20.3.2019

Valokuva- ja videomuistoja





Meillä on vanhempieni työn takia aina valokuvat olleet merkityksellisessä roolissa muistojen tallentamisessa ja muistelussa. Lapsena rakastin katsella äitini laittamista albumeista isäni ottamia kuvia. Albumeja kotonamme oli taatusti keskivertoperhettä moninkertaisesti enemmän. Mulla oli suosikkialbumit ja suosikkikuvat itsestäni ja vaikkapa serkuistani. Monta tapahtumaa ja tilannetta muistan lapsuudesta siksi, että kuvien avulla olen ylläpitänyt muistoja.

Itsekin olen koonnut albumeja lapsillemme, jotka ovat sitten ahkerasti niitä katsoneetkin. Viimeaikoina olen vähän laiskasti niitä täyttänyt, ja useamman vuoden kuvat lojuvat laittamattomina laatikossa ja kovalevyllä. Keksin paperikuva-albumien lisäksi koota jokaiselle lapselle sähköisessä muodossa kansion heidän kuvistaan. Valikoituja, erityisiä kuvia jokaisesta kuvateksteineen. Samassa yhteydessä löysin monta sähköistä kansiollista videoita. Jaottelin niitäkin lasten omiin kansioihin. Niistä tuli tietenkin heti hitti, ja monia videoista lapset eivät olleet koskaan ennen nähneetkään. Itsellenikin videoiden tapahtumat ja pikkuiset lapset olivat aivan vieraita, vaikka oma ääneni kyllä taustalta kuului ja ilmeisesti lapsetkin kai olivat noita omiani. Ollaan nautittu videoiden katsomisesta ihan hirmuisesti.

Oon miettinyt, että on varmasti merkityksellistä se, että saa ihastella itseään kuvista. On tärkeää ja hienoa, että lapsi voi katsoa videota tai kuvaa itsestään vauvana ja sanoa, että "oonpa mä söpö". Tai tuntea myötätuntoa puolivuotiasta itseään kohtaan, kun paukauttaa leikkipianolla itseään otsaan ja alkaa itkeä. Tai nauraa itselleen hyväntahtoisesti, kun suuttuu siskolle videolla jostain hassusta pikkujutusta.

Ja on ihanaa (joskin aika kipeää vielä) sekin, että löytyy muistojen tueksi kuvia hetkistä ihmisten kanssa, joita ei enää ole...

18.3.2019

Pisteitä itselle







Luokanopettajalta ei työ tekemällä lopu. Sen olen oppinut. Silti en ole oppinut sitä, miten töistä lähdetään ihmisten aikoihin kotiin. Kuvittelen tekeväni itselleni palveluksen, kun jään säätämään töiden jälkeen luokkaan. Pitäisi opettaa itsensä ja luokkansa siihen, että kokeita ei palauteta seuraavana päivänä ja kaikkea ei ole aina ihan sille tunnille valmiina, mille oli suunnitellut. Siis ainakaan ihan aina, tai ainakaan jatkuvasti oman, palkattoman vapaa-ajan kustannuksella.

Laitoin itselleni porkkanan: Työpäiväni on tuntien osalta joka päivä ohi kahden ja kolmen välillä. Silti tämänkin vuoden puolella olen joka ikinen päivä tullut kotiin 15:30 ja 16:30 välillä. Nyt olen päättänyt alkaa antaa itselleni pisteitä: Jokainen minuutti, kuinka paljon ennen neljää olen kotona, on mulle piste. Kun lopulta saan 500 pistettä kasaan, hemmottelen itseäni jollain spesiaalilla. Jotain, mitä oikein hingun. Ehkä jokin ostos, minireissu tai jokin kulttuurielämys. Tässä on nyt aikaa pohtia!

Tänään saatiin tiimipalaverissa hommat pakettiin vartin yli kolme. En jäänyt yhtään höpöttelemään, vääntämään yyhoon koetta, tutustumaan seuraavan päivän verkkomateriaaliin tai kurkkaamaan vielä kerran tälle päivälle Wilmaa. En siivoillut luokkaa, enkä edes käynyt vessassa (tarpeesta huolimatta), vaan sujahdin kotiin ja avasin pistesaldoni hienolla 30 pisteen saaliilla! Hyvä minä! Huomenna menee varmasti miinuksen puolelle, mutta startti oli hyvä. (Varsinkin, kun sitten HUOMENNA pitää vääntää se koe jne...)

Jos kerran uhkailen, lahjon ja kiristän lapsiakin (kotona ja työkseni), niin miksen koittaisi saada itseänikin kuriin samoilla keinoilla?!



