) seimiasetelma. Tai paremminkin asetelman hahmot. Oli ihan pakko ostaa paketti. Eihän nuo sellaisia perinteisen klassisia hahmoja ole, mutta sellaistenkin ollessa vaihtoehtona, päädyin kuitenkin tähän lapsellisempaan porukkaan. Joukkio vetosi muhun jotenkin välittömästi ja vahvasti. Sopivat hyvin leikkeihinkin. Mulle joulukoristeet on yksi suloisimmista ja voimakkaimmista lapsuusmuistoista, ja nämä toimivat omilleni sellaisina varmasti. Poika kehui vielä nukkumaan mennessä, että "se yllätys oli aika ihana". (Nämä kyseiset tyypit siis toimittivat yllätyksen virkaa, jolla houkuttelin Pojan syömään banaaninsa nätisti.)

Viime vuonna täydensin joulukoristelaatikkoa lasikuplalla, ja lapsen silmin ajateltuna mun jouluaarrearkku alkaa näyttää aika ihanan kiehtovalta. Taikaa ja tunnelmaa. Ihanaa joulua.