30.12.2015

Väsyneitä aikuisia ja prinsessakylpyjä



hHuoh.

Oon poikki. Takana nämä jouluhässäkät ja sitä seuranneet yöulinat. Siihen päälle puolitoista päivää yksin lasten kanssa miehen ollessa reissussa. (Säälittävää, koska eihän tuon oikeasti pitäisi kuulostaa pahalta. Korostaisin kuitenkin tässä yhteydessä vielä noita alussa mainitsemiani yöhulinoita.)

Heti, kun äidin kädet loppuu, alkaa ärinä.Yksin kotona ollessani lasten tyhmäilyihin puuttuminen tapahtuu lähinnä kiljumalla. Lisäksi keittää yli ihan epäreilun helposti ja alkaa tilanteisiin nähden ylimitoitettu ripitys. Voi hohhoi, miten voikaan tulla tympeä mieli itsellekin. Mitä enemmän puhetta, sitä todennäköisemmin lapset poimivat sieltä pälinästä jonkin merkityksettömän pointin, jonka perusteella voivat sitten kasvaa kieroon.

Phuuh. Meinattiin käyttää joululomaa reissailuun ja spessuiluun, mutta veikkaanpa, että koitetaankin lisähulinan sijaan rauhoittaa touhua mahdollisimman paljon. Oikeasti tiedän, että tässä täytyisi nyt huolehtia aikuisten hermoista ja voinnista. Kun äidillä on virtaa ja isä ei ole väsynyt, sujuu kaikki niin paljon paremmin. Eli tasapainoista vastuunjakoa ja vain väsyttämättömiä puuhia loppulomaan.

Synkistely sikseen ja loppukevennykseen; Pikkiriikkinen sai pukin tuomien Frozen-pyyhkeen ja -saippuan kautta suihkuherätyksen: Johan alkoi kylpeminen kiinnostaa! Eilenkin piti kesken päivän päästä pesulle. Ja toki pääsi. Sen kerran, kun itse pyytää. Iskä siinä laitteli vieressä pyykkejä. Ja sinne solahti katseen välistä pullollinen Frozen-saippuaa (ja kylpymotivaattori samalla kertaa?) ammeeseen.

Huoh.


(Kuvanottohetkellä kaikki sujui hyvin. Legotkin kuulemma saunovat. Toivottavasti lapsuusmuistotiedostoihin tallentuu mieluummin tuo hetki, kuin Kaikki Kiljuu -hetket... Huoh...)




29.12.2015

Virkattu liina










Edellisessä päivityksessä esittelemäni huivin lisäksi pukinkonttiin päätyi vähän toisenlainen pitsiliina. Siis toisenlainen verrattuna aikaisemmin tekemiini pyöreisiin liinoihin. Siskon kotiin sopi mielikuvissani tämmöinen suorakaide paremmin. Yllättävän hauskaa oli virkata tasaista pintaa. Samanlaista, kuin aikoinaan tekemääni mattoon.

Lankana ihan perinteinen kalastajalanka ja lopputuloksena vaihteeksi kivan simppeli kattausliina. Taidanpa tehdä itsellekin jonkun tämän tyylisen.






27.12.2015

Suffeli-huivi





Tänä vuonna syntyi ihan vahingossa käsitöitä joululahjaksi. Nyt, kun paketit on annettu ja avattu, voin täälläkin näyttää, mitä sain aikaiseksi.

Äidille virkkasin huivin. Samaa tekniikkaa soveltaen, kuin kuusenalusmatossa ja toissakesäisessä takissa. Eli ontelokudetta kudelangaksi virkattuna.

Mietin tehdessä koko ajan, että jotain tuttua tässä ulkonäössä on. Sitten valmiina, kaukaa katsoessa sen hoksasin: sehän on Suffeli. Ja mikäs sen paremmin olisikaan sopinut omalle Äitimuorille, joka jossain lapsuuden joulumuistoissa sai isältä lahjaksi jättikattilan täynnä äidin lemppareita, Suffeleita.


En oikein tiedä, kuinka tätä olisi tarkoitus käyttää. Itse ehkä käyttäisin kaksin kerroin käärittynä, niin kuin tuossa keskimmäisessä kuvassa. Ehkä paremmin toimisi peruskaulaliinan muodossa, kuin tällaisena kärjettömänä kolmiona?