10.3.2019

Lukutreenejä 3-vuotiaan kanssa





Kolmevuotiaan lukutreenit jatkuvat  (täällä osa 1). Sanoisinko jopa, että aika menestyksekkäästi! Ekapelin kanssa tehdään pienissä erissä kirjaimia tutuksi. Välillä ollaan kärryillä, välillä ei. Mutta yhdessä pelaaminen on kivaa, ja se on tässä vaiheessa pääasia. Välillä yritetään myös alkukirjaimen perusteella arvuutella, mikä kirjoittamistani sanoista on esimerkiksi "omena". Hän saattaa myös välillä tulla itse ilmoittamaan, että harjoitellaan niitä kirjaimia nyt. Ja välillä sitten taas kieltäytyy hanakasti, kun ehdotan. Mun pitäisi osata silloin antaa olla, ettei into lopahda.

Joku aika sitten hän riemusta hihkuen kantoi mulle tutun kirjansa: "Äiti kato, mä keksin!! Tätä vois lukea!!" Ei vielä lukenut, mutta voi kyllä lapsoseni, niin voi, sitäkin voi lukea! Alamme olla pointin äärellä, kiinnostus syttyy. Niin jännää!

Vokaaliparit Miuku aika hyvin osaa jo lukea yhteen (mikäli muistaa, mikä kirjain oli mikäkin äänne) ja muutaman kerran on onnistunut jopa ilman apua lukemaan sanoja, kuten "iso", "isä"ja jopa "auto". Sen verran randomia osaaminen ja oivaltaminen kuitenkin on, etten puhuisi mistään läpimurroista vielä.

Siistiä kuitenkin, ja ollaan koko perhe tässä innolla mukana. Vaikka tietenkin lapsista jokaista on vuorollaan harmittanut, kun "nuorimpana meidän perheestä lukemaan oppinut -ennätys" on mennyt seuraavan nimiin.





9.3.2019

Yllättävän mukava viikko ja yllättäviä ajatuksia





Hiihtolomasta oli ensin vaikea palata työkuvioihin. Arki on kuitenkin ollut mulle kiva. Oon taas nauttinut työstäni. Erityisesti kohtaamisista, joita viikkoon on mahtunut rutkasti laidasta laitaan. Niin monenlaisia ja niin monen aikuisen ja lapsen kanssa. Tärkeitä hetkiä, vaikka joskus vaikeitakin, ja toki usein mietin, että menikö syteen vai saveen vai jotenkin edes parempaan päin.

Erään iloisen päivän aikana ajattelin, että 1) Haluaisin pelaamaan sulkkista vapaa-ajalla 2) Haluan päästä ratsastamaan ja 3) Oispa kiva päästä laulamaan stemmoja.


On hauska huomata, että mieli on koko ajan valmiimpi omien uusien (ja vanhojenkin) puolien aktivoimiseen. Monta vuotta oli sellaista ei-mitään-ylimääräistä-kiitos. Nämä simppelit ajatukset ilahduttavat mua jo sellaisinaan, vaikkei niistä edes mikään pääsisi konkretisoitumaan lähiaikoina.

Viikonlopun kunniaksi ajattelin irtiottaa Keskimmäisemme kanssa. Lastenvälinen kemia on ollut niin räjähtävää, että sitä pitää vähän pilkkoa ottamalla palasia hetkeksi toisistaan erilleen.






3.3.2019

Hiihtoloma - olemista ja menemistä










Hiihtoloma loppuu muutaman tunnin kuluttua. Loma oli hyvä, vaikka töihinpaluu tuntuukin vähän mahdottomalta. Mutta eiköhän se taas iloksi muutu. Tai jos ei nyt iloksi, niin ainakin ookooksi.

Lomasuunnitelmia ei lyöty etukäteen lukkoon, vaan toivelistalta tehtiin päivä kerrallaan asioita. Ensin reissattiin Tampereelle kummipojan synttäreille. Jäätiin yöksi hotelliin ja seuraavana päivänä jakauduttiin intressien mukaan Vapriikkiin ja Muumimuseoon. Loppupäivä käveltiin kilometrikaupalla sikin sokin pitkin kauppakeskusta. Muita lasten lomatoiveita oli mökkeily, laskettelu ja Tropiclandia, ja kaikki onnistuttiin toteuttamaan. Oma toiveeni oli Äidin Oma Hiljaisuuspäivä, ja sen sain, kun muut lähtivät mummolaan päiväksi. Näiden lisäksi saimme myös yhtenä päivänä vieraita ja yhden kokonaan tyhjän lötköttelykotipäivän.



