26.6.2017

Sain kiinni jostain!



Juhannusmökkeilyn jälkeen koitti työteliäs aamu. Hyvällä tavalla työteliäs. Sain töitä ensi syksyksi. Otettiin talo pois myynnistä. Haettiin lapsille hoitopaikkaa. Ilmoitin työkkäriin onnenpotkusta. Nyt tuntuu, että kaikki on oikeastaan aika hyvin. Tuntuu tältä:


Vaikken edes tiedä, millaiseen renkaaseen olen tarttunut. Että millainen työvuodesta tulee, ja valittiinko hoitopaikkatoiveet nyt oikein.

On ollut tärkeää tuntea ne tunteet, joita tänä keväänä oon tuntenut. Jopa se tunne siitä, että haluan pois tästä kaupungista. Kummallisella tavalla tämä ratkaisu ei niistä toiveista huolimatta tunnu pettymykseltä. Aika näyttää, jääkö muuttohaave elämään ja itämään, vai kuihtuuko pois. Nyt uskon, että asettuminen ja rauhoittuminen on toistaiseksi parasta, mitä saattoi tapahtua.

Juhannuksestakin riittänee jotain koostettavaa tuonnemmaksi, mutta tämä piti nyt ensimmäisenä saada sanottua.



22.6.2017

Pellavapäisen juhannusneidon 2-vuotissynttärit



 




Koska juhannuksena mökkeillään, otettiin varaslähtö juhannusneidon synttäreihin. Miukun kaksivuotissynttäreitä juhlittiin eilen isolla porukalla. Suuri kiitos kaikille mukana olleille! Sankari itse näytti ymmärtävän hyvin, että hän oli keskipisteenä. Ja nautti.

Hän oli kovasti tohkeissaan kaikesta: lahjoista, ihmisistä, herkuista ja kuvaustuokiosta, johon halusi ehdottomasti mukaan uuden Frozen-reppunsa (olkaimet nähtävissä yhdessä kuvassa) ja jalkaansa kumpparit. Meidän pellavapäinen onnenmurunen. Lemmikkihassutti.





Suurin osa tarjottavista tuli stressin lievittämiseksi leipomosta tai pakastealtaasta. Keskisisko oli löytänyt lahjanhakureissulla tuon Elsan ja ehdotti mr Piille, että se olisi hyvä kakun päälle. Kehuin tyttöä illalla, että se oli kyllä hyvä keksintö, ja kakusta tuli hieno. "Minä ihan mielelläni olin vaikuttamassa siihen!" totesi tyttö ylpeänä. Olipa hieno lause neljävuotiaalta.

Ja nyt juhannuksen viettoon. Iloista, aurinkoista ja rentoa juhannusta kaikille! Pus!




21.6.2017

Matto ontelokuteesta (ohje)






Kävi hauskasti. Tein maton tietäen alusta asti, etten tule pitämään sitä.

Laitoin sen instagramiin ja löysin sille kodin.

Paketoin sen pahvirullan ympärille ja se näytti hienolta.

Elämän pieniä iloja.



Koska matto lähtee maailmalle, kirjoitan tämän omasta päästä kehitellyn ohjeen muistiin itselleni, mutta myös teille:

Aloitus: 60 kjs ja kääntymiseen 2 kjs.
1. krs: 2 kjs, 59 p (= "60 p")
2. krs: 5 kjs, ks joka kolmanteen pylvääseen. (--> 20 lenkkiä)
3. krs: 5 kjs, ks jokaisen lenkin keskikohtaan (reunoihin myös, eli 21 lenkkiä, joista viimeinen 2 kjs+1p 2. kerroksen viimeiseen silmukkaan.)
4. krs: 3 kjs, ks jokaisen lenkin keskikohtaan.
5. krs: 2kjs, 2p jokaiseen lenkkiin, 1p alla olevan lenkin kiinnityskohtaan (= 3 p jokaiseen lenkkikertaan.)

