25.4.2017

Hortensialankaa



Hei Joulupukki!

Sain sulta tämän ihkun värisen raitalangan, josta haaveilin heti itselleni villasukkia. En vain keksinyt, minkä värin ottaisin sille kaveriksi, kun arvelin, ettei yksistään riittäisi tämmöisen isojalkaisen sukkiin. Valkoinen menisi tietty hyvin, mutta näyttäisi, että lanka tuottaa valkoista raitaa jo muutenkin.

Tänään tuota hortensiaa ihastellessani hoksasin, että väreissä on jotain tuttua. Ja niinpä löytyi lankalaatikosta (välttävän sävyinen?) vihreä raitalangan kaveriksi. Onpa huomiseksi taas jotain puikoilla, kun lankakerhoillaan Siskolassa kuudelta. Siellä vauvalassa, hihiih!




23.4.2017

Relaxing pose









Niin kuin riippuvaisetkin taitavat usein märehtiä ratkeamista (sitä edeltävien onnistumisien sijaan) nolostelen minäkin sitä, ettei liikkumiseni ikinä muutu säännölliseksi rutiiniksi. Sen sijaan, että iloitsisin niistä kerroista, jolloin kuitenkin teen jotain.

Ja laihduttajia moititaan, jos kilot tulevat takaisin. Ja ihmetellään lapsia, jotka kokeilevat kuuttakymmentä harrastusta innostumatta ikiharrastukseksi asti mistään. Mutta hei, pääasia, että tekee jotain. Ei tarvitse jämähtää yhteen lajiin ollakseen jotain. Ei tarvitse määritellä itseään jalkapalloilijaksi tai pianistiksi, vaan voi halutessaan suunnata kiinnostuksensa milloin minnekin.


Oon yrittänyt opetella ajattelemaan, että yksikin Youtuben kanssa tehty treeni, kertaluontoinen kävelylenkki tai edes lyhyt niskajumppa on kaikki plussaa. Laihduttajalle pudotettu kilo on hyvä saavutus, riippumatta siitä, koska se tulee takaisin. Muutenkin keskitytään liikaa epäonnistumisiin. Vaikka totta kai tiedän, että elämäntapamuutoksia liikkumis- ja ruokailutottumuksiin yleensä kaivataankin. Kaipaisin minäkin, tiedän. Silti se askel voi tuntua liian isolta ja mahdottomalta otettavaksi, ja sitten siihen suhteutettuna ne pienet askeleet, yksittäiset jumpat tai herkuttomat päivänpuolikkaat tuntuvat merkityksettömiltä.

Ja oon koittanut miettiä sitä mielialankin kannalta. Jos on viisi hyvän mielen ja olon päivää, ja sitten yksi kauhea, niin jospa en jäisikään siihen pettymyspäivään makaamaan. Aloittaisin jokaisen päivän puhtaalta pöydältä.



Oho, vähän rönsyili. Oikeasti mun piti tulla vain parin hauskan kuvan kanssa sanomaan, että teinpä tänään Youtuben ohjauksessa joogaa ja oli kivaa. On ollut hauska testailla erilaisia liikkumisen muotoja ilman ajatusta siitä, että pitääkö tän olla "mun juttu". Voi testailla kaikenlaista. Ei tarvi sitoutua. HIITtiä, pilatesta, kyykkyjä, mummojumppaa selälle. Pääasia, että tekee edes jotain. (Ja postaa someen.) Tällä kertaa rauhallinen jooga tuntui yhdistävän sopivasti selän aktivointia ja mielenterveyskuntouttajan määräämää rentoutusharjoitusta. Lisäksi likoille piti saada puuhaa, etteivät piirrä seiniin, joten isompi tuli ottamaan kuvia ja pienempi tekemään kanssani alaspäin katsovaa koiraa.

(Kiinnitin itse vasta kuvat laitettuani huomiota siihen, että mulla ei oo housuja. Toivottavasti ketään muutakaan ei vaivaa...)



