27.9.2013

Hiu diSign


Tänään ommeltiin Eenamaaritin kanssa, suunniteltiin ja touhuttiin koko keittiön leveydeltä. Itse en saanut mitään esiteltäväksi asti, inspiraatiota, ideoita ja oppia kyllä paljonkin. Mutta ajattelinpa teemaan liittyen esitellä merkin, jota olen ommellut kiinni tähänastisiin aikaansaannoksiini:

Hiu diSign.

Ajatus lähti vitsistä, kun joskus 10 vuotta (?) sitten ompelin pikkusiskon barbeille vaatteita, ja mallisto tarvitsi nimen. Väänsin Hiudi-lempinimestä designiin viittaavan nimen. Teidän toki, ettei engalnnin sign tarkoita merkkiä vaatemerkkimielessä, mutta musta se oli hauskasti muotoiltu silti. Tai siis siksi juuri. Vitsi jatkui, kun myöhemmin tilasin kangasmerkkejä tuolla elämään jääneellä tuotenimellä, muistaakseni 100 kpl. Nyt niitä voi bongata mm. lapasista, kaikenmaailman ompeluksista (osa hyvinkin surkeita räpellyksiä) ja neuvolakorteista, joihin kiinnittämistä kyllä vähän epäröin. Kun idea ei kuitenkaan ollut oma. Mutta toisaalta moni muukin teki samalla idealla, mallilla ja omalla signeerauksella, joten niinpä minäkin sitten... Enkä nyt kymmenkaupalla tehnyt jne seliseli.

Joten jos on käynyt niin, että nämä tuotteet ovat maailmalla kiertäessään (tsihih) hukanneet syntytarinansa, ja joku sattuu googlailemaan Hiu diSignia, haluan suoda hänelle edes yhden googleosuman tämän postauksen muodossa.

Nyt ovatkin näiden suhteen vitsit vähissä: merkkejä on jäljellä enää 10. Pitääpä katsoa, saanko aikaiseksi tilattua uusia, vai haluanko peräti keksiä uuden tunnuksen ompelusteni koristeiksi. Voipi olla, etten malta, vaikka jotain mieleen tulisikin...





4 kommenttia:

  1. Odottelinkin jotain yhteispostausta teidän tämän illan meiningeistä. :) Pitää varmaan odotella tulisiko Eenamaaritilta kattavampi selonteko. ;) Ja älä missään nimessä vaihda merkkiä! Musta toi on just mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Joo, E sai valmistakin, eli laitetaan sille tätä kautta postauspaineita. ;)

      Poista
  2. Mä kurkinkin jo aiemmin että mitä siinä lapussa vois lukea.. :)
    Mulla on ihan oikeasti vaatemerkki nyt perusteilla ja oon etsinyt paikkaa mistä noita lappuja saisi hyviä. Mistä olet tilannut ja ootko ollut tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin aikanaan tuolta: http://www.minanamnband.se/fi/nimikointinauha?gclid=CMjN-JSH8bkCFeN2cAodcWgAUw silloin tää tais olla edullisin ja helpoin, mutta aattelisi, että Suomestakin jotain vastaavia löytyisi? :) Ihan hyviä merkkejä ovat kyllä olleet, ja sai aika vapaasti suunnitella oman merkkinsä (paljon fontti- ja muita vaihtoehtoja).

      Poista