26.1.2016

Erakkojuttuja ja 16000 kaveria





Sunnuntaina ulisemani nuupahdus hävisi, kun päästiin maanantaihin. Tankattuani pari tuntia yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, alkoi taas mieli pursuta ideoita ja intoa. Kaksinolo vauvan kanssa lasketaan tässä taloudessa siis yksinoloksi. Iltapäivällä nappasin esikoisen hiihtolenkille (mitä ihmettä??!!) ja sen jälkeen paineltiin kirpparikierrokselle. Ostettiin Pikkiriikkiselle luistimet.

Kaipasin yksin olemista. Ja vasta sitten pystyin ryhtymään virkistäytymisjuttuihin. Nosti taas päätään tämä erakkoluonne, josta aiemminkin olen kertonut, mutta joka aina välillä pääsee itseltäkin unohtumaan. Että tarvitsen hiljaisuutta ja tilaa, jossa kukaan (itseni mukaan lukien) ei odota multa vuorovaikutusta. Ja sitten ajatelkaas:

Ilmoittauduttiin koko perheellä heinäkuussa järjestettävälle partioleirille. Kahdeksan päivää teltassa. En oo itse ollut ikinä partiojutuissa mukana, mutta nyt änkeän todellakin mukaan ja tungen ideoitani sekaan, vaikkei niitä ole edes kysytty. Ihan huippuhauska ja unohtumaton leiri taatusti tulossa, mutta kuinkakohan me ihan  oikeasti selvitään? Jos sataa? Montako rekkalastillista pitää olla tavaraa mukana? Miten 1-vuotias nukkuu teltassa? Ja se yksinäisyydenkaipuu, apua. Kuudentoistatuhannen ihmisen valloittamassa metsässä voi olla vaikea löytää yksinäistä nurkkaa. Pitää varata leirin jälkeen muutama "äiti mörköilee" -päivä kalenterista. Tosin tiedän kyllä, että se oma teltta illan hämärtyessä riittää erakolle yksityisyydeksi. Vaikka sitten kuulisinkin teltan seinäkankaan läpi perheleirin naapuruston vauvojen itkut, toisten lapsille luetut iltasadut ja isien kuorsaamiset. Ne neljä "seinää" riittävät mulle. Ne, joita niin tarvitsen, ja ne, joiden alta pitää sitten kaatumisen hetkellä osata livahtaa pois. Vaikka hiihtämään tai kirpparille.

Käsi ylös, jos olet yksi 16000 Roihulle ilmoittautuneesta!



6 kommenttia:

  1. Minä...tai siis tavallaan...tai siis poikani lähtee, enkä todellakaan pääse mukaan "leiriä pilaamaan". Hädin tuskin sain "luvan" auttaa lippukunnan leirillä ruuanlaitossa. Tosiaan 14 vee kysessä, että ihan tymmärrettävä. Mutta kyllä harmittaa, etten ängennyt mukaan silloin kun oli pienempi. Partio on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Eihän tuolla leirillä edes pakosti törmää toisiinsa, vaikka tulisitkin salaa mukaan? ;D Mäkin oon nyt vasta innostunut partiohommista, vaikken tosiaan itse oo vielä varsinaisesti missään ollutkaan mukana. Seurustelun alkuaikoina mulla meinasi nousta savu korvista aina partio-sanan kuullessa, kun tiesin sen vievän aikaa multa. ;D Nyt se sen sijaan näyttäytyy mahdollisuutena perheen yhteiselle tekemiselle. :)

      Poista
  2. Mikä on partio? Kuulostaa mukavalta! Ja ollen ollu teltassa pari kertaa pienten kans... Silloin kun Felix oli vuoden vanha, ja silloin kun Tuomas oli seitsemän. Ei se ollu niin pahaa! Jos teltta on iso tarpeeksi, niin vie sellainen leikikehä mihinkä voi laittaa nukkumaan. Ei me ikinä vieny sellaista, vain maattiin vierellä ennenkö lapsi nukahti. Mutta just hoksasin että täällä on eri lailla pimeä kesällä kun siellä, ja kun tuli tosi pimeä, niin lapset ei halunnu lähtiä sängystä. Mutta siellä ei oo pimeää yöllä, varsinkin heinäkuulle. Hmmmmmmmmm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partiolainen = scout, partio = scouting ? :)

      En osaa yhtään hahmottaa, että kuinka paljon sinne leiriin saa kuljetettua tavaraa, mutta matkasänkyhän ois just tohon tarkoitukseen kätevä! Ei pääsisi karkuun! Hyvä idea. Pitää miettiä. Enemmän jännitän vielä, että miten pienet tarkenee. Kun Suomen kesä voi olla lämmin ja aurinkoinen tai kylmä ja sateinen... Hankkimamme teltta tuli juuri postista ja koitettiin koota sitä sisälle. Ei mahtunut olohuoneeseen. :| Eli iso on! :D

      Poista
    2. En tykkää pienistä teltoista. Tulee ahtaan paikan kammo. Tykkään kun voin seistä kunnolla. Jos kesä on kylmä, niin vie pienimmälle talvipuvun. Se pitää lämpöisenä! :D

      Poista
    3. Totta! Voi, tämänhetkinen talvihaalari olisikin hyvä, kun sen saa vetoketjulla makuupussiksi. Mutta taitaa jäädä kyllä pieneksi ennen kesää. Hävettää jo valmiiksi tavaramäärä, mikä meillä tulee olemaan mukana. ;D Itselle en varmaan muista edes vaihtoalkkareita, mutta lapsille (varsinkin pienimmälle) taitaa tulla koko vaatekaappi mukaan. :D

      Poista