14.1.2016

Mikä voisin olla?




En tiedä, mistä on kyse, mutta aina jossain vaiheessa äitiyslomaa kyseenalaistan ammattini. (Ja hassua, että nyt yhtäkkiä on työt tulleet edes mieleen.) Pohdin pääni puhki, mitä muuta voisin tulevaisuudessa tehdä, kuin opettaa. Varsin omituista sikäli, että töissä ollessani tunnen  kyllä täyttäväni kutsumustani. Mutta on se opettajan homma vain aika stressaavaa ja kuormittavaa. Pelkään, että teen jotain väärin byrokratian mutkissa tai kasvatuksellisissa kompastuskivissä. (Ja toisaalta tuntuu, että äitiyslomalla on pää välillä sellaista höttöä, etten mitenkään usko selviäväni mistään skarppiutta ja uusien asioiden omaksumiskykyä vaativista hommista enää koskaan...)

Fiilistelen, miten kiva olisi ammatti, jossa työt jäävät töihin. Työ, jossa saisin toteuttaa itseäni eri tavalla kuin nyt, ehkä jopa taiteellisesti. Ja yhtenä isona pointtina: työ, jonka en tunne määrittelevän mua. Opettajana sitä miettii kaiken ammatti-identiteetin kautta: Voinko värjätä tukan vaaleanpunaiseksi? Voinko ottaa tatuoinnin? Voinko ostaa kaupasta siideriä? Voinko kirjoittaa rehellistä blogia? Voinko lörpötellä kaikille ja kaikkea?

Muutamissa blogeissa olen havainnut samanlaista ajattelua samassa elämänvaiheessa, ja joskus aiemmin oon siitä itsekin kirjoittanut. Kuitenkaan en ole sinne tuntemattomaan vielä hypännyt, vaikka reunoilta oon kurkistellutkin. Niihin vanhoihin saappaisiin oon toistaiseksi aina palannut. Ja on ihan tosi hyvä, että mulla ne saappaat on. Kuitenkin selailen mielessäni koulutusvaihtoehtoja ja työpaikkoja. Mikä sitten olisin, jos en ope? Osaisinko olla yrittäjä? Käsityöläinen? Hoitoala? Taiteilija? Äh. Haluaisin töihin askartelukauppaan. Tai päiväkotiin. Tai vaatesuunnittelijaksi. Tai, tai, tai... Viimeyönä olin unissani näyttelijä. Se oli kamalaa.




(Kuvissa aiheeseen liittymättä Miuku, joka pitkästä aikaa nukkui ulkona. Hyvin oli kerroksia ja hyvät oli unet verrattuna viimepäivinä sisällä nukuttuihin. Ja toisessa kuvassa Doge, joka innostui joulupalloista. Kuusi on nyt riisuttu, itketty ja poltettu.)





11 kommenttia:

  1. Ihan aiheen ulkopuolelta, tajusin juuri miten paljon tykkään tästä sun blogista. Kun kirjotteli omaa henkilökohtaista blogia ja nyt kun kirjoittaa vielä blogia jonka yksi tehtävä on markkinointi, niin yksityiskohdat on hirveän tärkeitä. Kuvien pitää olla tarkkoja ja huoliteltuja, värit kirkkaita, tekstit kaikin puolin mietittyjä ja samalla kuitenkin pitää kiinni omasta itsestään ja siitä rentoudesta millä sitä tekee. Sinun blogi on kuin vapaapäivää viettäisi -kuvia hetkistä, lennokasta ja elävää tekstiä, rikasta pohdintaa ja riemukasta arkea ilman turhaa kiihkoilua. Hyvän mielen ja rentoutumisen blogi, aivan ihana!

    Minusta sinusta olisi monelle alalle, ja koen sinut -vaikka ei tunnetakkaan- sellaisena opettajana jonka mieluusti omillekkin lapsilleni huolisin. Voisin siis sanoa, että teetpä mitä tahansa, olet varmasti asiassasi hyvä ja osaava, oli ne aivot höttöä tai ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, siis kiitos tästä! <3 Siis todellakin, kiitos. En osaa muuta sanoakaan! :D :D

      Poista
  2. Mä voisin allekirjoittaa lähes jokaisen lauseen sun tekstistä! Ihan sama kuvio aina äitiyslomalla/hoitovapaalla mulla. �� Muistan jopa miettineeni viimeksi töissä ollessa, kun työtehtävät sopivasti muuttui, että tässä se mun kutsumusammatti saattaa oikeesti olla. Nyt kotona ollessa on kuitenkin sama ajatus alkanut pyöriä päässä, että voisiko sittenkin olla jotain muuta kuin opettajan työ... �� En tiedä vastausta, millä tuon kierteen sais loppumaan - oisko sillä, ettei jäis enää koskaan äitiyslomalle. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tas unohdin, ettei blogger tunne noita emojeja. Voit veikata millaiset pistin noiden kysymysmerkkien kohtaan. :D

      Poista
    2. Hih, uskoisin tekstin välittyvän suunnilleen oikein ilman emojejakin (hieno sana). ;) Ellei siellä sitten oo joihinkin tosi kummallisiin ammatteihin viittaavia kuvia tms. ;D

