Eilen oli taas Käytä hääpukuasi -päivä. Illan pimettyä ja talon hiljennyttyä vasta sen muistin, vaikka lasten kanssahan testailu olisi ollut hauskempaa. Testasin kuitenkin. Sain vetskarin kiinni, mutta henkeä en oikein saanut.
Oon miettinyt aikaisemminkin, että millaistakohan olisi viettää häitä tässä vaiheessa elämää. Kun elämä on valmiimpi. Me mentiin naimisiin ihan yhteisen elämän kynnyksellä, alkumetreillä. Nuorina ja lapsellisina. Hyvä niin, niin olin toivonutkin aina. Kuitenkin nyt, kun takana on yhteisiä vuosia ja yhteisiä kokemuksia (sekä ihania, että raskaita), tuntuu välillä siltä, että olisi paikallaan juhlistaa selviytymistä ja saavutettuja asioita sekä puolikkaan, että lähipiirin kanssa. Pukeutua häpeilemättä ykkösiin ja pysähtyä vaalimaan rakkautta. Miten erilainen olisikaan hääpäivän tunnelma, jos sitä vietettäisiin nyt, eikä kymmenen vuotta sitten!
Eikä sillä, en tietenkään tekisi mitään toisin, jos voisin, kunhan mietin. Muistan, että pidimme hääpäiväämme elämämme parhaana päivänä. Se muisto on kuitenkin haalistunut lasten syntymien rinnalla: kyllä meille on hääpäivän jälkeen koittanut ainakin kolme ikimuistoisempaa päivää. Jos hääpäivä olisi vasta lasten syntymien ja muun yhdessä koetun jälkeen, se varmaan kokoaisi kaikki muistot ihanaksi ryppääksi ja ilo läikkyisi juhliessa yli niin kuin silloin ensimetrilläkin.
Jos Suomessa olisi tavallisempaa pitää juhlia vihkivalojen uusinnan merkeissä, yllyttäisin mr Piin sellaiseen. Tai ehkä en oikeasti, ei kuulosta luontevalta. Mutta leikin silti ajatuksella vähän. Sillä kerralla uskaltaisin tehdä juhlien ja yksityiskohtien suhteen joitain asioita rohkeammin. Aikuisemmin. Sillä kerralla osaisin ylistää ja kiittää miestäni ihan erilaisista asioista, kuin 10 vuotta sitten. Sillä kerralla tietäisin, enkä vain arvelisi, että ollaan hyvä ja toimiva tiimi. Että ollaan näppärä ja saumattomasti toimiva pari esimerkiksi silloin, kun pitää nopeasti saada sänky ja lapsi puhtaaksi öisestä yllätysoksennuksesta. Niissä uusintajuhlissa voisin varmaan kinua sen timanttisormuksen, mitä nuorena en vaatimattomuuksissani missään tapauksessa halunnut. Sillä kerralla laitettaisiin vähän aikaisempaa överimmäksi (enkä todellakaan tarkoita, että oikeissa häissä toivoisin olleen överimpää). Olisi vähän enemmän tylliä, hörselöä, meikkiä ja bilettä. No, tämmöinen ei ole tapana täällä, joten ehkä siirryn pohtimaan tätä vain mielikuvituksessani. Siellä, minne kerään kokoelmaa näkemistäni upeista hääpuvuista, joita hömppäkanavat mun suosikkiohjelmissa jatkuvasti esittelevät.
Mistä tuli mieleeni
aikojen takainen hääpukupostaus. Mikäli et sitä vielä ole lukenut ja sinne omia hääpukukokemuksiasi kommentoinut, niin tee se nyt. Eikö?! Mä joskus haaveilen leikilläni hääpukuliikkeen perustamisesta. Olisi ihana hypistellä ja ihastella ja pukea morsiamia. Kuka ryhtyis mun kanssa?
Ja koska olen rönsyilevällä tuulella tänäänkin, niin lisätäänpäs yksi PS tänne loppuun: Näytin Pikkiriikkiselle eilisiä hääpukusovittelukuvia. Hän totesi huokaillen, että haluaa sitten isona käyttää mun hääpukua omissa häissään. Oho. No, säilytän sitä ehkä vielä tovin (tai ikuisuuden), vaikken uskokaan, etteikö mieli siitä muuttuisi...