Tätä jatketaan, kunnes matto on halutun mittainen.

Pitsireunus päihin: 1 ks, 4kjs, 1 ks joka kolmanteen alla olevaan pylvääseen. Loppuun 1 ks. Eli lenkkejä tulee 19. Joka toiseen lenkkiin 7 pylvästä, 1 ks seuraavan lenkin keskelle. (Alemmassa kuvassa. Kuva osoittaa, miten käy, jos lenkkejä tuleekin parillinen määrä. Eli siksi alkuun ja loppuun tuli yhdet ylimääräiset kiinteät silmukat.)

Vahvistin reunat kauttaaltaan piilosilmukoilla.


Mallikuvat luetaan alareunasta alkaen ja edetään taas sateenkaaren värijärjestystä muistellen. Ohjeet on vartissa piirretyt ja kirjoitetut, eli otetaan vastaan palautetta epäselvyyksistä ja sekoiluista.




19.6.2017

Mimi, Kuku ja Miuku






Oltiin viikonloppuna Vaasassa Festivillan lastentapahtumassa katsomassa Hevisaurusta ja Mimiä ja Kukua. Oli niin sopivasti perheemme mieltymyksiin sopivat esiintyjät, että oli pakko piipahtaa. Hevisaurus on isojen lemppari ja sen näkemistä on toivottu jo kauan. Miuku taas on lumoutunut Mimistä ja Kukusta. Enterorokon aikana katsottiin niitä kolme yötä putkeen. Mikään ei auttanut itkuun yhtä hyvin. Ilme oli ikimuistoinen, kun tutut tyypit astuivat lauantaina lavalle. Saati sitten, kun päästiin keikan jälkeen livenä moikkaamaan heitä. Mimiä Miuku tosin ei huomioi lainkaan. Kuku on se juttu. Ja heistä puhuttaessa hän sipaisee itseään poskesta, sillä Kukukin hipsutti häntä siitä, ja sanoi, että "Oletpas ihana".


Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja ensin iskeneestä ahdituksesta ja hermoilusta huolimatta itsekin pärjäsin väenpaljoudessa ja ärsyketulvassa lopulta ihan hyvin. Paikka oli siisti, musiikin voimakkuus sopiva ja lavalle näki hyvin, vaikkei eturiviin puskettukaan. Yleisön seassa liikuskeli hauskoja maskotteja ja Villa Sandviken oli kaunis paikka niin lastenkonsertille, kuin viikonlopun aikana järjestettäville aikuisten illanvietollekin. Veden juomisesta muistutetltiin ahkerasti ja yleisölle jaettiin tikkareita ja ilmapalloja. Ja kaiken kukkuraksi tapahtuma oli ilmainen. Suosittelen osallistumaan, mikäli tapahtumasta tulee vuotuinen. Voisin veikata, että tulee.

Mutta takaisin arkeen. Tämänpäiväisellä neuvolareissulla tällä "minä itte" -emännällä oli  päässä itse valittu "pitteri" (se pitää aina pukea noin päin) ja siskolta lainattu tyhjä reppu, jonka pohjalla tietenkin kolisi Kukulta saatu kortti. Tulomatkalla siellä oli myös neuvolasta saatu uusi aarre, apinakuvioinen hernepussi.


Ylihuomenna juhlitaan vähän etukäteisesti 2-vuotissynttäreitä (en ole vielä aloittanutkaan valmisteluja). Ihan huippu ipana ja niin hauskassa iässä! Höpöttelee jotakuinkin ymmärrettävästi ja toimii jonkinlaisen logiikan myötä. Kommunikoitaessa sitä tuntee ylpeyttä, kun löytää yhteydet toiminnan ja ajatuskulkujen väliltä ja ehtii esimerkiksi ennakoida, kun lapsi puhuu Kitkoosta ja pissasta ja kiikuttaa nukkea kylppäriin. Juuri ehdin väliin ja ohjattiin Kitkoo käymään potalla, pöntössä pulahtamisen sijaan. Kitkoo on siis tietenkin Elsa-nukke, koska Let it go. Vähän tuli  haikeus, kun käveltiin neuvolan parkkipaikalla autoon. Jotenkin tajusin, että se alkaa olla nyt aikalailla paketissa tämä "vauva-aika", jollaisena olen vieläkin tämän kotona oloni kokenut.

