21.7.2018

Viittä vaille valmis reissuun.






Onpas ollut työntäyteisiä viimepäivät. Erinäisistä syistä (synttärit, lomaviipotukset, laiskuus) leirille pakkaaminen jäi tosiaan ihan viimeisille päiville. Eilen ja tänään on paitsi koottu kamat, hankittu uutta välineistöä aina kumppareista kuppeihin ja pakattu autoa, niin myös valmisteltu kotia sellaiseksi, että tänne on kiva palata takaisin. Mankelointiurakkaa, villasukkien päättelyä, yhden villatakkipostauksen valmistelua julkaisuvalmiiksi, siivoamista, puhelimen muistikortin tyhjäämistä ja pihasekamelskan taltuttamista. Huomenna pitäisi vielä kastella kukat, letittää tukat ja saisko tähän rimmaamaan vielä sukat? Tai Jukat? En jaksa yrittää. Väsynyttä on ollut. Aikuisten jännitys ja urakkauupumus yhdistettynä lasten jännitykseen (eli kiukutteluun) ja energiaan vaatisi sen varoitusmerkin "räjähtävä". Mutta nyt kaikki on kasassa. Sitä paitsi ihan hyvin ehdittiin tänään käydä taas uimassakin:


Ryöväreille tiedoksi, että taloa pidetään kyllä silmällä. Eikä meiltä mitään rikkauksia löydy. Nähdään ja kuullaan monen päivän päästä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan!



20.7.2018

Kesäpäiviä veden äärellä











Me, kuten somen ja livehavaintojen perusteella kaikki muutkin, olemme nauttineet kesäpäivistä täysillä. Ollaan käyty uimassa välillä montakin kertaa päivässä, saatu rusketusraitoja ja syöty vähän jotakin aina jossakin kohtaa päivää. Ruoka-ajoista ja -ympyröistä viis. Ollaan tehty jopa rantaleluhankintoja. Uimavesi on ollut paikasta riippuen joko lämmintä tai käsittämättömän ja ennenkokemattoman lämmintä. Kyllä kelpaa tämmöistä kesää elellä!



Näiden hommien lomassa ollaan kirjoitettu muistilistoja, kääritty makuupusseja ja telttaa, pesty vaatteita kolmen eri sääskenaarion mukaisesti, pakattu laatikoittain kamaa, tehty hankintoja ja herätty yöllä miettimään, mitä VOI tapahtua, jos esim. päälle osuu raju ukkosmyrsky. Sunnuntaina mennään metsään. Ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin, ja että vältyttäisiin liialta kuumuudelta, liialta kastumiselta ja mielellään vaikka ihan kokonaan hyttystä isompien ötököiden hyökkäyksiltä ja kaikenmaailmankauhukuvilta, joita kyllä halutessani (väsyessäni) osaan pitkän listan keksiä.


19.7.2018

Sähläystä





Sähkövatkain pamahti rikki, kun yritin vatkata liian kovaa voita ja sokeria. Epilaattori tarrasi tukkaani, kun hätyytin ajellessani paarmaa. Yritän pakata partioleirille, mutta ajaudun sivuraiteille, kun tajuan tarvitsevani pienen laukun, jota on välittömästi ruvettava ompelemaan.

Oon touhukas ja tarmokas aina sen verran, että saan tuhoa aikaan. Sitten selvittelenkin sotkujani loppupäivän. Jotenkin tämän muotoileminen sanoiksi hymyilyttää mua. Oon tällä hetkellä semmoinen höperö räpeltäjä. Ja se on niin paljon parempi, kuin lamaantunut lahna, joka myös tiedän joskus olleeni.

Luulen, että leirikamppeet saadaan kasaan, vaikka aika hupenee vauhdilla. Mutta myönnän kyllä ajoittaisen kauhun, joka hiipii mieleen, kun kartoitan kaikkea mahdollista huomioon otettavaa reilun viikon metsäilylle lasten kanssa... Kääks. Onko muuten muita Kliffalle tulijoita?

Ja niin, osti uuden sähkövatkaimen ja sain tukan vempeleestä sinnikkäällä selvittämisellä melko vahingoittumattomana. Aloin kylläkin miettiä taas vakavissani lyhyttä tukkaa. Sähkövatkainpuuhista vielä puheenollen oli meillä synttäritkin! Kahdeksanvuotissellaiset! Ohhoh. Jo. 8...? Sankarin kanssa koristeltiin tällä kertaa alla olevan kuvan mukaisesti. Sillä sitähän te tietty aina kolme kertaa kesässä jännäätte, eikö, että mikä sieltä lampusta roikkuu? Hih.






