6.7.2016
Viisi nukkusilmäistä sisarta
Tässä taannoin osui silmiin Ripaus tunnelmaa -blogissa ihanat prinsessanuket. Ja koska iski ihan kauhea näpertelyvimma, ei nuo nuket lakanneet kummittelemasta päässä ennen kuin tein yhden. Toisen. Ja viimein viidennen. Hups. Enempää en tee.
Näitä varten en mitään materiaaleja ostanut, vaan käytin loppuun kankaanpalasia ja langanpätkiä. Vähän kalpeita ovat väriltään, ressukat. Sain autenttisen muhkuraisen mamakehon täyttämällä tytöt erinäisellä ompelujätesilpulla ja vanhoilla trikoovaaterievuilla. On siinä ihmettelemistä, kun jonain päivänä ratkeavat liitoksistaan. Jos kurkkasitte linkkaamani toisen Heidin blogiin, huomaatte varmasti myös eron huolellisuudessa ja käsialassa, mutta mä nyt oon tällainen huithapeli muissakin jutuissa. Tykkään mieluummin saada vauhdilla valmista, kuin viimeisen päälle. Tai no, tykkäisin toki "viimeisen päälle" -lopputuloksesta, mutta kun aina iskee jossain kohtaa kiire ja hoppu ja hällä väliä.
Pikkiriikkisen kanssa saatiin hyvät leikit aikaan. Pitkätukkainen on kuulemma tietenkin Elsa, ja vaaleanpunatukkainen Anna. Kirjavatukkainen on laulaja, koska se tykkää esiintyä, ja kuulemma hän on myös poika, joka tykkää pinkistä. Nimeltään se on "Dii", jonka arvelen kirjoitettavan "Dee". Turkoositukkaiselle annettiin myös joku persoonallinen nimi, mutta veikkaan, ettei toinen leikkijä muista sitä huomenna sen kummemmin, kuin minäkään nyt. Pinkeissä jumppatrikoissa koikkelehti balleriina, joka tänään oli Pikkiriikkisen lemppari. Sillä on kellona mun kulahtanut sormus.
"Kuka äiti sä oot näistä? Mä oon tää tanssija." Hmm... Ehkä mä tänään olisin Dee, en niinkään esiintymisvimman takia, vaan noiden vaatteiden ja erityisesti mylittlepony-tukan takia. Mä aina vauvavuoden jälkeen alan hinkua rockimpaa lookia ja tatuointeja. Miksi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi ihania! <3
VastaaPoistaVoi kiitos! :)
PoistaKokeile nukelle tatuointia :) sen saa ratkottua pois, jos ei miellytäkään. Aivan valtavan ihania nukkeja!
VastaaPoistaKiitos, ja hei, hauska idea! Täytyypä toteuttaa, kunhan saan ensin seuraavan kässäpuuskan toteutettua. ;)
PoistaTosi suloisia! Hauska kyllä kun näitä alkaa tekemään ja suunnittelemaan niin iskee kauhee vimma päälle. Mutta useammalla nukella saa myöskin tosi kivat leikit aikaan;)
VastaaPoistaNo niinpä, tuli koko ajan mieleen uusia ideoita hiuksiin ja muuhun! :D Ja joo, kivat leikit sain aikaan. Tai siis lapsi sai. Eiku... ;)
PoistaAi että kuinka ihania kaikki. :)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista