31.8.2015

Virkatut kukat




Facebookin uutisvirrasta osui silmiin joku kaverin kaverin linkkaama kukkapeitto. Ohjetta ei mukana ollut, mutta vähän googlailemalla ja kokeilemalla sovelsin ja kukkasia alkoi putkahdella liukuhihnalta.

Mutta mikä tästä sitten isona tulisi? Peitto? Tyyny? Vauvan takki? Takki itselle? Pannunalunen? Sohvan päällinen?

Ja mitä väriä noista tarjolla olevista (tai muista) ottaisin vielä mukaan? Kukkien keskustassa käytetty valkoinen Tennesseenjämä loppui, ja sitä ei näköjään enää saa mistään. Onko vinkkejä, mikä vastaisi sitä, kun on niin kiiltävää ja paksua verrattuna moniin muihin lankoihin?




30.8.2015

Herkkiksiä



Nyt mä muistan, mistä mun piti toissapäivänä kirjoittaa. Tämä artikkeli mua mietitytti:

Pomosi tuskin on narsisti, lapsesi erityisherkkä ja sinä keliaakikko

Tuohon tekstiin viitaten siis sanoin, että "näinhän se vähän on", mutta sitten katkesi ajatus. Tänään ajatus palasi. Narsistiksi määrittely heppoisin perustein ärsyttää, mutta erityisherkäksi määrittely ei. Ehkä siksi, että jälkimmäisellä pyritään löytämään keinoja yksilön ymmärtämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Aiheesta on osunut silmiin esimerkiksi nämä jutut:

Erityisherkän lapsen 4 tunnuspiirrettä - ja näin toimit herkkiksen kanssa

Mistä tunnistaa erityisherkän vauvan?

Itselleni keskustelu erityisherkkyydestä on opettanut näkemään, että me ihmiset koetaan samat asiat niin monella eri tavalla. Omassa lapsessani on tiettyjä erityisherkkiä piirteitä, jotka korostuvat joissain hetkissä erityisesti ja joissain unohtuvat kokonaan. Hän ei siis ole mitenkään "pelkästään erityisherkkä", niin kuin ei varmaan kovinkaan moni muukaan noita piirteitä kantava. Pidän silti hyvänä, että aiheesta viimeaikoina on putkahtanut paljon tietoa (mm. keväällä, kun aihe oli meillekin pienten päiväkotiprobleemien takia ajankohtainen). Joillain meistä noita ominaisuuksia on vahvemmin ja enemmän, joillain ajoittain ja vähemmän. On hyvä, että keskustelun kautta lisääntyy ymmärrys erilaisuutta kohtaan ja saadaan välineitä erilaisuuden käsittelyyn. Toki riippuu tapauksesta, onko tarpeen laittaa lasta kyseisen nimikkeen alle. Tarpeettomasta lokeroinnista voi varmasti joskus olla haittaakin. Omani saavat päiväkodissakin persoonansa huomioivaa kasvatusta, eikä olla hoitajien kanssa puhuttu "erityisherkkyydestä", vaan ylipäätään lastemme luonteenpiirteistä tai kunkin päivän fiiliksistä.

Hesarin artikkelissa niputettiin gluteenittomatkin samaan syssyyn herkkisten ja narsistien kanssa, mutten keksi mitään kommentoitavaa heistä. Varmaan siksi, että mulle on ihan sama, miten kukin määrittelee itselleen sopivan ruokavalion. Oli taustalla sitten keliakia tai jokin muu. Eli jätän sen nyt ruotimatta ja siirryn narsisteihin:

Tuo, että jokaisen eksät ja pomot ovat nykyään narsisteja, siis ärsyttää itseäni artikkelin esimerkeistä eniten. Koska yhtä lailla, kuin erityisherkkiä piirteitä, meissä kaikissa on enemmän tai vähemmän narsistisia piirteitä. Tai paremminkin "itsekeskeisiä" ja "itsekkäitä". Mussa ainakin. Ketä palvelee nimetä narsistiksi jokainen, joka meitä on kohdellut kaltoin? Oikea narsismi on ihan jotain muuta. Ja ennen kaikkea se on ymmärtääkseni aika harvinaista. (Joskin ihan todellista. Tarkoitukseni ei todellakaan nyt ole sitä kieltää. Vaan nimenomaan korostaa, että ne, jotka narsisteja ovat, ovat sitä ihan oikeasti...)