11.7.2018

Kyläilyreissu ja monta sataa kilometriä kaunista Suomea







Irrottauduin eilen yksin reissuun. Sain kutsun Ystävälään, mutta pitkän ajomatkan takia matkani oli paitsi "ystävien tapaaminen", myös ikioma roadtrippini.

Oli voimauttava reissu. Tuntikaupalla hiljaista autoilua. Moottoriteillä oli vapauttavaa huristaa, mutta ihaninta oli pienet, vieraammat tienpätkät jännine taukopaikkoineen. Tavatut naiset olivat yhtä mahtavia, kuin aina. Viisaita, hauskoja ja huippuja. Oleminen oli iisiä, vaikken ollut skarpeimmillani. Mutta luulen, ettei ketään haitannut takeltelevat ajatukseni.

Matkoilla ihailin maisemia. Etelä-Pohjanmaalta lähtiessä kumpuilevat pellot ja jylhät maisemat järvineen saavat vähän haukkomaan henkeä. Ja sitten kotiin palatessa ensimmäinen aukeava peltomeri muistuttaa mua hengittämään keuhkoni täyteen avaruutta. Vieraiden maisemien ihastelu on hienoa, mutta sielunmaisemaan palaaminen silti parasta.


Vielä en tosin päässyt kotiin asti. Ajoin mökille, missä muu perhe kelluskeli järvessä. Kelluipa siellä illan hiljettyä vielä yksi puutarhasandaalikin, jonka bongasin pienenä pisteenä käytyäni laiturilla fiilistelemässä tätäkin tärkeää maisemaa (viimeisessä kuvassa tämä fiilistelijä ja sandaali myös). Hirmuisen kaunis ilta täällä. Tänään olen kiitollinen ja onnellinen ystävistä, kauniista Suomesta ja perheestä. Sen lisäksi oon ihan törkeän väsynyt. Nimittäin maisemien lisäksi tunnustan ihailleeni matkanvarrella myös Ideaparkia, melko pitkän kaavan mukaan...







7.7.2018

Unikaverina sipulia...



Mies lähti tapaamaan opiskelukavereitaan. Mulla oli monenlaisia hulluja suunnitelmia, miten saan kolme päivää kulumaan lasten kanssa, hulluimmissa suunnitelmissa jopa huikean elämyksellisesti. Ehkä joku kepeä roadtrip, ehkä pyjamabileet tai edes telttailua takapihalla. No, olinkin huikean elämyksellisesti sitten kipeä ja röhnötin. Toisaalta hyvä, koska flunssan varjolla tekemättömyys oli hyväksyttävämpää, kuin aikaansaamattomuuden. Totta puhuen tekemättömyys oli melko todennäköinen skenaario ilman flunssaakin.

Eilen raivostutti jo valmiiksi mennä nukkumaan, kun nenä valui solkenaan. Muistin kikan, jota käytän lasten räkäöinä: silputtu sipuli avaa nenän ja rauhoittaa yöunen. (Ja saa talon haisemaan grilliruoalta.) Koko äitiurani ajan olen tuota niksiä käyttänyt, kun en muutakaan ole nuhaan keksinyt. Ja äitinä aina jotain on saatava tehdä, kun toisella on huono olla. Monta kertaa oon arvellut nuhan laantumisen olleen enemmän sattumaa, kuin sipulista johtuvaa. Mutta kyllä, taaskin helpotti. Sattumaa tai ei. Sen verran sattuvaa sattumaa kuitenkin, että tarjoan vinkkini jakoon muillekin kesäflunssaa poteville. (Olen sen toki tainnut tehdä aiemminkin.) Eli sipulia paloiksi nukkujan viereen. Peukku sille. Viimeöisen sipulin muotoilin vieläpä erityisen söpöksi. (Basilika poseerasi vierellä.)



Ihan söpö oli mun kukka-aamutakilla kruunattu överi flunssa-aamukahvilookikin. Ja vielä söpömpi Miuku, jonka luulin poseeraavan vieressäni. Löydätkö kuvasta?




