30.7.2016

"Kerran partioleirillä..." Eli jättimäinen Roihu-pläjäys



Tungen kaiken Roihu-matskun samaan postaukseen. Tulee ennätyspitkä, ja silti pelkään, että palaan jatkossa aina aiheeseen, kuin American Pie -leffassa konsanaan ("Kerran bändileirillä....").

Leirillä kohdattiin muutamia haasteita ja muutamia yllättäviä asioita. Onneksi säät olivat hyvät, joten haasteet pysyivät selätettävinä.


Haasteet:
- Ruokailu. Liian nälkäiset/krantut lapset ja järjetön määrä vihaisia, sokerinhimoisia ampiaisia.
- Henkiset haasteet. Sosiaalisuutta joutui välillä pinnistelemään. Tosin olin tuskin ainoa.
- Päivärytmin muutosten uuvuttamat, välillä hyvinkin tuliset lapset.
- Helle teki kepposen pieniruokaiselle ja -juomaiselle Pikkiriikkiselle ja hetken jo luultiin oksennustaudin iskeneen. Todettiin kuitenkin auringonpistokseksi ja Leirisuoralle näyttävästi läsähtänyt vaaleanpunainen marjapuuro-oksennus jäi onneksi ainoaksi.
- Lasten kanssa leirin loputtomasta ohjelmatarjonnasta oli mahdollista kokea vain murto-osa. Joskin se murto-osakin oli kyllä aika kiva.
- Hermot. Väsyneinä lapset kitisevät ja vikisevät ja väsyneiden aikuisten hermot paukkuvat. 
- Hormonaalisesti haasteellinen viikko. Kröhöm. Mielentiloista ja muista konkreettisemmista haasteista selvittiin kuitenkin olosuhteisiin nähden varsin hyvin.
- Pienen kakkapyllyn peseminen oli vähän haastavaa. Kosteuspyyhkeillä hoidettiin enimmäkseen. Tästä syystä olisin voinut julkaista kyseisen pyllyn kuvan instassa leirihäästägillä "#mäoonliekeissä".

Yllärit:
- Selkä on ollut retkipatjalla nukkumisesta paremmassa kunnossa, kuin kotona!
- Lapset sopeutuivat kuitenkin ihmeen hyvin ruoka-aikojen liukumiseen ja nukkumaanmenoaikojen venymiseen. Pienin varsinkin. Nukkui, kun nukutti, ja odotti ruokaa kiltisti. Ja söi sitten mukisematta, mitä tarjottiin.
- Lapset ymmärsivät ongelmitta reviirin, jolla oli ok mennä vapaasti ja minne taas ei ollut lupaa lähteä.
- Peiliin katsomattomuus ja suttuisuus alkoi ihmeen äkkiä tuntua hyvältä. Myös henkisellä tasolla tuli äkkiä vaihe, ettei miettinyt, miltä näyttää tai kuulostaa esim. kilahtaessaan kiukutteleville lapsille. En tosin laske sitä välttämättä hyväksi asiaksi. Mutta jotain lohdullista oli sen huomaamisessa, että muutkin kilahtelee ulkopuolisen silmin tyhmistä syistä.
- Partiotoiminta ei tuntunutkaan niin vieraalta, kuin olin ajatellut. Oonhan ollut ikäni seurakunnan leiritoiminnassa ja niissä puitteissa joskus metsäretkilläkin. Lisäksi erilaiset festarikokemukset muistuivat suurleirillä vahvoina mieleen. Harkitsinkin jo oman lippukunnan perustamista. "Pinkit Pimut", tms, joiden toiminnassa korostettaisiin sitä, että leirilläkin voi lakata kynsiä, ja tavaroita voi säilyttää rintsikoissa, jollei leggareissa satu olemaan taskuja.
- Nukuttiin teltassa todella hyvin. Lapset alusta alkaen ja me aikuiset muutaman yön totuttelun jälkeen. Loppuleiristä ei edes herätty enää aamuyöllä tulevan bajamajan tyhjennysauton rymistelyihin.
- Siedin hämähäkkejä ja öttiäisiä ihmeen hyvin. Tosin mun telttaan ei kellään yli kaksijalkaisella ollut mitään asiaa. Eikä jalattomillakaan kyllä, joita telttamme ulkopuolella nähtiin luikertelevan. Söpö kengännauha nähtiin itsekin kerran, pujahti telttamme alle pieneen maankoloon. Mutta ei sentään mitään myrkyllistä. Ampiaisia aloin kuitenkin vihata. Sain kaksi osumaa, Miuku yhden ja Pikkiriikkinen peräti kolme. Sikamaiset rontit!
- Haluan sen partiolaulukirjan! Luulin, että siellä olisi lauluina "Meil on metsässä nuotiopiiri" ja "Tää ystävyys ei raukene", mut siellähän on just kaikkia mahtavia! Miten ihmeessä mä unohdin sen siinä vaiheessa ostaa, kun sain käteistä?


