25.4.2019

Pitsitoppeja kesäksi






Aina yhtä hassua, kun ensimmäistä kertaa keväässä tarkenee ulkona hepeneissä. Tänä vuonna olin osannut ennakoida. Tai toivoa, ehkä se oli paremminkin sitä. Mutta ajoissa olin sikäli, että haaveissa ollut pitsitoppi alkoi muotoutua jo monta viikkoa sitten. Valmiin, hyvän ohjeen etsimisen sijaan käytän aina mieluummin aikani siihen, että teen työn omasta päästä ja siitä syystä useimmiten moneen kertaan. Heh. Ensin virkkasin beigen testiversion mallia varten. Monen mutkan jälkeen siitä tuli ihan ookoo, ja hankin käsiini valkoista, sillä valkoinen toppi mulla alun alkaen olikin haaveissa.



No, lanka olikin ratkaisevasti paksumpaa ja lopputuloksesta tuli tönkkö. Toppi kyllä näyttää näissä parissa kuvassa ihan kivalta, mutta jotain kertoo se, että yhdessäkään kuvassa ei ollut sekä toppi, että naama hyvin. (Ja kriteerit eivät olleet kummoiset, huomaatte kyllä näistä julkaissuista kuvista.) Mutta toppi siis ei istunut päälle luontevasti. Jatkoin testailua tekemällä lasten kokoisia versioita, ja päädyin yhdistelemään neulomista ja virkkausta. Näin syntyi kaksi pientä toppia. Toinen liian iso omille lapsilleni ja toinen liian pieni kummallekin. Mutta idea oli hyvä, ja niinpä purin tuon päälläni olleen valkoisen virkatun topin pääntielle asti, ja neuloin uudelleen. Nyt se on hyvä. Tylsin näistä kolmesta, mutta sellainen, minkä halusinkin. Hyvähyvä.










21.4.2019

Pääsiäinen eristyksissä ja muuttolintuja






Meidän pääsiäinen on mennyt toistaiseksi aika tylsästi. Erään mahatauti on vienyt energiaa rajusti muiltakin, kuin vain sitä sairastaneelta. Vähän hämmentää, että tauti ei ole tarttunut muihin ja että se kestää niin kauan. Yritän olla maalaamatta muuta, kuin helpotuksen huokauksen, jos vain yhdellä potilaalla selvitään. Ensi viikkoon ei oikein mahtuisi tautia...

Oon itse ollut väsynyt. Toisaalta oon nauttinut totaalisesta tekemättömyydestä ja siististä, valoisasta kodista. Toisaalta tuntenut huonoa omaatuntoa pelkästä laiskottelusta ja siitä, etten oo jaksanut nauttia ulkona kesän tunnusta. Ajatukset on kulkeneet muutenkin aika jyrkkien mutkien kautta pari päivää. Isän peräkärry on meillä lainassa ja tuijotan sitä ikkunasta vähän väliä. Olisin voinut lähettää sen metsässä kuvaamani äänivideon isälle. En halua googlata linnunääniä. Haluan kysyä isältä. Sen tiedon lisäksi, että google vahvistaa tutun kevätlaulun mustarastaan ääneksi, olisin kaivannut kokemuksen yhteisen intressin jakamisesta. Se isälle lähetetty videoviesti olisi kertonut, että "Tulit mieleeni tästä hetkestä, haluan jakaa tämän sun kanssa. Haluan sun olevan ylpeä musta (vaikken heti varmuudella tunnistanutkaan tätä klassikkolaulua) ja iloinen siitä, että lapsena lahjaksi antamasi lintukirja elää mussa yhä. Kiittää siitä, että huomaan luonnossa jotain samaa, mitä sinäkin olisit huomannut. Ollaan vähän samanlaisia, ja musta se on kivaa."

Sitä ne viestit on ennenkin tarkoittaneet, vaikka ne on olleet muodossa "Voisko tää olla suopöllö? -Ei, taitaa olla lehtopöllö."

Äh... No, suren nyt vähän, ja sitten taas jatkuu. Kevät on ihana ja tervetullut. Odotan tosi vilkasta lintukevättä takapihalle. Keittiön pöydällä pesintä on jo alkanut:


Pääsiäislinnunpoikaset ovat kuoriutuneet!






18.4.2019

Loppukirin lähtöviivalla




En tiedä, ovatko oppilaat löytäneet jo blogiini, mutta instaan ovat. Yritän ajatella, että se ei haittaa. Että olen mielelläni itsenilainen roolimalli myös somessa. Avoin. Mutta stressaahan se nyt vähän. Ehkä valjastan blogia taas viimeaikaista enemmän niihin pienempiinkin ajatuksiin, joita nyt oon tavannut jakaa useammin instagramissa. Ehkä ja ehkä. Tiedäpä tuota.

