31.3.2018

Åresta moi!




Kolmas laskupäivä Åressa on valkenemassa. Terkut yhä peiton alta. Huonosti nukutun yön takia en meinaa jaksaa herätä. Pienin putosi sängystään ja kieppui loppuyön levottomana mun vieressä.

Åre on ollut ihana. Vaati pari päivää tajuta, ettei ole yksin laskettelijoiden etuoikeus nauttia näistä maisemista. Ja ettei kukaan ole niin väittänytkään. Vaati kuin myös pari päivää, että ruotsinkieliset sanat putkahtivat päähän ja suusta ulos. Sillä sain taas tehtyä vaikutuksen lapsiin, jotka dissailivat laskemattomuuttani.

Harkitsin kyllä, mutta toistaiseksi olen vain pulkkaillut ja toiminut rinnemutsina: kantanut kamoja auton ja rinteen välillä, hengannut rinnekahvioissa Miukun kanssa, kiskonut sitä pulkassa ylämäkiin ja huokaillut maisemille, auringolle ja lasten riemulle. Ajatus suksista aiheuttaa hepulin, vaikka tuntuukin, että täällä PITÄISI koittaa.

Loma on ollut tiheä. Yhteensä laskupäiviä tulee kolme (tänään viimeinen), ja ollaan jaettu ne kahteen tai kolmeen erään. Erien välissä on syöty mökissä ja vaihdettu rinteeseen lähtevää porukkaa. Iltamäen hyödynsi mr Pii yksin ja me muut shoppailtiin sillä aikaa matkamuistoja Åren keskustassa, jossa on jännä tunnelma: Hirveästi värikkäästi puketunutta porukkaa ja pelkkiä pieniä urheilu- ja matkauistoliikkeitä, ravintoloita ja baareja. Musiikki raikaa ja torille lasketaan suoraan rinteestä. Iloista hulinaa. Hyvin ruotsalaista.

Tänä iltana lähdetään siirtymään kohti Uumajaa ja yövytään matkalla. Hyvä niin, koska tulomatkan ajourakka yöllä oli aika karu. Vaikka olinkin vain apukuski.

Ollaan toistaiseksi vältytty onnettomuuksilta ja samaa toivon vielä loppulomaksikin. Näiden rinteiden juurella sitä tajuaa oman pienuutensa. Saati lastensa pienuuden. He itse eivät sitä toki tajua, ja hinkuvat liiallisiinkin hurjuuksiin. Mutta ollaan uskallettu luvata, ettei kaikkea tarvitse heti kokea. Että tullaan kyllä uudestaankin.









27.3.2018

Miniatyyritaituri




Esikoinen on innostunut miniatyyreista. Muumimuseokäynti ja iltapäivähoidon ihana ohjaaja lienevät suurimmat syyt innostukseen ja sen syvenemiseen. Ohjaaja on itse omistautunut nukkekotiharrastaja ja on opettanut pojalle näpertelyjuttuja. Kartongista, Fimo-massasta, helmistä, kankaasta, mistä milloinkin. Poika jo nolostelee vanhimpia teoksiaan parin kuukauden takaa, kun ne ovat niin suuria ja yksityiskohdattomia. Kysyin häneltä, saisinko kuvata muutamia töistään blogiin ja sain vienon "joon" myöntymykseksi. Eli täältä pesee.

Kuvatekstit ovat hänen itse kirjoittamiaan ja hän lukee mielellään kommenttejanne ja vastaa kysymyksiinne.

Se on meijän talo. Siinä kesti aika kauan.

Siinä on muumi talo.

sen mä tein tänään 26.3.

Siinä on mun lasketelu keskus.



Siinä on ruoka pöytä ja Fimo massasta tehty leipä.
Siinä on kansio ja leipä.

No siinä on hiukan kaiken laista kuten wc hylly.

Siinä on hiukan lähempää.

Seuraava projekti on tehdä pahvilaatikosta monikerroksinen talo kaikille kalusteille. Huuh, onneksi näpertelyt pienenevät koko ajan. Muuten olisimme äkkiä pulassa niiden kanssa.