26.12.2015

Joulupuutarhatonttu ja muita hulinoita



No niin! Jouluhulinat on nyt hulinoitu. Siis ne isoimmat hulinat, joulun tuntu jatkuu kyllä yhä. Oltiin aatto ja joulupäivä Mummoloissa. Syötiin, lahjottiin, nähtiin kaikki mun ja mr Piin sisarukset.

Kun itse olin lapsi, otettiin aattoiltana kuusen alla kuva muutaman lempparilahjan kanssa. Tätä perinnettä ollaan itsekin toteutettu muutaman kerran omien lasten kanssa. Täällä julkaisen kuitenkin vain kuvan, jossa minun lempparilahjani poseeraa kuusen alla Kaisa-nuken ja Kaisan lempparilahjan, uuden tonttuasun kanssa. Oma lempparilahjani oli siis puutarhatonttu. Olen etsinyt Sitä Oikeaa. Haluan vain yhden (vinkkinä kaikille, jotka nyt haluaisivat hankkia mulle puutarhan täyteen tonttuja), ja tässä Se nyt on. Sopivan liikkis ja just sopivan mauton. Ihana.



Jotenkin tässä joulussa on hulinan ja hilpeyden lisäksi ollut haikeutta. Ensinnäkin mulla oli lahjojen suhteen olo, etten ollut oikein keksinyt kaikille hyviä. Lahja-asioista tulee helposti vähän haikea mieli, niihin liittyy niin iso tunnelataus. Iloa, jännitystä ja joskus vähän pettymystäkin. Ja tietenkin, jos tulee niitä harmittavia tunteita, tuntuu se väärältä. Eikä itselläni siis ollut todellakaan pettymystä sen suhteen, mitä sain, päinvastoin. Harmittelin, että mulla oli joidenkin lahjojen kanssa jäänyt ajatus puolitiehen. Toisaalta saatoin surra jo sitäkin, mitä aiemminkin sanoin: tuntuu, että joulukuvioiden on rauhoituttava jatkossa. Kahden päivän hulinaputki nopeasti vaihtuvine paikkoineen ja ihmisineen on lapsille (ja siksi myös aikuisillekin) vähän liikaa. Tulevaisuudessa ainakin toinen joulun päivistä on rauhoitettava kotiin ja olisi viisasta jakaa kaikki lahjat yhtenä päivänä. (Nyt ollaan jaettu aina toisen perheen kanssa aattona ja toisten kanssa joulupäivänä.) Tavallaan siinä jää se odotushysteria päälle koko joulun ajaksi. Kaikki, jotka ovat lasten kanssa joulua viettäneet, tietävät, millaista se odotus pahimmillaan on...

Mutta mukava joulu oli. Tietenkin. Nyt kylläkin Miuku on itkenyt kummallista itkua koko päivän. Sellaista kipuitkua. Kurjaa parkuun pärähtämistä ja suuria kyyneleitä. Toivon, että olisi hammasjuttuja (tosin varsinaisia viitteitä sellaiseen ei ole, paitsi muutama kuumeisen tuntuinen hetki). Arvuuttelu ja kuulostelu on stressaavaa...



Toivottavasti saadaan körötellä rauhassa nämä viimeiset päivät vuoden loppuun ja sitten aloitetaan seuraava. 2016. Huhhuh, tuntuupa se taas oudolta.


23.12.2015

Yks, kaks, hyppeli näin!





Tiptaptiptaphupsistupsis villiävilskettähuppelirupsis tipetipetitiptap tästäsejoulualkaa!

...Ja muuta aatonaaton odotuksentäyteistä hömpötystä.

Lasten tekemät joulukoristeet näyttävät entistä hauskemmilta, kun kaikkea on kaksin kappalein.

Ihanaa ja mukavaa joulua kaikille!



22.12.2015

Kuusi seisoo per*****lla



"Mikäs kumma se tämä on?" ihmettelee Miuku. "Harmi, kun en vieläkään osaa ihan ryömiä... Äiti on ihan tyytyväinen, opetellaan kuulemma sitten joulukuusen jälkeen. Tosin voin kyllä peruuttaa tuonne alle hyvinkin näppärästi."




Iso olohuone, iso kuusi. Kokoa voi laskeskella siitä, että alemman kuvan pallot ovat valtavia (aika hyvä kokomääritelmä...) ja että kuusenalusmaton halkaisija on tosiaan 80 senttiä. Tosin niin katsottuna vauva näyttää metrin mittaiselta. Ei sentään ole, vaikka sen kokoa oonkin hehkuttanut. Optinen harha vain.