4.7.2018

Uuden nuotiopaikan ensimakkarat



Myöhäisenä lounaana syötiin tänään nuotiomakkarat. Testattiin siis vihdoin ensimmäistä kertaa meidän takapihan nuotiopaikkaa. Lapset laittoivat tulen itse, mutta pian tuli keskimmäinen huolestuneena takaovesta kiljaisemaan, että "Ei voi jättää lapsia ilman aikuista tulen lähelle!"

Tosiasiassa vahdittiin heitä kyllä tarkastikin ikkunan läpi, eli ei hätää. Ja hyvin se sujui. Sisko kovasti kehui veljeään, joka "tietää kaaaaaaiken tulesta". Ja näppärä hän onkin. Ja kesyyntynyt myöskin positiivisen huomion ja palautteen vastaanottamisen suhteen, kuten ylläolevasta kuvastakin näkyy. Siskon omissa tulitiedoissa (kaikella rakkaudella sanottuna) on vähän oikaistavaa:

"Aina nuotion ääressä kannattaa laittaa aurinkorasvaa, ettei napa pala pohjaan!" Hän kylläkin on sellainen viihdyttäjäsielu, joka mielellään keksi hömpötyksiä, joiden tietää naurattavan toisia. Eli laitetaan lausahdus sen piikkiin.
 
Tässä tyylinäytteitä grillaustekniikoista:




Asiasta vielä toisessa piipahtaakseni kerron, että mulla on jokin kriisi taas. Hirveä menohinku ja spontaaniuden kaipuu. En tiedä, liittyykö se tähän lasten kasvamiseen ja oman vapauden lisääntymiseen, vai siskon elämänvaiheeseen, jota vasten peilaan omaani. Tuntuu, että pitäisi päästä roadtripeille, yöllä uimaan, pyjamabileisiin, hillumaan festareille ja riehaantumaan itsensä yli-iloiseksi. Ja vastapainoksi kaikelle tälle fiilistelylle olen edelleen aika väsynyt ja aikaansaamaton. Kodin kaaos tekee mut välillä hyvin ahdistuneeksi ja surulliseksi. Huomaan myös analysoivani lauseitani, kasvatustapojani, tekojani ja tunteitani taas vähän liikaa kokeakseni oloni täysin tasapainoiseksi ja normaaliksi. Pyöritän kaiken olemiseni aika ison ihmettelyn läpi, mikä stressaa. Nyt vähän mittasuhdetta kehiin, arvoisa alitajunta, kiitos. Oltaisiin vaan rennosti, hyvin tää sujuu.

Nyt otan hymyn naamalleni ja menen katsomaan tuon esiintyjälapsukaisen järjestämää piirtonäyttelykisaa, jonka voittaja saa kuulemma äidiltä halauksen. Yritän olla ajattelematta, että tämänpäiväinen väkisinväännetty intoni olisi heille millään lailla haitaksi.




30.6.2018

Kotisohvaprovinssi ja Kotisohvapride




Mulla on tänään ollut tunne, että mun pitäisi olla jossain muualla, kuin missä olen. Olen siis kotona ja poden leirin- ja reissunjälkeistä uuvahdusta, jota lapset tietenkään eivät pode. Tiedätte yhtälön. Lisäksi mies on Provinssissa, joten takkuan tätä päivää väsyissäni yksin, ja olen ajoittain kateellinen muuallaolijalle. Anatude ja pari muuta bändiä vähän olisivat houkutelleet. Tytöt tosin järjestivät kotifestarit, joita toinen kutsui Probinssiksi ja toinen Prominskiksi. On ollut tanssiesityksiä ja rannekkeita sun muuta.

Lisäksi olen somesta ja tv:stä seurannut pride-huumaa. Sekin näyttää festarilta, jonka tunnelmasta olisi kiva nipistää itsellekin palanen. Ihanan värikästä ja iloista väkeä ja kiinnostavia, ajatuksia avartavia tarinoita.

Tuntui tarpeelliselta rummuttaa pari tahtia "homorummutusta" kotisohvaltakin. Tällä kertaa se kuuluu näin: Uskaltakaa katsoa homoutta ja muuta erilaisuutta. Uskaltakaa kysyä, puhua, ottaa selvää ja kohdata avoimesti. Mitä enemmän ja lähempää sitä tutkii, sitä vaikeampaa siinä on nähdä yhtään mitään väärää. Se "erilaisuus" onkin lopulta aika samanlaista. Tai paremminkin niin, että kaikissa meissä on vieruskaveriin verrattuna jotain samaa ja jotain erilaista. Homous määrittelee ihmistä lopulta hyvin vähän. Love is love, peace, ja antaa kaikkien kukkien kukkia.

