Opettajan kesä - onko lupa nauttia?

Mikä kesä! Ihanaa! Näillä säillä on ollut huippua lötkötellä lomassa.

Tosin opettajien kesistä vitsaillaan ja vinoillaan niin paljon, että sitä väistämättäkin alkaa tuntea välillä huonoa omaatuntoa lomalaisuudestaan ja toisaalta painetta siitä, että osaako ja ehtiikö sitä kuitenkaan nauttia riittävästi ja palautua. Itse olen pyrkinyt tietoisesti ajattelemaan - niin kuin instassakin totesin ja varmaan täälläkin olen joskus sanonut, että kaikille mahdollisista vaihtoehdoista olen ihan itse ammattini valinnut. Ja koulutuksen ja työpaikan hankkimalla sen (lomineen päivineen) myös ansainnut. Jos joskus kadehtisin vaikkapa toisten palkkakuitteja, voisin samalla logiikalla ajatella, että itse olen valinnut. Eikä sillä, kyllä opettajien kesistä saa vitsailla, ja kestän sen kyllä. Vitsailen itsekin, koska onhan se nyt ihan huvittavan ihanaa.

Tänä kesänä olen päässyt yllättävän nopeasti kesämoodiin. Oikeastaan ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Joinain vuosina olen vielä juhannusviikon torstaina noussut neljältä aamuyöllä kirjoittamaan ylös tukiopetusideoita. Ja toisaalta alkanut heti heinäkuussa stressata töiden alkua. Käynyt toisin sanoen kireillä ylikierroksilla. Nytkin huomaan, että ajatukset välillä karkaavaat syksyyn, mutta tietoisesti työnnän ne pois, ja päätän luottaa itseeni. Luottaa siihen, että keksin nämä mieleen pyrkivät "huippuideat" kyllä uudelleen sitten, kun on oikeasti aika miettiä niitä.

Välillä pohdin myös sitä, miten pitkään on ok olla tekemättä mitään. Huomaan tarkkailevani toisia. Niitä, jotka käyttävät luppoaikansa voikukkien kitkemiseen ja nurkkien pölyttöminä pitämiseen. Olen opetellut ajattelemaan, että on oma valintani, onko nurkissa pölyä tai nurmikolla voikukkia. Ettei ole väärin istua 1½ tuntia aamulla korituolissa hymyilemässä kahvikuppi kädessä takapihan lintukonsertille. Aika harva asia on pakollinen. Ja pakollisuuden määrittelen lopulta monessa kohtaa minä itse. Ja sen, milloin ne pakolliset sitten teen: hampaat irvessä silloin, kun pitää, vai ehkä sitten huomenna.

Elämä on valintoja. Ja on turhaa miettiä, kelpaavatko valintani muille. Valitsen itseäni varten (ja kyllä, totta kai muita taloudessani asuvia varten, mutta sepä sitten riittääkin).

Ja laiskotteluun luvan antamisen jälkeen esittelen teille kompensaatioksi pihapiirini hyötykasvit, jotka minusta riippumatta ja suuria ponnisteluja vaatimatta kasvattavat satoa syksyyn:

Valkoinen tai punainen herukka, mistä näistä tietää?

Raparperi

No se toinen, punainen tai valkoinen herukka.

Mansikka

Tämä on musta!

Perunamaa

Herne, en kyllä tiedä, tuleeko näistä satoa, ja jos, niin miten.

Salaattikin aloitti vihdoin kasvuspurtin.

Paprika, taitaa jäädä vain koristeeksi.

Omenan kukkien alta pullistuu hedelmän alkuja.

Samoin kirsikankukista.

Tomaatti näyttäisi tekevän hyvän sadon myös. Kyllä meidän kelpaa!

Pensasmustikka jäi kuvaamatta, samoin tyrni. Mutta kyllä on kuulkaa opelle nautittavaa, kesäloman lisäksi, pitkälle syksyyn!

Kesäkesäkesä ja kevyet fiilikset

Olen saanut ilokseni purkaa tuntojani niin monen kanavan kautta (kiitos Sontsikat, Ihanat naiset, Apinat, Lankakerho ja muut kurnutukseni kuuntelijat), että blogi jää helposti hiljaiseksi. Haluan kuitenkin tännekin päivittää kesäloman alun fiilikset:

Viimeiset koulupäivät olivat paljon leppoisampi, kuin muutamat niitä ennen. Saatiin hyvä fiilis, otettiin ryhmäkuvia, leikittiin ja hitusen verran haikisteltiinkin. Kesäloman alkaessa olin jo aika lomaoloissa, vaikka olin varautunut aallonpohjaan. Oli myös vahva tuntu, että näen työkaverit syksyllä. Että se on "näkemiin" kaikille, ja että kuulun tiivisti porukkaan jatkossakin.

Viimeisten kolmen päivän aikana on ollut hakurumba haastatteluineen ja henkisine ylikierroksineen. Koska olin ollut niin orientoitunut jatkamaan omassa tutussa työyhteisössä, tuli pölähdyttävänä yllätyksenä valinta eri kouluun. Se on ihana koulu, joskin vähän kauempana meiltä. Nyt, kun luovuin ajatuksesta tuossa tutussa yhteisössä jatkamisesta, oon oikeastaan tosi tosi tyytyväinen! Tuleva vuosi tuntuu ajatuksena Raikkaalta Tuulahdukselta! Työ upouudessa jättikoulussa olisi ollut Työläs Urakka, joskin toki kiehtova. Mutta varmasti just hyvä näin. Pitää vain pitää huoli, että kun en enää saa kutsua tiettyjä ihmisiä "työkaveriksi", niin opin ylläpitämään ihan perinteistäkin ystävyyttä.

Ja niin, se itseni palkitseminen tämän kevään jäljiltä: Hankin oppilailta saadulla lahjakortilla kaksi kirsikkapuuta. Vaateihanuuksista en osannut kuitenkaan valita mitään. Ehkä vielä kesän aikana joku asia tai tavara tuntuu "siltä oikealta" ylellisyydeltä, jonka voin oikeuttaa tällä palkitsemisajatuksella. Eikö niin?

Mutta ihanaa, kesä! Nautin istua takapihalla kukkien ja pikkulintujen keskellä! Kanat on söpöjä ja tänään on jokainen viidestä muninut munan! Oho, luulin, että vain kolmesta isosta olisi munimaan! Metsässä piipittelee hippiäinen, siihen haluaisin tutustua lähemmin. Kesä. Kesäkesäkesä. Ja syksykään ei stressaa, ihanaa, kevyttä!