"This is a relaxing pose."

Yeah, very relaxing.







22.4.2017

Ihana karhumaalaus






On kyllä ollut jotenkin niin kökkö päivä. Valitsen tällä kertaa olla valittamatta täällä, ja laitankin näytille päivän iloisimman aikaansaannoksen:



Tytär halusi maalata. Piirsin sille kuvan, jota se antaumuksella vesiväritti vaikka kuinka kauan. Ja vaikka kuinka moneen kertaan. Onneksi oli kunnon vesiväripaperi, jota sai hinkata ja kastella mielin määrin! Taivaalla loistava keltainen ei muuten ole aurinko, vaan Pikachu.





Lopputulos on hirmuisen söpö. Ja söpöys vielä tuplaantui, kun neiti piirsi maalaukselle kaverin:





21.4.2017

Pelästyttelyä




Pikkiriikkinen valitteli hikkaa. Hiippailin tietenkin heti selkänsä takana ihan liki ja nappasin ikävästi möristen sen kiikkiin. Tyttö kiljui paniikissa ja kiukuissaan, mutta huuto kääntyi äkkiä kikatukseksi, kun hikka olikin oikeasti kadonnut. Olipa muuten mullekin ensimmäinen kokemus tepsineestä pelästyttämishoidosta!

Sain kyllä karmalta potut pottuina: Olin laittanut ovenkahvaan huomautuksen nukkuvasta taaperosta, joten mies hiippaili töistä tullessaan hipihiljaa sisään ja vielä peräkamarin kautta. Oli onnea matkassa, ettei juuri kuvaamani välipalaleipä lentänyt pitkin seiniä ja lattioita, kun kiljuin pimeästä huoneesta kurkkaavalle mörököllille. Se siitä hiljaisuudesta. Eikö muuten teistäkin tää mun koulunäkkäri omenan paloineen oo jotenkin niin liikkis? Niin arkinen, ajaton ja nostalginen. Meillä näkkäri ei kuitenkaan oo perusarkievästä, koska lasten syömistä näkkäreistä on aina 2/3 murusina pitkin taloa syömisen jälkeen... Yksi arkea helpottavista asioista on ostaa näkkärin sijaan vaikka paahtoleipää.



Fysioterapeutin mielestä en ollut enää niin takussa, kuin viikko sitten. Itse olen kokenut oloni aikaisempaa kipeämmäksi. Tosin luulen, että ennen ensimmäistä "terapiaa" (osteopatiaa?) olin niin lukossa ja tukossa, että en tuntenut oikeasti mitään selkeää. Epämääräistä pahoinvointia ja huimausta lähinnä. Nyt tunnen kipua, ja se on varmasti parempi, kuin "ei mitään". Mutta luulen, että suunta on hyvä, vaikka/koska tiedostan kroppani kipuineen nyt jotenkin paremmin.

Hyvä. Kiva. Tästä jatketaan hyvillä mielin. Viikonloppuiloa teille. Pus.


20.4.2017

Rillit lampussa



Aisaatana, pääsi suustani säpsähtäen, kun koitin tehdä youtuben mukana niskajumppaa. Ei sellaisia yleensä noin huomaamatta pääse. Mutta huomennapa pääsen taas fysioterapeutille. Oon niin onnellinen, että sain aikaiseksi. Mies vertasi hyvin: ei autonkaan huoltojen tarpeellisuutta kyseenalaisteta. Miksi pitäisi oman terveyden?

Niinpä.

Jos itse mietit samanlaisia, niin ei muuta kuin google käteen ja puhelinnumeroa etsimään.Oikeasti.



Arvaatko muuten, miten kuva liittyy teemaan? No, rillit pitää saada jonnekin ulottumattomiin jumpan ajaksi. (Tosin tämänpäiväisen sähinän aikaan jumppasin ihan yksin.)