Vaikka ei sillä, ei mulla vieläkään ole töistä tietoa syksylle...

(Apua. Anteeksi. Lauseet ja kappaleet on kauhean pitkiä ja koukeroisia. En jaksa korjata niitä järkevimmiksi. Siihen ei keskittymiskyky enää tänään riitä. Nyt tarvittaisiin graduparia, joka osasi hyvin suodattaa tuollaiset ajatukset järkeviksi lauseiksi. Terkkuja!)

Lankakerhosta muuten infoa, että paikkana se kahvila, jonka nimessä on väri ja luontokappale, hehee. Tarkempia tietoja saa anelemalla yyveenä.




16.6.2017

Yhtäkkinen sukellus risukasaan



Huoh.

Onko hyviä päiviä aina pakko seurata niin karmaiseva lamaannus ja pettymys oman olon kantamattomuuteen? Tulee pelko tehdä mitään kivaa ja touhukasta, kun se vie niin huomaamatta ihan kaikki voimat.

No, yritän muistaa, että näitä tulee ja menee... Tosin ehkä aikaisempaa harvemmin ja aikaisempaa nopeammin menevät ohi. Mutta milloin uskaltaisi sanoa, että "nyt on hyvä"? Milloin uskaltaisi luottaa siihen, että kaikilla on huonoja päiviä, eikä huonot päivät tarkoita heti uppoamista syvään synkkyyteen?

No, jospa vajoaisin toviksi murjottamaan johonkin hyggekoloseen kahvimukin kanssa... Antaisin itselleni luvan olla syyllisyyttä potematta taas hetken tämmöinen:


Kuvan ilme on taannoinen yritykseni matkia kaksivuotiaan äänetöntä, kauhistuneen huolestunutta katsetta, kun se kannettiin kesken unien autosta sänkyyn. Itse hän tuli nyt tähän viereeni alahuuli väristen, hyvä ettei kyynelehtien osoittamaan kuvaa, että "äiti ikkee". Huomasitteko? Juu, todella liikuttavaa empatiaa, sen varmasti huomasitte. Mutta huomasitteko myös, että sanoi iskän sijaan ÄITI! Onnenkeijuni toi taas himpun verran valoa risukasaani.




15.6.2017

Mihin barbieleikit aina päättyvät?






Mietin tuossa joku päivä, että mikseiköhän keskimmäinen oikein leiki nukkeleikkejä, vaikka nuket kulkevatkin usein kainalossa. No haloo... Kun ei ole leikkikaveria.

Koitti hetki, kun muiden ulkoillessa oltiin ihan kahdestaan sisällä. Ehdotin, että leikittäisiin yhdessä Elsalla ja toisella, tietenkin Annaksi ristityllä nukella. Suljettiin huoneen ovi, levitettiin tarvikkeet ja tyhjättiin lokerikkohyllyyn omat huoneet Annaa ja Elsaa varten. Alkuun neiti kuulosteli ja jutteli Elsalla vain varovasti. Hiljalleen leikkijä pääsi täyteen vauhtiin ja leikki yltyi ja jatkui ja jatkui vain. Oli kruunajaiset ja oli synttäreitä. Oli öitä ja päiviä tiiviiseen tahtiin. "Tää ois sitä" ja "tää tekis tätä" ja "se menis nyt tonne". Oli ihana nähdä, miten leikki syttyi silmiin ja tavarat taipuivat mielikuvituksen voimin uusiin käyttötarkoituksiin.

