16.9.2018

Pelastussuunnitelma kaamokseen



Arki on ollut kauhean kiireistä. Se käy välillä voimille. Viimeyönä näin unta, että autolla ajaessa syttyi yhtäkkiä akun merkkivalo. Olin vähän hämilläni, kun en ollut koskaan kuullut, että akku voisi kesken ajon tyhjetä. No, auto alkoi äkki hiipua ja oli pakko kaartaa bussipysäkille tuumaamaan. Päivän mittaan tajusin, että juuri noin arjessani vähän on käymässä. Virta on loppumassa vähän yllättäen. Autoon oli tosin unessa tullut jokin isompi vika, mistä tyhjeneminen loppui. Sen osan tuosta unesta en tietenkään toivo tarkoittavan mitään... Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin syksyn aikana ollut tyytyväinen itseeni ja siihen, että "autoni" kulkee päivittäin ja kilometrejä kertyy. Saan aikaiseksi ja arki on mielekästä ja palkitsevaa.

Mutta jännitän talvea. Oon kokoillut itselleni pelastussuunnitelmaa pimeän ja kylmyyden varalle. Oon vahvasti kaamossynkkyyteen taipuvainen. Inhoan syvästi sitä, että koko ajan on kylmää ja pimeää. Tulen entistä saamattomammaksi ja lamaantuneemmaksi. Virtani loppuu heti, kun aurinko painuu puiden taakse. Ja kun varpaita paleltaa, nousee hartiatkin korviin, ja siitähän seuraa lopulta päänsärky.

Selviytymiskeinoiksi olen koonnut itselleni seuraavia asioita:

Kaikki hyggeily, viltit ja kuumat juomat on hyvä alku. Onnellisuutta ja lämpöisyyttä lisäävät villasukat ja villatakit (joita kyllä täytyy varmasti muutama uusi ostaa ja muutama vanha laittaa kiertoon). Olen myös kerännyt mieleeni listaa kiinnostavista telkkariohjelmista, joista muutamaa olisi kiva seurata vaikka lasten kanssa kainalokkain. Sain myös pelastussuunnitelmaani ehdotuksia uudesta harrastuksesta ja etelänmatkasta, joista kyllä molemmat varmasti toimisivat kaamosmasennuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa oikein hyvin, laitoin nekin korvan taakse.

Yhden mahtavan jutun keksin myös, jonka ehdottomasti haluan ja toivon voivani toteuttaa: Ostopalveluna kodin siivous esimerkiksi kerran kuussa. Jo ajatus saa hymyilemään ja huokaisemaan helpotuksesta! Sotku ja lika lisäävät stressiä, ja pimeän aikaan on niin vaikea ryhtyä  mihinkään (varsinkaan niin epämukavaan, kuin siivoukseen). Joten miksipä en maksaisi jollekin, joka mielellään sen tekisi kotonamme päiväsaikaan! (Ja nyt vastaanotan vinkkejä luotettavista paikallisista firmoista.)

Toinen, mitä olen miettinyt, on oman yksityisen hyggenurkkauksen tekeminen esimerkiksi makkariimme, jossa villasukkanyssykkänyhväilyäni voisin toteuttaa. Nimittäin olohuoneemme on aika usein varattu ja hirveä tarpeeni tankata meluisten työpäivien jälkeen yksityisyyttä, ääriviivojani ja hiljaisuutta ei aina pääse sohvan nurkassa täyttymään.

Hassua, miten tällaisten suunnitteleminenkin hymyilyttää. Harvoin talven odotukseen liittyy mitään positiivista. Kesällä, kun ostin terassille hämäräkytkimellä toimivat valaisimet, oli jokin syy odottaa syksyn pimeneviä iltoja. Nyt, kun illat sitten pimenevät, toimii viidestä valaisimesta enää kaksi... Ilahduttavat nekin tietenkin, mutta vähemmän, kuin olin toivonut. Siksikään ei siis haittaa, vaikka auttaisitte mua vielä kokoamaan talvivarastooni lisää viihdykettä ja odotettavaa.

Kuvituskuvassa en oikeasti tee tätä pelastussuunnitelmaa, vaan kirjoittelen partio- ja työjuttuja. Istun myös autossa, mr Piin kyydissä, joten kuva tukee myös päivän puheenaiheista ensimmäistä, automatkailua. Onneksi pääsen toisen kyytiin silloin, kun itseltä loppuu akku tai muuten kulkupeli hajoaa.