19.4.2017

Hutisukat






Lankakerhoon tarvitsin jonkun projektin, ja niinpä alkunsa sai tällainen pitkien sukkien urakka. Nyt pääsin maaliin. Kaikista mittailuista huolimatta arvioin sukkaosan pituuden väärin, ja kolmeysipuolosen sijaan tästä tuli ehkä kolmeseiska tai kolmekasi. Ja arvatkaa, kiinnostaako enää purkaa ja pidentää! Pohjekin sukan sisällä saisi olla vähän omaani kapoisempi.

Voi olla, että otan nämä venyteltäviksi arkisukiksi silti. Ellei käy niin, että tässä parin päivän sisään ilmaantuisi ostaja talol... ei kun siis näille sukille. Ja seuraavaksi taidan alkaa taas virkata. Virka. Huoh. Miksi kaikesta tulee koko ajan mieleen jotain muuta?





18.4.2017

Salaiset jätskikeksit




En nyt sano, että olisi viisasta keksiä mahdollisimman paljon salaisia tapoja toteuttaa sokerihimoa, mutta esittelen nyt silti yhden (ja ohimennen mainitsen, että alle kaksivuotiaan trullittelukarkkien karsiminen on hyvän äidin suoranainen velvollisuus).

Ben & Jerry's jätskikeksit on ihan huippu päiväkahviseuralainen kaltaiselleni äidille, joka haluaa syödä herkkunsa salassa ja yksin. Tässäkin, katsokaa nyt: ihan siellä selkäni takana se tyhjää lompakkoani, eikä huomaa mitään. Ja kerran olin juuri saanut kuoret auki, kun ovesta loikkasi eskarilainen. Keksi kokonaisena suuhun ja seuraaviin kysymyksiin vain ympäripyöreät "mmm"-vastaukset. En jäänyt kiinni.

Sitä kyllä ihmettelen, että oliko tuossa ostamassani pakkauksessa muka kahdeksan keksiä? Vaikka perheen pienet kertoivatkin sukulaisille "silloin kun me salaa käydään metsässä" tai "aina kun mä syön salaa jonkun muun karkkeja" -juttuja, niin luulen kyllä itse huomaamattani tyhjänneeni tämän boxin... Huoh.




PS Ben tai Jerry eivät toistaiseksi ole huomanneet blogini markkina-arvoa, vaan mainostan heitä ihan omaan piikkiini ja omasta halustani. Toki, jos osaavat yhdistää tulevat myyntipiikit blogiini, niin mielelläni vastaanotan jatkossa herkkuja esiteltäväksi muillekin herkkubefoille ja salapäiväkahvittelijoille. Ja hei, tulipa tässä mieleeni, että lapsetkin varmaan tyk... njääh, ei mitään sittenkään.

PPS Lankakerho 26.4. klo 18. Paikka Seinäjoelta tarkentuu myöhempänä. Ties vaikka olisi vauvanuuhkuttelua tarjolla...





17.4.2017

Pintaa kohti



Näin viime yönä unta, jossa olin leirillä tai muussa vastaavassa ympäristössä, jossa ilmapiiri on aina epäarkisen iloinen ja kevyt. Itse en tällä kertaa onnistunut viihdyttäjän roolissa, mutta olin tyytyväinen vastaanottajanakin. Nautin olostani. Nukahdin piiriin satojen ihmisten sekaan, kesken hauskuuden ja aloin nähdä unta.

Uneni unessa olin piirretty nalle. Istuin meren pohjassa. Hapen loppuessa aloin rauhallisesti uida kohti pintaa. Pintarajan yläpuolelle päästyäni huomasin, että vastassa olikin lisää vettä. Uin taas kohti pintaa ja jälleen siitä alkoikin vain uusi vesi. Sama jatkui, ja nallen naama kävi surkeaksi ja hätääntyneeksi, kun ilmaa ei tullutkaan. Lisää ja lisää vettä. Happi loppui ja tuli paniikkikohtauksesta tuttu tunne. Tajusin haukkovani unissani henkeä siellä leiripiirissä. Aloin huutaa saadakseni apua, päästäkseni pinnalle tai herätäkseni. Ääntäni ei kukaan kuullut. Ei sitä tainnut edes tulla.