Mitä ajatuksia aihe teissä herättää? Tunnetko sinä narsistin? Oikeasti? Vai  keittiödiagnosoidun narsistin? Tunnetko erityisherkkiä? Minä en taida henkilökohtaisesti tuntea ketään oikeasti narsistia. Sellaisia kyllä, joilla itsetunto-ongelmat tekevät käytöksestä ääliömäistä ja epähuomioonottavaa tai jotka muuten vain ovat ärsyttäviä tai itsekeskeisiä. Erityisherkkiä sen sijaan tunnen enemmänkin. Oikein tosi herkkiä, ja sitten semmoisia aika herkkiä. Ja sitten meitä tämmöisiä, jotka ollaan joskus superherkkiä ja joskus ei lainkaan.

Jokin on pikimustaa ja jokin on vitivalkoista. Vaikka olisi tietenkin spesiaalia olla jompaakumpaa, niin suurin osa meistä on enemmän tai vähemmän harmaata. Ja toisinaan keltaista.



No ei sillä, olihan meillä teininäkin aina depressio, kun vähän harmitti...


28.8.2015

Näin on.



Näinhän se vähän on.

..
...
....

Jaa-a. Aloitin tekstin hetki sitten tuolla lauseella. Kävin tutittamassa vaunuissa nukkuvan (joka ei ole enää kipeän oloinen, enkä minäkään. Jes.) ja unohdin kokonaan, että mikä tässä nyt on vähän näin. Olikohan mulla jokin pointti vai jokin linkki?

No, näinhän se vähän on, että pienen vauvan äidillä jää ajatukset, tekemiset ja lauseet puolitiehen. Onneksi on sentään söötti kuva liitettäväksi tähän perään.




27.8.2015

Gleetä ja muuta siirappista



Eilen meinasin valitella, miten ei oo ollut aikaa ihan vain oleskeluun, kun oon viipottanut asioilla koko viikon ja tehnyt kotona askareita.

No, nyt ollaan Miukusen kanssa istuttu koko päivä sohvalla. Ollaan molemmin kipeinä. (Taas. Toistaiseksi vain yskää ja nuhaa, toivottavasti menee kuumeetta ja tulehduksitta ohi.). Sohvaseurana on ansiokkaasti toiminut Gleen porukka. Se on kyllä niin hyvän mielen sarja! Joko olen vauvahormonien takia otollisella tuulella amerikkalaiselle tunneöveriydelle, tai sitten Glee on tehnyt musta ylidramaattisen ja -siirappisen. Oli kummin päin vain, niin sovimme sarjan kanssa tällä hetkellä hyvin toisillemme.

Sen lisäksi, että oon nyyhkinyt Titansien ja New Directionsien yhteishengelle ja ihanalle Kurtille, oon nyyhkinyt myös tälle näylle:


"Vauvan jumppasali" olkkarin matolla. Joskus olen nähnyt sen ärsyttävänä roinana ja sotkuna. Nyt näin siinä vain kolmannen värikkään vauvavuoden, pian odotettavissa olevan (ja jo kaksi kertaa koetun) riemun käsien löytämisestä ja kääntymisen opettelusta ja kikattelua. Olo on niin siirappia, etten kehtaa edes tänne enempää kirjoittaa. Parempi vain mennä katsomaan vielä vähän Gleetä.




24.8.2015

Uusi perhekuva



Päivitin uuden perhekuvan, pitäähän Vauvankin olla mukana. Edellisessä kuvassa kun edusti mielikuvana silinterihattuisesta hiiriherrasta.



23.8.2015

Kaiken ikäisten Powerpark




Veli ja puolikkaansa olivat tulossa kolmevuotiaan synttäreitä juhlimaan, kun päädyttiinkiin siirtämään juhlinta puoli tuntia pohjoisemmaksi. Powerparkiin! Ihana ulkona vietetty superhellepäivä, jota lakeuden hyvä tuuletus aina armollisesti helpottaa.

Vauvan kanssa on vaikea ennakoida, miten spesiaalit hulinapäivät tulevat menemään. Tämä päivä meni kuitenkin varsin mainiosti, vaikka ensijärkytys metelistä ja vilinästä aiheutti huutoa, unettomuutta ja syömiskiukkua. Tunti kantoliinassa helpotti vaivoihin ja lopulta Miukunen nukkuikin kärryissä kolmisen tuntia putkeen. Ohhoh.



Ison osan ajasta mr Pii kiersi veljen ja kälyn kanssa aikuisten laitteita ja taisi saada pitkästä aikaa kunnon hurvittelukokemuksen huvipuistosta. Minä konkkaronkkani kanssa kiersin yllättävän sujuvasti pienten laitteita. Moneen laitteeseen menivät jo yksin tai kaksin, ja muutamassa laitteessa kärryt sai niin liki vekotinta (ja sen kuljettajaa), että uskalsin mennä lasten kanssa laitteen kyytiin, koska näin ja kuulin nukkuvan naperon koko ajan. Ja sovin työntekijän kanssa, että päästää mut pois, jos alkaa huuto. Välillä joku muista aikuisista vei lapsia laitteisiin, joihin en itse ilman ranneketta päässyt.

