7.7.2016

Vinkkejä vauvan mukitreeneihin



Miuku on hämmästyttänyt useampiakin vieraitamme hienolla taidollaan juoda jo alle 1-vuotiaana itse mukista. Parilla hyväksi kokemallamme vinkillä pienikin oppii tuon taidon äkkiä:

1. Kaada mukiin vain sen verran juotavaa, minkä olet valmis siivoamaan pöydältä tai paidalta. Eli ihan pari milliä pohjalle kerrallaan.

2. Anna kylpyleluksi muki. Ammeessa on hyvä treenata sotkematta. Voit sitten itse päättää, täytätkö mukia aina puhtaalla vedellä vai annatko litkiä kylpyvettä... En paljasta, kuinka meillä on tehty.

Meidän Miuku ei oikein oo tykännyt nokkamukista, varsinkaan niistä, joista pitää imeä. Toki niitäkin käytetään, mutta tuntuu, että niistä se juo vain pienet kulaukset ja kyllästyy. Tavallisesta mukista jaksaa innostuksissaan juoda jopa riittävän määrän nestettä per päivä.







Toinen outo juttu, mikä tämän lapsen ruokailutavoissa osoittautunut tavallista tapaa toimivammaksi: emme käytä ruokalappuja. Niiden kanssa menee neidillä pasmat sekaisin ja lappua repiessään sotkee itsensä kokonaan. Nyt, kun olisi ajankohtaista aloittaa lusikkatreenejä, pitäisi kyllä saada ruokalaputkin kuvioon. Oisko kellään vaihtarina antaa hyviä vinkkejä lusikkatreeneihin ja ruokalapun sietämiseen?



8 kommenttia:

  1. Toisilla on niitä ruokalapputakkeja. Niinku tuulitakki, mutta napit takana. Eikä tietenkään huppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähetin mr Piin joskus ostamaan sellaista, mut se osti sitten sellaisen essumallisen, eikä se ollut ollenkaan sama asia. Täytyypä sellainen takkimallinen muuten jostain vielä löytää!

      Poista
  2. Oi kuinka taitava pieni.♥
    Täällä Hugo hermostui ruokalapusta yhdessä vaiheessa, mutta sitkeästi käytettiin ja kiinnitin huomion muualle (kauhee määrä tavaraa pöydällä, mitä tiputteli lattialle). Enää ei ruokalappu ole häirinnyt ja tavaraakaan ei tarvitse pöydillä olla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä taitava, saan luvan kanssa ylpeillä lapsestani, eikö? :)
      Niinhän se varmasti on, että pitäisi vaan sinnikkäästi jaksaa totuttaa ruokalappuun. Varmasti se kerta kerralta häiritsisi vähemmän. :)

      Poista
  3. Mä oon ollut tosi laiska ruokalapun käytössä Ilonan jälkeen, ja ei mulla ole hyviä vinkkiäkään hyvälle vaihtoehdolle. Felix ja Tuomas inhoas ruokalappuja, ja Walterille en edes koittanut. Ne on ollut kaikki tosi sotkuisia ja tulin siihen tulokseen että vaatteet olis likaisia päivän lopuus vaikka käyttäisin lappua vai ei... Ha. Oo, no yks vinkki tulikin mieleen... Nyt kesän aikana voisit lusikkatreenata vaikka puettuna vain vaippaan. Iho on helppo pyyhkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut vähän sama juttu, että helpompi pestä niitä vaatteita, kuin vaatteita JA ruokalappuja. :D Mutta hei, toi nakuruokailu on hyvä idea myös! :D

      Poista
  4. Meillä myös isoveli oppi tosi nopeasti juomaan mukista (tosin vielä reissatessa varmempaa käyttää nokkamukia), mutta ruokalappua se ei ole koskaan suostunut käyttämään. Mahdollisimman paljon syötän ilman paitaa :) Pikkuveli sen sijaan ei ole ollenkaan laittanut pahakseen ruokalapun käyttöä. Tosin vielä tuntuu olevan paita ihan yhtä sotkussa ruokalapun altakin kun hän syö välillä myös sitä lappua...
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompi kuulostaa kyllä ihan samalta, kuin tämä meidän pienin! Pikkuveli kuulostaa ihkulta, ja äkkiseltään niin isolta, ku viimenäkemällä oli ihan vauvapötkylä vielä! <3 :)

      Poista