Aamulla ihmettelin, kun unen tunnelma ei vastannut juuri tämän hetken tunteita. Kun eihän mua nyt niin ahdista, ja mullahan on ihan reipas olo. Paitsi että vastaa kuitenkin. Tajusin kunnolla vasta tätä kirjoittaessani (koska tuntui pakottavalta tarpeelta kirjoittaa tämä ennen päivän muita hommia).

Perusoloni on vastannut viimepäivinä (hierojan ja pääsiäistohinoiden myötä) leiri-iloa. Mutta tiedän, että pinnan alla on suuri pelko voimien loppumisesta ja näistä kaikista liikkuvista palasista, joita elämässä tällä hetkellä on auki. Pelkään, ettei elämämme asiat järjestykään helposti. Että jutut loksahtelevat paikoilleen väärässä järjestyksessä ja jumittuvat siksi väärältä tuntuviin kohtiin. Ettei ensin (jos ollenkaan) tulekaan tarjousta talosta, vaan esimerkiksi työtarjous tai täydellinen talo toisaalla. Puhumattakaan siitä, että mistä kaupungista niitä töitä sitten löytyy, ja milloin. Jollei eteen tulekaan selkeää tienviitallista suuntaa, vaan joudummekin arpomaan monen hyvältä näyttävän tien välistä. Tai jos tuleekin tunne lähteä sitä huonokuntoisinta ja pelottavinta tietä pitkin. Jollei kaikki (tai mikään) olekaan selkeää.

Eli juu, tuttu tunne tuo uninallen olo kuitenkin. Monesti oon luullut pidätteleväni hengitystä enää pienen hetken. Että kohta olen pinnalla. Enkä sitten kuitenkaan ole ollut. Nyt odotan pökertymistä varoen, että seuraavan pintarajan yläpuolella olisi hengitettäväksi kelpaavaa ilmaa uuden veden sijaan. Sukeltaminen on kivaa pienissä määrin, mutta ei näin.

Hmm. Niin. Ja sanotaan nyt loppuun vielä, että mikäli olet palkkaamistani miettivä osapuoli, niin jätä päikkärijorinat omaan arvoonsa. Kyllä minä pysyn kasassa, vaikka täällä mietelmissäni tutisenkin. Tiedän, että viimeistään syksyllä nallekin on pinnalla hengittämässä oikeaa ilmaa. En toki pistäisi pahakseni, vaikka jo tällä viikolla olisi tarjolla selvyyttä ja happea.




16.4.2017

Pääsiäishujaus







Pääsiäinen humpsahti nopeasti tähän vaiheeseen sunnuntai-iltaa. Sukulaisia on tavattu kattavasti, ja erityismaininnan saa pitkäperjantaiaamuna ensikertaa kohdattu siskontyttö, joka oli ihmeellisen pieni ja söpö.

Lauantai oli eräälle trullittelua, kokkoa ja vieraita odottaneelle jännityksen ja suurten suunnitelmien päivä. Silti yllätti, kun nukahtaminen vaati puolen tunnin hysteerisen huutohepulin. Lopulta se kuitenkin suli mun syliin, pyysi anteeksikin ja nukahti viereen. Nukkui siinä koko yön. Itse kävin kyllä juomassa lasillisen viiniä hiljaiseksi sammuneessa talossa.

Nyt on koolla enää oma väki ja huominen menee palautumiseen. Mulle hiipi päänsärky, ja veikkaan, että pienimmälläkin jyskyttää takaraivon kuhmussa, kun tipahti äsken tuolilta kivilattialle.

Viikonloppu on tuntunut pitkältä ja arjesta irtaannuttavalta. Hyvältä. Värikkäältä ja iloiselta. Meillä on tosi kivoja sukulaisia.


