17.9.2013

Linssikeitto (vai jauhelihakeitto?)



En muista linssejä juuri syöneeni, enkä varsinkaan ole koskaan niistä itse mitään tehnyt. Oon kuitenkin halunnut tutustua heihin (...niihin, linsseihin..), paikata tämän aukon yleissivistyksessä. Paketin oon ostanut jo ties kuinka kauan sitten, mutta vasta tänään tartuin tuohon pakettiin ja valitsin ensimmäisen googlaamani ohjeen. Sovelsin sen mätsäämään saatavilla oleviin materiaaleihin ja syntyi tällainen ohje:

Kuumenna kattilassa 1rkl juoksevaa voita, ja kuullota siinä yksi sipuli ja purjosipulia.
Ruskista ja mausta mukaan jauheliha. Lisää kattilaan 4 paloiteltua perunaa ja kuumenna. Seuraavaksi mukaan 6 dl vettä, ½ tölkkiä tomaattimurskaa, mustapippuria, 1 tl suolaa ja 2 laakerinlehteä. Huuhdo kylmällä vedellä 1 dl linssejä ja lisää kattilaan. Keittele matalalla lämmöllä n. puoli tuntia. Lisää lopuksi puoli purkkia ruokakermaa.

Ensimaistamisella totesin, että eipä oo paljon blogille kertomista tässä sörsselissä, ja samoin taisi ajatella Poika. Jotenkin keitos kuitenkin vei (jäähtyessään) kielen mukanaan ja lopulta molemmin otettiin vielä lisääkin. Mun tekemäksi oikein maukasta ja rakenne oli kiva. Edelleen on kiva maku suussa, tekisi mieli käydä lusikoimassa vielä vähän... Eli kerroinpa sittenkin blogille, vaikken näitä ruokajuttuja yhtään aikaisempaa enempää hallitsekaan.

Hmm, en hallitse oikein ruokakuviakaan...

6 kommenttia:

  1. Meilläkin on tänään linssikeittoa ruokana, Jannen toiveesta. Tai sitten ei :D Aattelin olla niin rohkea ja tehdä ihan kasvisversion! Onkohan sama ohje kirjoitettuna ylös kuin mitä oot käyttänyt omassasi pohjana, ainakin nuo laakerilehdet löytyy myös mun ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisessä ohjeessa oli perunan tilalla bataattia, enemmän mausteita ja joitain muita pikkueroja. Kasvisversio kuulostaa kyllä hyvältä sekin. :)

      Poista
  2. Ostin aamulla jauhelihaa ja mietin mitä uutta siitä vois tehdä. Pitääskö huudattaa teiniä ja kokeilla tätä ohjetta,en edes teidä mitä linssit on .Googlailu näytti vain silmälasinlinssejä. Täytyy tutustua tarkemmin ja käydä kaupas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, ettei teini edes hoksaisi huutaa, ku linssit uppoaa kaiken muun sekaan niin sopevaksi mössöksi. Ite ainakin aattelin testata mr Piin kommentit kertomatta, mitä sörsselsön sisältää. ;)

      Poista
  3. Se on hyvä, että teini voi lukea teidän juonittelua täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hups. Linssit meni kyllä mrPiille täydestä (ei hoksannut niitä ollenkaan) ja ruoka upposi keitoksi ihan hyvin. Olisit säkin varmaan tästä selvinnyt. ;)

      Harmi, keksin vasta nyt, että tämän nimeksi ois sopinut hyvin piilolinssikeitto, hehe! :D

      Tänään aattelin tehdä tomaatti-linssikastiketta ja riisiä. Ehkä jotain papuja, katotaan... Jäi vähän linssit päälle.

      Poista