Oon ennenkin kehunut Powerparkia, kehun taas. Tällä kertaa erityisesti pikkulapsiystävällisyydestä. Powerparkissa on laaja kattaus laitteita erilaisilla pituusrajoilla. Parhaana pidän "krokolaitteita", joihin aikuinen pääsee lapsen mukana ilmaiseksi. Tältä sivulta laskin, että Isoveli kävi 22 eri laitteessa, Sisko 17 laitteessa ja minä 7 laitteessa heidän kanssaan (ilmaiseksi). Vauvakin kävi kantoliinassa karusellissa, vaikka sitten jossain toisessa laitteessa työntekijä kertoikin, että ihan pienimmilläkin pitäisi olla ranneke.




Viihdyttiin yllättäen melkein tappiin saakka (seitsemään). Vähän sitä ennen tuli ensimmäiset itkut väsyneiltä huvittelijoilta. Kun yhteen toivelaitteeseen ei vielä pituus riittänyt ja sitten seuraavassa meitä etuiltiin jonossa röyhkeästi. Ihan ymmärrettävät itkut tuohon aikaan päivästä.

Tai no joo, tulihan alkureissustakin yksi iso itku: eräs meistä kaatui polvensa asvalttiin ja huusi hysteeristä huutoa vartin. Kun auttamisyritykseni kerta toisensa jälkeen torpattiin kiljuen, päädyin äksyilemään, että "lopeta jo huutaminen" tms. kohteliasta. Mahdoinpa näyttää lempeältä kasvattajalta, kun lapsella valuu verta pitkin säärtä ja minä vain murisen (vauva kantoliinassa, yksi lapsi vieressä sinkoillen ja kärryt jotenkuten joukossa keikkuen), että lähdetään sitten varmaan kotiin, kun vammauduit noin pahasti. Onneksi väkijoukosta putkahti juuri silloin mukava tuttu, ja huuto hiljalleen hiipui ja päästiin jatkamaan. Tai no, onneksi ja onneksi: tykkään mieluummin törmätä tuttuihin silloin, kun ollaan kaikki parhaimmillamme. Höhöh.






21.8.2015

2 kuukautta vauva-arkea




En oo kauheasti kertonut konkreettisella tasolla arjesta vauvan kanssa. Mutta kirjoitanpa nyt, jotta on itsellekin tallessa kuvaus tästäkin vaiheesta, joka on aika kiva ja ihana. En yleensä harrasta maratontekstejä, mutta nyt taidan päästää tähän tiivistämättä kaiken, mikä mieleen tulee.

Pikku-Miuku nukkuu yönsä hyvin, jopa yhden syötön (ja sen yhteydessä noin tunnin valvomisen) taktiikalla. Tosin viimeyönä vispaamisen oppineet kädet häiritsivät ja hän heräili pitkin yötä omiin töhötyksiinsä. Aamulla noustaan kahdeksan ja yhdeksän välillä, tällä viikolla tyhjään taloon, josta muut ovat juuri lähteneet töihin ja päiväkotiin. Syödään jotain pientä aamupalaa ensinälkään ja katsellaan telkkarista Astral TV:tä (noloa) tai jotain muuta hiljaista aamuaurinkoon sopivaa puolella silmällä seurattavaa. Puen päälleni jotain hassua, mistä pidän, mutta missä en kehtaisi lähteä kaupungille. Kuten sen pantterikuvioisen nilkkapituisen neuletakin tai pelkän valkoisen alushameen, jossa on näppärä nappilista imetystä varten. Mitään ihmeellistä ei tässä vaiheessa ehdi tehdä, koska vauva jaksaa olla hereillä tunnin, ja sitten jo mennäänkin päiväunille ulos. Yleensä nukahtaa viimeistään postilaatikolla, joten en turhaan tee pidempää lenkkiä, vaan tulen sisälle tekemään hommia. (Tai kuten tänään, kirjoittamaan blogia.)

Päiväuniaikana keitän ihan ensin kahvit ja järjestän itselleni fiilistelyhetken. Ajattelin tehdä jatkossakin samoin, kuin tällä viikolla: kirjoitan sunnuntaina listan asioista (myös ne itsestäänselvät hommat), jotka haluaisin saada viikon aikana tehtyä. Tällä viikolla oon mankeloinut, siivonnut, pyykännyt, tiskaillut, vaihtanut lakanoita jne. Vielä olisi vessojen pesu ja lasten vaatekaappien järjestäminen rastittamatta to do -listalta. Vaatekaapit taitavat kyllä jäädä myöhemmäksi...

