24.5.2017

Kesäpyykkiä ja zen-hetkiä



Kuin viimeistä kesäpäivää -teema jatkuu. Oon pessyt urakalla koreihin kertynyttä pyykkiä (kuin viimeistä päivää), koska nytpä kuivuvat pihalla sitä mukaa, kun uusi kone pyörii valmiiksi!

Vaikka edelleen oon henkisesti hutera ja horjuva, on moni päivä ja moni hetki jo hyvä. Ja huonot hetket menevät aikaisempaa nopeammin ohi. Annan niiden olojen tulla, olla ja mennä. Hengittelen pallealla pitkiä henkosia laskien viiteen ja selviän kunnialla seuraavaan hetkeen.

Tulevaisuus sen sijaan ei ole selvinnyt. Viikonloppuna oli sellainen olo, että pian tapahtuu jotain. Että tulee ostaja tai muu seuraava askel. Sellainen toiveikas ja jännittynyt mieli oli. Yhä sitä käännettä odottelen, mutta tunne lähellä olevasta muutoksesta on kaikonnut. En varmaankaan pistäisi pahakseni, jos joku ennustaja mulle kertoisi kohtaloni nyt...





22.5.2017

Kuin viimeistä kesäpäivää










Muhun on iskostunut niin vahvasti Lidlin "Kuin viimeistä kesäpäivää" -mainos ja meemi "Suomen kesä on ihana - tänään se osui perjantaille", että ihan tosissani oon ottanut kiireellä kaiken mahdollisen ilon irti näistä neljästä kesäpäivästä. Luulen koko ajan, että tämä loppuu hetkenä minä hyvänsä.

Oon tehnyt kädet rakoilla pihahommia, loikoillut auringossa, aurinkorasvannut lapsia, juonut päiväkahveja ulkona ja kattanut lounaankin ulos. Käytiin jopa mökillä, jonne koko muu väki alkoi hinkua heti auringon noustua talviunilta.


Nämä kesäpäivät oon viettänyt uudessa NOSHin mekossa ja se onkin nyt tämän postauksen kuvien teema. Voitin instagramin arvonnassa lahjakortin, jolla sain tämän ja i-ha-nan joutsenpaidan.

Tämä mekko ei millään tavalla imartele muodottomuuttani ja kalmankalpeaa talvi-ihoani, mutta tykkään tästä ihan kauheasti. Varsinkin tuosta selkäosan oranssista. Ribbineulos venyy sopivasti, että on rento olla ja tehdä hommia. Tämmöinen mukava arkivaate. Ja valokuvien totuudesta huolimatta itsellä on tunne, että näyttää kivalta. (Epäimartelevimpia kuvia en tietenkään julkaissut.) Sitä paitsi mulle riittää, että peiliin katsoessa näyttää hyvältä. Mä oon juuri niitä, jotka katsoo peiliin hymyillen hyvässä asennossa vatsa sisään vedettynä ja ryhdikkäänä. Ajattelen, että "jes, hyvä, nyt mentiin" ja lyhistän heti peililtä päästyäni ryhdin ja päästän vatsan ulos. Mutta ajattelen koko loppupäivän näyttäväni hyvältä. Kunnes kotiin palattua huomaan totuuden repsottavista vaatteista, hiuksista ja meikeistä, eehhehee. Mutta mitä väliä. Tunnen liian monta sellaista nättiä ihmistä, jotka peilaavat irvistellen, selkää kumartaen ja pullistaen kaikki mahdolliset mahamakkarat ulos, että "apua, enkös näytäkin ihan raskaana olevalta?!" No näytät, kun teet noin. Kaikki näyttäis tuossa asennossa. Voitko olla normaalisti, niin et näytä!

Kumpaan peilailijajoukkoon sinä kuulut?