Noin, homokannanotto taas tehty.










29.6.2018

Lastenleirillä nostalgisoimassa






Terveisiä lastenleiriltä! Olin pikkuleiriläisen "tukihenkilönä", kuten viime kesänäkin olin. Silloin tuin konkreettisemmin, tänä vuonna riitti, että luonani käytiin välillä purkamassa energiaa ja jännitystä. Lapsi on selvästi kasvanut leiri-ikään ja nautti silminnähden olostaan.

Ihanaa, että tämä perinne jatkuu omille lapsilleni, ja että tuo nimenomainen paikka tulee heillekin rakkaaksi. Oon siellä viettänyt niin monia viikkoja monenlaisissa rooleissa. Itselleni tuottikin tällä kertaa vaikeuksia säätää oma vire sille "tukijoukkotaajuudelle", että istuinkin nyt vaivihkaa jossain siellä ihan perällä, liki piilossa. En etupenkissä hihkumassa ohjelmille, en askartelemassa tai askarteluttamassa, en roolivaatekaapilla peruukit päässäni, en laulamassa itsekeksittyjä stemmoja ja sanoja lauluihin, en kiljumassa huomionhinguissani höpsöyksiä, en nuotiopaikalla esittämässä sketsejä, en laulamassa ilta- ja aamulauluja, en antamassa ohjeita leiriläisille tai isosille, en säestämässä kitaralla, en laulamassa tosi kovaa, jotta muut pysyisivät kärryillä, en nostamassa tai käärimässä lippua, en kioskissa myyhänä, en miettimässä yömyöhään seuraavan päivän ohjelmaa, enkä lohduttamassa niitä, joille ei tule uni.

Ihana oli kuitenkin katsoa, kun muut tekivät noita kaikkia. Jotenkin jopa oppi arvostamaan entistä itseään ja muistojaan. Että mitäs kaikkea sitä teinkään ja millainen rooli itselläkin on ehkä ollut toisten elämysten muodostumisessa. (Toki mietin sitäkin, että osasinkohan mitenkään olla osissani yhtä kiitettävä, kuin tämän leirin tekijät olivat.) Kaikenkaikkiaan oli ihana olla. Oli kiitollinen mieli menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

Tämä leiriläinen neuloi, lepäili ja teki ristikoita.



26.6.2018

Suppailua








Meille tuli viime kesän lopulla sup-lauta. Emme sitä silloin päässeet testaamaan, mutta nyt juhannuksena sitten senkin edestä.

Ähtärinjärvi, jolla mökkimme sijaitsee, on suuri järvi, jolla usein käy kova ja kylmä tuuli. Tuulessa suppailu ei ollut erityisen rentoa, ja mukavinta kovassa aallokossa oli edetä polviseisonnassa. Mukavasti tuntui reisissä ja vatsalihaksissa, kun vastatuuleen puski itseään. Silti, jo tuon aallokkokokemuksen jälkeen olin hirveän innoissani tästä itselleni uudesta lajista.



Kun jonakin juhannusviikonlopun aamuna järvi aukesi edessämme peilityynenä, oli suppailuelämys täydellinen. Kävin lipumassa rannan suuntaisesti niilläkin paikkeilla, joissa usein unissani leikin lentämisleikkejä järven yllä. Nuo unet ovat olleet leikkisyyden, helppokulkuisen elämänvaiheen ja ilon unia. Olen lennähdellyt järvestä korkealle ilmaan ja molskahdellut takaisin veteen. Nyt oli outoa seistä tuolla unien paikalla. Jo järven pinnalla seisominen on outo, unenomainen kokemus sellaisenaan, saati seisten liikkuminen siellä.

Liikuntamuotona joku oli todennut suppailun olevan tylsistä tylsin, mutta itselleni tuo kyllä sopi hyvin. Rauhallista ja rauhoittavaa. Jalkapohjan lihakset tuntuivat tehneen töitä varsinkin ensimmäisen päivän aikana, kun meno vielä enemmän jännitti ja aallokko piti tasapainon virkeänä. Tasapainoilu muutenkin aktvioi lihaksia ihanan hienovaraisella, mutta kuitenkin kokonaisvaltaisella tavalla.

