31.8.2013

21 tuntia



Minä ja mr Pii päästiin lomalle. Kohde ei ollut kummallisempi, lähicity, mutta kokonaisuudessaan tilanne oli hyvinkin kummallinen. 21 tuntia vapautta tehdä asioita aikuiseen tahtiin, miettimättä puuroaikoja ja päiväunia. 21 tuntia aikaa muistella muita aloitusrepliikkejä puolisolle, kuin niitä "voisitko" -alkuisia. Meinasin kirjoitella tähän niistä koti-ikävää ja haikeutta aiheuttavista asioista, mutta toisaalta, miksi ihmeessä. Olihan meillä niistäkin huolimatta pelkästään kivaa (vaikka shoppailuaikaan mr Pii joutuikin vähän teeskentelemään viihtymistä). Kivaa olla välillä kahdesta koostuva yksikkö, eikä neljästä koostuva yksikkö. Kivaa ruokkia hotellin aamupalalla vain itsensä, ei paria säheltäjää lisäksi. Kivaa, että riitti kävellessä käsiä ihan vain käsikkäin kulkemiseenkin. Ja olipa se koti-ikäväkin aika kiva tunne.

Tämä on hauska kuva, yksi reissun 17 yhteisposeerauksesta. Vaikka tämä ei olisi näin onnistunut otos (silmineen tietysti vielä parempi), niin julkaisisin sen. Ihan vain, koska siisteintä on, että otettiin näitä kuvia. Meistä kahdesta. Enpä muista sitten seurusteluaikojen jälkeen montaakaan kertaa tämmöisiä itse otettuja poseeraushömpötyksiä harrastaneemme. Pitäisi ehdottomasti enemmän. 



30.8.2013

Jäää... jää....



Tänään on perjantai. Mitäs otettaiskaa perjantaina välipalaksi?

- Mitä? Suklaata?

Eeei, vaan jääää.... jää....

- Jääpuikkoja?




No, jäätelöä tarkoitin. Kasvatankohan lapsista tunnesyöjiä, kun alkavaa viikonloppua juhlistetaan herkulla? No, toivottavasti en. Kai herkkuja ja fiilistä voi yhdistää, voiko? Katoin siis kolme kipollista jäätelöä. Yhteen vähän vähemmän, yhteen vähän enemmän. Ehkä kerran aikaisemmin olen äitiurallani kattanut itsellenikin vahingossa muovikippoon. Ja tänään. Hups.

Iloista perjantaita teille siellä, ja rentouttavaa viikonloppua. Itsellä olisi (Pienimmän räkätaudista huolimatta) tarkoitus irtautua arjesta ennenkuulumattomalla tavalla. Ja viikonlopputerveiset vielä Pojaltakin, rakentamastaan "paloautosta". Kuulisittepa taas äänineen...



(Huomaan itekin, että mun taannoiset postaukset on olleet ihan kökköjä. Mutta eiköhän se tästä taas muutu luontevammaksi ajatusvirraksi, kunhan saan aivotkin toimimaan haluamallani lailla. Siihen asti sillisalaattia tarjolla.)


29.8.2013

ntÄ?



No niin Lapsonen, nyt aion sanoa tämän vain ---

- Mitä?

---yhden kerran, turha siis kysyä mitä.

- Mitä?

Sieltä tulee nyt Pikku Kakkonen, voit mennä kattoon.

- Mi... .. ... .. Miksei saa kysyä mitään?

No kun sä kuulet kyllä, ja silti kysyt joka kerta mitä.

- Mitä? ...oho, hehe... Kuulin nyt kyllä.


Te, jotka ootte Tämän Lapsosen livenä tavanneet, tiedätte, että automaattikommenttinsa, mitään tarkoittamattomat, uuvuttavat täytesanat ovat ärsyttäävyyteenkin asti mitä ja miksi. Ja tuo mitä lausutaan kuuntelematta, miettimättä ja nopeasti ntä, mikä erityisesti korostaa sen tarkoituksettomuutta. Nyt oon yrittänyt olla toistamatta sanomiani uudestaan, ja aika hyvin on pieni jälkikorva tavoittanut kysymyksistä huolimatta viestin. Eli ei ilmeisesti ole kuulossa vikaa. Sitäkin jo epäilin. Sanokaa nyt mulle, että jumittaminen, jankuttaminen ja turhan kysyminen ovat vain vaiheita, ja että tämä menee ohi. Vaikka onkin tainnut kestää koko puheuransa ajan...



Syysnuhat ja ulinaa




Kaikki vähän niiskuttavat varmaankin siitä toissapäiväisestä harhaluulosta johtuen, että "vielä on kesää jäljellä". Mutta oli, vähän vielä. Katsokaa vaikka! 


Oli muuten suloinen herätys tänään. Havahduin, kun lastenhuoneesta kuului paloautoulinaa. Poika on siis hereillä. Harmittelen mielessäni, että pakkoko on herättää toinenkin, ja samassa jo kuuluu pehmeää hihitystä siitä toisenkin sängystä. Kihertely ja ulina jatkuivat vielä hetken, mutta kohta poika lähti töpsyttelemään kohti meidän huonetta. Pientä alkoi harmittaa sen lähtö, tuli itku. Poika palasi takaisin ja sanoi hellästi, sellaisella lohduttavalla isoveliäänellä, jota en paljon kuule leikkitohinoissa, että "älä sure, minä tulen ihan pian takaisin. Käyn katsomassa, onko äiti hereillä". Jotenkin se hymyilytti mua, niin kuin kaikki edeltävä kihertelykin. Olin siis jo valmiiksi ihan lälly, kun se sieltä tepsutteli silittelemään mun kättä ja hellästi toivotteli "hyvää huomenta, äiti!"

Kyllä tällä, jos jollain, alkaa hyvä päivä! (Eihän paria ruokailumurahdusta, nukutusärähdystä ja muuta ojennusta lasketa pilaaviksi tekijöiksi?)

27.8.2013

Lemmikeistä ja muista kukista



 
Meillä on nyt lemmikki. Pienimmän tädin markkinatuliaisena kotiimme muutti tämmöinen mieletön, söde räksy. Ihan aito chihuahua. Huutaaa "PiPiPiPiPiPi" ja tepsuttaa hysteerisenä. Meni kylläkin hyllyn päälle, kun on vielä liian pieni leikkimään valvonnatta näiden vielä liian pienten hoitajien kanssa.