      Mutta on kyllä hyvä kuulla, etten ole aiheen kanssa yksin. Livenäkin on tämän tekstin pohjalta herännyt jo muutama keskustelu samasta aiheesta, eli tätä on liikkeellä, juurikin äitiyslomalaisilla. Ehkä tärkeämpää on se, miltä se työ tuntuu silloin työtä tehdessä, kuin nyt täältä kaukaa käsin? ;) Ja niin kauan, kuin vaakakupissa on hyvät työajat ja lomat, niin ei ihan äkkiä ja punnitsematta kannata saappaita vaihtaa. ;) Ja mun mielestä sä kyllä sovit sun hommiisi NIIN hyvin. Siistiä, että työkuviot voivat tosiaan muuttua samankin ammatin sisällä moneen suuntaan. Muututaanhan me itsekin, joten kai kutsumuskin voi vähän jalostua? :)

      Poista
  3. Jotenkin helpottavaa, että muutkin opettajat miettivät alanvaihtoa. Itselläni se tulee aina silloin tällöin mieleen, mutta en keksi, mikä se uusi ala voisi olla. Open työssä on niitä hyviä puolia, mutta on se myös todella voimat vievää. Opettajan pitäisi ehkä olla luonteeltaan sellainen "kyllä kaikki järjestyy, ei kannata stressata tai valmistella mitään etukäteen" -tyyppi, jotta työ olisi kevyempää. Toisaalta töissä ei tule aika pitkäksi ja vessaan pääseminenkin tuntuu välillä isolta palkinnolta, kun on ensi solminut kymmeniä luistintennauhoja kupla otsassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä, tuosta "kyllä kaikki järjestyy" -asenteesta olisi jaksamisen kannalta tosi paljon hyötyä! Mutta aika moni ope on sellainen "ei tämä järjesty, jollen MINÄ järjestä". Se on pidemmän päälle aika raskasta. Niin kuin on luistinkausikin! Kääk! Tsemppiä siis siihen! Ei käy kateeksi! :D Se kadehdinta-aika on sitten kesä-heinäkuussa. ;)

      Poista
  4. Ihan samat mietteet on tälläkin opettajalla ollut äitiyslomilla. Kuitenkin aina mietteissäni tulen siihen lopputulokseen, että tää työ on sitä, mitä osaan ja haluan tehdä. Nyt on poikkeuksellisesti ollut töihinpaluun jälkeenkin samoja pohdintoja (ehkä siksi, että näyttää siltä, ettei uutta vauvataukoa työstä enää tule, joten nyt pohdin sitä, miten jaksan lukuvuoden toisensa jälkeen kunnes eläkeikä koittaa vuosikymmenten päästä). Tosin työ itsessään ei ahdista, eikä työpaikkakaan, mutta ahdistaa se, miten paljon se musta ja meiltä vie. Haluaisin jaksaa puuhailla lasten kanssa päivisin, haluaisin rentoa ja kiireetöntä arkea, jonkinlaista aikatauluttomuutta... Mutta valitettavasti taitaa olla niin, että jos ei lottovoitto napsahda kohdalle (ja tuskin se napsahtaa, kun ei edes lotota), niin aikataulutonta leppoisaa elämää ei ole luvassa. Pitää vaan mennä tällä, mitä on. Ja lopulta näiden pohdintojen takia ei kannata vaihtaa alaa, sillä opettajilla on loppujen lopuksi kuitenkin (ainakin vielä toistaiseksi) aika mahtavat lomat ja työajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, tämä työ vie paljon perheeltäkin. Ärsyttää, että usein sitä jaksaa töissä tsempata ja sitten kotona kilahtaa jo pienestä. Kun on koko päivän takuttu samoja juttuja töissä. Homma varmaan korostuu siinä vaiheessa, kun omat ovat kouluikäisiä? Ehkä silloin, jos joskus, voisi piipahtaa muissa hommissa? ;) Sitä oon kyllä miettinyt, että tuskin montaakaan opea jäisi hommiinsa, jos lomiin ja työaikoihin kajotaan. Kyllä siinä aikamoista kutsumusta tarvitaan, että sitä työtä jaksaa tehdä ilman painavia plussia...

      Poista
  5. Eikä sitä tarvitse olla opettaja tai äityislomalla, riittää vain, että on työtön mikäliesekatyöntekijäkahdenkoulutuksensuorittanut henkilö. Eli kun on työelämän ulkopuolella, on aikaa ajatella vapaammin sitä, mitä työkseen haluaisi ja voisikaan tehdä. Mutta sitten kun siihen johonkin työhön lopulta päätyy, ei taas osaa kuvitella tekevänsä muuta. Tuttu juttu. Toisena päivänä tuntuu, että vois tehdä vaikka mitä hienoa ja hakea kaikkia mahdollisia avoinna olevia töitä ja sitten taas on niitä päiviä, kun kotiavustajan ja myyjän hommatkin tuntuu sun taitoihin ja kokemukseen nähden liian haastavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no totta, kyse taitaa olla siitä itsensä hahmottamisesta työelämään. Ja onhan sitä luonnollista miettiä juuri silloin, kun et oo siellä töissä. Mäkin aina työnhakuaikoina sovittelen itseäni kaikenlaisiin työpaikkoihin, joita mollissa ilmoitellaan. Tavallaan on hauskaakin heittäytyä ajattelemaan, että JUST TOI ois mun lempijuttu. Ja sitten kun se menee sivu suun, keksii uuden lempijutun.

      Toivottavasti sulle löytyis jännittäviä suuntia. Joko hulluja hypähdyksiä outoihin hommiin, tai sitten heti se JUST täydellinen homma. :) Kannattaa kirjoittaa ne hakemukset niinä päivinä, kun olo on kykeneväisin. ;D Koska kyllähän sä kykenet. ;)

      Poista