Myös lapset saivat aikaan monta sup-lautaleikkiä järven rannassa. Me isommatkin vähän kisailtiin. Nopeuskisaa poijun ympäri. En voittanut. Tehtiin myös temppuja ja plumpsahdeltiin järveen, mikä omien havaintojeni perusteella aina aiheutti kikatushepulin kaatujassa. Omat temppuni eivät vetäneet vertoja mr Piin päälläseisonnalle, mutta toisaalta ei hänkään kyennyt vaakaan, jota yrittäessäni kävin itse muutamankin kerran väliuinnilla.

Hauska, ilostuttava vempele. Suosittelen kokeilemaan, jos tulee tilaisuus.






25.6.2018

Mökkijuhannus - niin kuin aina




 





Vietimme juhannuksen perinteisesti vanhempiemme ja sisarusten kanssa mökillä. Meitä alkaa olla jo iso lössi. 14, joista 5 lapsia. Mökin seinien pelättiin käyvän vähän ahtaiksi, kun säätiedot näyttivät jatkuvia sateita ja ukkosta.

Säät eivät kuitenkaan olleet ihan niin surkeita, kuin mitä ennustukset lupasivat. Ukkonen ei tullut ollenkaan, ja sunnuntaina oli jo oikeinkin ihana kesäpäivä!

Syötiin hyvin, suppailtiin, leikittiin ja askarreltiin lasten kanssa. Pienet viihtyivät paljussa ja järvessä. Itsekin heitin talviturkin, tosin ensimmäisellä kerralla vahingossa, kun lähdin kikkailemaan jooga-asentoja suppilaudalla. Ihan yllätyksenä mahdollinen kaatuminen ei tokikaan tullut.




Mummin vanha hedelmähame oli hirveän ihana ja lohinyytit ruokalaji, joka teki suuren vaikutuksen. Miukun synttäreitä vietimme muun keskikesän juhlinnan lomassa. Veikkaan, että olimme kerääntyneet juhannuksenviettoon aika monenlaisten kuormien kanssa itse kukin, joten ajoittaista äksyilyäkin oli ilmassa, kuten perhekuntamme tapoihin toisinaan kuuluu. Mutta olipa vedet silmissä tirskumistakin (mm. veljen karaoke-esitykselleja mulaaville suppailijoille), ja hyviä keskusteluja myös.



Hyttysiä ei liialti ollut, mutta liito-oravanpaskaa kyllä löysivät eräät. Se olisi nyt kuulemma myynnissä, jos jonkun tarvitsee esimerkiksi suojella jotain metsä-aluetta tai vanhaa rakennusta. Ehhehee. Lapset käyttivät koko heille varatun vaatearsenaalin, niin haalarit kuin sadevaatteetkin. Yöllä kiekui kukin lapsi vuorollaan, yksi sitä iänikuista pissahepuliaan, yksi paljuriehunnoissa saamaansa niskavammaa ja yksi kasvukipuja ja stressikiukkua. (Nousi aamuyöstä sängyssään sähisemään jotain "Nönnönnöö, äiti on tyhmä! Nönnönnöö, äiti ei osaa edes nukkua!" Johon sähisin muiden heräämistä hädissäni peläten takaisin, että "Pää kiinni ja suu tyynyyn", tai ehkä toivottavasti toisin päin tai jotain muuta vähemmän töykeää, en muista. Tosin lapsellakaan ei ollut tilanteesta muistikuvaa aamulla, joten ei niin väliä, mikä sähisin takaisin. Pääasia, että hiljeni ja jatkoi unia.)

Kiva juhannus oli. Sateista ja harmaudesta huolimatta parhaiten jää mieleen sunnuntain aurinkoinen ulkoruokailu ja peilityyni suppilautasää. Tänään on kotona ollut itkuista ja raivoavaa väkeä. Reissustapaluukiukku. Toivottavasti kiukku tyyntyy huomiseksi, sillä sitten lähdenkin uuteen reissuun pojan kanssa kaksin. Mutta se onkin sitten taas kokonaan toinen juttu.





21.6.2018

Rönsyilyä, vaahtosammuttimia ja yölintujen laulua






Onpa levoton olo. Oikein ihmetyttää. Jäin mielestäni niin hyvässä kondiksessa kesälomalle, ja sain lomamoodistakin kiinni aika kivasti! Nyt kuitenkin on alkanut mieli mennä ylikierroksilla. Luulen, että se liittyy kontrastiin, joka on tämänhetkisellä arjella ja kuluneella vuodella, jolloin paahdoin töissä pitkää ja runsashommaista päivää. Nyt voisin helposti olla koko päivän melkein tekemättä mitään. Mies tykkää hoitaa ruokahommia ja lapset viihtyvät ja pärjäävät tosi kivasti omissa puuhissaan. Itse kuljen vähän levottomana ja silti lopen uupuneena ympäri taloa etsien hommia ja tekosyitä niiden tekemättä jättämiselle.