14.4.2017

Hyvissä käsissä




Sain kuin sainkin heti eilen ajan fysiotaikurille. Vielä on paikat arkana ja superpäänsärky, mutta viimeksikin teho tupsahti pari päivää hoidon jälkeen.. Se on jännä, miten sitä kokee kierosti ylpeyttä voittaessaan kuvitellun jäykkyyskilpailun, kun ammattilainen kauhistelee lihasten lukkotilaa. Että jes, olinpas varmasti kaikkein kipein ja jäykin. Vaikka oikeastihan sen pitäisi olla noloa, että on päästänyt itsensä rapistumaan ja takkuuntumaan sellaiseen solmuun.

Mutta nyt on hyvä mieli. Oon saanut itsestäni otteen ja jättäytynyt moniin hyviin käsiin luottavaisena: kävin juttelemassa paniikista ja ahdistuksesta ammattilaiselle ja sovittiin keskustelulle jatkoa. Kävin lääkärillä tarkistuttamassa terveyden perusasiat ja mm. saamassa lähetteen fysioterapeutille. Ja nyt on sinnekin sovittu hoitosuunnitelma.

Luulen, että tästä tulee nyt näillä hyvä. Että paikat ja pää tulee hiljalleen kuntoon. Sattuipa vielä niin, että kohdalle osui odottamatta jonkinlakinlainen sielunhoitajakin sanoen asioita, joiden kuuleminen rohkaisi ja rauhoitti.

Olen monissa hyvissä käsissä. Mielialatohtorin, fysiotaikurin ja kuulemma myös Isä Kaikkivaltiaan. Mistä puheen ollen hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!





13.4.2017

Rentouden kaipuu






Mulla tulee tästä kuvasta mieleen järvivesi ja aurinkoinen saunailta kuvitteellisella 70-luvulle jämähtäneellä kesämökillä.

Rauhoittava mielikuva. Niskajumia se ei kuitenkaan rauhoita ja rentouta. Rintakehän puolelle levittyään se haittaa jo hengittämistä. Mutta silti en saa soitettua aikaa kehon lukkosepälle. Kun ei kukaan kuitenkaan heti ehdi, niin kuin en kyllä minäkään... (Seliseli ja valivali.)

Ei kai tässä auta kuin vähän itkeä tirauttaa. Tosin varovasti vain ja ehdottomasti nyyhkyttämättä, ettei leikkaa lihakset kiinni. Yhy-yhy. Ei auttanut. Eli ehkä kuitenkin googlaan pari fysioterapeutin numeroa.





12.4.2017

Tulipas monta pikkupupua, ja yksi vielä kivampi ylläri!




 



Laiteltiin eilen pääsiäiskoristeita ja askarreltiin vähän värikkäitä pääsiäispupuja. Innostuksissamme tuotimme niitä aika paljon... Origamit on aika hauskoja näpräillä, taidan googlailla muitakin malleja.

Posti toi Keskimmäiselle pääsiäiskortin Serkulta. Kortissa Serkku kertoi olleensa iskän kanssa uimassa äitin ollessa omassa harrastuksessaan. Myöhemmin samana päivänä sain ilokseni arvuutella lapsiltani, että missäköhän Serkun äiti voisi juuri tällä hetkellä olla. Kun paljastui, että synnyttämässä, oli Keskimmäiseni ilme ikimuistoinen. Ajatuskulkua seuraavan lauseen takaa jouduin vähän hakemaan. Hän nimittäin silmät pyöreinä ihmetteli, että "Ai harrastaako se synnyttämistä?!"

(Hän varmaan nolostuisi, jos tietäisi mun kertoneen tästä. Eli voidaanko sopia, että tirskutaan kommentille hänen kuultensa vasta sitten, kun ymmärtää hauskuuden itsekin?)