26.3.2018

Kesäajassa ja aamupakkasessa



Olipas sekava yö. Illasta jännitti, että oonhan mä nyt oikeaan aikaan menossa töihin. Pitkin yötä heräilin niissä ajatuksissa ja yhden lapsen pahojen unien merkeissä. Itse näin unta, että olin kampaajalla. Se värjäsi mun tukan violetilla ja sinisellä, leikkasi otsatukan ja polkkatukan. Viimeistelyä jouduin odottamaan yön yli kampaamotuolissa, kun kampaajan työpäivä päättyi siinä välissä. Omat lapseni olivat muuttuneet ankoiksi ja kanoiksi ja varoin herättämästä heitä, kun nukkuivat auton turvakaukaloissa. En enää tunnistanut, kuka oli kuka. Kesken varomisen heräsin itse herätyskelloon (siis oikeasti) ja takkuisena yritin lähteä töihin.

Ulkona oli pakkasta 26. Että oikein oli kesäaikaanheräämisfiilis. Raavittiin esikoisen kanssa auton sisälaseja 10 minuuttia, mutta kun ei siitä mitään tullut ja ekan tunnin alkuun oli enää neljä minuuttia aikaa, laitettiin vahinko kiertämään ja vaihdettiin itse sulampaan autoon. Ihan pääsi taas talvi yllättämään.

Luokassa oli vastassa kato. Melkein puolet oli poissa. Liekö siitä, vai omasta lyhyestä työviikosta johtuvaa, hujahti päivä pulkkaan rennossa vilauksessa. Nyt nyhjään peiton alla sohvalla ja odotan, että saisi mennä nukkumaan. (Niin, kun se hiusten leikkuu jäi vielä kesken.) Tai vaihtoehtoinen toive olisi, että NOSHin paketista tulisi saapumisilmoitus.

Keskiviikkona lähdetään Åreen pääsiäisen viettoon, jännää!






25.3.2018

Kärryillä kuitenkin...






Arki on ollut kiitävää jo pitkään. Itselläni on puhjennut jonkinlainen keskittymisen ja tarkkaavaisuuden häiriö, mikä on tehnyt huomion suuntaamisesta yhtaäaikaisesti moneen kohteeseen vaikeaa. Selviydyn mielestäni päivisin töissä kohtuullisen hyvin, paitsi sitten, kun alkaa väsyttää ja olla liikaa hommaa. Jonain iltana suuntaan kaiken energiani jutteluun ja se saattaakin sujua jokseenkin hyvin. Jonain hetkenä tsemppaan lasten kanssa olemiseen. Mutta jos näitä pitää yhdistellä, ei mistään tule mitään. Lauseet jäävät kesken, kahvit tarjoilematta vieraille, enkä osaa yhdistellä edellisessä lauseessa kuulemiani asioita seuraavaan kuulemaani asiaan. Vaikutan varmasti monella lailla törpöltä. Ainakin armottoman jälkitulkitsijapersoonani mielestä.

Olen aina ollut huono olemaan sellainen kontaktia ottava ystävä. Se on harmittanut toki ennenkin, mutta varsinkin nyt, kun ystävillä on ollut suurta iloa, onnistumisia, huolta, surua, tai jotain muuta isoa, jonka olisin halunnut pystyä huomioimaan. En ole soitellut ja onnitellut, en ole kysynyt vointia enkä kutsunut kylään. En ole kiittänyt korteista tai onnittelut nimppareina. Kun en vain ole osannut ja saanut kohdennettua harhailevaa tarkkaavaisuuttani siihen. Ajatukset kyllä pyörivät siellä kaikilla suunnilla, mutta tunne siitä, että "pitäisi muistaa tehdä jotain keskittymistä vaativaa" on tehnyt mielen liian levottomaksi. Ja sitten olen unohtanut. Kunnes yöllä muistan taas, ja päätän, että "huomenna sitten".

Tiedätte kyllä, että olenko "huomenna sitten"... Ystävät, anteeksi. Olen vähän kökkö ilmaisemaan, että olette mielessä ja tärkeitä, vaikken aina osaisikaan tehdä mitään ystävyyden eteen. Toivon, että jonain päivänä osaisin olla taas sellainen, joka osaa tukea ja olla olemassa oikealla hetkellä. Siihen asti elättelen toiveita, että tiedätte, etten minä pahalla ole tämmöinen.. Ja ihan superpaljon toivon, että entistä useammin kokisin taas sen tunteen skarppiudesta ja kärryillä olemisesta. Jopa kärryjen ohjastamisesta. Nyt vain sinnittelen kaksin käsin laidoissa kiinni. Mutta hei, silti kärryillä! Se on jo paljon parempi, kuin viime keväänä! Hankaluuksista huolimatta enimmäkseen nautin.

