11.7.2016
Roihu- ja Riehujännitys
Reilun viikon päästä suuntaamme partioleirille 10 päiväksi. Tähän asti oon ollut pelkästään intofiiliksissä ja riemuissani, mutta nyt alkaa hiljalleen jännittää epämukavallakin tasolla. Että osaanko ottaa kaiken tarpeellisen huomioon ja mukaan. Ja ennen kaikkea jännittää, että pysyvätkö kaikki terveinä sinne asti ja siellä. Siihen kun ei oikein voi vaikuttaa, melkein kaikkeen muuhun kyllä. Tai no säät. Tiedätte kyllä sanomattakin, mitä ajattelen ja toivon sen suhteen.
Mä kirjoitin tähän ensin pitkän listan asioista, joita OLEN jo miettinyt ja valmistellut. Mutta ette kuitenkaan jaksaisi lukea. Muistuttakaas mulle, mitä pitäis vielä hoksata. Tai arvelkaa ääneen, oisko tollainen virkattu ruokailuvälinepussi kätevä vai epäkätevä. Jos joku keksii muistuttaa jostain sellaisesta merkittävästä pointista, jota en ollut vielä ajatellut, lupaan lähettää postikortin sille leiriltä!
Ja Roihulle tulijat, huutakaa kommenttiboksissa HEP! Riehulle tulijoiden toivon huutavan nyt leirihuudon samassa lokerossa. Se pitäisi jo osata, kotiläksy! (En kyllä tiedä, että lukijoissa olisi Riehu-väkeä, mutta kysyinpä silti.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itte oon tykänny kankaisesta ruokailuvälinepussista koska se toimii myös astiapyyhkeenä. Toki edellisellä leirillä jolla olin sillä ei juuri ollu merkitystä kun satoi tauotta. Sitä en toivo teille.
VastaaPoista-r
Pakkaa makuupussiin (ainakin omaan) taskulamppu jossa on kaulanauha. Helpottaa huomattavasti yöllä.
PoistaTotta muuten, täytyypä testata, onko virkatulla kassilla minkäänlaisia kuivaavia ominaisuuksia. Tuo kyllä on sellaista kierrätysekopuuvillaa, eli voisi ehkä toimiakin kuivaamisessa. Tosin kosteus saattaa pysyä tuossa kauemmin, kuin kankaassa? Täytyypä puntaroida vielä, kun pusseja ei kaikille oo vielä hommattu.
PoistaTaskulamppuvinkki on myös hyvä, yöt kun taitavat jo osin olla pimeitä, tai ainakin hämäriä. Ja mun intuitio sanoo, että joudun joitain kertoja öiden aikana heräilemään... ;D Ja niinpä, toivotaan, ettei sada tauotta. Se ois kamalaa. :/