Öistä on tullut huonoja. Osin johtuu varmasti tuosta pienimmäisen kuivaksi oppimiseen liittyvästä yösekoilusta, jota jo valmiiksi illalla odotan ja jännitän. Puolen yön aikoihin alan vilkuilla kelloa ja mikäli onnistun nukahtamaan ennen kiekumisia, säpsähtelen rasahduksiin ja jämähdän kuuntelemaan ulkoa kuuluvaa ulinaa. Uuttukyyhky? Sepelkyyhky? Joku pöllö? Joku muu? Nousen kurkkimaan ikkunasta. Ääni lakkaa, joten otus varmaan näkee mut, mutta minä en sitä. Menen sänkyyn, ja taas ääni kuuluu. Pidätän hengitystä, että kuulen kunnolla. Ääni on tuttu monelta yöltä. Kuuntelen youtubesta pari ääninäytettä ja selaan lintusivustoja ja keskustelupalstoja yöllä ääntelevistä linnuista. Ja metsäneläimistä toki muutenkin, kun siinä kivasti silmiin osuu hurjia kokemuksia huudoista metsässä. Itsekin mietin toissapäivänä, että mitenköhän hirvi ääntelee, kun metsästä kuului rauhallista rasahtelua ja hörähdys. Ajatus harhailee ja karkaa hallitsemattoman kauas. Mutta edelleen on siis yö, ja kuuntelen sitä lintua. Kirjoitan ylös: "Vuh, vuuh vuh. Vuh. Vuhvuh. Huhuilee matalemmalta ja verkkaisemmin, kuin videon kyyhkyt." Klikkailen auki pari lintukaraokevideota. Tosi hauskoja. Niistä saisi jonkun hauskan seurapelin aikaiseksi juhannukseksi. Yritän hiljaa laulaa mukana mustarastaan laulua. Heh, aika hauskaa. Kello on yli yksi, ja kai sitä voisi alkaa nukkua, kun muutkin näköjään nukkuvat... Herään toki pian uudelleen kuuntelemaan taloa, ja kappas, nyt se lapsikin sopivasti heräsi. Sinkoan pissattajaksi, sillä tämähän oli se tärkeä tehtävä, mitä olen koko yön odottanut. Siinä se pieni sekoili tovin pissa- ja yöhöpinäkiukkujen kanssa. Sain säädettyä kaiken niin, että itku ei yltynyt paniikiksi niin kuin useimmiten. Hyvä minä. Olo on kuitenkin jännittynyt, lapsen sängystä kuuluu vielä ajoittaista vingahtelua. En halua vielä nukahtaa, koska unesta on inhottavampi lähteä uudestaan hoitamaan lasta, kuin hereiltä. Peittoni alla alan miettiä lukutreenejä ensi syksyksi töihin. Pitäisinkö sellaisia tiistain viimeisellä vai toiseksi viimeisellä tunnilla? Kuinkas mulla olikaan siinä apukäsiä luvassa? Keiden kanssa kokeilisin minkäkin tyyppisiä tehtäviä? Mitä muut tekisivät sillä aikaa, ettei kukaan putoa tärkeiltä kärryiltä, mutta edettäisiin kuitenkin sopivaa tahtia? Joo, pitääkin ottaa kaikille sellaiset isot vihot, johon kootaan kivoja tekstejä, tehtäviä ja tsemppejä. Voi miten kivaa siitä tulee! Kaikki varmaan innostuvat tosi paljon lukemisesta! Äh, pakko ottaa puhelin vielä esiin, että saan kirjoitettua muistiin suunnitelmani ja ehkä saisin vihdoin taas nukuttuakin. Hampaita kiristää. Oon valvonut yli tunnin pissasekoilun jälkeen, kello on yli neljä. Tuntuu muuten vähän huonolta. Onkohan mulla rytmihäiriöitä? Apua, varmaankin on. Tai jotain muuta tosi vakavaa. Varmaan joku aivoinfarkti, sekin vois tuntua tämmöiseltä oudolta ensin. Hui, taidan kuolla tähän paikkaan, löytävät aamulla ruumiin sängystä. Menee vähän kesäloma perheellä pilalle.