Pihahommissa otetut kuvat on tällä kertaa napsinut eräs, jolla oli taas jatkuvasti tyyyyylsäääää, kun veli on eskarissa. Lupasin (koska elän kuin viimeistä kesäpäivää), että laitetaan ammeet iltapäivällä ulos ja nautitaan helteestä. Olafin sävelin laulamme tytsyn kanssa "on kesäääääää!!"








20.5.2017

TITTUUU!!!




Vihdoin tuli tämän talon tuttiaika tiensä päähän ihan äkkipäätöksellä. Tai "luonnollisesti" tai "pakon edessä", miten sen nyt haluaa muotoilla.

Tämä vampyyrilapsi on viimekuukaudet tuhonnut järjestelmällisesti tutteja puremalla ne rikki. Alkuviikosta tutteja oli tiettävästi jäljellä kaksi. Kun toinen unohtui mummolaan ja toinen oli hukassa, mentiin yöunille ilman. Kuten sen jälkeen neljänä muunakin iltana ja päiväunina. Vasta nyt ekan kerran huuteli sängystä "Issä tittu, tiittttuuu!!" ja tonki sängyssä kaikki jemmansa turhaan. Eipä siis paljon ole tittua tätä ennen kaivannut. Paitsi aamuöisin, kun uni loppuu kesken puoli kuudelta...

Olinkin jo harmitellut, että jos se on musta kiinni, niin vieroitusta saataisiin odottaa kauan. Ei oo vain huvittanut. Tosin ei kai sanota "vieroitukseksi", jos lopettaa kuin seinään. Ja ehdottomasti oli jo aikakin. Onpa hieno juttu, yksi aikakausi takana.

Vielä vaipat....


Kun rauhoittumiseen ei ole imuttelua tarjolla, piti äidin myöntyä "Anna vauva" -pyyntöihin. Ettei jää pelkkä tittu pyörimään mieleen. Ja nyt jo kuuluukin syvä haukotus ja pelkällä r-äänteellä laulettu unilaulu vauvakasan keskeltä.



19.5.2017

Ei auta paljon mikään markkinoilla





Menin mettään. Makasin kivellä kevään ensimmäisessä lämpimässä kohdassa ja nostin jalat puuta vaste. Ei ratkenneet mitkään asiat, mutta kesätuuli puhalsi turhimmat tunteet menemään. Tilalle tuli peipposen ja rastaan liverrystä.

Ei auta kiukutella, panikoida, surra, toivoa eikä stressata. Asiat tapahtuu oikeilla tavoilla ilman edellä mainittuja reaktioita. Eikö niin?

Viikonloppua, väet!!



18.5.2017

Mitäs seuraavaksi?






On kesäkengät ja talvitakki.

On kuivaa ja märkää maata.

On söpö nahkalaukku ja Halppiksen muovikassi.

On vähän kaikenlaista yhteensopimatonta, päällekäistä, puuttuvia palasia ja sekavaa.

On tuommoinen risteyskin tuossa. Vai nurkka?




Vaan ei mitään hajua tai merkkiä, mihin mennä ja mitä tehdä.


Paitsi sen verran, että Lankakerhoon mennäänkin ensi viikolla jo tiistaina! Hokshoks! Helatorstai sekoitti perhekalenteria. (Maadoitin itseni tällä lauseella. Ja tämä mun oikeastaan piti tänne vain tullakin sanomaan.)



Paidassa on kyllä muuttolintuja, mutta muuten se aihe junnaa katkerasti.



17.5.2017

Valepukujuhlat





 




Lapsella oli taas tänään hyvä syy juhlahinkuun. Hän kaikkivoipaisesti MÄÄRÄSI, että meillä on kerhon jälkeen naamiaiset, ja kaikilla on PAKKO olla "valepuku". Äidin TÄYTYY tehdä kakku ja hänelle PITÄÄ antaa lahjoja. Tämä höpötys alkoi jo toissapäivänä.

