Tajusin juuri, että Pikkiriikkinen on nyt samanikäinen, kuin esikoinen oli mennessään hoitoon. Oliko sekin tosiaan noin pieni silloin? Vein sen hyvillä mielin, koska halusin töihin, ja tiesin, että Poika pärjää. Hoitopäivät olivat lyhyitä, Poika nautti ja omatuntokin piti ratkaisua hyvänä. Nyt halusin kuitenkin tehdä toisin. Olen niin tyytyväinen päätöksestäni jäädä kotiin.
Politiikkauutiset ovat taas saaneet miettimään työelämää ja kääntäneet ajatukset pärjäämiseen kotiäidin tuloilla. Hehe, "tuloilla", hehe... Ja kieltämättä niitä työhön liittyviä ajatuksia on alkanut tulla jo siksikin, että välillä kaipaan jotain mielekästä tekemistä kotona olemisen ohelle. Jotain, mitä voisin puuhastella viemättä lapsia hoitoon (pienimuotoisia projekteja, tekemistä kotoa käsin tai iltatyötä...?) Lisäksi olen alkanut kyseenalaistaa ammattivalintaani. Siksikin mielessä pyörii vaihtoehtoiset tavat elää työelämää. Tuntuu, että voisin ihan mielelläni olla vaikkapa seuraavat 5 vuotta jotain muuta, kuin opettaja. Jotain muuta JA kotiäiti. Opettajan työ on oikeasti raskas, ainakin näinä ensimmäisinä työvuosina. Se verottaa vapaa-aikaa ja vaatii kykyä olla epäinhimillisen kärsivällinen, pehmeä, kova, välittävä, itsevarma, päättäväinen ja rohkea. Haluanko vapaaehtoisesti kuormittaa itseäni sellaisella työllä, varsinkaan näinä vuosina, kun samoja ominaisuuksia vaaditaan omienkin lasten kanssa?
Päätin jo ala-asteella ruveta opettajaksi. Jossain vaiheessa päätin toisinkin, joskaan en keksinyt korvaavaa uraunelmaa. En vain jotenkin osannut silloin (tietenkään) nähdä kaikkia olemassa olevia vaihtoehtoja, puhumattakaan niistä poluista, joita kautta voisin muita haaveita toteuttaa (kuten astronautti, delfiinin kouluttaja ja taiteilija). Vaikka olenkin aina opettaessa nauttinut työstäni ja tiedän, että taas nautin, kun niihin hommiin palaan, olen kuitenkin viime aikoina miettinyt aivot sauhuten, voisinko olla välillä jotain muutakin. Sitten joskus taas, kun kokopäiväinen kotiäitiys ei enää tunnukaan tarkoituksenmukaiselta.
Ideoita? Työtarjouksia?
 |
| (En nyt saa tähän kuvaan aasinsiltaa sanoina. Päässäni se on, mutta en jaksa maanitella sitä ulos) |
Hymy tuolle delfiinikouluttajalle. Muistan joskus hetkisen unelmoineeni siitä alasta. Takana oli luokkaretki Särkänniemeen ja visiitti delfinariossa. Mun huoneen seinällä oli sen jälkeen pitkään teipattuna juliste, jossa komeili Särkänniemen oma delfiini. Flipper-leffa teki myös vaikutuksen. Joskus viime talvena kävin katsomassa delfiinejä uudestaan ja vieläkin ne aiheutti samat tunteet. Mitenkähän sinne pääsis töihin vai pitäisikö perustaa ihan oma delfinaario? ;)
VastaaPoista:D Varmaan samalla hetkellä muhunkin iski ajatus tuosta toiveammatista. Mun inspiraatioelokuva oli kylläkin Free Willy. ;) Mä en oo nyt aikuisiällä käynyt ollenkaan verestämässä haaveitani, pitäis varmaan. Mä voin sitte tulla sun delfinaarioon töihin, jos tuntuu oikein tämä nykyinen uravalinta tökkivän. ;)
PoistaOppiikohan sitä kotona olles niin hyvälle, että ei huvita enää mennä töihin. Mulla on nimittäin sama ongelma, että mua e.v.v.k töihin paluu, ainakin omaan hommaan. Mutta mikä on se unelma-ammatti jota jaksaa tehdä vielä monta, monta vuotta, kas siinä pulma... Niin ja johan mä vuos sitte valmistuin... =)
VastaaPoistaAi että sitä on enemmänkin liikkeellä? :D No jos se sittenkin olisi vain normaalia, ja aikanaan ollaan taas ihan tyytyväisinä omilla aloillamme? ;) Tai sitten nää on niitä tuntemuksia, joihin kannattaa tarttua, kun tekee mieli hypätä tuntemattomaan? Kiva ois, jos vielä tietäis MINNE hypätä. ;)
Poista