Vauva nukkuu 2-3½ tuntia, joskin käyn vähän väliä tarkistamassa, ettei ole kuumissaan ja että kaikki on muutenkin hyvin. Kun herää, siirryn sohvalle katsomaan Gleetä ja imettämään. Ruoan jälkeen hän onkin ensimmäistä kertaa päivän aikana virkeä ja viihtyy sitterissä tai lattialla seuraamassa mun puuhia. Tässä vaiheessa yritän muistaa hartiajumpan.

Mitään temppuja ei meidän parikuinen vielä osaa. Hymyillyt on kylläkin ihan vastasyntyneestä asti, ihan muka katsekontakia ottaen, vaikka oppaat väittävätkin, ettei ne vielä silloin osaa. Mulle nuo hymyt on kuitenkin menneet ihan täydestä. Toki niissä on päivä päivältä enemmän persoonaa mukana, mikä tietenkin sykähdyttää taas uudella tavalla. Eilen Miukunen tuntui tiedostavan uudella tasolla kätensä, ja nyt ne ovat tosiaan yötä myöden vispanneet villisti. Mikä vähän hämmentää häntä itseään, reppana. Kun vähän on holtitonta vielä. Joskin aika näppärästi jo nyrkki menee suuhun!

Kooltaan tämä kolmas on edellisiä reippaasti isompi. Mietinkin, että oonkohan ollut vain niin paljon rennompi, että maitoakin on tullut enemmän? Keskimmäinen, se jota täällä blogissa usein Pikkiriikkiseksi nimitän, oli puolivuotiaana saman kokoinen, kuin tämä nyt ( + 5kg). Mutta hän siis olikin superpikkuinen, ja tämä nyt paremminkin "normaali".

Muu perhe tulee kotiin kolmen ja neljän välillä. Energiamäärä talossa lisääntyy moninkertaiseksi, ja mun pitäisi opetella valmistautumaan siihen jo etukäteen. Etten ärsyyntyisi kiukutteluista tai siitä, että päivän aikana siivoamani talo on vartissa sekaisin. Tähän aikaan vauva ei yleensä enää tahdo nukahtaa pitkille unille, joten oon aika kiinni sen hoitamisessa: syödään, sylitellään ja torkutaan iltaan. Isommat viipottavat ulkona. Joinain iltoina istutaan kyllä Pikkukakkosen aikaan porukalla kylki kyljessä sohvalla.

Isommat lapset menevät puoli yhdeksään mennessä nukkumaan. Olen yrittänyt pitää kiinni tavasta, että minä lukisin iltasadun. Kun aika noiden kanssa on niin "keskittymätöntä" muuten. Luetaan satu, lauletaan molempien valitsemat iltalaulut ja jutellaan vielä päivän tapahtumista. Sitten siirryn tankkailemaan telkkarin ääreen vauvasen kanssa yötä varten. Hän puolestaan nukahtaa tällä hetkellä noin klo 22-00. Itse puuhailen vielä omiani hetken ja yritän päästä puolen yön aikaan itsekin nukkumaan. Kun kerran yöt ovat olleet toistaiseksi (pitäisi kai koputtaa puuta) helppoja ja pitkiä, on uskaltanut venyttää omaa yötä vähän pidemmälle. Illat on aina olleet mun puuhasteluaikaani, ja saatan tuohon aikaan vielä alkaa ommella tai siivota.

Tällä hetkellä on siis menossa tällainen vaihe ja arki vauvan kanssa tuntuu sujuvalta ja mukavalta. Vastapainoksi tällaisille päiville ovat sitten ne, kun isommatkin lapset ovat kotona. Niinä päivinä voin skipata suuren osan kotitöistä ja järjestyksenpidosta, koska tiedän, että niillekin hommille on oma aikansa. Tämä järjestely on ollut kaikkien kannalta oikea ratkaisu. Ainakin nyt tuntuu siltä. 

Elämä on kivaa.

20.8.2015

Rönsyilen vähän liikaa








Oon kokenut taas olevani sosiaalisesti tosi kömpelö ja töksähtelevä. Liekö syynä keskittymiskyvyn puute, jota vauvailu ja raskaana oleminen tuntuvat aina aiheuttavan...

Sanon puolikkaita, järjettömiä lauseita ja juttuja, jotka jälkikäteen ajateltuina kuulostavat tökeröiltä. Esimerkiksi lapsettomuutta surevalle saatan möläyttää, kuinka helposti meillä on nämä hommat menneet ja isoja imetysvaikeuksia potevalle saatan valitella mitättömiä mutkia imetystaipaleellani.