Viikonloppuna oli kivoja kohtaamisia keskittymishäiriöiden lomassa. Kuten tämä.










24.3.2018

Pipoja ja tuubihuiveja




Alkuvuoden niskajumin jälkeen olen taas tarttunut kutimiin. Tein kummipojalle ja pikkusiskolleen pipot, huivit ja lapaset. Tai oikeastaan yksi peukalonpää vielä puuttuu. Miten onkaan mahdollista, että liki loppuun porhalletaan aina isolla innolla, ja sitten viimeisen peukalon tai päättelyn kohdalla loppuu kiinnostus?

Pohdiskelin kuvioita ja päädyin tekemään punaiseen pidennetyn helmineuleen ja mustaan siksak-kuvion. Se oli tosin näin talvi-iltoina mustalla neulottaessa kauhean huono idea. Moneen kertaan piti purkaa, kun oli jossain kohtaa vinksahtanut, muttei yömyöhään enää nähnyt, että missä. Jollei se olisi ollut niin ärsyttävän työlästä, niin tekisin tuolla mallilla vielä pari pipoa lisää, niin kovasti mallista tykkään! Ehkä sitten kesällä, kun riittää luonnonvaloa läpi vuorokauden. Huivissa ja pipossa on samat kuviot, mutta lapaset tein ihan vain sileällä neuleella. Arvelin, etten olisi saanut pintoja nätisti istumaan pienempiin kappaleisiin.

Mallit omasta päästä ja sovitukset tyttären päässä. Erittäin vauhdikkaat sellaiset. Siksi punaisessa on takasauma tyhmästi nyt otsalla. Kun ei vain ehtinyt korjaamaan, kun mallipään piti jo viipottaa muualle.




23.3.2018

Kivaa kiirettä ja keltaiset koristeet







Tämä viikko on ollut erikoinen. Jotenkin niin vauhdikas, että aloin jo miettiä, että oonhan varmasti muistanut mennä kaikkina päivinä töihin. Torstaina oli vasta ihan alkuviikko-olo. En ole ehtinyt pysähtyä oikeastaan ollenkaan ja on ehtinyt tapahtua paljon. Välitunnitkin on mennyt kahvittelun sijaan kuunteluita ja puhutteluja pitäen ja ympäri koulua juosten. Oon käynyt hyvällä tavalla ylikierroksilla, mutta nolostellut sitten sitä, että välillä kiljun riemusta hallitsemattomasti tai muuten vain sekoilen överisti ja tilanteeseen sopimattomasti. Mutta toisaalta muistan hämärästi, että sellainen olin 10 vuotta sitten. Ja tykkään olla sellainen, vaikka sitten joskus nolottaakin.

Outoa, miten isoja lapset on: yksi räplää tuolla kaverinsa kanssa tietokonetta. Keskisisko lähti hakemaan naapuria leikkimään. Patistin pienimmän pukemaan sillä aikaa ja odottelin "Äiti auta!" -huutoja. Kun tajusin sen jo menneen pihalle, arvelin löytäväni sen sieltä ilman ulkovaatteita, kenkiä tai/ja pipoa. Mutta väärässä olin, siellä se jo nökötti kivellä ihan oikeissa ulkovaatteissa syömässä lunta.

Lasten puuhatessa omiaan saan itse aloittaa viikonlopun rauhallisella kahvitauolla. Mr Pii on viikonlopun reissussa ja meillä on luvassa kyläilyä, kaverisynttäreitä ja menottelua. Viipotusviikon väsy vähän kummittelee mielessä ja ajatukset sekä aikaisista aamuista että iltavilleistä jännittää jo valmiiksi. Mutta onneksi on valoa, kukkia ja muutama keltainen pääsiäiskoriste piristämässä.





18.3.2018

Vanhaa pois ja tilaa uudelle



Mun vapaapäivien siivousurakat ovat monesti aika luovia. Löydän itseni ennalta suunnittelemattomien asioiden ääreltä ja lattioiden pesu jääkin seuraavalle päivälle.