Leikittiin varmaan tunti, ja aloin jo uupua lattialla kökkimiseen. Tyttäreni harmistunut huokaus vaatteiden vähyydestä sai omat ajatukseni rullaamaan jo leikin alkuvaiheessa radalla, jonne omat siskoni tietävät mun barbieleikkien aina vievän: aletaan tehdä vaatteita.

Saatoin kuitenkin leikin kunnialla loppuun ja VASTA sen jälkeen aloin tehtailla mekkoja ja takkeja. (Siskot, vähän olen siis kehittynyt tässä suhteessa sitten lapsuuden, hehhehee...) Tässä vinkki muillekin askartelijoille, joilla nopeus ja määrä korvaa toisinaan laadun:


Elsa, Anna ja Annan tytär Lola ovat kyllä käyneet vähän diivoiksi. Sieltä satelee nyt koko ajan toivomuksia uusista vaatteista. Lola täyttää vuosia jatkuvasti ja Anna on uuden häämekkonsa kunniaksi mennyt naimisiin itseään päätä lyhyemmän Bull Mentulan näköisen hahmon kanssa (pullea, housuton vauvanukke). Että kaikenmoista on nyt sitten tapahtunut nukkerintamalla sen ensimmäisen leikin jälkeen, vaikka itse olenkin siirtynyt leikeistä lähinnä vaatetoimittajan rooliin. Mutta selvästi viisivuotiaalle leikkiseuralle olisi tilausta!

...Vaikka kieltämättä oli ihan hauska itsekin leikkiä.









14.6.2017

Älä kerro Martille ja pari kukkapurkkia lisäksi



Joko olet törmännyt Älä kerro Martille -kampanjaan (KLIK)? Ajattelin vain vinkata, että jos on vielä joku Martin lisäksi, joka ei oo tästä kuullut. Kerätään yllärilahjana somen kautta markkinoidussa kampanjassa rahaa Martti Ahtisaaren perustamalle CMI-järjestölle, joka ajaa rauhaa maailmaan. Ra(u)haa on tällä hetkellä kerätty moninkertainen määrä alkuperäiseen tavoitteeseen verrattuna: Kasassa on jo yli puoli miljoonaa euroa! Huomenna on lahjan luovutus. Vielä ehdit saamaan nimesi korttiin!

Ihan huippusiisti juttu. En malta odottaa suoraa lahjanantotilaisuutta, joka näytetään huomenna klo 19:30 kampanjan nettisivuilla!

Ja ollakseen kunnon mainostelupostaus, kerron aasinsilloitta myös seuraavan Lankakerhoajan: ti 20.6. Seinäjoella. Ihan tosta noin vain loikkasin kukkapurkkiin.

Ja vielä yhdessä kukkapurkissa käydäkseni (ja jotain kuvitusta, vaikkakin ihan epäsopivaa ja epäimartelevaa sellaista tähänkin saadakseni) kerron, miten näiden lisäksi itselleni on tuottanut viimepäivinä iloa peilikuvani. Selfieruutuun on tallentunut hillitsemättömiä hihityksiä, kun oon halunnut ikuistaa tätä hilpeää lookkiani.



Kuinka paljon voikaan iloa tuoda elämään kipeä, turvonnut silmä!? Vinkkinä Martille, jos joskus on hankaluuksia rauhanneuvotteluissa. Tai eipäs kun hetkinen...


13.6.2017

Sateenkaaren väreissä








Toissaöisen unen ruskean kuoren sisältä paljastui paketti, jossa luki "Pikku Akselille". Eilen sain oikeastikin paketin ruskeassa kuoressa. Sieltä sisältä paljastuneessa pussissa luki unesta poiketen "Tahdon - Marika".

No, en ihan arvele tämän olleen se uneni kirje ja uutinen, jota odotin, mutta hauska sattuma silti.

