9.1.2016

Ei ollut kylmäsavuporoa kaupassa. APUA!



Tuon edellisen tukoksen poiston jälkeen en osaa kirjoittaa mistään konkreettisesta, joten puran vähän ajatuksia. Itsestäni. Oon jo pitkään tiennyt itseni kontrollifriikiksi, jolla pitää olla koko ajan langat käsissä. Välillä tiukemmin, välillä onnistun hölläämään. En tykkää toimia ilman suunnitelmaa tai mennä epämukavuusalueille. Piirre ilmenee milloin missäkin.

Mutta nyt oon huomannut ärsyttävän tilanteen, jossa tämä vaivaa: Kaupassa käydessä. Mr Pii otti raskausaikana ruoka-asioista ja -ostoksista vastuun. Nyt yritän päästä taas kiinni keittiöhommiin. Aloittelen ostelemalla yksinkertaisia perusruokia ja valmistamalla lähinnä tuttuja, turvallisia juttuja kotiväelle ja vieraille. Välillä törmään uuteen kokeiltavaan reseptiin ja lähden kauppaan pontevana ostoslistan kanssa. Niin kuin nyt viimeksi, kun olin bongannut lehdestä kivan uudenlaisen tarjottavan vieraita varten.

No, tärkein raaka-aine puuttui kaupasta. Ja mä vedin melkein paniikkikohtauksen partaalle, kun en keksinyt, miten ratkaisen tilanteen. Puuskutin ja puhisin kiukuissani. Kun jotain niille vieraillekin olisi tarjolle järjestettävä. No mutta ei. En keksi. En osaa. En jaksa. Ei pää toimi. Ei. Ei vaan ei. Edes paistovalmiiden kohdalla en osaa päättää ja valita. Tyhjin käsin kotiin. Ja kiukkuisena. Ja hädissään, kuin oisi kyse vakavammastakin asiasta (tämäkin kun ratkesi kotikaappien tarpeista ihan näppärästi).

Enkä haluaisi oppia tekemään varasuunnitelmaa kaiken varalle. Enkä puhu vain kauppapanikoinnista, vaan tästä samasta ilmiöstä, joka koettelee välillä muunkinlaisissa tilanteissa. Haluaisin kyetä relaamaan ja improvisoimaan. Ruokakaupassa. Perhearjessa. Elämässä ylipäätään. Luottavaisena paitsi elämään, myös itseeni.

Kokemuksia? Vinkkejä? Muita kontrollifriikkejä?



Kuvassa kauppalista, jonka Poika (5v 5kk) kirjoitti mulle sanelun mukaan. Ylpeilen tietenkin itseni puhki! Kuvan kauppalista ei muuten liity ko. tapaukseen. PIKUAUTO ja MIKRO ovat hänen vitsikkäitä lisäyksiään. Omien kauppalistojeni perään on mystisesti ilmestynyt myös esimerkiksi "2 KOIRA" ja "AUTO" -lisäykset. Ja joulun to do -listaan "JOULUKUSI".



2 kommenttia:

  1. Voihan joulukusi, miten lahjakas nuori kirjuri! Peukku pojalle, kyllä saa ihan luvan kanssa ylpeillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! ;D Alkuharmituksen jälkeen alkoi kekseliäänä tyyppinä myös väittää, että viimeksi mainittu virhe oli tahallinen. Koska hän on niin kova jätkä. ;D

      Poista