Eilen yllyynnyin pakkaamaan viisi muovikassillista vaatetta ja leluja lähetyskirppiskuormaan. Monesti noita vähälle käytölle jääneitä paitoja olen pyöritellyt ja laskenut, että josko niistä jonkun kympin saisi tienattua. Mutta verrattuna kaikkeen vaivaan ja siihen keskeneräisyyden sietämisen vaikeuteen tämä kertarysäyksellä luopuminen oli ihan huippujuttu.

Olen todennut, etten oikein pidä tavaroista. Nautin siitä, kun voin luopua jostain. Eikä sillä, nautin myös omistamisestakin, mutta en koe, että kaikkea pitäisi säästää ja ikuisesti pitää. Kiitän, iloitsen ja luovun. On vapauttavaa saada hyllyille tilaa. Jotta voi hankkia jotain uutta. Kuten helmalakanan, jonka mr Pii hymähti olevan "joku höpsö juttu" (eli ei tykkää). Niin, ja kotiin tuloa odottava siskon eurolla hankkima vanha hääpuku, jota himoitsin ihanan alushameen takia. Että ootapas vaan mr Pii, et oo vielä höpsöä juttua nähnytkään...









17.3.2018

Juksataan lapset siivoamaan




Oon äitihistoriani aikana kehitellyt ties millaisia (onnistuneita ja epäonnistuneita) niksejä saada ipanat osallistumaan siivoukseen. Viimeisimpänä houkuttelin pienintä järjestämään kamojaan mun kanssa.

Hänpä onkin jo iso tyttö ja osaa heittäytyä hankalaksi. Lieruu lattialla ja vikisee vauvaäänellä, että "minä oon vauva, minä oon vauva", eikä siis myönnä osaavansa siivota.

Ensin vaadin kulmat rutussa, sitten keksin yllyttää: "Jos viet tän nukkekodin sohvan nukkekotiin, niin mä päästän jonkun hassun äänen." Ja sitten mentiin! Päästin pelästyttäviä örinöitä, tekokikatuksia ja suden ulvontoja, ja hän käkätti katketakseen ja kieri kikatuksissaan vähän lattialla ennen kun taas pomppasi pystyyn hihkuen, että "mitäs sitten vierään?!"


Muita hyviä (osin jo aiemmin esittelemiäni) siivousleikkejä:

- Kerää mahdollisimman nopeasti 10 tavaraa paikoilleen. Nopein voittaa, ja muutkin on tietty sankareita. Rajallinen pyyntö rauhoittaa.

- Annetaan joka lapselle kori, johon keräävät ympäri taloa kaikki omaan huoneeseensa kuuluvat tavarat. Lopuksi punnitaan, kenen korista tuli painavin.

- Myrkkysieni: Lapset järjestävät lattialta tavaroitaan oikeille paikoille yrittäen osua myrkkysieneen, eli leluun, jota ajattelen. Uuteen leluun saa koskea vasta, kun vanha on viety paikoilleen.

- "Mikä puuttuu?" Jos olohuoneen lattialla on satunnaiskattaus esim. keskimmäisen tavaroita, pyydän häntä leikittämään itseäni. Laitan silmät kiinni ja hän siivoaa pois yhden tavaran kerrallaan ja minä yritän aina arvata, minkä.

- Isommilla oli joulun alla leimakortti ja sen avulla mun oli helpompi pyytää palveluksia joulusiivojen avuksi. Kymmenestä leimasta taisin luvata euron, mutta voisihan palkinto olla vaikka jätski tai uimahallireissu.

Tärkeää on pyytää pienissä erissä. Ei niin, että "siivoa lattia", vaan että "vie sukat kaappiin". Myös "siivota"-sanaa kannattaa havaintojeni mukaan välttää, se aiheuttaa angstit. Lopuksi kannattaa kyllä kiitellä, että "siivosit hienosti", ja vahvistetaan ajatusta, että siivoaminen olikin kivaa ja helppoa.

Mutta kuten alussakin jo suluissa supisin, niin joskus onnistuu ja joskus ei. Nyt olen taas varannut itselleni yksinsiivouspäivän. Helpommalla melkein pääsen siten.