Kuulen kyllä, mistä juttukaveri puhuu, ja myötäelän ilot ja surut, mutten osaa muotoilla keskittymisvaikeuksissani sopivia tai edes järkeviä lauseita takaisin. Välillä hävettää jälkikäteen niin paljon. Yön pimeinä tunteina on vasta kunnolla aikaa käydä läpi aiemmin käytyjä keskusteluja...

Toivottavasti en oo loukannut ketään rönsyilevillä lörpötyksilläni, epäsopivilla puheenaiheilla tai ajattelemattomilla mielipiteillä. Ei todellakaan oo ollut tarkoitus. Yritän keskittyä jatkossa paremmin siihen, mitä vastaan.

Kuvassa kukkii rönsylilja. Olkoon omakuvana tällä kertaa.





19.8.2015

Äitikädet






Ranteet kylmägeelattuina ja paketoituina. Kynsistä puolet lakattuina, loppui aika kesken. Mitähän neuvolassakin ajattelivat? Mutta näillä käsillä on tehty taas monenmoisia hommia. Mankeloitu, siivottu, pesty. Ja hoidettu vauvaa, letitetty tukkaa, korjattu paitaa, pesty pyllyä, laitettu naarmuihin bepanthenia, työnnetty sokkona tuttia takapenkillä itkevään suuhun, ommeltu, lykitty vaunuja, silitelty, sylitelty ja paijattu, lähetetty illalla lentosuukkoja ja vähän näpytelty blogiinkin.

Kaikesta pesusta kuivat ja vauvan kantamisesta kipeät ne ovat, mutta kuinka mulla onkaan hyvä mieli kaikesta, mitä niillä oon saanut aikaan.

Olinpa mä keväällä poikki. Nyt vasta tajuan.


18.8.2015

Paita imetyskuntoon



Imetyspaitavinkkivaihdossa nappasin tällaisen idean Karkkikselta:



Elloksen hentoinen (viiden euron) mummopaita + pitsivetoketju.  

(Olisi pitänyt miettiä tarkemmin tuo vetskarin yläosan virittely ennen hommaan ryhtymistä. Vetskari kyllä on keskellä, mutten näköjään saanut paitaa henkarille suoraan, joten näyttää vinolta. Ja toinen hihakin on rutussa. Oikein taas huolellista bloggausta...)

Kaapissa on muutama ihanan värinen pitsivetoketju odottamassa, mutta paitojen suhteen vielä puntaroin, että minkälaisissa viihtyisin parhaiten tulevan vuoden (?) ja minkä vetoketjuttaminen ei jälkikäteen harmittaisi.


17.8.2015

Hyvä alku




Tämä päivä on ollut kaikkea sitä, mitä tältä ja tulevilta toivoin. Kuva kiteyttää kaiken:

- Pitkään odottanut mankelointiurakka pääsi vauhtiin.
- Niin hiljainen itkuhälytin, että kärryihin piti käydä moneen kertaan kurkkimassa.
- Glee: hyvänmielenhömppää ja hyötyliikuntaa: estotonta tanssahtelua high school musikaalien tahtiin mankeloinnin lomassa.



16.8.2015

Ilta-auringossa






Minäkin pääsin mökkeilemään yhden yön verran. Vauvan kanssa yöreissuissa on aina omat kommervenkkinsä (esim. nukkumisjärjestelyiden ja etenkin niskakakkojen suhteen) ja oma aikani kului muutenkin lähinnä imetellen ja sylitellen, eli aikalailla istuskellen. Mutta mikäs siinä on istuskellessa, kun näyttää tällaiselta ja kuulostaa tuulessa liplattavalta järveltä.




14.8.2015

Niin kuin minäkin...



Ihana pikkuäiti kääri vauvansa makuupussiin, niin kuin minäkin.

Käveli mun perässä kierroksen ulkona ja istui vauva sylissään sohvalle. Niin kuin minäkin.

Itkevien vauvojen ruoka-aika.

Se kiskoi paitaa ylös ja ihmetteli, että "missä mun linnat on?!" (niin kuin minäkin).

Löysi jotain "linnaksi" sopivaa, laittoi legopalikan "lintakumiksi" ja syötti kaksi vauvaa siinä ajassa, kuin minä yhden.



Isoveli on saanut vanhan pikkukameran käyttöönsä ja kuvaa jo aika hyvin, jaksaa jopa tähdätä ennen räpsimistä. (Vähän rajasin tätä äskeisessä tilanteessa otettua kuvaa perhealbumimatskusta blogimatskuksi.)



13.8.2015

Hyvin pärjättyjä päiviä



Meillä on täällä meneillään kolmas arkipäivä kolmestaan, iskä meni siis töihin ja lapset jatkavat hoidossa vasta maanantaina.