Hihkuin pari päivää sitten mr Piille, että nyt niitä Neulomon Tahdon -tunikoita taas saa tilattua. Hän sitten yllätyksekseni harmistui tästä keskustelun avauksesta. Sellainen kun oli jo tilattu, ihan yllärinä. Oooh!! Häntä tympäisi, ettei ylläri ollut ylläri. Mutta mua ei, sillä olihan yllärin paljastuminenkin kiva ylläri. You know...

Ja sekin oli ihan ylläri, että paketti oli jo eilen perillä! Jipii!


Kuvat tästä ihanasta tunikasta ovat valitettavan huonoja, sillä reilun metrin mittaiset kuvausapulaiset viihtyivät kukin paikalla keskimäärin 30 sekuntia ja puolet kuvista oli nurmikkoa tai taivasta. Siksipä kuvat on pilipalipalapelia. Ajatuksella, että jospa monta huonoa yhdistämällä saisi yhden hyvän.

Tämä tunika saa mut hyvälle mielelle paitsi kannanottonsa, myös värien takia. (Ja taskujen!) Maailma kaipaa sateenkaaren värejä. Sateenkaaren värisiä unia. Lisäksi tämä saa mielen suuntaamaan työmaalle. Jos joskus muuten arastelisin värien käyttöä (harvemmin), niin töissä uskallan helposti olla räikeä. Tätä voi hauskasti käyttää molemmin päin.


Aika monessa kuvassa näkyy vain vasen silmä. Oikea on nimittäin kuuma, pullea, punainen ja meikitön. Mäkäräinen kävi istahtamassa silmäkulmassa eilen. Mua vain naurattaa, kun tuntuu ja näyttää niin pöljältä. (Instassa aamun ensimmäinen poseeraus...) Ja okei, kyllä kutina vähän ärsyttääkin.




Aahahaa! Kivasti täyteainetta silmäpussiin! Nuorentaa ja oikaisee rypyt! Pitää ohjata seuraava mäkäräinen vasempaan silmäkulmaan, niin saan parilliset, sileät silmänympärykset!



12.6.2017

Tunneunia ja enneuniakin?




 



Oon kirjoittanut aika paljon uniin liittyviä postauksia koko blogitaipaleen ajan. Tiedän kuulostavani joidenkin mielestä vähän hörhöltä niistä puhuessani, mutta toisaalta pidän pientä hörhöyttä ihan siistinä juttuna. 

Jo vuosia oon itse saanut unien purkamisesta uusia näkökulmia elämänvaiheisiini. Aamulla sitä jotenkin tietää, mikä uni on tavallista edellispäivien kertausta tai tuleviin haasteisiin valmistautumista, ja mikä uni sitten taas sellainen syvällisempi. Puhun niistä tunneunina. Niissä on vahva, omituinen tunne. Sama tunne usein pohdiskelun jälkeen löytyy myös jostain kohtaa oikeaa elämää, ja sitten sitä jotenkin malttaa pysähtyä sen kyseisen asian äärelle hoitamaan juuri sitä kohtaa paremmin. Ihmeellisesti unissa esiintyvät symbolit ovat yhteneviä ja vastaavat unitulkitsijoiden kokoamia selityksiä. Kuten ne kengät, joiden myöhemmin luin tarkoittavan suuntaa elämässä ja tunnetta siitä, miten kokee talsivansa elämää pitkin... Tuollaisten unien tulkintoihin on ollut helppo "uskoa", koska ne kumpuavat alitajunnasta, ottavat kulttuurisidonnaisuuksilla selitettävissä olevia muotoja ja kertovat olemassaolevista tunteista. Ovat kaikessa mystisyydessään jotenkin loogisia.

