13.3.2016

Lahjaidea sille, jolle on vaikea keksiä mitään.





Meidän lapset ovat onnekkaita: heillä on kolme isoisovanhempaa!

Yhden isoisovanhemman synttäreitä juhlittiin tänä viikonloppuna. Ja koska tämä sankari ei toivo tai koe tarvitsevansa mitään, päätettiin siskon kanssa tehdä hänelle pakkaseen välipaloja. Sisko teki saaristolaisleipää ja pakkasi pikkupusseihin. Minä tein kuivakakkua ja pakkasin samoin päiväkahveja varten kaksittain pakkasesta otettavaksi.

Olisin voinut koristella nätimminkin, jos olisi ollut enemmän aikaa. Homma jäi tietenkin edelliseen iltaan ja pussin pohjia ryhdittämään askarreltujen pienien viestien tekemiseen oli ehkä vartti aikaa. Ei se mitään. Ideana tämä oli kuitenkin mielestäni hauska, joten halusin sen jakaa. Jokaisella on joku, joka toivoo synttärilahjaksi "emmämitään", tai joku, joka voisi muuten vain ilahtua pakastimessa odottavista herkuista. (Minäkin olen sellainen.)

Piirsin ideani tähän postauksen kuvitukseksi, sillä todellisuus oli niin kauhean arkinen siihen visiooni verrattuna. Minigrip-pussiin pakatut kakut näyttivät kuvattuina vähän raasuilta. Askartelemistamme viesteistä näytän tässä muutaman. Tehtiin yhdessä lasten kanssa. Ja liimasi mr Piikin kuvansa yhden kakkuparin mukaan päiväkahviseuraksi Mummille.







10 kommenttia:

  1. Ihana idea! Täytyy laittaa itselle muistiin

    VastaaPoista
  2. Mahtava idea! Pitää muistaa tämä kun tulee näitä "en mitään" toivovia eteen :) ;) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos sait korvan taakse tämän! :) Kivaa viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  3. Ihana idea! Voisin ottaa pari palasta kakkua, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, söin jo ne, jotka jäivät kotiin (=rumimmat). Mutta kävisikö muffinsi? Nyt olisi muutama sellainen tarjolla. ;D

      Poista
    2. No nekin käyvät :)

      Poista
  4. Hauska ja järkevä lahjaidea, jatkoon! :) Kakku näyttää niin hyvältä, että pakko kysyä saisiko reseptin?

    VastaaPoista