Töissä alkaa stressijakso. Pari pakollista urakkaa pitää vetää sinnillä, mutta loput meinaan jättää sitten ihan vaan tekemättä. Ei ehkä jokainen opsinosanen tuu täytettyä, mutta jospa saataisiin pari juttua opsin ulkopuolelta, sieltä elämänkoulun kurssitarjottimen puolelta käytyä hyväksytysti läpi. Mä niin tykkään mun oppilaista, niin raskas kun porukkana välillä ovatkin. Haluan niille parhaat eväät ja kantavat siivet tulevaisuuksiinsa.

Pääsiäisestä tulikin nyt saikkuloma, lapset tuli kipeiksi. Sukuloinneista luopuminen surettaa, varsinkin sen uusimman sukulaisen nuuhkuttamatta jääminen. Yritän nuuhkutella lämpenevää kevättä. Sitten edes. Ihanaa sekin, mutta jokavuotinen ihme. Sisarusten vauvat on pieniä vain hetken...



10.4.2019

AkuLux akustiikka-valoteos keittiöön






Pienen blogihiljaisuuden jälkeen on vuorossa keittiöömme putkahtanut akustiikka-valo-design teos, joka saa mut ihastelusta kiemuralle! Siksi miljoona kuvaa, tässä näin, olkaa hyvät:


Serkkuni Mikon yritys AkuLux etsi taannoin Facebookissa kohteita erilaisille akustiikka- ja valoteoksille. Keittiömme on ollut sekä akustisesti, valaistuksellisesti ja sisustuksellisesti puutteellinen ja epätoimiva, joten inspiroiduin tämäntyyppisestä ideasta saman tien. Inspiraatio levisi vähän laajemmaksikin ja saimme vihdoin sen pitkään puhutun pintaremontin olohuone-keittiöakselillekin tehtyä. Eli auringonhaalistama persikkainen tapetti lähti ja tilalle tulvahti valkoinen, muitakin (osin epämieluisia) keittiön värejä kirkastava maali. Valkoinen seinäpinta antoi samalla mahdollisuuden uudenlaiseen väreillä leikkimiseen.

Monien suunnitteluvaiheiden jälkeen tällainen upea moni-ilmeinen akustiikka-valotaideteos koristaa keittiömme seinää! Tykätään! Keittiöön tuli heti aimoannos valoa, väriä, designia, hauskuutta ja katseenvangitsijaa. Teoksella ei suuressa, kolkossa viistokattoisessa keittiössämme ole täysin akustiikkaongelmaa ratkaisevaa vaikutusta, mutta ei siitä tietenkään haittaakaan ole.

 


Valitsin värit loputtoman pyörittelyn jälkeen Uhanan Pisara-korviksista, joiden väreistä oon aina jaksanut ilahtua ja jotka aina jotenkin koen omikseni. Jokainen levy on toiselta puolelta harmaa ja toiselta värillinen, ja kevyet turvelevyt on magneettikiinnityksen takia helposti käännettävissä ihan parissa sekunnissa. Turvepinta on ihanan elävä karvoineen ja epäkohtineen. Hyvä alusta valoille ja varjoille. Jokaisen levyn alla on kehys, jossa kulkee valonauha. Valitsimme lasten(kin) mieliksi värillisen vaihtoehdon, ja kovalla käytöllä on kaukosäädin varsinkin iltaisin ollut. Stroboja testaillessa osaavat jo sanoa, että "äiti, laita silmät kiinni".







Olisi tehnyt mieli kuvata tätä koko päivä, vaihdella levyjen ja valojen värejä, muuta sisustusta ja kuvakulmia. Vaihtoehdot ovat loputtomia ja inspiroidun tästä helposta muunneltavuudesta. Itseni sisustajana tuntien luulen, että alkuun vaihtelen lookkeja paljon, ja sitten jämähdän johonkin lemppariin pitkäksi aikaa. Keskisisko kiinnittelee teoksen kulmiin magneettikirjaimia ja itse olen laittanut välillä jotain kivaa ja nättiä nuppineulalla levyyn kiinni. Pieniä kukkia tai kortteja. En ole osannut vielä päättää, tykkäänkö eniten värikkäistä vai harmaista puolista, ja valkoisesta valosta vai lookista ilman valoja. Tykkään nimittäin kaikista näistä ihan tosi paljon ja lempparilook vaihtelee päivänkin aikana. Positiivista on, että yleensä ehdottomalta lempparilta tuntuu juuri se, minkä milloinkin näkee. Lookkien vaihtelu siis ei johdu siitä, että kyllästyisi vuorossa olevaan lookkiin, vaan siitä, että haluaa kiireellä iloita kaikista puolista. Värivaloista en väitä hirveästi tykkääväni, enkä häpeä sitä tässä myöntää. Tykkään kuitenkin siitä, miten paljon lapset niistä tykkäävät.

Oli hienoa olla mukana suunnitteluprojektissa alusta alkaen ja saada lopulta nähdä, kuinka lopputulos oli juuri niin siisti ja kätevä, kuin oli parhaimmillaan varovasti toivonutkin!