11.9.2013

Ihmeelliset aivot



Katsoin dokumenttia, jossa kerrottiin aisteista ja aivoista. Siinä oli tutkittu tapauksia, joissa esimerkiksi onnettomuuden myötä joku aivojen alue oli vahingoittunut ja ihminen olikin saanut tilalle jonkin yllättävän erikoistaidon. Ja pienemmässä mittakaavassa tuota verrattiin siihen, minkä jo muutenkin tiedämme, että yhden aistin heikentyessä muut vahvistuvat. Aivoissa jää tilaa toisille prosesseille enemmän.

Mietinpä tässä, että olisi tosi kiinnostavaa nähdä, millaisia muutoksia äitiys tekee aivoille. Jo raskausaikana huomasin, että muistitoiminnot ja keskittymiskyky eivät tuntuneet entisiltään. Vauva-aikana tunne-elämä on aivan käsittämätöntä, ihan ennenkokematonta iloineen ja suojeluvietteineen. Ja pelkoineen. Nukkuminen ja unentarve muuttuvat täysin, ja kyllähän senkin täytyy vaikuttaa aivotoimintaan. Kuuloaisti herkistyy, ja sen varassa eläminen jatkuu varmaan koko äitiysuran ajan. Kuunnellen tiedän, mitä seinän takana tapahtuu ja valvon lasteni hengissä pysymistä välillä pelkästään korvilla. Esimerkiksi nyt keskityn ehkä 20-prosenttisesti kirjoittamiseen ja sanojen miettimiseen (mikä varmasti paistaa tuotetusta tekstistä), ja loput prosentit käytän kuulostellessani Pojan kovaäänistä traktorileikkiä, renkaiksi viritetyistä raheista ja kipoista kuuluvia kolahduksia ja niiden takaa pinnistelen kuuntelemaan, mitä Pikkusisko tekee. Ennakoin täältä käsin, milloin ovat väärässä latauksessa liian lähellä toistensa leikkejä. Nyt etäisyys on hyvä ja lataus vielä turvallinen. Pienempi yrittää matkia veljeään ja kolistelee olohuoneeseen viedyllä lelulaatikolla. Tiedän äänistä, millä leluilla kumpikin milloinkin leikkii. Ja toki säännöllisin väliajoin pitää luoda silmäyskin. En nyt aivan katkotta (no okei, en läheskään) saa tätä kirjoitettua.

Liekö siinä syy, miksi olen alkanut tarvita aivan käsittämättömän vahvasti iltaisin hiljaisuutta? En niin, että se olisi pieni toive, että kunpa talo hiljenisi, vaan niin, että on IHAN. PAKKO. saada hetki aikaa, jolloin ei tarvitse kuulla ja kuunnella yhtään mitään. Korkeintaan verkkaista juttelua tai hiljaista telkkarin ääntä. Ei siis siksi, että äänentäyteinen päivä yksistään rasittaisi, vaan se, että pelkän kuulemisen sijaan joudun jatkuvasti kuuntelemaan jokaista niistä äänistä.

Tuossa dokumentissa oli kuvattu aivoja niin, että niillä alueilla oli väriläiskiä, jotka milloinkin olivat aktiivisia. Olisi kiva nähdä vastaavat kuvat omista aivoista näitä pieniä, mutta kymmeniä yhtäaikaisia normipuuhia miettiessä ja hoitaessa.

Siinä vähän teidänkin aivoille puuhaa.
 Taustateksti on lukemisen arvoinen vain sikäli, että suoritus varmasti suorastaan kasvattaa aivoja.
(Ja aivot varastin sieltä, minne googlen kuvahaku mut ekana johdatti. Anteeksi.)


2 kommenttia:

  1. Tuotat niin paljon tekstiä (KIITOS SIITÄ!) että en tällä aivokapasiteetilla pysty sitä lukemaan. Täytyy tyytyä lukemaan vaan sieltä täältä valikoiden ilman valintakriteeriä.
    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D Semmoinen se aivokapasiteetti välillä on. Ja mulla on kyllä joku lörpöttelykausi meneillään, eli kieltämättä kärryillä pysymisessä olisi haastetta millaiselle kapasiteetille vain. ;D

      Poista