Mutta että sellainen päivä oli meillä! Ensin syntyi kymmeniä pikkupupuja ja siihen päälle vielä lastemme toinen pieni serkkutyttö! Ihanaa!

Että jää sitten tämänpäiväinen harrastus (ei siis synnyttäminen, vaan Lankakerho) Siskolta välistä, mutta sallittakoon tällä syyllä. Itse tietenkin mietin hyviä juonia, joilla voisin ujuttaa itseni synnytyssairaalaan, jonka lähistöllä käyn iltasella harrastamassa. Yksi hyvä idea olisi esimerkiksi vauvan turvakaukalo, jonka huomasin olevan edelleen meillä lainassa. Tai siis varastossa. Pienin tyttö on selvästi hötkyilevämpi, kuin vanhempansa, jotka eivät ihan vielä arvelleet tarvitsevansa kaukaloa.

(Ja joo joo, maltan kyllä  oikeasti odottaa uuden sukulaisen näkemistä vielä hetken. Ehkä.)







10.4.2017

Kärähtäneet keksit ja tärähtänyt muija



Olin jo kirjoittamassa henkilökohtaisia. Mutten halunnutkaan.

On vaikeaa olla sekopäänä näytillä. On vaikea esittää ei-sekopäistä. Vaikeinta on silti jäädä yksin pimeään.

Pyyhin tästäkin taas kymmenen lausetta pois. Ja kysyn sen sijaan, että mistä ihmeestä saan munakellon, joka ei pysähdy hetki ennen soimistaan? Meillä tämä on jo varmaan viides perättäinen, joka laiminlyö tehtäviään alusta alkaen.

Turhantummanruskeat kaurakeksit näyttävät kaikesta huolimatta uppoavan herkunnälkäisiin masuihin aika nopsasti.




Ja onpa sekopäisessä päässä sentään ne lapsesta asti haaveillut pitkät luonnonkiharat muun sekavuuden ja takkuisuuden kruunuksi.

Sitä paitsi aion saada sisäpuolen selvitettyä. (Ajatukset on alkaneet kulkea jo whatsapp-kommunikointitaajuudella, sillä tähän olisin tarvinnut sen haba-emojin perään.)




8.4.2017

Näytön paikka





On taas puunattu ja kuurattu ja lähdetty karkuun. Saapa nähdä, kuinka käy vai käykö kuinkaan ja kukaan.

Vaikka itse en ihan hymyillen pelkästään tämä prosessin läpi ole kulkenut, niin elämä kyllä hymyilee. Tänään varsinkin, kevättaivasta myöten. Me käymme nyt pikkulomalla.


6.4.2017

Yhden lankakerho on toisen rokkikerho





Eilen lankakerhoiltiin. Tyttäreni kommentti on joka kerta sinne lähtiessäni "Kerro sitten, kuka voitti!" Tällä kertaa hän jatkoi kohta kärsimättömänä, että "Mee jo, niin isä voi laittaa musan täysille!"

Kiva siis, että harrastukseni takaa kivaa aikaa myös muulle perheelle, jolta "toisinaan" kiellän rockin luukutuksen hermoromahduksen uhalla.

Uusi Lankakerhoaika sovittiin tällä kertaa jo seuraavalle viikolle. Sisko kun on siinä tilassa, että seurantaa on hyvä tehdä nyt viikottain. Hih! Eli 12.4. klo 18, paikka sama, kuin näillä edellisilläkin. Kysy, jollet oo varma!



5.4.2017

Villi ja raikas PILVI











Olin reilu viikko sitten yhdistetyillä vaate- ja korukutsuilla. Silloin hankkimani lehtikorvikset esittelinkin tuoreeltaan täällä. Nyt on tämän NOSH-ihastukseni vuoro.