Nyt sinullakin on mahdollisuus tulla katsomaan, säilyykö siivo keskiviikkoonkaan asti. Nimittäin ensi viikon keskiviikkona mulla on NOSH kutsut klo 18! Sinä juuri, tervetuloa! Kysy tarkempia tietoja yyveenä.





16.3.2018

Uusia hetkiä äidillekin


Oma koululaiseni on sairastanut samalla tavalla kuin moni muukin: olotila ja kuumeisuus sahaa ja vaihtelee. Kotiinjäämispäätökset on tulleet nopeilla aikatauluilla ja vaatineet sumplimista töissä käyviltä aikuisilta. Koska työpaikkani on lähellä kotia ja lapsi on ihan pärjäävässä kunnossa ja puhelimen päässä, on meillä kahtena päivänä toteutettu meille uutta kuviota: ekaluokkalainen on ollut pari-kolme tuntia yksin kotona.

Tänään soitin töiden päätyttyä, onko kaikki ok ja onko syönytjuonutpelannut vai mitä, ja hän toivoi, että jäisinkö vielä hetkeksi töihin. Hän halusi nauttia hiljaisesta kodista ja omasta rauhasta. (Eli pelata, mikä meillä on ollut tähän asti harvinaista puuhaa.) Ymmärrän. Iso poika, ja tuttua erakko- ja hyggeluonnetta hänessäkin.

Hiippailin hiljaa kotiin, moikkasin pienesti ja siirryin viereiseen huoneeseen katsomaan hönttiohjelmaa. Ollaan vaan ihan hiljaa ja lataudutaan tyynessä talossa hetki ennen kun loput tulee kotiin.





12.3.2018

Rutiinit sekaisin ja iltajätskiä





Oli pakko hakea illaksi jäätelöä. Sen verran tiukka sairasteluputki takana omia ja toisten tauteja (tänään oli kolmannen oksentajan vuoro), että alkaa olla pinna aika tapissa.

On tympeää olla pois töistä, kun porukka villiintyy poikkeuspäivinä ja rutiinin uudelleen löytyminen on aina oma urakkansa. Rutiinit on kyllä itseltäkin seonneet, kun on tullut suunnittelemattomia äkkipoissaoloja. Tajusin juuri, etten mm. ole ilmoittanut tämän viikkoisesta kokeesta koteihin. No, on tullut testattua oppilaitten kyky huolehtia tieto itse perille...

Rutiinit on kyllä sekaisin kotonakin ja kuri kadonnut jonnekin flunssapoikkeusten syövereihin. Syödään koska ja missä ja mitä sattuu, eikä jostain syystä muutenkaan totella mitään. Mukava mennä välillä kasvattamaan välillä toisten lapsia. Ei mene tulostavoitteiden kanssa yhtä ihon alle.

Mutta nyt yritän vängällä vähän relata ennen (toivottavasti edellisöitä katkottomampia) unia ja huomisen kotoilee toinen vanhempi. Jospa sitten riittäisi tätä lajia.





11.3.2018

Sunnuntaiaamu kuin vuosia sitten. Melkein.








Haulan leipäämaitoa. Haulan leipäämaitoa. Haulan leipäämaitoa.

Tällä virrellä alkaa meidän vapaa-aamut. Usein siinä seitsemän kieppeillä. Laulajana 2½-vuotias. Oikeasti hän haulaa huomiomme, sillä leipämaito ei aamuvarhaisella maistu ja usein tekee enemmänkin vain mieli riidellä.

Vaikka tämä laulurutiini toistui tänäkin aamuna, oli tässä sunnuntaissa vähän sellaistakin, mitä olen pitkään salaisesti kaivannut ajalta, jolloin me kaksi eleskelimme vain itseämme varten. Ehdittiin heräillä hitaasti valoisaan aamuun kainalokkain (vaikka vieressä kävikin leipämaidon haulaja säännöllisin väliajoin). Ja tein itselleni aamupalaksi hedelmäleivän, mikä on ihan parasta herkkua, kokeilkaa vaikka! Paahtoleipää, juustoa, omenaa ja muita ihania. Myös mansikat toimii.