Mieleni on viimeöinä ollut erityisen herkkä näille unille, ja olenkin joka yö nähnyt jotain tulkittavaksi päätynyttä. Milloin on tosiaan kengät varastettu ja milloin olen odottanut toooodella kaaaauan vuoroani hypätä kymmenestä metristä uima-altaaseen. Jonain yönä mulla oli iho ja kynnet tosi huonoina, minkä myöhemmin luin viittaavan ulkokuoren pettämiseen ja huonovointisen sisimmän paljastamiseen toisille. Välillä olen suojellut lapsiani pelottavalta emokarhulta. Ja itse asiassa mr Piikin oli nähnyt sellaista unta. Häntäkin vähän nauratti, kun kerroin karhun kuvaavan usein unissa äitiä. Ja sellainen teema täällä kotona on nyt ollutkin: yritetään luoda ympäristöä, jossa äiti pääsee palautumaan ja lakkaisi ärhentelemästä.


Enneuniin mun ei oo koskaan tarvinnut suhtautua mitenkään, sillä niistä mulla ei ole ollut omakohtaista kokemusta. Tämä viimeisimmän raskauteni ensimetreillä nähty tunneuni on ollut toistaiseksi eniten enneunta vastaava kokemus. Ja edelleenkin se nostattaa ihokarvat pystyyn. Se on niin ihana.

Pari viikkoa sitten näin kuitenkin hyvin kummallisen unen. Mietin sen tarkoitusta koko aamun ja yritin saada otetta siinä esiintyneistä tekijöistä. Pysähdyin sen äärelle moneen kertaan miettimään, mutten saanut kiinni mistään elementeistä. Siskoni kanssa juteltiin myöhemmin iltapäivällä puhelimessa eräästä kinkkisestä tilanteesta. Ihan yllättäen hän sai hyvän idean liittyen juuri siihen unessani esiintyneeseen ihmiseen. Sellaisen ihan "out of the box" -idean, jota alitajuntanikaan ei olisi hoksannut valmistella. Varsinkaan, kun en edes tiennyt kyseisestä "kinkkisestä tilanteesta" aikaisemmin. Vasta puhelun loputtua muistin sen unen. Tunne, joka unessa tuli, oli juuri sama (ääneen lausuttuja kommentteja myöten), kuin unessa! Ihan hullua! En tiedä, vahvistiko tämä sittemmin siskollekin kerrottu uni, että hänen saamansa idea oli yliluonnollisen hyvä, mutta ainakin se laitettiin täytäntöön jo samana iltana. Unen ihminen pääsi tehtävään, jossa tuo uneni tunne toistui täsmälleen.


Viime yönä näin unta kirjeestä. Se tarkoittaa uutisia. Olinkin unessa osannut sitä odottaa. Lähettäjä oli muuten eräs teistä lukijoistani. Kirje oli mulle osoitettu, ja odotetusti kirjeen sisältä paljastui pieni paketti, joka taas oli osoitettu ilmeisesti vauvalahjaksi "Pikku Akselille". Sellaista meillä ei asu, mutta saatetekstissä ei kuitenkaan tuntunut olevan mitään outoa. Jotenkin se oli kuitenkin koko perheelle tarkoitettu lahja, jonka ympärille jo ulkona keräännyimme. Innostuksestamme huolimatta en ehtinyt unessa avaamaan pakettia, joten sisältö jäi mysteeriksi. En usko, että meille on tulossa Pikku Akselia, mutta on varsin odotettavaa, että tällä viikolla tulee jonkinlaisia uutisia. Toki niitä jännitänkin, sillä todennäköisesti liittyessään työkuvioihin, ne voivat olla mieluisia, jännittäviä tai ristiriitaisia. Silti mielessä käy, että VIELÄ ehtisi tapahtua talonkin suhteen jotain...

(Vai onko kenties jonkin muun perheeseen tulossa "Pikku Akseli", josta olisit halukas kertomaan meidän perheelle? Hihhihii!)