No, järjen ääni minussa sentään oli vielä hereillä (yleensä häntä ei öisin näy eikä kuulu) ja sanoi höperölle mielelleni, että kuoleminen varmaan vaatisi vähän jotain isompia oireita, kuin valvotun yön mukanaan tuoma heikotus ja ahdistus. Mutta viimeistään nyt tiedän, että taidan olla minäkin aika loppuun kulunut työvuodesta. Ja vaikka ymmärrän ihmettelyt ja piikikkäät kuittailut opettajien pitkistä kesälomista, niin kyllä tässä todellakin tekee tiukkaa, että kesäloman saa riittämään palautumiseen. Työ on niin intensiivistä metatöineen ja ympärivuorokautista välittämistä, että sen tekemistä on vaikea lopettaa vielä juhannusta edeltävän viikon tiistaina klo 03:30. Pari yötä sitten näin unta, että yritin koulupäivän aikana selvittää isoa riitavyyhtiä, joka paisui koko ajan, mutta joka olisi vain tarvinnut aikaa läpikäymiseen. Mut haettiin siitä selvittelystä kesken kaiken vihaisina johonkin opettajien yhteiseen "tärkeään" juttuun, joka oli lopulta joku vitun tietovisailu, eikä mulle löytynyt edes omaa kynää. Kyselin, että kenen ryhmässä oon, ja kollegat oli sitä mieltä, että mee johonkin vaan, ei näitä vastauksia kukaan edes tarkista. Mutta hirveän tärkeää se osallistuminen oli, ja meni sen riidan selvittämisen edelle, siis paikalta puuttuvan ylemmän tahon mielestä. Mainittakoon vielä, että unen koulu ja ihmiset olivat täysin kuvitteellisia, mutta kaikki kyllä kuvasti hyvin sitä turhautumisen tunnetta, jonka vesotkikytpalaveritraportitlomakkeet aiheuttavat viedessään aikaa ja voimavaroja siltä kaikkein tärkeimmältä: kohtaamiselta.

Eli että stressaa nyt vähän, näin oudosti kesken leppoisan loman. Mutta tiedättekö, että jooga ihan oikeasti auttaa. Jo pari päivää pää ja keho on sitä selvin sanoin pyytänyt, ja kun tänään tarjosin itselleni tuokion venyttelyä, kuulostelua ja hengittelyä upealla rauhoittumispaikallani metsän ääressä (eli uudella ihanalla terassilla), kulki happi sisään ja ulos tasaisemmin ja olo oli monin tavoin itsetietoisempi ja -varmempi. Treeniä saaneiden jalkojen tutina tuntui kivalta vaihtelulta mielen tutinalle. Nyt pitää siis vain sammutella vaahtosammuttimella pieniäkin tulipalonalkuja, kuten eräs toinen uneni mulle kesäloman alussa kertoi. Eli ottaa vakavasti pienetkin väsähdykset ja hoitaa ne kerralla pois päiväjärjestyksestä, ettei liekit tartu kuivaan metsään ympärillä. Se ei ole liioittelua, vaan se on viisautta, vaikka unessa nolostelinkin käytettyäni kokonaisen vaahtosammuttimen pieneen roskispaloon.

Kylläpäs rönsyilee. Kappalejaotonta tajunnanvirtaa, jota en itsekään jaksa oikolukea. En pysty keskittymään.. En pysty lopettamaan... Pitäisikö vielä googlata niitä lintujen ääninäytteitä....?

Kainalopäiväunilla toinen edellisyön kukkujista nukkui ja toinen kiristeli poskilihaksiaan ajatustensa keskellä.





19.6.2018

Sateenkaarisynttärit



Täällä nukahti juuri pehmolelujen ja nukkejen väliin onnellinen synttärisankari. Ollaan juhlittu juhannuksena kolme vuotta täyttävää pienintä, joka on hämmentyneenä, mutta ilolla ottanut vastaan lahjoja, onnitteluja ja laulua.

Synttäreiden teemaksi tuli sateenkaari ja sade. Nyt, kun vihdoin saatiin oikeastikin sadetta pitkän kuivan jakson jälkeen. Elättelin toiveita, että illan aurinko olisi piirtänyt aidonkin sateenkaaren koristeeksi, mutta se jäi nyt välistä.