Päivät on menneet monenlaisissa merkeissä. Yksi päivä asioilla viipottaen, yksi hyssytellen itkuista ja tämä kuluva hyvinkin mallikelpoisesti tähän asti. Oon jaksanut tsempata ja nousta aamulla isompien kanssa ennen vauvaa. Oon saanut ruoan pöytään suunnilleen lounasaikaan ja hermot on menneet vasta, kun on pakattu koko porukkaa autoon neuvolareissua varten ja sitten toisen kerran kauppareissulla poukkoilevan konkkaronkan kanssa. Eli aika hyvin oon pärjännyt. Mutta en voi väittää, ettenkö saisi suurimman osan energiastani siitä ajatuksesta, että saan näille superaktiivisuutta vaativille päiville vastapainoksi niitä päiviä, jolloin ollaan vauvan kanssa kaksin. Jolloin saan keskittyä kotitöihinkin paremmin ja imettää istualtaan. Ja ehkä jopa nukkua välillä vauvan kanssa.

Äsken Pienin muuten nukkui ulkona ekoja vaunupäikkäreitä. Hain sen pois, kun kahden tunnin jälkeen itki, mutta riisuessa ulkovaatteita hyytyi vielä olohuoneen lattialle.



Mikäpä tässä ollessa: isommat lukevat päivälepokirjoja hiljaa (ja odottavat muuten malttamattomina päiväkotiin menoa!) ja minä taidan keittää itselleni päiväkahvit eilisten täytekakkujämien kaveriksi. Ei hullumpaa!

(Paitsi ei vaiskaan, Miuku juuri heräsi ja isommat kuuluvat siirtyneen yltyvään leikkiin, jonka realistimutsi tietää päätyvän riitaan. Eli jätetään se päiväkahvitauko tästä kohtaa pois...)

 

12.8.2015

Heloukiti ja Minni -tynttälit!!




Täällä järkkäillään illaksi kolmevuotissynttäreitä, joiden teemaksi Tyttö toivoi "Hello Kittyä ja Minniä". Vähän ristiriitaisesti suhtaudun teemasynttäriajatukseen. Toisaalta se on tarpeetonta hömppää, mutta toisaalta se auttaa kehittelemään kattausta, jonka luominen ei mulle ole koskaan luontevin juttu. Ja osoittaahan se lapselle, että hänen juhlansa ovat tärkeät.

Katselin kuvia vuoden takaa, ja kyllä kulunut vuosi on tyttösen elämässä ollut mullistava. Viimevuotisissa synttärikuvissa se on ihan vauva vielä, ja nyt se viipottaa ulkona uudella potkulaudalla. Se on oppinut ällän, ässän, pitkien lauseiden puhumisen, kiipeämään yläsänkyyn, pyöräilemään ja päiväkuivaksi. Se on mennyt päiväkotiin ja siitä on tullut isosisko. Sillä on ollut hullu uhmaikä ja monta flunssaa. Se on ollut niin prinsessa, ja niin "iso poika".

Isona siitä tulee kuulemma sairaalanhoitaja. Sillä on nykyään aina kylmäpylmä, janopano tai joku muu riimipiimi. Jos sitä loukataan, se ulvoo, että "minulla ei ole enää yhtään ystävää" tai "minä en enää rakasta isästä". Sillä on "mehuhampaat", koska veljellä on maitohampaat. Sen mielestä sivistys on "sellaista ainetta, jota ei saa laittaa ihmisiin, mutta telkkariin saa", ja jos joku liikkuu kovaa vauhtia, se menee "täysigaattorilla".

Ihana. 




10.8.2015

ööö...?


Öö... Mitä mun pitikään sanoa?


Näköjään oon valinnut kaksi kuvaa. Toisessa Miuku nukkuu ekalla mökkireissullaan ja toisessa syöpöttelemme. Alempi on yleisempi näky, kuin ylempi. Hän kun nukkuu aika kevyesti missään muualla, kuin sylissä. Mun sylissä. Mun sylivauva. Awww...

Mutta että mitä mun PITI sanoa? En yhtään muista. Ei pointteja, ei aasinsiltoja, ei oikein merkittävää ajatustoimintaa. En moiti olotilaa, tuntuu ihan kevyeltä, vaikkakin vähän hönöltä.


Pikkiriikkinen vieressäni kysyy, että "onko tänään ylihuomen?". Ollaan yhdessä hönöjä.


Country girl










Mun kaltainen muotibloggari voi puhua vaatteista ja pukeutumisvinkeistä vain sen verran, että Halppiksissa on nyt alehinnat puoliksi. Maksoin country girl -paidasta 3,25 €. Saman verran, kuin tyttären tennareista. Ja kaksista lenkkareista 7,5 €/pari.