Niin... Päätin etten tänään ala jauhaa olotiloista ja unista, vaan aioin liidellä iloisten asioiden äärellä, Räksyn ja muun hihityttävän. Rupesin väkertämään kuvakollaaseja viimeaikaisista puuhailuista, mutta lopputuloksesta tuli semmoinenkin sillisalaatti, että klikkailin tunnin työn jälkeen muut kuvat pois ja palaan viimeiseen, jonka myötä sitten taas, kuinka ollakaan, jauhan olotilasta. Vähän vain. Sori.


Auringonkukka on mun kukkaensirakkauteni. Niiden fanitus meni teininä jopa överiksi ja sain yliannostuksen. Piti ottaa etäisyyttä ja ihastua muihin lajikkeisiin, kuten liljoihin ja freesioihin, lopulta neilikoihinkin. Mutta jälleennäkeminen sai tunteet pintaan. Pidän näistä. Myös niistä van Goghin rumista nuupahtaneista. Jotenkin niissäkin on voimaa. Silloin, kun mua nuupahduttaa, haluaisin osata nuupahtaa yhtä komeasti.


26.8.2013

Lentonäytöksiä



Juhliminen oli kivaa, kilometrejä kertyi, vaihdettiin juhlavaatteista mökkivaatteisiin ja taas uusiin juhlavaatteisiin, annettiin lahjoja, tavattiin sukulaisia ja uusia ihmisiä, syötiin ja juotiin hyvin. Elämyksiä ja iloa kertyi kilokaupalla.

Autoon istuessa juhlaflow jatkui aina muutaman kilometrin, kunnes iski väsähdys ja sitä seuraava ahdistus. Pitäisi saada purettua tämä jotenkin, ettei riistäydy käsistä ihan paniikiksi asti. Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä. (Mietin, että kuuluuko näitä sanoa täällä ääneen, mutta kai mä voin, ja sanonkin taas vain puolikkaasti...)

Viime yönä näin niitä tilaamiani tunneunia. Merkitykset eivät ihan täysin selkiytyneet vielä, mutta fiilis oli niissä hyvä ja rauhallinen, ja se on jo mukavaa. Teemana oli lentäminen. Lähdettiin perheen kanssa huviajelulle hävittäjällä, oikein semmoiselle näytöslennolle, että sai kauhistella, kiljua ja kikattaa, ja luottaa siihen, että lentäjä osaa hommansa. Poika hyppäsi laskuvarjolla (jonkun ventovieraan aikuisen kanssa), mikä aiheutti hetkellisen hätäännyksen mulle, mutta lopulta kuitenkin luotin, että kaikki menee hyvin. Unessa päivä sitten jatkui joidenkin ystävien kotona, pilvenpiirtäjäkorkeuksissa, ja ikkunasta tuijotin ihmeellisillä laitteilla lentäviä ihmisiä ihastellen ja koittaen eläytyä tilanteisiinsa ja tunteisiinsa. Haikailin fiilistä, että ilma kantaa ja nostaa, mutta olin tyytyväinen ihan vain katsellessakin. Sää oli kaunis, taivas punersi ja välillä maisema peittyi kokonaan kevyisiin pilviin. Rentouttavaa. Ikkuna oli koko korkean seinän kokoinen. Ihana. Sillä tuntui myös olevan jokin merkitys.

Joku unentulkintaopus lupasi lentokoneella lentämisen tarkoittavan helpotusta arkeen. Tämä mun lentoni oli vähän ehkä erilainen, mutta ostan silti tuon selityksen. Yksi sellainen, kiitos. 

Prosessoin tätä. Ja vähän väliä haukon henkeäni edelleen. Silti jo luottavaisin mielin.




23.8.2013

Väärä raide


Mun juna kulkee vaihteeksi vähän väärillä raiteilla. Jotenkin se pitäisi saada oikaistua, ennen kuin alan uskoa, että nämä ovatkin ne oikeat raiteet. Vielä tiedän, etteivät ole. Toivottavasti tämä on vain pikavisiitti. Toivottavasti vaikka juhlaviikonloppu kivoine kohtaamisine katkaisee matkan väärään suuntaan ja palauttaa ajatukset järkeviksi. Juhlaviikonloppu, ah, ihanaa!

Teknisesti ottaen kulunut viikko on ollut hyvä: lukujärjestykseen on tullut kivoja merkintöjä, oon kokkaillut onnistuneita ruokia, lapset on olleet hupsuja ja iltavillin aikaan ollaan hullaannuttu koko porukalla. Aamut on olleet ihanan myöhäisiä ja oon askarrellut ja puuhastellut, hyödyllisiä ja huvikseni. Ollaan laatikkopyöräilty, oon shoppaillut ja puhellut puhelimessa. Suunnitellut ja lakannut suunnittelemasta. Mutta silti jotenkin vinksottaa ja keuhkot ei tunnu täyttyvän loppuun asti. Toisaalta oon tyytyväinen, että tunnen itseäni jo sen verran, että tiedän tämän ohimeneväksi virhetilaksi. Toisaalta ahdistaa entisestään tämä liika ajatteleminen ja ajatuksien karkaaminen liian pitkälle. Tällainen tila oli niin paljon mutkattomampaa silloin, kun olin vastuussa vain itsestäni. Ja jotenkin häiritsee, etten tiedä näiden fiilisten syytä tällä hetkellä. Täytyy pistää tilaukseen alitajunnan syövereistä parit merkitykselliset unet, jotta saan ajatuksenpäästä kiinni.

Näinä päivinä tiedän myös olla juomatta kahvia. Vähän pelottava aine kaikkine vaikutuksineen.



22.8.2013

Ei mitään.


Jotenkin ei mitään sanottavaa. 
Jotenkin semmoinen olo, että se on hyvä. 
Jotenkin tänään sen täytyy olla niin.
Pitäisi enemmänkin opetella olemaan hiljaa.




21.8.2013

Tyytymätön asiakas




Vielä, kun säitä riittää, sain aikaiseksi leikata Pojan tukan. Se on huomattavasti kivempaa ulkona, kuin kylppärissä. (Onkohan se ihan ok, muuten?)

