Oon kesän aikana sukeltanut ajatuksiini. En niin syvälle, kun tiedän pääseväni, mutta olen pulikoinut pienesti ja turvallisesti siinä ihan pinnan tuntumassa. Oon pohtinut pinttyneitä ajatusmallejani (tietoisia ja tiedostamattomampia) ja niiden vaikutuksia hyvinvointiini. Ihan siis fyysisenkin. Olen vähän nolostellut tätä myöntää, mutta nyt sen sanon: Teen tätä itsetutkiskelua marianordinilaisittain. Ihan peräti verkkokurssin muodossa, jonka alesta talvella ostin. Olen huono ostamaan ideologioita sellaisinaan (keskittymiskykyni ja intohimoni uusia asioita kohtaan ei riitä täyshurahduksiin asti ja siksi päädyn poimimaan rusinoita pullasta), mutta kyllä tuossa Nordinin kiitollisuus- ja tietoisuuspohjaisessa hyvinvointifilosofiassa on paljon valaisevaa. Ja yllättävän paljon myös sellaista, mitä olen itsekin miettinyt ja jopa toteuttanut pienestä asti luontaisesti. Ja toisaalta se on myös vahvistanut luottamusta siihen, että meissä itsessämme on valtava vahvuus ja viisaus sisällämme. Ja paitsi että mieli voi olla kehoa korjaava, niin ehdottomasti myös sairastuttava.
Nordinhan siis puhuu siitä, miten erilaiset oireet ovat merkkejä stressireaktioista. Itseäni on puhutellut myös käsite "sisäinen suojelija", eli se, joka ylivirittyy ja alkaa löytää "kuviteltuja vaaroja", joilta itseä suojella. Se alkaa äkkiä ilmoittaa "vaaroista" erilaisilla oireilla, jopa sairauksilla. Lisäksi mieleen on jäänyt ajatus siitä, miten nämä oireet (tai mielenterveyden ongelmat, kuten itselläni esimerkiksi paniikkihäiriö tai pienemmässä mittakaavassa jokin pinttynyt taipumus ärsyyntyä tietyistä asioista) ovat ikään kuin riippuvuuksia. Tunnistan tuon: Olen ajoittain paininut olojeni kanssa yrittäen hallita paniikkia tai yrittäen estää oireita. Eli toisin sanoen olen antanut oireiden ja niiden ympärillä pyörimisen hallita, koska olen ajatellut irti päästämisen olevan vaarallista.
Mutta siis, en ole niin omistautuva, että osaisin tiivistää tämän filosofian (sitä kai se kuitenkin lähinnä on?) perusperiaatteita tähän, tai että olisin kyennyt edes toteuttamaan kurssia täysin keskittyneesti ja sitoutuneesti. Silti moni oivallus on käynyt kuin salaa napsauttamassa aivoista tiettyjä reagointitapoja pois päältä. Tärkeimpänä oppina on ollut kiitollisuuden tunteesta kiinni saaminen ja siinä kelluminen. Ihan yllättävissä hetkissä se tunne nappaa syliin ja keinuttaa mut lempeään onneen. Se on ollut hyvää jatkumoa iloetsinnöille, josta talvella puhuin.
Tässä lunastamassani verkkomateriaalipaketissa olisi itselle vielä paljon sisäistettävää ja harjoiteltava, mutten jaksa ja halua mennä tällaiseen täysillä. Ja siltikin olen saanut paljon irti.
Tekisi mieli yllyttää muitakin kokeilemaan, mutta olen ehkä vielä liian nynny suosittelemaan tuollaista, mitä nykypäivänä pidetään vilkaisemattakin huuhaana. Vielä. Mutta uskon, että se tulee jonain päivänä muuttumaan. Mieli on vahva ja keho on viisas. Enkä siis tietenkään (kuten ei tämä metodikaan, johon olen nyt tutustunut) väitä, etteikö todellakin lääketiede olisi hyvä ja tarpeellinen ja monesti täysin välttämätön. Mutta että on olemassa tosi paljon ajatusmalleja ja asioita, joita muuttamalla itsessämme voidaan voida huomattavasti paremmin, myös fyysisesti.
Onko muilla kokemuksia? Herättääkö keskustelua vai vienkö aiheen hiljaa takavasemmalle ja pidän rusinat ominani?