Kahvitkin yritin juoda ihan vain instagramhienostelua varten tuosta vähälle käytölle jääneen Filigran-astiastoni kupista. Mutta äh, ohutreunainen kuppi tuo liian vahvan mielleyhtymän kermakakun syömisestä, joten ei ollut hyvä idea kotiaamuun. Kyllä kotokahvit juodaan muumimukista, vaikka olisi miten hehkeä ja ylellinen sunnuntaiaamu.








10.3.2018

Överisti unta




Mulle iski torstai-iltapäivänä outo olo. Luulin keväthankiulkoilusta johtuvaksi migreeniksi. Kotona nousi äkkiä kuume ja nukuin paitsi päikkärit töiden jälkeen, myös iltakymmenestä seuraavan päivän iltaviiteen! Tosin yöllä noustiin oksennuttamaan keskimmäistä ja päivän aikana kävin pari kertaa juomassa vettä ja syömässä suklaata. Mahaa väänsi, mutten tiedä, menikö tämä nyt vatsataudin, flunssan vai erään muun arvelemani asian piikkiin. (Terkut yhdelle lukijakaverille, että toteutin sen viikko sitten vinkkaamasi asian näinkin nopealla aikataululla!)

Torstain ja perjantain löllöttelin kyllä täysin vetelänä raukkana. Tsekkasin toettuani puhelimen, ja oon näköjään vastaillut whatsapp-viesteihin löllöttelyjen lomassa. En mitään kovin noloja, mutta melko tiedottamana kyllä. Hopsan. Toivotaan, että perheen sairastelupläjäys oli tällä erää tässä. Melko määrä kertyy saikkupäiviä, kun sairastaa itse ja hoitaa pikkupotilaita. Tosin tällä erää mr Pii johtaa poissaolotilastoja lasten tautien osalta.


Kuvista sen verran, että katsokaas mun kynsiä! Voin suositella halpiskynsilakoista Lidlin lakkoja! Nämä on lakattu viikko sitten, ja vasta vähän ripisevät kärjistä. Ja muumimukin kissa. Voi lemmikkikuume. Me luetaan tyttöjen kanssa Muumipeikkoa ja pyrstötähteä, enkä muista, että onko se kisu odottamassa Nipsua vai ei. Onneksi ollaan kohta lopussa ja sekin selviää. Mutta ihan ihana tuo tarina muutenkin, ja kiehtovia nuo tuttuakin tutummat hahmot noin ensikertaan esiteltyinä.







6.3.2018

Oksennusten nappaamista



Pienin vinkui eilisen päivän. Vaisto sanoi, että jotain on meneillään. Ja niinpä niin: illan tullen hän oksensi päivän ruuat lattialle hienoissa ryöpyissä silmät kauhusta lautasina. Yö meni sitten uusintoja kopitellessa, ja yölliset tuotokset osuivatkin jo ihan hienosti sankoon, kun osasin äänimerkistä singahtaa paikalle. (Tosin singahdin aika monta ylimääräistäkin kertaa, kun joku vain käänsi kylkeään.) Aamun jälkeen Miukun vatsakivut eivät ole pyrkineet ulos asti, mutta sen verran nyrryinen on, etten vielä olisi varma, että homma on hänen osaltaan valmis.


Flunssapäivän leffa on muodostunut lapsille supertärkeäksi perinteeksi. (Sitä on yritetty vaatia myös esimerkiksi laastaroinnin jälkeen). Tänään leffavalinta oli tietenkin Frozen. Taas. Ensimmäiset minuutit katsottiin epähuomiossa tavallisissa vaatteissa, kunnes piti laittaa pauselle ja hakea eläytymiseen sopivammat tamineet.

No niin, eipä sitten muuta, kuin takaisin arkea päin pieni tutina vatsanpohjassa, että kukas seuraavaksi alkaa. Tällä kertaa melkein toivon, että joku muukin osallistuisi näihin vatsantyhjennystalkoisiin. Miuku nimittäin on kuukauden aikana oksentanut jo kahdesti ilman, että kukaan muu olisi sairastunut. (Löydän kyllä syitä ja selityksiä edellisille kerroille, mutta tämä kolmas olisi jo vähän omituista...)