Reaktio oli hyvin miesmäinen. Huutoa peilin edessä: "Äiti miksiiii!!???!! Näyttää ihan tylsältä!" Mun silmään näytti hyvältä, ja niin kuin aina uuden luukin myötä, vähän taas isommalta pojalta. Vähän liikaakin. Mutta asiakas itse riuhtoi harjan kanssa tukkaa eestaas, koittaen harjata sivuun ja pystyyn ja pörröttäen. Kastellen kampaa ja raivosta kiljuen. Ei ole hyvä ei. Lupasin sille, että kasvaa pian takaisin. Jo huomenna uskoisin peilikuvan menevän täydestä, mikäli nyt muistaa siihen katsoakaan.

Onkohan yhtä epäkiitollista oikeiden partureiden työstää näitä pikkumiesten kuontaloita?


20.8.2013

Sovittelushoppailua



Lähdin tuulettumaan sirpaleiden jälkeen. Otin seuraksi yhden hyvän tyypin, jonka kanssa nykyään harvoin hengataan, mutta ainoan, jonka seuraa tänään kuvittelinkaan jaksavani. Itseni.

Ja olipa meillä hauskaa, minulla ja itselläni. Kierrettiin omaan tahtiin kauppoja ja kopeissa oli kivaa. Pelleiltiin kännykkäkameran kanssa ja soviteltiin hattuja. Ja ihmeteltiin peilien kautta näkyvää kikkarapehkoa. Tommonenko tukka mulla on?! Sain suoraa palautetta vaatteista: nuo farkut istuvat, mutta ovat tätimäiset. Nuo näyttävät hyviltä, ota ne. Johon totesin, että tuntuvat huonoilta, ja jätettiin ostamatta. Kaikesta sovittamastani ostin yhdet vaivaiset legginsit. Kaikista muista sovittamistani sen sijaan sain hilpeää iloa ja jonkinlaista mielihyvää palauttaessani niitä takaisin hyllyyn. Kummallista? Siskoni päättää usein blogitekstinsä muumimietelauseisiin, ja tässä yhteydessä haluaisin itse muistaa sanasta sanaan sen, mitä Nuuskamuikkunen puhui siitä, ettei tavaroita tarvitse omistaa. Kun on kerran nähnyt jotain, omistaa sen aina, kun sulkee silmänsä ja muistelee.

Viikonloppuna olin Me&I -kutsuilla. Tykkäsin kovasti malliston naistenvaatteista, mutta päätin (ainakin tällä kertaa) olla ostamatta mitään, vain tutustua mallistoon ja nähdä kivoja ihmisiä. Kyllä taidan joutua omat kutsut pitämään, vaikka emännänlahjaksi hinkumiani legginsejä vastaavat löysinkin H&M:ltä 7 eurolla. Mutta yksiäkään yhtä hyviä ja hienoja farkkuja en löytänyt. En lähellekään. Harmi vain, kun ne omat suosikit taitavat pian loppua Me&I:ltakin, olivat kuulemma viimemalliston jämiä... Mutta ne haluaisin omistaa. Muutenkin kuin mielikuvittelemalla.












Tökkii ja takkuaa



No niin. Nyt on selvästi arjen alkuhuuma ohi. Tänään en enää päiväunille nukuttaessa kuunnellut linnunlaulua, hymyillyt autuaallisesti ja potenut huonoa omaatuntoa siitä, miten ihanan helppoa on arki kotona. Että eikö aikuisen ihmisen pitäisi käydä töissä. Tänään on tapeltu. Kukin kiljunut vuorollaan. Isoveljen leikit ei suju, ja minä en ymmärrä, miten niitä pitäisi korjata. Pikkusisko jää jalkoihin ja on oppinut draamaa. Kiukkuinen veli purkaa turhautumisensa pienempään, ja minä uhkailen "nyt kyllä seuraavan kerran ku teet tolle jotain, joudut pois paloautoleikistä omaan huoneeseen". Joojoot, ja heti se silti tekee jotain pientä kiusaa. Semmoista ilkeäkatseista silittelyä tai melkein liian rajua toisen kädestä ottamista. Ja minä arvioin, että pitääkö jo viedä sinne huoneeeseensa, vai kuinka kauan voin auktoriteettiäni (ja Pikkusiskon oikeuksia) syömättä venyttää rajaa ja "olla huomaamatta".


Istun sohvalla, puhaltelen ja puntaroin. Otan kuvan Pojan rakentamasta paloautosta, joka on niin hieno, että luulisi leikin maistuvan. No, voitte tiirailla tuosta nappaamastani kuvasta, että siellä on uhmakkaalla ilmeellä tehostettuna kantapää tusahtamassa pienille sormille. Seuraavan tunnin Kiukkupussi leikki sitten omassa huoneessaan (ihan nätisti) ja minä lellittelin ja höpsöttelin vauvelia (!?) sylissä. Tämä hetki on ihana, vaikka vähän tympeä ja surkeakin.

Päivän fiiliksiin sopii hyvin myös päikkäripuuhat: äidin marenkivarkaissa käynti päättyi miljoonaan sirpaleeseen kivilattialla. Suusta pääsi hiljainen ruma sa(***)na, kiteyttämään kaiken. Pitää vielä hysteerisyyttäni imuroida toiseen kertaan. Päivälevon jälkeen aloitetaan puhtaalta lattialta ja puhtaalta pöydältä, eikö?

19.8.2013

SmartStorearvonnan voittaja!





Virallisin menoin suoritimme lapsosten kanssa arvonnan aamulla. Toinen oli alkuvalmistelujen sekaajana ja arpojana, toinen virallisena valvojana.

Voittajaksi nousi Jenni! 
 Onnea, onnea onnea!! 


Jenni saa siis valita itselleen 100 eurolla haluamiaan laatikoita Orthexin tarjoamasta laatikkovalikoimasta. Otapas Jenni yhteyttä vielä (hiudipii at gmail.com tai kommenttina tähän), koska sähköpostiosoitteesi puuttui. Laitan toki blogiisi jonkun huikkauksen vielä.

(Mikäli viikossa en saa yhteyttä onnekkaimpaan voittajaan, arvon uuden...)




18.8.2013

Varkaissa


Bloggailu on muuttanut elämääni. Ei ehkä suuresti, mutta monta pientä yksityiskohtaa. Kierrätän surutta bongaamiani sisustusideoita (no okei, en kovin paljoa, mutta muutamia olen kuitenkin poiminut), muokkaan käsitystäni lastenvaatemuodista ja pysyn kärryillä mammatrendeistä ja puheenaiheista (teoriassa ainakin). Käsityö- ja askarteluvinkkejä kokoan kirjanmerkkeihin ja muistiinpanoihin, ja muutamia olen jo toteuttanutkin. Lasten synttäreille kähvelsin tarjoiluideoita ja askarteluhössötyksiä, ja ihan hyvillä mielin vieläpä. Ala-asteella vinguttiin aina, jos joku matkii, mutta uskoisin, että nyt sen voi ottaa vain kohteliaisuutena.