Äiti laulaa "Kuusi seisoo permannolla" ja lapsi komentaa, että ei saa kiroilla. Joka kerta, vaikka ollaan käyty asia moneen kertaan läpi.


21.12.2015

Joulun muistikirja



Yritin vuosi sitten ostaa itselleni (ja siskollekin joululahjaksi oisin halunnut) Joulukirjaa. Sellaista vinkki- ja muistikirjaa. No, ei niitä löytynyt enää mistään, eikä löytynyt tällekään joululle.




Siispä ostin tavallisen muistikirjan. Koristelin viimevuotisilla joulukorteilla. Lisäilin tarroilla välilehtiä. Piparitaikina-arvostelut. Vuosittain googlaamani kinkunpaistomuistilistan. Joulukorttijuttuja. Lahjalistaa ei tarvitse vuosiksi tallettaa, mutta suunnitelmat kulkee lappusilla taskussa jouluun asti. Pinterestistä ja blogeista bongatut jouluaskartelut ja -käsityöt kirjaan ylös inspiraatiolistaan. Samoin kirjoitan, missä ja miten kunkin vuoden joulut on vietetty.

Tästä tuli hyvä. Ihana.













19.12.2015

Ei ihan parasta joululomatunnelmaa



Nukuin viimeyönä muutaman tunnin. Tai oikeastaan sitä unipätkän ajankohtaa sanoittaisiin kai jo aamuksi. Vähän tympii ja väsyttää. Ja ärsyttää. Tosin kuten aiemminkin, taite saattaa aiheuttaa osan kiukusta. Siis arjen taittuminen lomaksi. Yleensä menee aina yksi päivä tapellessa muutosta (jos sitten kivaakin) vastaan.

Tänään oon mankeloinut. Kampeloinut, kuten poika sanoo. On ollut hyvä syy työntää viattomat ipanat pois jaloista: "tämän mankelin lähellä ei saa olla, se on vaarallinen". Eli suomeksi: "tämän väsyneen äidin lähellä ei saa olla, se on vaarallinen". On täällä vähän siivottukin, joulutunnelmaa laiteltu. Katsokaa vaikka:




Hah, vitsi vitsi. Keittiön pöytää EI ole siivottu. ...Sitten aamun...






17.12.2015

Virkkaamalla joulua kohti




Mulla oli pitkä to do -lista kahdelle viimeiselle viikolle ennen joulua. No. Vauva on valvottanut yöt melkein läpeensä, joten päivät oon lähinnä istunut kooman partaalla sohvalla. Ja osannut mielestäni aika hyvin unohtaa, että jotain olisi muka pakko tehdä. Kun ei ole. Siis pakko.

Oon siis valmistautunut jouluun virkkaamalla koomani keskellä mitä mieleen putkahtaa. Terapiaa ja mielenrauhaa. Putkahti tämmöinen kuusen alle laitettava matto. Poika tulee kyllä perinnefriikkinä itkemään, kun rikkinäistä säkkikangaskammotusta ei tänä vuonna kuusen alle laitetakaan.





Halkaisija on noin 80 senttiä, materiaaleina kalalanka ja trikookude. Inspiraationa (tosin vasta jälkikäteen hoksattuna) Kastehelmen pullalautanen.

Pyhiksi lähdemme näillä näkymin lapsuudenkoteihin. Ovat onneksi lähekkäin toisiaan, vaihto sujuu näppärästi jossain vaiheessa. Sen verran kaoottista ja hankalaa joulurumba kyllä alkaa tällä konkkaronkalla olla, että arvelen kelkkamme olevan käännekohdassa: voi olla, että piankin on meidän kohdalla luvassa kokonaan vain oman perheen kesken vietetyt kotijoulut ja vieraiden kutsuminen välipäivinä, kun lahjahässäkät on onnellisesti hässäköity. Ajatus herättää monenlaisia tunteita: haikeutta nyt ihan ensimmäisenä, mutta vähän helpotustakin. Ja kieltämättä tuntuu isolta askeleelta kohti keski-ikää.

Saa nähdä, ensijouluna kriiseillään kuitenkin samat jutut taas, koska no, kyllä te tiedätte.