Miuku itse ei osannut teemaa vaatia, toisin kuin isommat, jotka pitkin vuotta päivittävät viimeisimmät ideansa pienimuotoisen koristelun suhteen. Sain siis valita aika lailla itse koristelun, ja idea lähti sateenkaarilautasliinoista, jotka taannoin ostin. Sateenkaari on kiehtonut mua aina. Lastenraamatusta etsin aina Nooan arkki -kohdan ja muistan edelleenkin sen ihanan värikkään kuvan niiden muiden, aika karujen ja vähän pelottavienkin kuvien seassa. Värikynät olen aina tykännyt järjestää paketteihinsa sateenkaaren värien järjestykseen. Sateenkaareen liittyy vahvasti se ihana, raikas tunnelma, jonka sateen jälkeen palaava aurinko luo. Mua kiehtoo myös yhdenvertaisuusteema, joka teemana olisi varmastikin jo sellaisenaan ihan yhtä hyvä lastensynttäriteema, kuin prinsessa- ja supersankariteematkin ovat. Sateenkaareen liittyy taikaa ja satua ja muutenkin sellaista leikkisää riemua. 





Mulla tulee juhlatarjoiluista joka kerta samantyyppiset: kauhean kriisin ja googlailun jälkeen teen kuitenkin aina jotain simppeliä piirakkaa, ostan jotain valmispasteijoita, leivon muffinseja ja täytän kakun valmispohjien väliin jne. Ja se on varmastikin ihan ok. Ei kenenkään vieraan päivä varmastikaan mene pilalle siitä, että tarjoan aina samoja juttuja. Ei pitäisi liikaa stressata, että täytyisi olla jotain erikoista ja uutta. Ja sitä paitsi päälläni mulla sitten oli hyvinkin erikoista ja uutta: Puin höpsöiksi kerroksiksi kaikenmaailman rimpsuja ja röyhelöitä. Näissä omassa kodissa pidettävissä juhlissa on se hyvä (?) puoli, että voi pukeutua ihan niin pöhkösti, kuin huvittaa!




Hyvät juhlat oli, kiitos vieraille ja kiitos Miukulle, että tuli perheeseemme olemaan niin tosi ihana ja söpö!



















18.6.2018

Virkattu kukkaniittyliina





Instagramissa osui silmiin kukkaliina, ja siitäpä taas lähti liikkeelle maaninen inspiraatio. Mr Pii oli nyt sitä mieltä, että käsityöprojektit tekee mut kiukkuiseksi, kun jään niihin totaalisesti jumiin. En pysty normaaliin elämään projektien lomassa. Ja tottahan se on. Varsinkin, kun on kyse tällaisesta freestylevirkkauksesta, jossa ideoita pulppuaa jatkuvasti ja haluaisi kiirehtiä seuraavaan ideaan vielä edellisen kukan ollessa puolivälissä. Siispä jatkossa puikoille tai koukulle vain jotain aivotonta ja epäinspiroivaa posottamista.

Tähän liinaan käytin tällä kertaa oikeasti pelkästään jämälankoja. Olin oikein sekakäyttäjä: nallea, seitsemääveljestä, merinoa ja puuvillalankoja. Pikkukukkia lukuunottamatta kaikki ovat erilaisia keskenään, ja ruminakin pitämäni pääsivät mukaan. Liina päätynee terassille ja saa luvan toimia halutessaan vaikka pannunalusliinana.




Pohdin tämän värkkäilyn myötä yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä. On jäänyt mieleen pyörimään, kun silmiin osui erään toisen ajatuksia siitä, miten oma erilaisuuden tunne on vaikuttanut kokemukseen ulkopuolisuudesta ja ryhmiin kuulumattomuudesta. Itse en ole osannut (onneksi) noin ajatella. Olen aina kokenut olevani osa porukkaa juuri sellaisena, kuin olen. Siis en toki kaikissa porukoissa, mutta riittävän monissa.

Kaunis yhteisöllinen harmonia (sekä virkatussa kukkaliinassa, että elämässä) syntyy siitä, että yksilöissä on jotain yhtäläistä ja jotain erilaista verrattuna muihin ympärillä oleviin. Eikä tarvitse olla täydellinen. Jokaisessa on joku silmukka vähän vinksallaan.

Minun nimikkokukkani on tuo sinivalkokeltainen. Mikäs sinun? Jos kerrot, niin saan vielä sinusta vielä yhden mukavan muiston tähän liinaan. Yhteisöllisyyspohdinta- ja virkkausmaniamuiston lisäksi.