Tässä viimeisimmät varkaudet, jotka tunnustan:



En tajunnut tämän olevan ratkaistavissa oleva "ongelma" ennen kuin Ai Karkkii -blogissa esitettiin tällainen ehdotus servettipakettien jämien tyylikkäälle loppuun käyttämiselle. Muuten olisi pitäny kattaa nämä joskus omille vanhemmille ja sisaruksille, hienompien vieraiden tyhjätessä niitä uusia paketteja taas seuraaviksi jämäpaketeiksi. (Heh, terkkuja vaan "arkivieraille"). Kaapissa olikin juuri oikean kokoinen pahvilaatikko, jonka päällystin kivalla kankaalla. Tosin kannen olisin myös halunnut ja kenties korkeammat reunat. No, kelpaa näinkin, eli jämäliinat vaan rullalle. Hyvin upposi sekaan joululiinatkin! Miten te muuten katatte vieraille? Pitääkö aina laittaa lautasliinat jokaiselle, vaikka vain harva niitä käyttää? Riittäisikö pöydässä hyvin tällainen laatikko, josta kukin saisi sitten halutessaan valita fiilikseen mätsäävän liinan?


Hupsistarallaan Norsis taas oli joskus kehystänyt nättejä muovipusseja. Silloin jo yritin etsiä tätä perheessämme perintökalleudeksi muodostunutta 11 vuotta vanhaa pussia. Löysin sen vasta nyt, ja eikös tämä mene ihan lastenhuoneen taulusta? Taulusta, jolla on vieläpä hauskat muistot. Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka mr Piin kanssa, oltiin mm. Disneylandissa. Kummallakin oli kyllä ihan eri ihastuksen kohteet silloin, joskin jotain pientä hassua pelleilyä saattoikin tapahtua... Hih, voi että, onpa siitä aikaa... (Kierrettiin siis Eurooppaa teinilaumalla.) Eilen tuli telkkarista Menolippu Mombasaan, yhtä monen vuoden takaa, ja jotenkin iski päälle hirmuiset teinitunteet. Aika mukava roadtrip niihin fiiliksiin, oikeastaan.

Mitä te olette blogeista varastaneet tai bonganneet? Ideoita askarteluun? Kokkailuun? Elämyksiä? Tunteita? Elämänviisauksia? Ajateltavaa?





17.8.2013

Vielä huomiseen aikaa!






Joko tulee korvista arvontamuistutukseni? No, tämä on viimeinen, sillä huomiseen asti enää on aikaa osallistua. Ja odottelunne yritän päästä palkitsemaan voittajan nimen muodossa heti maanantaina.


Oon hirveän iloinen kaikista osallistuneista! Itseäkin oikein jännittää, kuka voittaa. Joku vakkarilukija, satunnainen piipahtaja vai joku tosielämän tuttu? On kiva tehdä joku iloiseksi! Mielettömän kivaa, että osallistuit, ja jollet, niin vieläkin kerkiää.

Vastaukset on olleet hauskoja, teilläkin on monenlaisia tapoja käyttää SmartStoreja! Säilytätte niissä piuhoja, leluja, askartelu- ja käsityöjuttuja, leirivarusteita, vettä (!), vaatteita, laukkuja, leffoja ja musaa, muuttotavaraa, eläinten ruokaa, ihmisten ruokaa, kortteja, kenkiä, vaippoja, joulu- ja hääkoristeita, meikkejä, lääkkeitä, työkaluja...

Halusin mainostaa teille SmartStorejen hienoutta, mutta teidän vastaustenne ansiosta kommenttiosio vasta mainoksesta meneekin!





Paitapuuhia



Kävin pitkästä aikaa käsiksi ompelukoneeseen. Fiksasin kuntoon aikaisemmin askartelemani paidan ja väkersin pari uutta.


Venepääntie ei oikein istunut mallille, jonka hartiat on peukalon kokoiset. Ja taisipa paidan kaavassakin olla vähän vikaa (eipäs kun eihän mulla ollut kaavaa, tähänkään... SIINÄ se vika varmaan olikin.) Kehittelin hauskan nappilistan korjaamaan istuvuutta. Kutsuisin itseäni neroksi ja suureksi vaatesuunnittelijalupaukseksi tämän keksinnön johdosta. Vaatimattomasti.
 

Vien äärimmäisyyksiin tämän pääntieasian vältellessäni resoritouhuja. Ei ehkä kannattaisi, helpompi olisi varmaan vain ottaa härkää sarvista ja opetella. Tästäkin tuli vähän lörpöttävä, muttei ehkä häiritsevästi kuitenkaan. Takaosan halkioon kehittelin taas jotain päästäni. Pitäisi varmaan käydä jossain vähän opissa, saattaisi päästä jatkossa näissäkin tilanteissa helpommalla. Jyväskylän pikkuserkun äiti voi huikata, jos tämmöinen tunika (vai onko se paremminkin paita?) kiinnostaisi.


Ihastuin taas kaupassa väriyhdistelmään, joka aikaisemmin olisi ällöttänyt. Tämmöinen eiminkäänpunainen ja melkeinvalkoinen. Sovituskuvaa ei nyt tullut, kun poseeraaja ei enää jaksanut sovitella. Mutta varsinkin päällä tämä näyttää tosi kivalta, paidan voi nostaa lantiolle tai vetää pyllyn alle. Pitkä käyttöikä siis. Tällä mallilla ajattelin tehdä lisääkin paitoja. Ja uskaltauduin resoripuuhiinkin pääntiessä, ja onnistuikin ihan riittävän hyvin.

Pitäisi vaan olla keskeytyksetöntä aikaa, ettei tarvitsisi ommella kiukkuisena tai suututtaa muuta perhettä. Nyt on onneksi rauha maassa, koneet siivottu kaappiin ja langanpätkät kerätty roskiin. Olisiko taas virkkuukoukun vuoro?


16.8.2013

Mitäs sitten touhuttais?






Meillä on taas leikitty tyhjästä nyhjäisten ja halvasti huvitellen.