13.12.2015

Erilaiset vauvavuodet



Joskus kolmannen odotusaikana törmäsin käsitteeseen "eheyttävä vauvavuosi". Ymmärtääkseni sitä käytetään (usein toisen lapsen) vauvavuodesta, jolloin ensimmäisen lapsen kanssa pieleen menneet (tai siltä tuntuneet) asiat saadaan tunnetasolla äidin päässä korjattua.


Mulla toinen vauvavuosi ei ollut sellainen. Päinvastoin. Ensimmäisen lapsen saadessani olin hiljattain valmistunut työtön, opiskelijan vaimo. Vauva sopi väljään arkirytmiin hyvin ja ympärillä oli paljon tuoreita vertaisperheitä. Eka vauvavuosi oli hieno, raikas yhdistelmä opiskelija- ja perhe-elämää.


Sitten piti ryhtyä rytinällä aikuiseksi: Vähän ennen seuraavan vauvan syntymää muutettiin omakotitaloon, uuteen kaupunkiin, jossa tuttuja naamoja oli kourallinen, jos sitäkään. Mies sujahti suin päin työelämään ja itse jäin kotiin kahden pienen kanssa. Käsite "neljän seinän sisällä" tuli yhtäkkiä totaalisen tutuksi (siihen vaivaan tämä blogikin tuli avuksi). Esikoisen uhmaiän myötä koin myös ensimmäistä kertaa isoa epäonnistumisen ja voimattomuuden tunnetta äitiydessä. Vauva valvotti yömyöhään ja päivällä paloi pinna kaksivuotiaseen. Usein tuli tilanteita, joissa tunsin ihan järjetöntä ahdistusta. (Toki silloin oli paljon paljon hyviäkin hetkiä ja ihania juttuja, mutta jotenkin yleiskuvaksi on siitä vauvavuodesta jäänyt tuo rämpiminen vaikeissa tunteissa. Tai jotenkin niihin jumiin jääminen. Voi hyvinkin olla, että vuosien päästä miettiessäni kyseistä vauvavuotta muistankin pelkästään ne hyvät asiat.)


Nyt oon saanut kokea sitä eheyttävää onnistumisen tunnetta. Homma on sujunut rennosti ja luontevasti. Oon oppinut käsittelemään negatiivisia tunteita, en jää rypemään niihin.


Kolmas vauvavuoden puolikas on ollut valaiseva siksikin, että oon ymmärtänyt jaksamisen riippuvan niin monesta asiasta, eikä väsymyksessä todellakaan ollut kyse siitä, että vauva olisi ollut jotenkin hankala tai vaikea. En toki niin ajatellut silloinkaan, enkä mitenkään yhdistänyt tai kohdistanut negatiivisia tunteita kumpaankaan lapseen. Oleellista on ollut huomata, että Kakkonen ja Kolmonen ovat rytmiltään ja tavoiltaan hyvin samanlaisia. Kolmonen jopa valvottaa myöhempään. Mutta silti nyt sujuu paremmin. Keskimmäisen vauvavuoden voimattomuus kasautui selviytymispaineista, turhautumisen tunteista, uudesta elinympäristöstä ja ylipäätään kokonaisvaltaisesta muutoksesta, aika ärhäkästä identiteettikriisistä ja sekaisin menneestä hormonitoiminnasta. Eikä varmasti vähiten tuosta viimeisestä.


Tämä vauvavuosi on armahtanut, eheyttänyt ja vahvistanut. Tai ehkä vahvistuin tässä vauvavuosien välissä, tai ehkä jopa juuri silloin kamalilta tuntuneina aikoina? Tällä kertaa en anna heikkouden tunteen määrittää itseäni niin kuin viimeksi. Olin silloin ihan liian ankara itselleni epäonnistumisten suhteen. Vaikken ehkä ole valmis sanomaan, että "hyvä, kun tuli sekin kriisi käytyä läpi", niin ainakin voin jo nähdä pyristelystäni seuranneen paljon hyviäkin puolia.

Onko muilla kokemusta "eheyttävästä vauvavuodesta" tai muuten vain keskenään erilaisista vauva-ajoista?