4.3.2018

Hauska idea vauvakutsuille




Eräillä vauvakutsuilla syntyi taannoin lennosta hauska idea, jonka voisin hyvinkin kuvitella lähtevän kiertoon:

Rentouttavan jalkakylvyn jälkeen lakataan tulevan äidin varpaat synnytystä varten hienoiksi. Jokainen vieras valitsee värin, ja kertoo jotkin tsempit synnytykseen tai toivotukset tulevalle äidille tai vauvalle. Vähän haltijakummihengessä. Tai jos vieraita ei ole sopivaa määrää, niin voitte yhdessä miettiä symboliset toivotukset jokaisen valitun värin mukaan.



Ainakin tuo taannoisilla kutsuilla lakattu äiti oli varpaisiin katsellessaan muistanut meidän tsemppimme synnytyksessä! Hauska juttu, poimikaa idea talteen! Ja ohje jalkakylpytabeltteihin löytyy täältä.

Onko vauvakutsut tuttu juttu? Mitä teidän kokemillanne kutsuilla on tehty?



3.3.2018

Hirviöviikot



Mulla on koko loman ollut pinna tosi TOSI kireällä. Löytyykö maailmasta ketään muuta, joka tuntee, ettei ihan oikeasti aina pärjää PMS-oireiden kanssa? Mä menen välillä niin totaalisen takkuun näinä päivinä. Ahdistun, lannistun ja kilahtelen. Vaikka kuinka yrittäisin muuta. Mulla ei oo puhtia alkaa testailla mitään poppaskonsteja näihin tuuliviirimielialoihin, mutta jollain taikakonstilla haluaisin niiden häviävän.

Toinen vaihtoehto on, että vetäydyn päiviksi 15-30 erämaahan (tai vaihtoehtoisesti omaan kotiini, joka olisi hiljainen, siisti, valoisa ja tyhjä arkisin klo 8-16). Joku hömppäartikkelikin mainosti, että rytmitä elämäsi kierron mukaan. Oli muuten melkoisen heppoista lööperiä sen jutun sisältö. Ja melkoisen hyget PMS:t hänellä. Tulisi tänne tekemään kunnon jutun hirviöhormoneista...





2.3.2018

Muutaman sauman nukenvaatemallisto






Miuku sai uuden vauvanuken. Taas. No, onneksi se sitten kyllä leikkiikin niillä.

Tämä sai nimekseen Paula (sukunimi on ilmeisesti Vanukas) ja se vietti ensimmäiset päivänsä pelkässä kylpypyyhkeessä. Superpakkaspäivinä oli ihan sietämätöntä katsellakaan sellaista, hrrr!

Tyttöjen  vanhoista vaaterisoista tuli Paulalle potkuhousut, haalari, housut ja lakki. Mekko tuli Miukun vauva-ajan kuolalapusta ja iskän vanhan t-paidan hihasta. Takin tein jämäcollegetilkusta ja sen karvareunus on rikkinäisen kintaan sisältä.






Oli hauska miettiä, että miten saisi säästettyä nepparikohdat ja resorit hyviin tarkoituksiin. Vihreän haalarin toisesta lahkeesta tuli yhdellä saumalla lakki ja toisesta kahdella saumalla housut. Pinkistä yökkäristä leikkasin palat hihansuusta kaulukseen asti ja Paulan haalarin tuli siten kolme uutta saumaa (ja kauluksen päärme). Vihreään potkariin olisi periaatteessa riittänyt kolme saumaa myös (ja lahkeiden huolittelu), mutta leikkelin vähän hutia ja piti viritellä enemmän. Mekko valmistui pelkällä pitsin kiinnityksellä, mihin meni noin minuutti neulauksineen. Takkia piti vähän kikkailla, että tilkut riitti. Rentoa, pientä, huolittelematonta ja nollabudjetin säätämistä. Virkisti itseä, Miukua ja varmaan kaikkein eniten Paulaa.

Tosin kuume Paulalla on näköjään noussut nakuilun seurauksena. Muut perheenjäsenet ovat olleet räkäaivastuksia lukuunottamatta terveinä ja lomalle suunnitellut touhut saadaan toteutettua suunnitellusti. Jee! Silti varmaan jatkossakin väitän, että me ollaan aina lomilla kipeinä. Anteeksi jo valmiiksi.




----
Edit: Pikaisesti väsätyt ohjeenpoikaset noihin haalareista tehtyihin. Taustalla iltapalaa vinkuvat lapset ja tekemättömät tuntisuunnitelmat, joten pahoittelen kökköyksiä. :D