Tuntuu, kuin lomapäiviä olisi ollut paljon enemmän, kuin miltä kalenterin perusteella näyttää. Ollaan rentouduttu kunnolla, ja näistä tekemisistämme huolimatta oltu varsinkin iltoja paljon kotona. Ollaan katseltu leffoja, myös mr Piin kanssa kaksin, pelleilty koko porukalla ja toki riideltykin. Saunottu, juteltu paljon, tehty käsitöitä ja itse oon fiilistellyt viinilasillinen kädessä sitä, että myöhään venyvä ilta ei hetkauta mitään. Lapsille sain askarreltua vihdoin ja viimein kellon, joka näyttää 7-8 välillä hiljaisuutta ja sektorin muuttuessa vihreäksi on vasta ok ruveta kolistelemaan ja pukemaan ja pyytelemään aamupaloja. Jopa pienin on hiippaillut meidän huoneeseen sanomaan, että "Kello on nyt keltainen, voiko mennä kattomaan ohlelmaa?" Ja sitten on omatoimisesti mennyt. Kolinaa ja säätämistä on alkanut kuulua vasta sinivihreään aikaan. Ihmeesti on helpottanut meidän aamuja tämä! Eli kyllä, lomalla tuli nukuttuakin ihan hyvin, mitä nyt vähän aloin nähdä stressipainajaisia loppulomasta.



En mahda mitään sille, että loppukevät tuntuu niin pitkältä sukellukselta, etten millään ehkä selviä loppuun asti tällä nyt keuhkoihin vetämälläni hapella. Pääsiäisenä luulen saavani hengähtää nopeasti, mutta vähän epäilen, että kuinkakohan käy ja mihin rahkeeni riittävät... Veikkaan, että aika menee oikeasti ihan hullun nopeasti ja happi loppuu yhtä huomaamatta. Joten ei muuta kuin keuhkot täyteen ilmaa ja menoksi: --------!!!!





28.2.2019

Tappara vai Ilves, mopoauto vai mönkkäri, Valtra vai Case?



Kun muutettiin tänne, kävi aika äkkiä selväksi, että täällä täytyy valita puolensa jo eskarissa: Valtra vai Case. Koulusta ja luokasta riippuen vertailu voi tapahtua myös välillä Valtra ja Massey Ferguson. Omatkin, traktorimaailmaan muuten upottamattomat lapseni ovat löytäneet puolensa, vaikken yhtään tiedäkään, millä perusteella ovat valinneet.

Kysyin kerran yhdeltä Etelän Citystä muuttaneelta uudelta oppilaalta (joka jo parin viikon jälkeen uhosi sujuvaa "Case on paras" -kieltä), että oliko teillä siellä Cityn koulussa mitään tämmöistä kisailua. Oppilaan vastaus oli vähän nolostuva "Oli". Jouduin kaivamaan, että mistä asioista heillä siellä kuului olla mielipide ja valittu puoli.

"...Gucci vai Versace..."

No, mites teillä siellä muualla päin maailmaa?

Kuvituksena luokan Kuvataulu-Kuovi, jonka puin joskus huvikseni paljetteihin.

PS Itse sanon Versace ja Valtra. Ihan mutulla molemmat, kummastakaan mitään tiedä. Niin kuin ei ehkä moni muukaan valitsija.

23.2.2019

Paperinukkeleikkejä




Muistan, kun äiti näytti meille lapsena, miten tehdään paperinukkeja ja opetti, kuinka niitä tehdään. Innostui itsekin niitä meille tekemään ja kertoi omista leikistään. Varsinkin mökillä tein itse hirmuisen määrän vaatteita paperinukeilleni ja säästin niitä kirjekuoressa. Ihailin ihania mekkoja, jotka olin itse tehnyt ja suunnittelin unelmieni hääpukua.

Tällä viikolla olen siirtänyt perintöä eteen päin innostamalla lapseni paperinukkeleikkeihin omilla näköisnukeillaan. Minä niin tykkään, kun monta kertaa päivässä jompi kumpi tytöistä sanoo toiselle, että mennään leikkimään paperinukeilla. Ja niin ne menevät, ja tilaavat vähän väliä multa niille uusia vaatteita, ja minä aina kieltäydyn. Ja sitten yöllä kuitenkin värkkään. Koska se on vaan niin kivaa!

Viime yönä värkkäsin säilytyskuoren, jonka toinen puoli toimii nukkejen kotina ja toinen vaikka koulun pihana. Kontaktimuovituksen ansiosta vaatteet voi huoletta kiinnittää vaikka sinitarralla tai teipillä.