10.12.2015

Todellisuus videon läpi



Eilinen joulujuhla. Korvat punaisina katsoin omieni toilailuja: kädet puuskassa, kiukuttelua, vähän itkua ja huutoakin, rock-asennetta ja villiä triangelin kilkutusta väärässä kohdassa, ylienergistä riekkumista ja tirskumista. Vähän salaa ylpeilinkin, että noi tänttärät on mun omia. Että katsokaapas, kun löytyy asennetta.

No, katsoin kotona pätkiä videolta. Miten en muka paikan päällä huomannut, että siinä kuorossa oli 15 muutakin tänttärää omine koreografioineen? Että joku muukin kaivoi kapulalla nenää ja pyöri hyrränä paikallaan koko laulun ajan. Hakkasi soitintaan, kun olisi pitänyt olla hiljaa ja murjotti osallistumatta esityksiin. Miten se jäi hahmottamatta silloin? Hämmentävää, miten todellisuus voi tuntua niin toiselta, omasta olosta tai kuvakulmasta riippuen.

Kotiin tultuamme illalla kysyin, että saanko nyt kuitenkin kehua heitä (isompi vannotti lähtiessä, että älä sitten äiti puhu mulle mitään esityksistä). "No joo, mutta älä sano siitä paimenjutusta mitään." Siispä en täälläkään sano. Muuta, kuin että videolta voisi paimenellekin valjeta, ettei asia näyttänyt yhtään niin vakavalta, kuin miltä varmaankin tuntui.





9.12.2015

Nyt syttyy toinen kynttilä... Ja mikä laajenee?


Illalla mennään päiväkodin joulujuhlaan. Lapset on olleet tosi innoissaan pitkään, jännittävätkin. Mäkin odotan innolla. Tänä vuonna pitää muistaa ottaa videokamerakin mukaan, kun viimevuotisen kajautuksen taltioimatta jääminen harmittaa edelleen.

Tämänkertainen jännitysmomentti on varmaankin siinä, että millä sanoilla Kekseliäs Kolmevuotias päättää laulaa esimerkiksi "Nyt sytytämme kynttilän". Pari versiota ollaan kuultu. Ihan pokerinaamalla huitelee menemään "Nyt syttyy toinen kynttilä, ja pefa laajenee" tai "Kiitos sulle Jeesus-Pelle, kallis vapahtajamme". Räjähtää sitten kyllä perään nauramaan.

No, nyt vain pidetään peukkuja, että illaksi löytyy tilannetajua ja auktoriteettien kunnioitusta. Uskon ja toivon niin. Mutta aikamoinen naurujenmetsästäjä tuo Ihana Ipanamme on.


(Kuvituksena salainen tonttuoperaatio...)




7.12.2015

Pienen vaivan pikkujoulut



Meille on muodostunut näköjään perinne, että Iskän työporukan pikkujouluiltana pidetään pikkujoulut kotona lasten kanssa. En olisi itse muistanut, mutta lapset muistivat. Niinpä iskän lähdettyä kiskaistiin tonttulakit päähän ja leivottiin lasten toiveesta joulutortut. Isompi osasi taitella joulutortun jo ihan itse, mutta keskelle luuli laitettavan mämmiä. Enpä ole ennen tuota mömmöjen yhdennäköisyyttä huomannut, mutta kieltämättä.

Poden välillä surkumieltä, kun huomaan lasten uskovan täysillä joulupukkiin ja tonttuihin. En oikein tiedä miksi, mutta uskomuksen ylläpitäminen herättää ristiriitaisia tunteita. No, he tietenkin arvelivat tontun tulevan paikalle, kun on pikkujoulu. Itse arvelin, että tuskin tulee, kun näin lyhyellä varoitusajalla pidetään juhlia. Niinpä paketoivat toisilleen omia tavaroitaan Anttilan mainoslehteen. Väitän, että hauskuusarvo oli lähes sama, kuin "oikeilla paketeilla".




Edelleen jaksan yllättyä, miten pienellä vaivalla saadaan lasten kanssa täysi juhlatunnelma. Voisi yrittää muistaa saman tässä, kun tätä "isoa joulua" järjestetään. Että se fiilis on ihan muussa, kuin pölyttömissä nurkissa, sormenjäljettömissä ikkunaruuduissa ja uusissa upeissa reseptikokeiluissa.

...Paitsi ehkä silti vähän niissäkin. En mä ihan täysin valaistunut tästä pikkujoulukokemuksesta kuitenkaan.