No niin. Vähän hörhöilyksi menee taas, eikö? Monesti olette kuitenkin jakaneet kanssani fiiliksen unien kiehtovuudesta. Haluaisinkin tähän postauksen jatkoksi kuulla teidänkin kokemuksia jännistä unista, kenties jopa enneunista! (Vaikka nyt kesän myötä kommenttikentissä onkin tavallista hiljaisempaa.)








11.6.2017

Kesäinen mökkilauantai









Käväistiin porukalla mökillä. Puin uikkarini jo heti aamusta, koska se on niin hauska, että ansaitsee olla päällä muulloinkin, kuin uidessa.

Ja kenties ihan uikkarista inspiroituneena uskaltauduinkin päivän päätteeksi hyiseen, joskin poikkeuksellisen tyyneen järveen uiskentelemaan. Koska kyllähän kolme pulahdusta kaulaa myöten lasketaan jo uiskenteluksi?

Oli kaunis, siniharmaa, raikas ilta. Olin vauvateline ja kuuntelin rauhoittavaa unituhinaa. Haistiin yhdessä maito-oksennukselta. Ajettiin kesäyössä kotiin. Auringonlasku oli kultainen ja persikkainen. Kesä, kesäkesäkesä.







10.6.2017

Varastetut kengät





Oon iltaisin esittänyt alitajunnalleni toiveita, että toisi hyviä ja puhuttelevia unia. Niitä on tullut, ja niistä olen saanut uutta otetta elämäntilanteemme tulkitsemiseen.

Viimeisimmässä olin jättänyt uudet kenkäni jonkin näyttelykierroksen ajaksi kyseisen rakennuksen eteiseen. Kun pääsin kierrokselta, huomasin kenkäni varastetuiksi. Hätäännyin ja hermostuin. Uudet, käyttöä vasta odotelleet mustat, laadukkaat nahkakenkäni... Kaikkivaltiasta edustava henkilö kyllä lupasi, että saisin niistä korvaukseksi 40 euroa. Väitin vähän vihaisena niiden maksaneen 80 euroa, vaikka oikeasti muistelinkin hinnan olleen 70 euroa.

Siinä sitten rauhoituttuani mietin, että onneksi mulla sentään on toiset kengät, vaikkakin olivat nuhjuiset tennarit. Ja toisaalta voisin kyllä muutenkin tykätä vähän toisenlaisista juhlakengistä.

Ehkä siis alan ajatella elämänikin suhteen, että oikeastaan näin on ihan hyvä.

Ja tiedättekös, mikä on ollut hyvää myös ahdistuksessa? Kotoa karkailut ovat vieneet mut lenkeille lähimetsään ja ajeluille uusille metsäteille, lähikaupunkeihin ja tuntemattomien peltojen poikki. Täällä on kaunista. Sekin on ollut hyvä huomata.


(Sovituskoppihöpöilyä)


9.6.2017

Puhuminen helpottaa



Sitä odottaa kaikkein lähimmiltä usein eniten apua, kun on hankalaa. Mies on ollut isona tukena näissä oloissani, ja onni onnettomuudessa on, että hän valitettavasti kokemuksen kautta hiukan tietääkin, mistä on kyse. Rauhoittaa, kun se sanoo, että "mä muistan kyllä ton tunteen" ja tietää kertoa, että mun todella täytyy saada nollata ja antaa arjen vastuut vuorostani sille. On helppo uskoa häntä, koska ei ole pitkä aika siitä, kun sanoin hänelle samoin.

Mutta silti ajoittain kilahdan sille. Kun se jollain hetkellä ei ymmärräkään tarpeeksi tai riittävän nopeasti. Tai kun välillä vain on pakottava tarve kilahtaa jollekin muulle, kuin itselle. Tai jollei se osaakaan taikoa päätä puristavaa ja ajatuksia sumentavaa järjettömyyttäni pois... (Jo nyt on kumma.)