8.9.2018

Uskalla kiittää ja kehua



Pommejakin on tällä viikolla sydämelleni tipahtanut, mutta kerron kuitenkin muusta. Siitä, miten useita kertoja oon tajunnut tällä viikolla, että olen jotenkin löytänyt paikkaani. Kuulun yhteisöihin, olen ollut omilla paikoillani tärkeä. Ja ennen kaikkea olen tajunnut, mikä voima on kauniilla sanoilla. Ne on tärkeitä ja voimauttavia itse kuultuina, mutta ihmeellistä on kuulla myös, että ne omasta suusta tulleet pienetkin kiitokset ja tsempit on olleet toisille tärkeitä vaikeilla hetkillä. Varmaan joku kiitos on joskus mennyt pelkästä sanahelinästä, mutta ei siitäkään vahinkoa pääse syntymään. Itse en taida enää haluta ottaa sitä riskiä, että joku juuri kaipaisi niitä tärkeitä pieniä sanoja, jotka niin helposti voisin jättää sanomatta.

Sanotaan. Kiitetään, kannustetaan ja kehutaan. Muutetaan maailmoja. Noin niin kuin vaatimattomasti.

Ikivanha maalaus arkistojeni kätköistä, sopii tähän sävyiltään.






5.9.2018

Pitkäkyntinen ja huivillinen





Kuvatekstiksi ylläolevaan, alkaen lähinnä olevasta asiasta: Kynnet. Eivät ole vuosiin olleet näin pitkät ja vahvat! Jopas! Jopa hankalat. Ennen mulla oli aina tällaiset, nyt en osaa tehdä mitään, enkä malta lyhentääkään.

Edeten seuraavaan: Partiohuivi. Olen nyt ihan oikea partiolainen. Hups. Ollaan herätetty lippukunta henkiin ja olen tämäniltaisen, ensimmäisen kokoontumisemme jälkeen iloisempi, innostuneempi ja tyytyväisempi, kuin olisin ikinä uskaltanut arvatakaan.

Ja palaten vielä niputtamaan nämä kaksi lähintä elementtiä: Haukankynsillä sai hyvin teltan ja laavun pystyyn ja nuotion kasaan myös. Mutta lapsilauman hyökkäys ja riehakas keinuun pakottaminen taittoi pikkusormen kynnen puolivälistä nurin. Sattui, vaan ei silti katkennut.

Ja viimeinen kohde kuvassa: Hortensia, jonka sain lapsiltani. Olin kaupan kassajonossa, kun katosivat ja palasivat kantaen sen siihen tärkeinä mulle. Maksoin toki lahjani itse, mutta oli niin sööttiä, että yhä hymyilyttää, kun sen näen.


Muutenkin kuplin ja pulppuan. Huomasitko ehkä vähän?


29.8.2018

Työkengät nro 1





Kiitos kenkävinkeistä! Sovittelin ehdottamianne ja reinot melkein ostinkin. Mikään ei kuitenkaan ollut Just Hyvä. Siinä kohtaa päätin tarttua siihen ajatukseen, että kenkiä voi hyvin olla kahdetkin. Villasukkapäiville omansa. Villasukkatohvelit löytyi lopulta lähikaupan alekopasta, ja hinnasta huolimatta sain ne tossut, jotka tuntuivat jaloissa parhailta.

Eilen taas löysin tähän hetkeen sopivat tossut. Mummotöppöset, pehmeät ja napakat, helposti puettavat. Jo kaupassa visioin kenkien päälle mustat silkkirusetit, ja tänään ne jo nököttävätkin siinä. Näin, kun farkut on kääritty korkealle ja nilkasta paljastuu tyylikkäästi (Aahhahhahhaa!) pohkeeseen asti kiskottu nilkkasukka, näytän sopivan kivasti Mozartilta. Hyvähyvä.



Nämä on riittävän simppelit ollakseen monikäyttöiset. Ja riittävän höpsöt ollakseen itseni näköiset. (Ja riittävän umpinaiset peittämään rumatsukat-päiväni.)

