30.10.2019

Vuoden päästä tähän aikaan?






Ohoh, blogi jää koko ajan pidemmiksi ajoiksi ilman huomiota. Sama tilanne on kyllä kaiken somen kanssa, siis siltä osin, että mitä itse kanaviini päivitän. Seuraan kyllä muiden touhuja, mutta oma arki jää jakamatta.

Töissä on mennyt kaksi viikkoa ihan ihanan hyvin. Olen nauttinut, olen saanut ohjat hyvään otteeseen, löytänyt kuin taikaiskuina toimivia keinoja, rentoutunut itsekin ja saanut luokan rentoutumaan. Olen saanut OPETTAA, kurinpidon jäädessä koko ajan entistä pienempään rooliin. Ja olen kuulkaa nauttinut siitä OPETTAMISESTA.

Samalla olen tajunnut, että monestakin syystä johtuen ensi vuonna on luvassa muutoksen vuosi. Ensinnäkin nykyinen kouluni lopettaa toimintansa ja jo se takaa muutoksen. Samalla, kun se tuntuu kaukaiselta ajatukselta, on tuleva muutos kuitenkin jo koko ajan jollain tavalla arjessa läsnä. Kaipaan jo valmiiksi luokkaani. Toisaalta iloisesti kutkuttaa (ehkä harhainen) ajatus mahdollisuuksia pursuavasta maailmasta. Voisin ensi syksynä tehdä vaikkapa seuraavia asioita, ja näiden välillä on varmasti aloitettava jonkinlainen pohdinta jo tässä vaiheessa:

1) Voisin hakea töitä ympäri maakuntaa. Kokeilla uusia tuulia. Kotikaupunkini työllisyystilanne tulee kiristymään koulujen vähentymisen myötä ja meille määräaikaisille tuskin löytyy varmuudella töitä. Jos haluan pelata taloudellisesti varman päälle, on avoimia paikkoja alettava katsella heti hiihtoloman aikoihin.

2) Voisin rohkeasti luottaa siihen, että kevään ja elokuun välillä tulee tapahtumaan yllättäviä muutoksia kaupungin opettajakunnassa, ja muihin hommiin sitoutumattomana voisinkin äkkiä hypätä siihen elokuussa liikkeelle lähtevään junaan muiden pätevien hakijoiden suunnattua jo toisaalle hommiin.

3) Jättäydyn suosiolla "sijaislistoille". Tekisinkin ensi vuonna rennosti sijaisuuksia sieltä täältä, pitäisin kalenterin väljänä, välttäisin wilma-tunnukset, arvioinnit, asiakirjojen laadinnan ja muun, kunhan vain sijaistaisin. Ei yhtään hullumpi, vaan suorastaan leppoisahko ajatus.

4) Tekisin kunnon irtioton ja opiskelisin jonkin kaksoispätevyyden ja nostaisin sen myötä palkkaluokkaani. (Ja kituuttaisin siis vähintään vuoden palkatta opiskellen...?) Vinkkejä tämän idean käytännön toteuttamiseen perhe-elämän ohessa, ainevalintaan ja opiskelupaikkaan?

5) Tekisin jotain Ihan Muuta. Mitä? Opiskelisin ihan muuta alaa? Mitä? Ja miksi? Tekisin jonkin muun alan töitä? Mitä?

En tiedä, onko toiveajattelua, realistista ajattelua vai kauhuskenaario, että luultavasti kohta 2 toteutuu, ja vuoden päästä naureskelen tutun arviointikeskustelurumban ja loppuunpalamisen lomasta näille lennokkaille ajatuksilleni. Mutta jotenkin raikasta on jo näillä ajatuksilla leikittelykin. Ehdota sinäkin, mitä voisin tehdä tulevana elokuuna!








16.10.2019

Syyslomasukkia ja pöksyjen jatkoaika




Meidän syysloma on ollut kevyt. Pieniä pyrähtelyjä, enimmäkseen kotoilua. Itse oon käyttänyt aikaani käsitöihin. Tein tytöille toiveidensa mukaiset villasukat. Omat on vielä kesken, kun teen mustia polvisukkia ja ovat siis maailman tylsimmät tehdä.



Pienin valitsi kirjavan langan lempiväreissään. Sukassa näyttävät kyllä tyhmältä. Olisin halunnut pinkit pitsit reunaan, mutta hänen mielestä ne olisi olleet tyhmät kakkapökäleet, joten jätin sitten pois. Hänellä kun on muutenkin rajujen vaaterajoitteiden elämänvaihe meneillään.



Keskisiskon piirtämistä sukkavaihtoehdoista päädyin hauskaan sadepilvi-ideaan. Lapsi kyllä sanoi, että voitais pyytää Muoria tekemään, kun se on, ei millään pahalla, vähän parempi tekemään.  Kieltämättä pitkät juoksutukset ei tulleet ollenkaan nätisti, mutta en jaksa olla sellaisista huolissani. Kyllä nuo silti käyttöön kelpaavat.



Käyttöön kelpaavat jälleen myös Noshin housut, joihin oli mystisesti ilmestynyt reikiä pitkin oikeaa lahjetta. Askartelin päälle kukkasia ja voi että, kun tulikin nätit!

Ja nyt takaisin mustien polvisukkien pariin...





2.10.2019

Identiteettikriisi, askel eteen päin.



Voihan taas identiteettikriisi!

Millainen ope minä olen?

Millainen äiti minä olen?

Millainen vaimo minä olen?

Millainen ihminen minä olen?



Viimeviikolla kaahasin liikenteessä parin auton ohi kiukuspäissäni, kun olivat liian hitaita. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin, että "Väistäkää nyt, nyssyt, minä olen varmastikin teitä vanhempi, viisaampi ja oikeammassa." Ymmärsin toki, että tuo äkäinen ja oikeuttava ajatukseni johtui ehkä nälästä, kiireestä tai ärsytyksestä. Mutta vähän alkoi naurattaa. Että nytkö oikeasti olen valmis ajattelemaan, että minullakin on oikeuksia ja minäkin voin seistä omien ratkaisujeni (kuten ohi kaahaamisen) takana jämäkästi. Ja etteivät kaikki muut kuskit liikenteessä ole automaattisesti minua tärkeämpiä tai parempia. Pikku juttu, mutta itselleni taas uusi oivallus. Ettei ole varmastikaan väärin ajatella, että kyllä minäkin osaan ja tiedän ja pystyn.

Mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia sanoa töissä tai elämässä, että "En osaa, olen tuossa huono, joku muu on varmasti mua parempi jne". Mutta siinä on ollut haastetta, että osaisin sanoa, että "Tiedän, mitä teen, osaan hommani, tässä olen hyvä ja tuossa olen oikeassa". Ei toki  kotona ole ollut sekään vaikeaa, sen tässä heti alleviivaan vielä erikseen, ennen kuin ruokakuntani jäsenet (lapsuudenaikaiset, tai nykyiset) ehtivät kuittailemaan.

Näitä pohdin. Uskon, että vähän saatan taas aikuistua. Ehkä tämä on ammatillinen identiteettikriisi tällä kertaa lähinnä. Onko mitään vähemmän negatiivista sanaa, kuin "kriisi"? Uskon vahvasti, että tällainen "kriisi" on tärkeän askelen ottamista kohti seuraavaa päivitettyä versiota itsestäni. Positiivinen kriisi.