Mr Pii nauroi mun countrylookille ja lietsoin hilpeyttä vielä kiskaisemalla bootsit jalkaan, paidan solmuun ja kitaran kainaloon. Että "ota musta kuva" ja silleen. Mutta sitten ulkona olikin siilivauva! Voi toista! En oo tainnut täällä kertoa, että meillä oli aikoinaan afrikkalainen kääpiösiili Hertta lemmikkinä. Tuli ihan Herttuatar mieleen tuosta tuhisevasta pallerosta!

Kuvissa näkyy mun magee kimalleklönttikynsilakka ja magee mammamaha. Muotibloggaukseen liittyen tiedän kertoa, että molemmat ovat nyt pinnalla. Pehmeät normivartalot arpineen ja kökkärekynsilakat. Että en mä nyt niitä muuten esittelis.

(Päätä itse, että ihan vitsillä, vai ihan pokalla.)






7.8.2015

Vauvalahjaideoita





Meitä on vauvojen syntyessä muistettu mukavilla vauvalahjoilla. On saatu ihania vaatteita, leluja ja peittoja. Aina uusia vauvoja tavatessa sitä miettii itsekin, että kuinkas häntä muistaisimme. Toisinaan tuntuu sopivalta viedä tai lähettää jotain ihan pientä ja toisinaan haluaa hankkia jotain isompaa. Vaatteita on aina kiva saada ja viedä, mutta joskus tuntuu, että pitäisi keksiä jotain muuta.

Tässä muutama saamamme lahja, joiden kohdalla oon miettinyt, että pitääpä laittaa idea korvan taakse. Heittäkää tekin omat ideanne joukon jatkoksi!

- Onnittelukortin ohessa lähetetyt pari vaippaa.
- Nimitutit suoraan postilaatikkoon toimitettuna.
- Pukluharsoja.
- Kosteuspyyhkeitä tai muuta kulutustavaraa.
- Ensiapupaketti vauvojen ja pikkulasten sairastamiseen. (Särkylääke, kaurapussi, laastareita, suolatippoja, niistäjä yms.)
- Peltorit, sekä vauvalle, että äidille.

 Mitä te olette vieneet, saaneet tai toivoneet saavanne?


(Tässä yhteydessä lähetän vielä erityisterveiset näiden lahjojen antajille!)


6.8.2015

Arkipäivän yhtälö: 3 - (0.75 x 2)



Mr Pii alkoi olla ylikuormittunut (ihme, että nyt vasta), joten hätyytin sen kotoa. Siis silleen ilostuttavalla tavalla, että annoin luvan poistua.

Tässä oon nyt sitten viisi tuntia handlannut yksin arkea kolmen lapsen kanssa. Jos nyt ihan äkkiseltään (tai viikonlopun vastaavaa urakkaa muistellessa) keksin asioita, joita yhden päivän aikana joutuu tekemään, tulee mieleen tämmöisiä:

- aamupalan laitto
- muksujen pukeminen
- syömissotkujen siivoaminen
- pyllyjen pyyhkiminen
- käsipesut
- riitojen selvittely
- leikittäminen
- vauvan vaipanvaihto (x100/päivä...)
- imettäminen
- pyykinpesu kaikkine vaiheineen
- tiskit
- järjestely ja muu siivoaminen
- itsestä huolehtiminen ja omat tarpeet (haha)
- vauvan nukuttaminen
- ruoka, välipala, lounas, iltapala...
- hyssyttely ja kanniskelu
- 3-vuotiaan päähänpistojen ennakointi
- keskittynyt ja kiinnostunut keskustelu
- ulkoiluttaminen
- kahvitauko!!
...eiköhän tämä nyt riitä todistamaan listan loputtomuutta?

Tänään sain taas todeta, että toisin kuin muut naiset, minä en kykene tekemään listalta onnistuneesti kovin montaa asiaa yhtäaikaa. Ainakaan niitä, joihin tarvitaan molempia käsiä, kuten imetys ja lasten käsien pesussa avustaminen. Ja varsinkaan, jos samaan aikaan vauva huutaa tai on meneillään joku muu ylikuormittava ärsyke. Lisäksi osa hommista (kuten imettäminen, ruoanlaitto ja nukuttaminen) vievät hirveän ison osan päivästä, ja sinä aikana ehtii joku kaipaamaan pyllynpyyhintää, riidanselvittäjää tai siivoajaa. Tai on karannut ilman lupaa, kenkiä ja kypärää pyöräilemään... (Argh...)