Vinkeistänne oli hyötyä, vaikka lähdinkin vähän eri suuntaan. Erityisesti tartuin tuohon, että kenkiä tosiaankin voi olla useammat, kuin yhdet. Villasukkapäiville ehdottomasti omansa. Onhan mulla pukukoppi niiden säilyttämistä varten.


26.8.2018

Ukkoskuuroja



Ollaan lähdössä metsään juhlistamaan Keskimmäisen taannoisia synttäreitä. Katsotaan, käykö säätiedotusten lupaama ukkonen päälle.

Pääni sisällä pitkään jatkunut iloinen helle kääntyi loppuviikosta painostavaksi, ja jo ennen sitä yllättäen iski pari salamaa maahan asti. Rysähti kunnolla. Sää yltyi nopeasti puuskittaiseksi myrskyksi, jossa tuuli riepotteli ja sade kasteli. Varsinkin iltaisin ja öisin. Nyt satelee enää alakuloista tihkua, mutta kyllä se tästä taas poudaksi kääntyy.

Myrskyt nimiltään "PMS" ja "Paniikkikohtaus" eivät ole voimakkuuksiltaan yleensä yhtä hurjia, kuin aiemmin. Merkittäviä selviytymistä helpottavia tekijöitä ovat ennakointi, ymmärtäminen ja kierukka. Se oli hyvä vinkki eräältä, ja hyvä päätös itseltä.

Nyt pätkä ihanan väristä automatkasukkaa ja sitten metsään.




20.8.2018

Riisipuurosta, kahvitauoista ja suuresta kellosta tulee hyvä päivä.



Pitäisi muistaa useammin, että meidän lapsilta saa "Maailman paras äiti" -pisteet niinkin helpolla, kuin pari desiä riisiä ja reilu litra maitoa pataan ja puolitoista tuntia uunipuuron valmistumisen odottamista. Retostelivat kavereillekin, että äitipä tekeekin meille tänään uunipuuroa! Ihanan helposti miellytettävät tyypit... Tavallaan... Edes toisinaan.

Kaappini ainoa tekstipaita sanoi itselleni ja kohtaamilleni ihmisille tänään näin:


Muistin uskoakseni vähän hehkua ja nauttia, kahvitauonkin pidin peräti kahdesti. Olin onnellinen tänään. Päiväni oli täyttä, mutta hyvää. Menin töiden jälkeen vaihdattamaan kelloon paristoja. Ostinkin uuden alehyllystä, kaupan isoimmalla kellotaululla. Se muistuttaa mua kummitädistäni, jolle olen aina mieltänyt isot, näyttävät asusteet. Nahkasaappaat yli polven, suuret korvarenkaat, kauniit mustat käsilaukut ja valtava kello. Tarkasti en muista, mutta tyylin miellän vahvasti. Tarkemmin ajateltuna hän on ollut hämmentävän teini noiden varhaisten ihailevien muistojeni aikaan. Tuli hyvä mieli kellosta. Ja terveisiä coolille kummitädille!




19.8.2018

Syksyiset villasukat ja työkenkäpulma





Sain leirisukat valmiiksi jo muutama viikko sitten. Helteet eivät kuitenkaan houkutelleet päättelypuuhiin. Nyt, kun pari yötä kiskoin viimeistelemättömiä sukkia jalkaan, totesin villasukkakauden alkaneen ja tein vihdoin työn loppuun. Ihanaa, kun raitalankasukissa oli yhteensä vain neljä lankaa pääteltävänä.

Sukat neuloin Novitan raitalangasta pyöröpuikoilla ja koko matkan joustinneuletta. Tuli kivan napakat. Syksy voi nyt mun puolesta tulla.

Mutta kysymys: Millaiset työkengät hankkisin seuraavilla kriteereillä?

- Pitää olla jokin kantapään taakse menevä juttu, sillä mun pitää kulkea päivän aikana usein "luiskaa" eestaas.
- Talvella haluaisin tunkea jalkoihini kenkien lisäksi myös villasukat.
- Ei nauhoja tai muutakaan hidasta väkertämistä vaativaa.
- Rumuus ei haittaa, mutta totta kai ulkonäkö ja ehkäpä mieluiten vielä neutraali sellainen olisi plussaa. Lookkini kuitenkin vaihtelee mustasta oranssiin, farkuista legginseihin ja rentuista yritykseen olla tyylikäs.

Eli ei muuta kuin kenkälinkkejä kehiin.