Leikki alkoi vanhasta pahvilaatikosta, jonka Poika oli värittänyt ja nimennyt "säilytyslaatikoksi". Laitoin jonkun uhmakiukuksi yltyneen leikin päätteeksi Pojan laatikkoon muiden lelujen kanssa "odottelemaan seuraavaa leikkiä". Poika ei sortunut nauramaan vitsilleni, vaan kiukuissaan päätti potkia laatikon hajalle, mitä en kovasti estellyt, koska meillän on parempiakin "säilytyslaatikoita". Itsekin taisin kaivata ärhäkkää leikkiä, joten käärin Pojan kääretortuksi avatun pahvilaatikon sisälle. Pojankin kiukku muuttui nauruksi rullaillessa. Vyö ympärille, ja pari nappulaa tussilla: "noin, oot robotti". Hilpeää. Yhdestä napista menee pauselle, toisesta liikkuu takaperin. Yhdestä saa äänet pois. (Ei toiminut.) Sitten vähän nauretaan oman lapsen kustannuksella, kun käsketään konttia tai nousta maasta ylös. Hilpeää taas. Tuotekehittelymielessä asennetaan vielä henkselit ja tehdään nappuloita, joista robotti heiluttaa käsiä ja toisesta antaa suukon. Sen Poika suttasi ällötyksissään heti ja nappi meni hajalle. Höh, jäin pusuitta.


Tänään samaan pahviin piirrettiin toiselle puolelle Isoveli ja toiselle Pikkusisko. Merkkaan lukujärjestykseen tälle päivälle suorituksen "taiteilu".


Halpa huvi -teemalla leikittiin myös majaleikkiä. Ihanat lapset, tykkäävät kömpelöidä (Pojan keksimä sana, mielestäni hirveän käyttökelpoinen) peitto- ja tyynykasoissa. Pikkiriikkinenkin hihkuu riemusta aina, kun tehdään maja, tai muuten vain tyynykasa. Iso mielikuvittelee. "Tähän ovi, tohon ikkuna, vielä vesiputket puuttuu!"


Muita tyhjästä nyhjäistyjä leikki-ideoita ja muuta inspiraatiota lasten viihdyttäjille löytyy tästä mainiosta blogista:  MITÄ MÄ TEKISIN?


15.8.2013

Joku aina loukkaantuu


Mua aina välillä tuskastuttaa tajuta, miten erilailla me ihmiset kommunikoidaan, ymmärretään ja suhtaudutaan asioihin. Toinen loukkaantuu sellaisesta, mikä on tarkoitettu kevyeksi vitsiksi tai huomaamatta on muotoiltu höntin kuuloiseksi ollenkaan sitä tarkoittamatta. Toinen taas ei ymmärrä vihjailuja, ehkei suoraa puhettakaan. Yhden hymy tarkoittaa muuta, kuin muiden ja yksi näyttää tietämättään tyytyväisenäkin vähän tympeältä. Ja näistä viesteistä me sitten vedellään omia johtopäätöksiä henkilöiden ajatuksista ja asenteista. Loukkaannutaankin ehkä vähäsen. Välillä turhauttaa kuunnella joidenkin valitteluja saamastaan kurjasta kohtelusta, kun omaan korvaan "kurja kohtelu" on vain kuulijan korvassa...

En ota herkästi itseeni, lähtökohtaisesti tulkitsen muiden kommunikoinnin hyväntahtoisena, vaikka se toisinaan olisikin kömpelöä. Mutta joskus jään jumiin juttuihin, joissa joku käyttäytyy tai kommentoi tosi erilailla, kuin itse osaan odottaa. Yritän olla ottamatta itseeni, jos tiedän, ettei tekoja ja sanoja ole tarkoitettu sellaiseksi, kuin ne koen. Tiedän, ettei näillä ja noilla tule mieleenkään, että tietyt tilanteet edes voi kokea loukkaavina. Silti välillä alkaa kiukuttaa (lähinnä huonoina päivinä). Miksei se hoksaa, että tommoinen saattaa ärsyttää? Miksei toi tiedä, miten suhtaudun tollasiin juttuihin? Miksei joku muu tajua, ettei samat vitsit pure kaikkiin?

Ja sitten vasta mietin omaa käytöstäni. En tietenkään loukkaa ketään tarkoituksella, mutta toisinaan alan vasta jälkikäteen miettiä, olenko kenties niin tehnyt. Huomaamattani, tarkoittamattani tai ihan vain pahantuulisuuttani. Ja taas sellaisena huonona päivänä ne liian tutut ovat hyvin potentiaalisia loukattavia. Kun ei jaksa kontrolloida jokaista sanaansa. Toisaalta myös kaikkein rennoimmassa seurassa saatan lörpötellä turhankin vapautuneesti, silloinkin lopputulos voi olla sama. Kokikohan se yksi mun tsemppausyritykseni vähättelynä? Ajattelikohan se toinen, etten yritäkään ymmärtää tunteitaan ja olikohan ne liian rennosti heitetyt kommentit ja mielipiteet sittenkin tökeröjä tai hyökkääviä? Ainakin omassa päässäni saan ne jälkikäteen kuulostamaan helpostikin siltä... Hmmm, kuinkahan mä muotoilin lauseeni? Kuulostiko se sittenkin tosiaan noin pahalta?

Paitsi että pitäisi opettaa lapsille "tee toisille niin kuin haluaisit tehtävän itsellesi", pitäisi yrittää opettaa myös, että se, mikä toimii sulle, ei toimi pakosti kaikille muille. Ihmistuntemus ja sosiaaliset taidot on ärsyttävän vaikea juttu.



(Ja niin, nytkään yritä loukata ketään. Nämä henkilökohtaiset kuohuttavat kokemukset eivät liity keihinkään teihin, joiden arvelen tätä mahdollisesti lukevan. Don't worry. Paitsi joku liian tuttu tai rennoin seura saattaa lukea. Ja hirveän paljon näitä ei ketään tarkoittavia sanoja. Päätin värittää ne korostaakseni taas tekstin ympäripyöreyttä ja omaa kaarteluani asian yläpuolella, vain yleisellä tasolla... Juupa.)




14.8.2013

Meidän laatikkopyörä!






Ihan mahtavaa, että saan kirjoittaa tämän päivityksen. Laatikkopyörän piti olla vain kaukainen hassu haave, mutta nyt yllättäen sellainen saatiin hankittua ja jo sisäänajettuakin.