Kun vihdoin päästiin yhteisymmärrykseen, että ei ole pakkoja, ja että määräily ei tunnu muista kivalta, saatiin aikaiseksi puoli tuntia kestävät ihan pienen vaivan valepukubileet. Keskimmäisen kanssa oltiin prinsessa ja kuningatar. Miuku ja mr Pii olivat tiikereitä. Sille mainitsematta jätetylle kukaan ei tainnut rooliasua edes ehdottaa. Sen verran jo olemme oppineet. Hän sai olla hovikuvaaja.



Varsin oli kiva juhlatuokio. Arkeen putkahti ripaus luksusta ja tulevaisuuden kultaisia lapsuusmuistoja. Voisin muuten ihan hyvin alkaa kuninkaalliseksi. Sen verran hyvin taas viihdyin itsekin pitsihelmoissa, kruunussa ja naamaan liimatuissa tarroissa. (Mekko on muuten euron kirpparilöytö, jota oon jo monissa kotinaamiaisissa käyttänyt. Pikkiriikkisen prinsessamekko on sen sijaan ensimmäinen prinsessaleikkimekkoni jostain 25 vuoden takaa. Tikruasusta kerroin täällä, ja sovittelinpa itsekin tuota asua. Sitä vertauskuvallista asua testailin alkuviikosta myös...)





16.5.2017

Munakaspiirakka arkilounaana







Kuten on tainnut tulla ilmi, olen loistokokiksi vähän turhan taiteilija. En jaksa opetella ohjein, enkä perehtyä muutenkaan kokkailutieteeseen ja -tekniikkaan. Lehdistä luen kaikki "oletko aina kokannut väärin" -jutut vain todetakseni, että näköjään. Enkä esimerkiksi oppiakseni mitään uutta ja kokkaamaan "oikein".

Usein on joko oma pää tai ruokakaapit tyhjillään. Silloin pitää kehitellä jotain perustarvikkeista. Jossain vaiheessa noissa tilanteissa kävi niin, että löytyi kaapista mitä vaan, siitä syntyi keitto. Yleensä perusaineksina on siis peruna, porkkana, sipuli, pasta ja mahdollisesti jokin lihatuote. Joskus samaisista aineksista syntyi aina laatikko. Sen jälkeen oli vaihe, jolloin ruokakomerolöydökset heitettiin pastan sekaan pannulle. Nyt näyttäisi olevan kausi, kun niistä syntyy jonkinsortin munakaspiirakka. En tiedä ruokalajille edes nimeä. (Nakkimunakasmuffinsit vilahtivatkin instassa.) Vaikka ainekset ovat näissä eri muotoisissa ruokalajeissa samat, tuntuu ajatuksena lounaspiirakka lasten kanssa vähän oudommalta, kuin laatikko tai keitto, vai miten te ajattelette?

Eiliseen piirakkaan tein supernopean taikinapohjan, heittelin päälle satunnaisia asioita ja maustetun munamaidon. Uuniin, kunnes munakas oli hyytynyt. (Mukaanhan voi laittaa ihan mitä vaan. Itse pyöritin noita pakasteperunoita mikrossa sen verran, että alkoivat hiukan pehmetä, kun muu piirakka kypsyisi nopeammin.)



Jopa kananmunan syömistä taitavasti välttelevä Miuku söi tätä ja pyysi lisää. Lounas kun oli, piti päälle laittaa ketsuppia ("pusuttia", kuten Miuku pyytää), ja kieltämättä perunan aiheuttaman jauhoisen vaikutelman takia piirakka kaipasikin sitä tai vaikkapa jotain raikasta salaattia. Vai siis oliko tää nyt kinkkupiirakka, kinkkumunakas, perunamunakas vai  munakaspiirakka vai mikä? No, valitaan otsikkoon vaikka toi "munakaspiirakka". Yleensä kutsun ruokiani yleisnimellä "sörsseli", mutta jokin hienostuneempi saattaisi vaikuttaa yleisön mielikuviin paremmin.