Oon huomannut, että on tosi tärkeää puhua avoimesti. Ja oikeastaan melkein kenelle vain. Jokainen puhuu eri tavalla, ja uudet näkökulmat ovat tervetulleita omien ajatussohjojen sekaan. Joidenkin kanssa juttu jää yhdeksi vaihdetuksi lauseeksi ja hämmentyneiksi kattolistojen tuijotteluksi, ja joidenkin kanssa mennään yllättäen äkkiä syvälle. Joltakin riittää katse, joka kertoo ihan kaiken tarpeellisen. Useat ovat selvästikin lukeneet iltapäivälehtien "Miten puhua masentuneelle - älä  ainakaan sano näitä asioita" -artikkelit. Ja harmillisen monet myöntävät tietävänsä oman kokemuksen kautta tarkalleen, mistä puhun. Ja kertovat paljon syvemmistäkin vesistä, kuin tämä omani on. Ja monen kanssa voidaan puhua mieluummin ihan kaikkea muuta, sekin on tärkeää tuulettumista.

Rohkaisen kaikkia murheisiin musertuvia ja huolista halkeavia puhumaan jollekin. Et tee itsestäsi noloa, vaan annat muille mahdollisuuden ymmärtää sua ja tulla lähelle. Saatat jopa auttaa toista samalla, kun saat apua itsellesi. Ja sille "kaikkein lähimmälle" on myös etua siitä, ettei se ole ainoa, joka yrittää ymmärtää, kannatella ja rohkaista.

Omista toipumiskuulumisista sen verran, että vaikka edelleen kilahtelumoodi voi mennä päälle aivan yllättäen ja överisti, niin nyt oon jo pari kertaa palannut tuulettumisreissuilta kotiin hymyillen. Kotiristeyksen ja oman kodin näkeminen ei ole ahdistanut, vaan tuntunut hyvältä. Siinä yksi tämän päivän isoimmista auringonpilkahduksista. Ja tässä toinen:


Minä ja pikkuinen mummoni, ei kun siis pikkuinen tyttäreni. Molemmat niin viimeisen päälle ysäreissä ja kaikin puolin tyylikkäästi pukeutuneina. Pieni onnistui laittamaan kädet taskuihin ja köpötteli keskittyneesti kumarassa pitkin pihoja. Oman Kukkia ja mehiläisiä -teemaisen ysäritakkini ostin eilen trendikkäästi Prismasta. Markettimuoti on rantautunut jo aallonharjablogeihinkin. Minä olen varmaan ollut heille sellainen suunnannäyttäjä, vai mitä luulette? Höhö.

8.6.2017

Creme bruleeta pellolla












Silloin joku aika sitten puhuin niistä auringonpilkahduksista ja marjakimaroista. Siispä poistan tästä tekstistä kokonaan "päivän paskimmat" -kappaleen ja julkaisen pelkästään kännykkäräpsyjä eilisiltaiselta karkumatkaltani pellon reunaan evästelemään.

Oli ihanaa. Rauhoituin itseni äärelle ja tunsin oloni hyväksi ja järkeväksi. Näitä hetkiä mun vain on osattava järjestää enemmän.





Siispä tähän päivään yritän saada pilkahdukset ennen niiden risukasojen syntymistä. Lähden jo ennen puolta päivää lepuuttamaan päätäni. Aion syödä kahvilassa salaattilounaan ja sovitella vaatekaupassa uikkareita.

Mulla on nyt luja luotto siihen, että riittävän monta vastuuvapaata lomapäivää palauttaa mun vieterini oikeaan asentoon.

Olisiko tämä kuitenkin eniten sitä kotiäitityöuupumusta? Ainakin poistuminen sen työn äärestä helpottaa toistaiseksi eniten. (Joskin tuottaa myös syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta. Mutta koska mulla NYT on mahdollisuus poistua, niin unohdan nuo jälkimmäiset tunteet.)