Aamulla hymistelin tyytyväisenä, että eipä haittaa, vaikka onkin jääkaappi tyhjä ja auto lähti päiväksi töihin. Pakkasin lapset kärryyn ja kurvasin (no, ehkä paremminkin köröttelin) kauppaan. Ajatuksena oli pysähtyä lähimmässä kyläkaupassa, mutta uutuudenviehätyksen voimin urheilin ihan Lidliin asti.

Joku kuitenkin googlailee tänne "laattikkopyörä" hauilla, joten kerronpa jotain käyttökokemuksia. (Kokemuksia googlailin itsekin jokin aika sitten, enkä kovin montaa löytänyt.) Testasimme etukäteen tämän hankkimamme mallin lisäksi kaksipyöräistä. Sekään ei ollut hullumpi, ei ollenkaan niin vaikea ohjata ja tasapainottaa, kuin luulin. Ketterämpi ja kevyempi kuin tämä hankkimamme. Mutta tämä teki tukevuudellaan ja varmuudellaan vaikutuksen. Ohjaaminen vaatii alkuun vähän keskittymistä ja harjoittelua. Ajaminen on ihan erilaista, kuin tavallisella pyörällä. Mutkissa täytyy hakea tasapaino toisella tavalla ja tutuille kannattaa nostaa kättä vain ihan suoralla tiellä. En ole missään vaiheessa (yllättävää kyllä!) pelännyt kaatavani pyörää, mutta alkuun luulin tippuvani itse kyydistä. Kuitenkin tosi äkkiä ajo alkaa tuntua helpolta ja meno vakaalta. Tekee mieli lähteä kirpputorille, kahvilaan ja kauempaan leikkipuistoon. Suoralla ja alamäissä vauhti kiihtyy vaivattomasti ja kyytiläiset hihkuvat tuulenvirettä ja (muka) hurjaa menoa. Lihakset saavat hyvää treeniä. Ensinnäkin kämmenet ja ranteet on oudokseltaan ohjaamisesta hellinä. Keskivartalon lihaksille ja kyljille tällaisen pyöräilyn täytyy olla ihan mieletöntä jumppaa! Fiilistelin koko matkan, että oon pian ihan timmi. Ja reisissä paukkuu, niin kuin nyt aina pitkästä aikaa pyöräillessä.


Meidän lähimaasto on aika helppoa pyöräiltävää: hyvät pyörätiet ja vain kohtuullisia lyhyitä ylämäkiä. Risteyksiin on helppo pysähtyä, eikä tarvitse edes nousta pyörän selästä. Lapset viihtyvät lörpötellen ja maisemia katsellen. Ja mikä parasta, matka taittuu puolet nopeammin, kuin rattailla. Ja varmasti nopeamminkin kunhan saadaan polkijaan lisää virtaa. Tavaraa oli helppo pakata mukaan, eikä paino tuntunut ajaessa juurikaan. Kätevää olisi, jos laatikossa olisi lukollinen säilytyslaatikko (tai kansi?), joka pitäisi kypärät ja reput tallessa kauppareissun ajan.

Arvelin etukäteen, että meistä tulee tämän kanssa kotipaikkamme julkkiksia. Ja kyllä vain herätimme huomiota. Päät kääntyivät, isännät ihmettelivät, äidit hymyilivät innostuneina ja teinipojat jalkkiskentältä yllyttivät mua keulimaan.

Oma pyörämme on (hyvin vähän) käytettynä ostettu Pakkirattaan viimekesäinen malli (tänä kesänä myyvät toistaiseksi vain tällaista, tosin kahden istuttavalla laatikolla, 700€). Joku testailija sanoi tämän edullisen Pakkiratas-laatikkopyörämallin olevan aivan kelpo, varsinkin, jos ei ole testannut niitä kalliimpia versioita. Ja minä en ole. Ja sanon, että tämä on loisto-ostos! Autoon en itse tätä vertaisi, mutta uskon kyllä, että energisemmillä, menevämmillä ja ekologisemmilla sekään vertaus ei ole liioiteltu.

Hyvin sopisi enemmänkin tavaraa!
Vyöpaikat on neljälle lapselle ja tarvittaessa penkit saa nostettua seinää vasten.
Jätin sadesuojan kaaret paikoilleen ja otin suojan mukaan,
mutta vähän puntaroin vielä, onko niitä järkevää kuljettaa kauppareissuilla mukana.

Korkattiin paitsi pyörä, myös välikausihaalarit.
(Lindex ja Tokmannin poistorekki. Vaihtoehtolastenvaatebloggausta.)


(Ja vielä olisi puoli viikkoa aikaa osallistua blogihistoriani ensimmäiseen arvontaan!)

12.8.2013

Pikkiriikkinen 1v.



Herättiin yksivuotissynttäreihin muiltakin, kuin ikänumeroiltaan muuttuneessa tilanteessa: pienin nukkui ekaa yötä lastenhuoneessa. Eilisen ekstemporerymsteerauksen lomassa ehdin kyllä monta kertaa miettiä, onko järkeä yrittää opettaa näitä nukahtamaan yhdessä ja olemaan heräämättä toistensa yöllisiin ja aamuisiin kiljahduksiin. Iltasadun jälkeen epäluuloisuus vahvistui, kun kumpikin kikattelivat ja olivat hämillään ja ylivirittyneitä uuden tilanteen takia. Mutta näköjään Nukkumatti osasi soveltaa ja hoiti hommansa ammattitaitoisesti ja yllättävän nopeasti. Eikä yöllisiin kiljahduksiin herännyt kukaan muu kuin äiti.

Aamulla siis onniteltiin yksivuotiasta, jo niin monella tapaa isoksi muuttunutta Pikkiriikkistä. Kävelevää, touhuilevaa, kommunikoivaa (en vielä väittäisi puhuvaksi, vaikka äittä-äittä ja nnnna-nnnnnna tulevat jotakuinkin mielekkäissä yhteyksissä),virnuilevaa, ujostelevaa, leikkivää, dramaattista, hampaatonta, yritteliästä ja hirmuhirmusuloista sankaria. Onnea Pikkusisko! Haluaisin niin kirjoittaa "Pikkusiskon" tilalle oikean nimen, kun sekin on kaikkien muiden ihanien ominaisuuksiensa lisäksi niin ihana!



Isoveli taas ystävällisesti otti ohjat käsiinsä Siskon lahjan suhteen. Aamuisesta paketista paljastui Pomppiva Possu, jota voin suositella lahjaksi ainakin 1-3 -vuotiaille tytöille ja pojille, ja arvelisin, että ikähaarukka voisi olla laajempikin. Tämä löytyi Keskiseltä.