Ensinnäkään en mitään ollut vailla kutsuille mennessä. AALTO-collegehametta ja JOUTSEN-paitaa olin etukäteen ajatellut sovittavani. Ja toki sovittelin sitten melkein kaikkia muitakin mekkoja. Olin oikeastaan tyytyväinen, kun mikään ei tuntunut pakollisen ihanalta. Ihania olivat, toki, mutta ei pakollisen ihania. Sellaisia "ehkä sitten alesta" -vaatteita.

Kunnes sitten, kun luulin jo jättäneeni rekin rauhaan, sieltä hyökkäsikin ihan viattomalla ohikulkumatkalla silmille PILVI-mekko, jota en ollut aikaisemmin noteerannut lainkaan. (Miksi en löydä sitä NOSHin nettisivuilta?) Se, miltä tuo hauska mekko sai oloni tuntumaan, oli ehdottomasti hintansa väärti. Tuli jotenkin villi ja raikas olo. Ostin siis mekon lisäksi olon. Ja kyllä, olo oli tallella tässä kotiinkin tulleessa mekossa. Vaikkei vaakaraita varsinaisesti kavenna, sopii mun mielestä tuo yläosan runsaus ja höpsöys mun kaltaisen pötkelön ylle kivasti. Eikös tämä mene hyvin sekä arkeen, että juhlaan, vaikka onkin ihan supermukava collegemekko?

Mutta senkin Myyjä, kun puhuit niistä valkoisista tennareista tämän kaveriksi! Nyt mulla on uusi hankintahinku kesää varten!

(Postaus ei muuten sisällä minkäänlaista maksettua mainontaa.)







4.4.2017

Sukkapyykkijuttuja







Monetko lastensukat arvelet kodistasi löytyvän? Itse veikkasin noin viittätoista paria per lapsi. Tuli tässä aamulla kuitenkin aikani kuluksi ja pyykkihuollon yhteydessä laskettua PARITTOMAT sukat, ja hui. Mitä veikkaat?

Pyykkihuollossa mulla on pari tyydytystä tuovaa hetkeä: pyykin ripustelu tiettyä järjestystä noudattaen ja pestyjen sukkien tuominen kaappiin. Jokaisella lapsella on sukkalaatikon vieressä pino parittomille sukille ja siitä sitten etsitään koneesta tulleille sukille pareja. Usein lastenkin kanssa, ja sehän on aika hauskaa puuhaa.


Pojan hyllyssä tämä puhtaan puolikkaan odottelu ei tosin onnistu, sillä hän käyttää mielellään sukkia parittomien pinosta. Kuulemma muutkin koulussa tekevät niin.

Vastaatteko haasteeseen ja paljastatte sukkalaatikkonne ja sukanpesurutiininne? Montako paritonta lastensukkaa teidän laatikostanne löytyy? Koska tottahan kaikkia kiinnostaa? Yritän selitellä, sillä haluan päästä itse kertomaan ja vertaamaan, että oliko lukemamme älytön, normaali vai säälittävä.

Meillä parittomina pötköttelee tällä hetkellä 42 sukkaa... (Joista pojan hyllystä 4.) Ja siihen päälle pyykkikorissa lojuvat ja ne pareineen sykkyröiksi taitellut... Syytä karsia pienimmästä ja rikkinäisimmästä päästä?






3.4.2017

Lääkärireissun tuliainen







Eikä, miten ihana lääkärireissu meillä oli juuri! Lähtökohtaisesti odotin muuta, sillä korvakontrollit hoidettiin konseptilla 3 lasta + 1 aikuinen, ja yleensä sellaiset reissut on tuottaneet lähinnä tuskanhikeä, eikä mitään muuta tulosta.

