16.1.2016

Pari vinkkiä vauva-arkeen






Jokaisen vauvan kanssa oppii jotain uutta. Tämänkin vauvan kanssa olen löytänyt muutaman uuden arkea helpottavan asian.

Ensimmäisenä mainitsen imetystyynyn. Se on ehdottomasti ollut hintansa väärti. Säästää selkää ja hartioita (vähemmän kannateltavaa), säästää polvia (ei tarvitse istua risti-istunnassa vauvaa tukeakseen) ja mahdollisti ensikuukausien maratoni-imetysten aikana torkkumisen istualtaan (turvallinen pesä vauvalle). Nyt vauva syö niin pikaisesti ja alkaa olla niin suuri, että tarvitsee syödäkseen enemmän tilaa, eikä tyynylle enää taida olla käyttöä. Silti se ehdottomasti oli tarvike, joka on parantanut elämänlaatuani vauvavuonna. Tai estänyt joitain elämänlaatua heikentäviä asioita tapahtumasta. Miten sen nyt sanoisi parhaiten. (Näiden kaikkien selkävaivojen seasta varsinkin, haha!)

Toinen maininnan arvoinen asia on Libero Touch -vaipat. Jos itse joutuisin käyttämään vaippoja, haluaisin niiden tuntuvan juuri toucheilta.  Tosi hyvä istuvuus ja ikinä ei ole falskanneet (kahden viikon kakka-annoksen kertatyhjennyksen ylityloa ei voida laskea). Kyllä, hintansa väärti ja mainosten veroinen tämäkin tuote.

Kolmantena maininnan arvoisena asiana koen oivalluksen kiinteiden aloittamiseen ja makuihin tottumiseen liittyen. Sanotaan, että pitäisi aloittaa kasviksilla, ettei vauva totu makeisiin ja moiti sitten muita. Me aloitettiin puurolla ja luumulla, ja totta oli, ettei kasvikset oikein sen jälkeen maistuneet. Mutta asia ratkesi varsin helposti: pari viikkoa sekoiteltiin kasvissoseisiin (alkuun enemmän ja lopuksi vain tippa ensilusikallisiin) hedelmää. Ja hyvin upposi kasvikset noin. Ja nyt jo sellaisenaan. Maistoin itsekin: yhtään ei ollut hullumpi yhdistelmä kasvislihasoseessa luumu, mango tai ruusunmarja.

Siinä mun vinkkini, entäs teidän? Keksisin varmasti enemmänkin, mutta nämä mulla nyt oli tällä erää sydämelläni. Eikö aika kiva ajatus, ettei sydämellä ole tämän vakavampia asioita...?







2 kommenttia:

  1. Oon päätynyt melko samoihin juttuihin. Libero touch -vaippoihin rakastuin heti ja Doomoon imetystyyny pelasti hartiat ja kädet ja mielen. Oon kuullut vaipparoskista sanottavan turhakkeeksi, mutta ainakin me ollaan tykätty kovasti siitä, ettei asunnossa leijaile käytetyistä vaipoista karkaava kakan haju. Kerrostalossa asuessa ei ihan joka kakkavaipan (n. 5kpl/vrk) jälkeen huvita juoksennella jätekatokselle. Ja tietenkin yhdistelmävaunujen travelsystem on ihan huippu. Niin fiksua, ettei autossa nukkuvaa vauvaa tarvi irrotella turvakaukalosta, vaan koko setin voi napsauttaa käden käänteessä vaunurunkoon ja takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kahta viimeistä meillä ei oo ollut, mutta toisaalta niiden tarve varmasti korostuukin kaupungissa ja pienemmässä asunnossa. Lisäksi meidän vauva kakkaa paljon harvemmin. ;) Jos haisevalle lähetykselle ei ole heti tiedossa kuljetusta ulos, laitan sen pieneen pussiin ennen roskikseen laittamista. Mutta vähän pelkään, että meillä haisee toisinaan enemmän kakalta, kuin tiedänkään. ;D

      Poista