10.8.2013

Matkatavarat




Ensimmäistä kertaa 1½ vuoteen - yhdet matkatavarat pakattu. Iiks!
Huomiseen, naperot! Huomiseen, mr Pii!





P.P.S. Piti googlailla "ps":n kirjoitusasu, mut ei mikään oikein tuntunut hyvältä...


8.8.2013

Kotilukkari



Kollegat ovat aloittaneet työnsä. En haikaile vielä yhtään, vaikka tämänpäiväinen askarteluni voisi vihjailla muuta. Tein lukujärjestyksen. Tykkään luoda rakennetta ja rytmiä päiviin. Usein mulle tärkein vaihe prosessia on suunnittelu ja valmistautuminen. Sitä tämänkin tekeminen oli: orientoitumista tulevaan.

Pää pysyy koossa paremmin, kun mietin päivääni työpäivänä ja siihen liittyviä tavallisia arkiaskareita yksittäisinä työsuorituksina. Leikkisin ja askartelisin muutenkin, mutta näin se tuntuu jotenkin toisenlaiselta. Vaivannäöltä?



Magneettilappusissa lukee asioita, joita tykkäisin viikon aikana tapahtuvan. Lojuvat tuolla tavoitepäivän hännillä ja siirrän niitä sitten toteuduttuaan oikeille paikoille. Ulkoilu-lappuja tein talvea varten. Itseni tietäen haluan varmistaa, että edes muutaman kerran viikossa vääntäydytään ulos, säästä ja vaaterallista riippumatta. Eikä lappusessiot mitään mullistavia varmastikaan ole. Tämänpäiväinen jumppatuokio esimerkiksi oli jumppapallotemppuilua peräti 4 minuuttia pojan kanssa. (Eläinleikkiin se ei suostunut, vaikka yritin yllyttää. Hypin vain omat reiteni kipeiksi. Mutta laskin senkin ylimääräiseksi hyödyksi, jonka tämän lukkarin myötä sain.)


Vähän tämä tuntuu nyt näin esiteltynä nololta ja liioitellulta, ja ihan naurettavan opemaiselta, mutta itse saan puhtia konkreettisista järjestelyistä, muistilistoista ja idealappusista. Kuvassa retkeilylappusen takamus äkkiseltään mieleen tulleine ideoineen. Näitä retkeilytuokiolappuja voisin askarrella lisää vaikka joka päivälle, koska meille muuttaa pian laatikkopyörä! (Tuollainen, mutta käytetty.) Oon ihan ihan ihan tohkeissani! Toivottavasti opin käyttämään sitä niin, että se laajentaisi oikeasti meidän elinaluettamme.


Tämänpäiväinen ensikiukku iski lounasaikaan, kun kaappi yllätyksekseni olikin tyhjä "oikeasta" ruoasta. No, nakit ja makarooni kelpasi yhdelle ja minä tulin taas takaisin omaksi iloiseksi itsekseni tämännäköisistä jämistä. Eli ei sittenkään huono.




7.8.2013

Työn- ja touhuntäyteinen päivä



Ensimmäinen päivä tätä elämää sujui iltaan asti hyvin, kunnes kaikki taisivat väsähtää kovasta tsemppaamisesta. Mutta hyvä alku silti.

Suosikkikotityö: vaatteiden kuljettaminen kuivauskaappiin.


Pikkiriikkinen on ihan erilainen, kuin keväällä oli. Kolmevuotiaskin on muuttunut. Arki taitaa siis olla aika toisenlaista, kuin edellinen arki pari kuukautta sitten. Musta on vähän surkeankin hassua, että kaikki Pojan luonteenpiirteet löytyvät tuosta neuvolan "3-vuotias" -esitteestä. Luulin sen olevan jotakuinkin persoonallinen, mutta näköjään se on sitä toistaiseksi vähemmän, kuin luulin. No, hauskaa seuraa se ehdottomasti on. Mielikuvitus- ja roolileikit on  humpsahtaneet kuvioon ihan äkisti, ihan kuin olisi itsekin sen tuosta esitteestä lukenut ja päättänyt ottaa tavaksi. Tänään se on touhunnut KOKO päivän. Aamu alkoi pukeutumalla muumihousuihin, kuulemma työhaalareihin. Sittemmin on aurannut maanviljelijänä peltoa (ja välillä on kyntätty), repinyt traktorista lankkuja ja naulannut vaatekasoja, seilannut merirosvona sohvalaivalla ja piilottanut aarretta, tankannut mopoa, ajanut patjamaasturilla, lypsänyt lehmistä monta kengällistä maitoa ja rakentanut aitausta maatilan eläimille. Karttapallon kanssa suunnistaen lähdettiin viemään vaatteita jäteasemalle, jossa sitten nostureilla nostettiin ne pyykkikoriin. Postimiehenä se jakoi kirjansa pitkin taloa (äsken löytyi yksi keittiön laatikosta), kunnes oli taas aika kiinnittää vekottimia traktorin perään, pelto oli nimittäin ehtinyt kasvaa. Kasvoilta paistaa, miten ajatukset muuttuvat todeksi ja vierashuone mereksi. Itsekin intoudun mukaan ja uskon näyttäväni tarvittaessa nosturilta.

"Tuossa on jäteasema, tuossa on tie, mentiin!"

Ainoa, mikä pikkuisäntää harmitti, oli se, kun ei saanutkaan ulos pukea haalareita. Kun olisi ollut se uusi syksyhaalari, ja isähän menee syksyllä töihin. Kieltämättä mäkin alan olla valmis ilmojen viilenemiseen. Kesä on ollut pitkä ja ihana, tulkoon vaan syksy.

Päivän säikähdykset tarjosi Pikkiriikkinen, joka yllätti kerran jos toisenkin tulemalla kävellen vastaan ovensuussa. Hihityttävää, riemastuttavaa ja jännittävää, mutta kieltämättä ihan himpun haikeaakin.


Itseäni jäi vähän huolemattamaan tämä mielikuvitusleikkien,
uuden innokkaan sotkuapulaisen ja laiskasti siivoilevan äidin yhtälö...









6.8.2013

Koeajo


Tänään on taas viimeinen päivä tätä vaihetta ja huomenna ensimmäinen seuraavaa. Levoton olo.