5.12.2015

Yhdestä pannasta kolmeksi





Keskimmäisellä on tukkakriisi. Tai mulla se kriisi on, ei kolmevuotias vielä onneksi kriiseile. Hiukset on vihdoin kasvaneet ja niitä pitäisi laitella kiinni ja harjata ahkerasti. "EN HALUA!!" Niin. No, otsatukka pitäisi kasvattaa pois, koska se on vähän hassun mallinen. Pakkohan se edes olisi laittaa ponnarille tai pinnillä kiinni. "EN HALUA!!" On puhuttu myös polkkatukaksi leikkaamisesta, mutta kuulen oman sisäisen ääneni kiukuttelevan, että "EN HALUA!!".Lisäksi hän itse näppäränä tyttönä tukkakriisiä tehostaakseen nappasi saksilla jakauksen kohdalta tukon hiuksia. Ihan ite. Hyvä hyvä. Onneksi kyseinen kohta näyttää usein asettuvan piiloon, vaikka välillä parisenttinen töyhtö nouseekin pystyyn keskelle päätä...

Otsahiusongelmaan päätin testailla hiuspantoja. Meinasin jo netistä tilata, kunnes tajusin, että tytöllä on yksi vanha persikan värinen kukkapanta, jonka kangas on rikki, mutta kukat ehjänä. Nypin kukat irti ja tein kuminauhapannat molemmille tytöille. Alkuperäisen pannan metallisen pantarungon ympärille virkkasin kiinteillä silmukoilla suojan ja päälle kukkasen. Tästä tuli mun suosikki. Helmiä ja kaikkee. Tyttö itse ei oikein diggaillut toistaiseksi, mutta tuuliviirityyppinä hän todennäköisesti toisena hetkenä siitä tykkääkin. Tuuliviirityyppiä en jaksanut myöskään maanitella kuviin, tämä pienempi esiintyy yksin tällä kertaa:





4.12.2015

Pitsikuolakauluri





Vauva kuolaa edelleen hirveästi. Hoksasin, että tässä pitsikauluspuuskassani voisin virkata kaulurin pehmeästä, kosteutta sopivasti imevästä ja mukavan tuntuisesta langasta. Langan nimeä en tokikaan muista, heh. Kiiltävää ja pehmeää akryyliä, sopii tähän hyvin. Nyt on taas niin nätti kuolalappu, että kyllä kelpaa imeskellä käsiä ja harjoitella päristelyä.



3.12.2015

Joulukoristeita ja sotkun tuntua








Joulusiivostressi. Mieli vaatii erityisesti nyt kuun vaihduttua, että koti olisi seesteinen ja nätti. Vaan ei kykene. Päivällä ajatukset pyörivät vauvan ympärillä niin, etten saa aloitettua mitään pikkujuttuja isompaa. Sitä paitsi on ollut nyt sen verran sylinkipeä, etten sikälikään oo pystynyt mihinkään isompaan urakkaan. Peseskelen pyykkiä ja teen vain pakolliset askareet.

Laitettiin silti jouluvaloja. Vaikka olisin halunnut ENSIN siivota kaiken kaappeja myöten kuntoon ja SITTEN koristella. Mutta tässä elämäntilanteessa iskee pieni toivottomuus, että jospa en ehdikään siivota täydelliseksi. Niin parempi sitten edes koristella. ...Vaikka oikeasti, kun katson asiaa tarkemmin, ei täällä edes ole niin sekaista. Taitaa olla omassa päässä se sekaisuus. Takana pari huonosti nukuttua yötä.

Mistä puheen ollen suurimmat järjestely- ja projektipuuskat iskevät yöllä. Eilenkin Miuku nukkui alkuyön ihan ok:sti, mutta itse valvoin tuntikaupalla MIETTIEN kaappien siivoamista. Lapsettomana niihin puuhiin ryhdyinkin yöaikaan ja nytkin kroppa oli jo niin menossa, etten kyennyt rauhoittumaan.

No, joulukalenteriauto sai hyllylle talvisen maiseman ja kirjaimellisesti hohtavat hanget. Lahjapakettirasiaan lapset ovat keränneet legorakennelmiaan. Kriisin paikka on ollut, kun paketteja tulee omalla nimellä vain vuoropäivinä. No, hyvää harjoitusta sekin.




2.12.2015

Vuoden takaa



Sain Sallan Aarteet -blogista haasteen kertoa, mistä kirjoittelin vuosi sitten.