Se riittämättömyyden tunne teki mut jo muutamassa tunnissa ärtyneeksi ja turhasta suuttuvaksi. Saati että luvassa olisi sellaista koko pimeän talven. Siispä poden taas entistä vähemmän syyllisyyttä päätöksestämme, että isommat lapset jatkavat 75 %:n hoitoajalla päiväkodissa vielä syksylläkin.

Onkohan otsikon lauseke siis luettavissa tarkoittamallani tavalla?


(Kuvan nainen haltsaa kolme lasta suvereenisti. Mutta sen lapset voikin laittaa samaan kärryyn päällekkäin nukkumaan. Tai kaappiin, jos ei enää huvita.)



5.8.2015

Äidinvaisto - askelen lääkärin edellä



Tuosta viimeksi mainitsemastani päivystysreissusta tuli postitse epikriisi:

"- - - Äidin mielestä ollut limaisempi, perheessä flunssaa. - - - Terveen oloinen tyttö - - - ei limarohinaa. Nenäkin auki. Korvat terveet. - - - Ääntelee terveen lapsen oloisesti - - - Ei sairauden merkkejä."

Seuraavana iltana limaisuus taas yltyi ja nousi kuume. Lähdin siis uudestaan päivystykseen. Toisessa korvassa selvä tulehdus ja toisessa alkava. Jäätiin yöksi, tutkittavaksi (ei ollut RS-virus!), seurattavaksi ja lääkittäväksi. Enpä ole ennen ollutkaan, eikä toivottavasti toistekaan tarvitse.

En tarkoita otsikolla ja koko asian mainitsemisella, ettäkö ensimmäinen lääkäri olisi ollut väärässä tai huolimaton (vaikka toki mua ärsytti, että arvelen sen pitäneen mua vain vauhkona), vaan sitä, että ihmeesti se äidinvaisto toimii. Näkee, että lapsi ei ole nyt oma itsensä, vaan kipeä. Jo ennen, kuin lääkärille asti on mitään merkkejä nähtävissä.

Mutta kyllä vain riipaisi sydäntä tuo korvatulehduksen toteaminen. Pakkoko näin pienenä on vielä aloittaa antibioottihommia...

Nyt vauva voi ihan hyvin, vaikka limainen on edelleenkin (muidenkin, kuin äidin mielestä, heh). Ollaan kotona ja lääkitään kipua supoilla ja tulehdusta antibiooteilla. Limaisuuteen auttaa Physiomer Baby. Nenäsuihke, joka sisältää vain "steriiliä ja isotonista merivettä". Mielestäni helpompi käyttää, kuin keittosuolatippoja ja vaikutustakin pidän parempana. Suosittelen! (Vauva ei ehkä itse suosittelisi. Kuten ei muitakaan lääkinnällisiä ja tutkimuksellisia toimenpiteitä. Tosin kiljuminen on nenäsuihkeen suhteen hetkellistä ja johtuu varmaankin hassusta tunteesta, säikähdyksestä ja pään paikallaan pitämisestä.)




(Ja siis oonhan mä nyt vähän sellainen vauhko, millaisena arvelin ekan lääkärin mua pitäneen. Nytkin pelkään, että saatiinko kuitenkin se RS-virus sieltä odotushuoneesta, jossa huolettoman epähygienisesti hengailtiin. Kuulin myöhemmin, että jollakin oli juuri todettu.)


3.8.2015

Maailman stressaavin nuha



Isommat lapset on molemmat sairastaneet kesän aikana kaksi kolmen päivän kuumetta, (tekee muuten yhteensä melkein 2 viikkoa..) joista jälkimmäisillä kerroilla kummallekin tuli tuju korvatulehdus.

Kaikki lohduttelivat, että ei pieneen tartu. No, tarttui näköjään. Lima kurkussa saa yskimään ja kakomaan niin, että säikähdyksissäni halusin käydä jo päivystyksessäkin. Sinne päästyämme kaikki oli kuitenkin ihan kunnossa eikä neiti antanut limayskästään edes pientä näytettä. Kotona on kyllä sittemmin jatkanut entistä räkäisempänä...

Vauva- ja raskausaikana oon ollut ihan erityisen (=liiankin) herkillä noiden isompienkin lasten sairastaessa, mutta nyt on stressitaso taas ihan jotain ennenkuulumatonta. Vaikka niinhän sen kai pitää ollakin. Toivottavasti osaan lukea tämän vielä niin vaikeaselkoisen vauvan viestit oikein. Liikaa hätääntymättä, mutta kuitenkin riittävän herkästi reagoiden.

Ainakin istumme sylikkäin siihen asti, että alkaa hellittää, oli sitten kyse tunneista tai päivistä.