No, vaikka korvat todettiin parantuneiksi, kuukausia pullottanut imusolmuke normaaliksi ja moni muukin asia käytiin suht sutjakkaasti läpi, en ehkä kokemusta niiden perusteella vielä kutsuisi ihanaksi. Eräs parkkipaikkakohtaaminen oli kivointa:

Helpottunut väkeni poukkoili pitkin parkkista ja neitejä jouduin lopulta juosta kiinni jonkun auton takaa. Siskokset olivat bonganneet auton takaikkunalta ihania koiria. Tädiksi itseään kutsunut auton omistaja tuli paikalle ja selitin syymme autonsa ympärillä parveiluun. Toppuuttelustani huolimatta hän välittömästi halusi lahjoittaa yhden pennuista tytöille. Ooo, miten söpöä! Ja vielä mopsi! Kuvaa en pelkästä "Täplä-Nussukasta" , eli "Susshusta" saanut tähän otettua, sillä se on ollut luovutushetkestä asti hyvin tiukasti kiinni pienimmän kainalossa.

En kestä. Kiitos sille Tädille, Susshu pääsi hyvään kotiin. Nimi on muuten keskimmäisen keksimä (ja lempinimi kuopuksen), eikä tädin.

...Se olisi ollut outoa.








2.4.2017

Opettavaisia iltasatutuokioita



Viikolla luettiin iltasaduksi ihmisanatomiaa. Toinen valitsi ruoansulatusaukeaman ja toinen veriaukeaman. Juteltiin ja luettiin innostuksissamme melkein tunti.

Tänään luettiin lasten toiveesta Suomen historiaa. Mm. Sisällissodan punaisista ja valkoisista ja tasavallan syntyhetkistä. Taas meni se 45 minuuttia, joka syystä tai toisesta on luontevan mittainen pätkä opetuskeskustelulle.

Opettavaista ja kiinnostavaa, joskin kokemuksesta jo tiedän, että valitettavasti mulla ei vain jää asiat yhtä hyvin mieleen, kuin näillä sienillä, jotka imee kaiken itseensä. Ihmeelliset intressit noin niin kuin leikki-ikäisiksi, jos saan sanoa. Suurella ylpeydellä tietenkin.


Tätä kirjaa voin muuten suositella paitsi ilta"satu"lukemiseksi, myös opettajille!






31.3.2017

Mikroruokapäivä




Pidän surutta mikroruokapäivän kerran viikossa, jos viikon fiilis sellaista vaatii. Tällä viikolla tämä oljenkorsi oli onneksi säästynyt tähän perjantaille. Silloin lapset saavat itse valita lempparinsa. Yksi pyytää yleensä mikropizzan ja yksi liha-perunasoselaatikkoa. Mikrottivat itse, söivät mielellään ja hoitivat "tiskitkin" itse. Luksusta äidille, ja varmaan harvakseltaan lapsillekin. Miukulle kelpasi onneksi terveellisempi luomusose (toki valmisruokaa sekin), varsinkin kun syötin sen taktisesti ennen rapisevien ruokien esille ottoa. Hänhän siis ei mielestään ole enää pieni, eikä millään tavoin erilainen sisarustensa kanssa. Ei suostu eri ruokiin, syöttötuoliin tai ruokalappuun ja tirskuu uskottavasti eläytyen isompien vitseille.

Miuku on muuten alkanut laulaa. Meni hetki tajuta, että nuken kanssa tanssiessa hoilotettu "eikooo, eikooo" tarkoittaa "Let it go". Sen sijaan ihan selkeä on "hiiooo, hiiiooo, hiiiooo, tättäRää, tättäRää". Nipsun rohkeuslaulu, jossa lauletaan "Hiiohoo, tattaraa!"

Meinasin valittaa mikroruokien perään uupumuksesta ja voimia vievästä selkäkivusta, joiden takia sen kokkailun nyt skippasinkin. Mutta onneksi kirjoitinkin mieluummin Miukusta. Alkoi itseäkin jo vähän hymyilyttää, vaikka nuo mainitut vaivat on meinanneet vetää suupieliä alas päivän edetessä. Söpö Miuku. Söpöt kaikki lapset ja perhe. Ja viikonloppukin vielä! Hyvää viikonloppua kaikille, hihii!


Ja hei, lankakerho tulevana keskiviikkona klo 18!