Reissattiin vaiheenvaihdoksen kunniaksi, lähdettiin oikein kauemmas käymään parilla koeajolla. Ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa (oi jospa oisi kulkupeli oo-maa-naa).




5.8.2013

Päivän balleriina


Äiti kirjoitteli tuossa päivällä jo lyhyesti, mutta minä ajattelin jatkaa tarkemmin. Olivathan nämä minun juhlani. Oikeasti en osaa vielä kirjoittaa, enkä puhua. Mutta jos osaisin, saattaisin sanoa näin.

Täytän kuulemma pian vuoden. Äiti hääräsi koko päivän ja oli aamulla vähän kiukkuinenkin. Se ärisi isälle, mutta kuulin myös, että ne sopivat pian. Äidin mielestä on ihan hyvä, jos lapset huomaavat, että voi näyttää tunteita ja sitten sovitaan. Äiti koristeli kakkua ja minä leikin isän ja veljen kanssa. Muistelen äidin aikaisemmin sanoneen moneen kertaan, että se tilaa synttärikakut leipomosta. Tänä kesänä se on kuitenkin leiponut kolme, ja jo innolla suunnittelee seuraavaa. Tämänpäiväisen se sanoi olevan lähinnä päältä kaunis.


Vaikka äidin aamuinen häärinä olikin vähän erikoista, hämmästyin silti kovasti, kun päiväunilta herätessäni meillä oli talo täynnä sukulaisia. Hymyilin kyllä, mutta äiti laski minut vähän liian aikaisin lattialle, ja alkoi itkettää. Sain lahjoja, niissä oli hauskoja nauhoja. Onneksi isoveli oli tosi avulias, ja avasi paketteja puolestani. Kahdessa paketissa oli vaatteita ja yhdessä puupalikoita. Niitä oli tosi kiva levittää lattialle ja kerätä sitten laatikkoon. Ja sitten taas levittää lattialle. Ja laittaa laatikkoon. Ja suuhun. Se isoin mahtui juuri ja juuri. Viimeisessä lahjassa oli soittorasia ja kruunukoru. Tanssivalla balleriinalla oli päällään vaaleanpunainen toppi ja valkoinen hame. Uskokaa tai älkää, oli sattumaa, että minulla oli ihan samanlaiset. Minuakin tanssitti.


Ruokapöydässä oli herkkuja. Äidillä oli kuulemma lähtenyt lapasesta tomusokerin kanssa. Sain lautaselleni kakkua, mutta se tuntui vähän inhottavalta. Pöydässä vieraat ihmettelivät, etteikö minulla tosiaan ole vielä hampaan hammasta. Eipä ole, ei. Kakun sijaan halusin omia herkkujani: banaania ja naksuja. Synttäriherkuista maistoin perhoskeksiä. Hyvin sekin ikenillä mureni.


Kummini leikittivät minua hiekkalaatikolla, se oli kivaa. Pelasin jalkapalloakin, ja esittelin hentoista askellustani. Ja tanssiliikkeitä. Ihmiset hymyilevät minulle aina. Luulisin sen tarkoittavan sitä, että olen aika ihana. Varmasti tanssimuuvini ja harjoittelemani supervirnistys vaikuttavat siihen myös.

Kun vieraat lähtivät, ei ollut kauaa hiljaista (sen hetken verran, että äiti bloggasi wienerin näkökulmasta), kun taas ovikello soi. Äiti ja isä kutsuivat kavereita rääpimään kakkupöytää. Pojat leikkivät ympärilläni, mikä oli aika kivaa. Paitsi kerran säikähdin, kun oma veli oli kadonnut, ja näinkin vain ne vieraat pojat siinä. Minun veli on ihana. Vaikka se halaa välillä liian lujaa. Luulisin, että siksi, kun se tykkää minusta.

Illalla äiti ei laulanut minulle iltalaulua. Siellä nukutushommissa pimeässä huoneessa oli meidän kanssa se kyläilevä nainen ja äiti jutteli sille. Minusta oli kiva olla sylissä ja kuunnella naisten juttuja. Olin aika väsynytkin. Oli ihana nukahtaa omaan sänkyyn rauhassa. Muut leikkivät vielä pitkään, mutta minä tuhisin onnellisena unessa. Välillä säikähdin poikien kiljumisleikkejä, mutta en tehnyt siitä numeroa, vaan jatkoin unia.

Olipa kiva päivä.



4.8.2013

Palanen





 Pieni pala tätä päivää, wienerpullan kuvakulmasta. Ehkä lisää paloja tuonnempana.





2.8.2013

Sopeutumista ja päätöksiä


Tässä päivänä jonain, viime viikolla, naputtelin yhden ajatuksen postaukseksi ja otin kuvankin.
No, sitten tuli vähän kaikenlaista, muuta mietittävää ja päivitettävää.
Ja oikeastaan tämä sopii paremmin "kaikenlaisen" jatkoksi, kuin ennen sitä.





Inhoan päätösten tekemistä. Olin siinä huono jo aikaisemmin, mutta nyt Kahden Ekstramuuttujan myötä päättämisestä on tullut ihan mahdotonta. Vitkutan sitä viimeiseen ja pyörittelen loputtomasti erilaisia vaihtoehtoja, tunnekirjoani jo etukäteen puntaroiden ja parasta ratkaisua pakonomaisesti hakien.  Ja sitten kuitenkin, jos jotain tapahtuu extempore, sopeudun siihen. Olen tyytyväinen. Tai vaihtoehtoisesti osaan elää tyytymättömyydenkin kanssa.

Mulla on luomia ja arpia. Teetettyjä ja itsestä riippumattomia ikuisia merkkejä kehossa. Vaikka olen visuaalinen (tämän sivulauseen mainitsin, jotta voit palata lukemaan sen selitykseksi viimeiselle lauseelle), en mieti, ovatko jäljet hienoja vai rumia, kunhan ovat. Ja jotenkin ne viehättävätkin: tekevät kropasta eläneen ja kokeneen näköisen, persoonallisen. Mutta haluisin oppia, että voin itsekin tehdä päätöksiä, ja kyetä elämään elämää, joka koostuu paitsi sattumasta, myös omasta valinnasta. (En nyt tarkoita, etten koskaan olisi valinnut tai päättänyt mitään. Toki olen, isojakin.) Ei pitäisi olla vaikeampaa sopeutua omiin päätöksiin, kuin olosuhteiden pakkoihin.

No niin, sitten pitäisi vain vielä päättää, millaisen tatuoinnin teetän.