14.9.2016

Huono äiti (=?) ja hyvä aamu



Apua, miten ihana, voimauttava aamu!

Tuntuu, että muutaman päivän ajan paisunut väsy alkaa väistyä. Kerholainen tosin piti äsken jättää lopulta taas rimpuilevana kerhoon, mikä tuntuu paskalta. Tässä taannoin luin yhtä blogia, jossa vitsailtiin "Olen huono äiti, koska..." -aiheella. Mielessäni oikein kiukuttelin, että onpa tyhmä keskusteluaihe. Kilpailla nyt huonommuudesta aiheessa, jossa huonommuutta ei ensinnäkään voi mitata ja jossa kukaan tuskin paljastaa mitään oikeasti huonoa itsestään.

Mietin, että voisi heittää itse juttuja tyyliin "olen huono äiti, koska olen joskus mielessäni melkein kiroillut lapsen läsnäollessa" tai "olen huono äiti, koska kerran ei menty aamupäivällä ulos". Tai että "olen huono äiti, koska ajattelen aina lapsiani niin, että joskus vahingossa laiminlyön omat tarpeeni" ja sellaista lässynlässynlääoikeastiolenihantäydellinen. Tai sitten olisi heittänyt anonyymina sellaisia oikeasti karmeita, kuten "olen huono äiti, koska lyön". En siis tietenkään oikeasti lyö, mutta se olisi huonompaa äitiyttä, kuin kertakäyttövaippojen käyttö kestojen sijaan tai Piltti-purkkiralli. Niin, enkä myöskään harrasta anonyymejä provokommentteja, mutta jostain syystä ärsyyntyneenä teki mieli keksiä sellaisia.

No, toki mieleen tuli myös muutamia sellaisia, mitä tuossa (oikeasti ihan hyväntahtoisessa ja hauskassa) aloituksessa varmaankin haettiin. Eli sellaisia, joita on vähän noloa tunnustaa. Esimerkiksi se, että kiukuspäissäni matkin lasten mankumisääniä tai kiusaan niitä joskus väärin sanotuista sanoista. Nehän nyt on oikeasti tyhmiä ja lapsellisia tekoja. (Älkää nyt silti ajatelko, että toimisin näin aina. Vain silloin, kun arviointikyky jostain syystä katoaa.) En  silti koe olevani huono äiti. Samoin, kuin lapsetkaan eivät ole tyhmiä tai ilkeitä, vaikka joskus tekisivät tyhmiä ja ilkeitä tekoja.

Tämän päivän kasvattajille taitaa jo olla itsestään selvää, että lapsen ominaisuuksien sijaan voi moittia vain lapsen käytöstä. Samaa armollisuutta pitäisi osoittaa itselleen kasvattajana: en ole huono äiti, vaikka joskus mokailenkin tai teen tyhmiä valintoja. Itsensä moittiminen paskamutsiksi on yhtä vahingollista, kuin lapsen moittiminen tyhmäksi. Mistä tuli mieleen myös se, että paljon on pinnalla myös se, miten lasten kuullen pitäisi puhua omasta ulkonäöstään. Tuskin on rakentavaa haukkua itsessään muitakaan ominaisuuksia. Lapsen tai ihan vain itsensäkään kuullen. Saati muiden äitien kuullen. Osasta saa kivaa vertaistukea, mutta osa varmaan mielellään pamauttaa sua saamallaan tiedolla anonyymina naamaan.

No, näin siis pähkäilin eilen. Ja sitten koitti tämä aamu, ja vein rimpuilevan lapsen kerhoon. Sydän on ollut syrjällään koko aamun, ja mietin, pääsikö se jännäkiukustaan yli. Ja mietin, että mitä olen tehnyt väärin, kun lapsi ei päästä peloistaan irti uudessa tilanteessa ja purkaa sen rimpuiluna ja kiukkuamisena? Olenkin eilisten viisastelujeni sijaan tuntenut sellaista todellista pelkoa huonosta äitiydestä. Eikö lapsi luota minuun? Olenko ollut liian epäjohdonmukainen tai toiminut itsekin liikaa tunneimpulssien mukaan? Vai olenko korostanut liian vähän hyviä käytöstapoja? Tai esimerkilläni opettanut huonosti tunteiden hallintaa? Vai onko kiintymyssuhteessa jotain ongelmaa, kun hän ei luota muhun kun sanon, että kaikki menee hyvin ja tuun pian hakemaan? Ja samoja juttuja on käyty läpi esikoisenkin kanssa. Mitä meillä on tehty toisin, kuin muissa perheissä? Niin. Huoh. Painavia ajatuksia. Annan niiden lipua pois, nyt en osaa tarttua niihin tämän enempää.

Hih, hassua. Aloin lukea tekstiäni alusta. Ensimmäinen lause voimauttavasta aamusta näyttää huvittavan irralliselta tämän mielen syövereistä pulpahtaneen tekstin rinnalla. No, palaan siihen kuitenkin: Aamu ON ollut voimauttava. Sain nukkua vähän pidempään, kun mr Pii vei taksilaisen pysäkille. Kerhon ajaksi pienin meni jo päiväunille, ja vietän tässä kolmatta tuntia ihan yksinäisessä hiljaisuudessa. Nyt taas jaksan vähän paremmin syöksyä kohti loppupäivää ja -viikkoa.




(MYÖHEMMIN LISÄTTYÄ: Kerholaisella oli sujunut puolen minuutin kiukun jälkeen mainiosti. Kotiin tuli pirteä päivänpaiste.)





2 kommenttia:

  1. Hyvänen aika miten syvällistä lapsen käytöksen pohdintaa! Kunnioitan! Itse en kykene kuin tasoon "taas näyttää olevan huono päivä, olikohan yön unet hatarat vai verensokeriko laahaa maata?".
    Huono äiti -kommentti on musta välillä mainio paskan tilanteen kevennys! Oman keskinkertaisuuden muistutus ja toteamus että parempaan en pysty. (Ja oon huomannu että kaikki miehet ei ymmärrä tätä vitsi-heittoa)
    Oot just paras äiti omille lapsille!!
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut nyt jotkut ihmeelliset tosikkopäivät meneillään. :´D Siitä tuo "syvällinen pohdintakin" varmaan kumpusi. Olisi tosin saanut kummuta jo sillä hetkellä, kun yritän toimia siinä kerhon eteisessä oikein. Mutta ei nyt sentään. ;)

      Huono äiti -juttu on kyllä varmaankin sellainen, jonka ymmärtää vain toinen äiti. Se on sellainen käänteinen armahdus itselle: vaikka sanonkin itseäni huonoksi, niin oon vähemmän huono, koska myönnän sen itse. :D Mutta näinhän se on: omillemme ollaan korvaamattomat ja parhaat. :)

      Poista