Ajatukset on pyörineet muutenkin paljon vuodentakaisessa. Silloin piilottelin raskautta, joka kuitenkin vei totaalisesti voimat koulun joulunaluskiireissä, ja jota piti jo aika kekseliäästi yrittää peitellä. Joillekin olin näillä paikkeilla vuotta jo asian paljastanut.

Jos kurkkaan blogitekstejä vuoden 2014 marras-joulukuun vaihteesta, huomaan, että hyvin samoissa merkeissä on mennyt tämänvuotisen kanssa: Flunssaa, erityismainintana man flu, ja sukkien neulomista. Tasan vuosi sitten julkaisin kuvan, jonka tiedän jo herättäneen niitä oikeita epäilyksiä kasvaneesta vatsasta. Melkein vuosi sitten myös pätkäisin pitkän tukkapehkoni lyhyeksi ja vasta viimeviikkoina oon alkanut ensimmäisen kerran kaivata taas pitkiä hiuksia. Ehkä siksi, että nämä ovat nyt jonkin verran kasvaneet, joten on lupa haaveilla. Ja ehkä siksi, että olen ehtinyt unohtaa, kuinka kauheat ne pitkät olivatkaan...

Moni haasteeseen osallistunut on ihmetellyt, että voiko niistä omista tapahtumista olla jo vuosi. Itselläni elämä on mullistunut taas niin paljon, että nuo vuoden vanhat jutut jo oikeasti tuntuvat aika kaukaisilta. Kuluneen vuoden alkupuolisko mateli niiiiin hitaasti ja raskaasti, mutta tämä jälkimmäinen puolikas on kyllä hurahtanut hujauksessa. Aika on niin suhteellinen käsite.




Mutta kiva katsaus vuoden taakse tämä tällainen. Koska haasteessa pyydettiin vertailemaan muutoksia tämänhetkiseen, liimasin viimevuotiseen kuvaan tämänvuotisen. Tosin loppukesällä otetun, kun kokovartalokuvaa Miuku sylissä ei löytynyt, enkä sentään sellaista jaksa vaivautua nyt ottamaan.

Jos haastaisin jonkun, niin varmaan Pikkusiskon. Mitä sanot?


1.12.2015

Joulukalenteritaikaa





Ostin vuosia sitten alkuvuoden aleista joulukalenterin. Puisen joulupukkirekan. Lapset ovat vuosi toisensa jälkeen surreet, kun olen vienyt sen aina kouluun. Oppilaat ovat lumoutuneet rekasta myös, ja tohkeissaan uskoneet tonttujen tuovan paketin aina ennen koulupäivän alkua. Olipa joku nähnytkin vilahduksen jonain aamuna, kun oli ikkunan takaa luokkaan kurkkinut. Omasta mielestään. Ehkä. Tai ainakin kuullut kilinää. Tai jotain rapinaa... Ehkä...

Yksi tonttutaika joskus opeakin hämmensi: paketti oli kadonnut. Huomasin sen koulun jälkeen, kun tarkistin luukkua seuraavaa päivää varten. Kävin sitten varmuuden vuoksi kaikki luukut läpi, toiseenkin kertaan. Ja kurkkasinpa tiettyyn pulpettiinkin. Eikä missään ollut seuraavan päivän pakettia. Lähdin kotiin,  koulun viimeisenä. Tulin aamulla aikaisin takaisin uuden paketin kanssa, ja hups, siellä se oli, se vanha. Ihan oikealla paikallaan. Oho.

Tänä vuonna kalenteri könöttää oman keittiön hyllyllä ja tiedän Tontun tuovan joka toinen päivä paketin Pikkiriikkiselle ja joka toinen päivä Isoveljelle. Tiedän myös Tontun askarrelleen yömyöhään pieniä paketteja, joissa on photoshopattu-tulostettu-leikattu-liimattu-taiteltu ohjeenpalanen ja pari legoa käärittynä pikkipikkiriikkiseen joulupakettiin. Vähän ennen joulua pitäisi olla legoauto ja legotiikeri koottuna.

Tosin aamulla isän kanssa avatun paketin palikat löytyi äsken kokoamattomina hyllystä. Olikohan tämä sittenkin pienemmälle liian vaikea?


Itse oon ihan tutinoissa omista joulukalentereistani. Nimittäin blogijoulukalentereista!