Ja vielä yhden kotialbumin verran blogikriteerit täyttäviä silmättömiä kuvia. Näiden kertovuutta ja tarinan kattavuutta en nyt jaksa miettiä. Jokseenkin aikajärjestyksessä kyllä taitavat olla.

Telttatontti löydetty. Ensimmäisenä pystytettiin matkasänky hyttysverkolla.

Tärkeää oli saada myös riippukeinu paikoilleen. Yläpeti hommattiin paria päivää myöhemmin.

Pienen leiriläisen partiohuivi yltää melkein pyllyyn asti. Eikä Miuku ollut läheskään pienin riehulainen. Naama sinisenä kotimättäältä poimitusta välipalasta.

Päiväunet teltan lattialla...

...ja ihan yllättäen ruokajonossa. (Partiohuivista roikkuu meidän teltan avaimet. Onneksi ei kadonneet!)

Avajaisissa saatiin liputtaa alaleirimme puolesta.
Alaleirimme Riehun, eli kotikylämme sisääntuloportti.

Meil on metsässä nuotiopiiri... Eikun leikkipuisto.

Riehun telttakirjaston pihassa konserttia kuuntelemassa.

Musamasan mukana päästiin tepsuttelemaan maalitassunjälkiä.

Pieni puukonkäsittelijä ei pidä laastareista. Toisaalta tämä ihan toimiva paketointitapa heijastaa erähenkeä hyvin.

Taas hän sammui kesken leirisuoran ihmisvilinän tutkiskelun.

Ei oltu yksin.

Tiivis tunnelma.

Peilittömyys ei haitannut siellä, mutta jälkikäteen kuvia katsoessa vähän puistattaa.

Maastomenotaidot kehittyivät telttanarujen yli kömpelöidessä.

Vesipullot omiin reppuihin pakattuina. Tällä kertaa muistettiin juoda ja syödä edelliskertoja paremmin. Yksi oksennus opetti. (Tosin tyyppi tunnusti skipanneensa käsidesin edellisellä ruoalla ja arveli oksennuksen johtuneen siitä. Käsidesin tarjoaja oli muistuttanut, että voi tulla sairaaksi, jollei käytä... "Äiti, se oli oikeessa...")

Illan pimetessä pelailtiin naapurin aikuisten kanssa korttia ulkona.

Hellepäivän telttapäikkärit.

Pyykkäämäänkin pääsi. Tosin homma jäi vähän kesken, kun keskimmäistä pisti ampiainen 3 kertaa.

Hellepäivän kylpy hoituu muovilaatikoissa naapurin lasten kanssa.

Lasten discossa tanssittiin ja limbottiin.

Ainahan metsän siimeksestä löytyy pallomeri tai pari.

Taiteiden yönä kävin iltakävelyllä. Leiriä varten rakennettu laituri savuavine suihkulähteineen oli aika uskomaton.
Järvessäkin sai puuhata monenlaista.
Leirisuoran väriloistoa.

Päättäjäisten villiä tunnelmaa on vaikea millään mun ottamista kuvista ilmentää. Hienoa oli.
 
Nämä piti saada kasseihin mahtumaan, roudattua metsän läpi ja ängettyä autoon. Onnistuttiin lopulta, vaikka tarvittiinkin leirin johdon apua. Hih.

Sitten mulle iskikin järjetön päänsärky ja leiriflunssa. Mutta mikä onni, että vasta tässä vaiheessa. Kaikki meni kaikin puolin nappiin. Hyvä, kiva, bra ja niin edelleen.





8 kommenttia:

  1. Miksi osallistuitte leirille? (ihan vilpitön kysymys)

    Ja vielä, että mikä on ikäänkuin ydinidea partiossa? Mitä siitä saa?

    En oo hahmottanut konkreettisesti partiota, mutta kiinnostaa, sillä esikoinen aloittaa partiossa syksyllä.

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole aiemmin ollut mukana partiotoiminnassa, mutta mies on ollut partiolainen pikkupojasta asti. Suurleirille (järjestetään kuuden vuoden välein ja kokemuksena on sellainen, jonka joka partiolainen taitaa haluta kokea) hän ei oo koskaan onnistunut pääsemään, joten tälle lupasin jo aaaaikoja sitten, että osallistutaan. Vieläpä koko perheellä, jos elämäntilanne sen sallii.

      Mä itse oon mieltänyt partion ydinideaksi luonnon kunnioittamisen ja sellaisen yleisen reippauden, rehtiyden ja toimintavalmiuden. Virallisen määritelmän partioihanteista voi lukea täältä: https://fi.scoutwiki.org/Partioihanteet

      Partio näyttäisi olevan harrastus, joka saattaa imaista mukaansa ihan täysillä. Oon ajatellut, että se olisi siksikin myös omille lapsille hyvä harrastus: jos joihinkin piireihin pitää tulla täysillä imaistuksi, niin ehdottomasti partiopiireihin. Siellä on arvot kohdillaan, eikä äidinkään tarvitsisi niin murehtia, mitä puuhaavat. ;D Pysyisivät poissa pahanteosta. Muka. xD

      Mutta kiva, että esikoisesi on innostunut aloittamaan partion! Toivotaan, että saa sieltä hienoja taitoja ja elämyksiä ja mahdollisesti elinikäisen harrastuksen. Jollei jopa suorastaan elämäntavan. :) Itse tässä pohdiskelen, että mihinköhän toimenpiteisiin pitäisi itse ryhtyä, että saataisiin kotikaupungin partiotoiminta kiinnostavaksi ja virkeäksi siihen mennessä, kun omat lapset alkavat kaivata harrastuksia. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta!

      Keväällä esikoisen opettaja suositteli tulevalle tokaluokkalaiselle puuhaa, jossa ei tarvitsisi kilpailla kuten urheilussa. Joten partioon siksi meillä lähdössä. Ja sudenpennuista tykkää Aku Ankankin sivuilla :)

      Kaislakerttu

      Poista
    3. Tuo onkin hyvä pointti, että se on harrastus, jossa ei tarvitse kilpailla. Meidänkin esikoinen tarvitsisi ehdottomasti sellaisen harrastuksen. Inhoaa kaikkea, missä voi hävitä ja epäonnistua. Partiossa ei pitäisi käydä kumpaakaan. :)

      Poista
  2. Ai että nostan hattua teille! Oon ihaillen seuraillut meininkiä instan puolella ja miettinyt miten ihmeessä tuo voi näyttää noin helpolta ja mukavalta! Minä voisin mennä metsään yöksi, ehkä kahdeksi, mutta melkein kaksi viikkoa!! 😲 (Ja tiedän että jos lähtisin niin yksinäni saisin mennä lasten kanssa 😅)

    Ja ne ampiaiset, ihan kamalia. Niitä on kyllä ihan tolkuttoman paljon liikkeellä ihan joka paikassa. Mikä niitä oikein vaivaa??? En muista koskaan nähneeni vastaavaa? Marjamyyjät, omat marjanperkaukset pihalla, jätskikiskat, asuntomessut, huvipuistot... joka paikassa tunkevat seuraksi pyytämättä 😱😬😵 oon pelännyt ihan henkihieverissä että jos tuota meidän esikoista pistää niin mitä sitten tehdään, kun olen jo kerran joutunut käyttämään sitä päivystyksessä kun itikka(ITIKKA!!) pisti sitä silmäkulmaan niin että turposi umpeen... että miten se sitten ampparin pistoon reagoi 😨

    Mutta urheita ovat nuo teidän pienet, ja äitinsä myös 😊

    Ja tuo matka-laatikko-kylpyamme-keksintö kuuluisi kyllä niksipirkkaan! 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ihan helppoa ja mukavaa, näin hyvin organisoidulla leirillä. :) Mutta kuten sanoin, säät oli sattumalta kesän täydellisimmät, se helpotti ihan kaikkea.:) Ja kieltämättä laatikkopakkaamisessa on paljon yllättäviä etuja, joista yhtenä tuo matkauima-allas. :D

      Mutta kääk, toivottavasti ette joudu todistamaan ampiaisen pistosta esikoisella! :| Meillä ei kenellekään onneksi tullut mitään kummempaa, vaikka tuota kolme pistosta kerralla saanutta tosiaan käytettiin leiripäivystyksessä. Sai lääkkeeksi pienen karkkirasian. :D

      Mä luin just jostain (iltalehti?), että ampparit on näihin aikoihin jääneet työttömiksi. Kuningatar ei enää kaipaa lapsilleen niiden tuomia herkkuja, joten ne pyörivät kaikkialla ilman päämäärää ja elämän tarkoitusta ja ilman syytä mennä kotiin. Että siksi kuulemma pörrääväät nyt kaikkialla ja tuntuvat olevan sekaisin. :D Jos oikein ymmärsin. :D

      Poista
  3. Vau, melkein alkoi itsekin tehdä mieli tuollaiselle leirille, mutta vain melkein. Olen harrastanut partiota monta vuotta, mutta olin maailman lusmuin partiolainen ja inhosin leirielämää. Tykkäsin vaan siitä käydä, kun oli kavereita ja ne viikottaiset kokoontumiset oli kivoja.

    Upeita kuvia ja hienosti selvisitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, olet partiolainen, kivaa! Tällainen leiri ei kyllä ihan taida olla verrattavissa perinteiseen partioleireilyyn, joten sikäli olisit saattanut leiri-inhoajana viihtyäkin tuolla. ;) Seuraavalla suurleirillä Bonskukin on jo 7-vuotias sudari, sinne vaan mukaan! ;D

      Poista