26.12.2015

Joulupuutarhatonttu ja muita hulinoita



No niin! Jouluhulinat on nyt hulinoitu. Siis ne isoimmat hulinat, joulun tuntu jatkuu kyllä yhä. Oltiin aatto ja joulupäivä Mummoloissa. Syötiin, lahjottiin, nähtiin kaikki mun ja mr Piin sisarukset.

Kun itse olin lapsi, otettiin aattoiltana kuusen alla kuva muutaman lempparilahjan kanssa. Tätä perinnettä ollaan itsekin toteutettu muutaman kerran omien lasten kanssa. Täällä julkaisen kuitenkin vain kuvan, jossa minun lempparilahjani poseeraa kuusen alla Kaisa-nuken ja Kaisan lempparilahjan, uuden tonttuasun kanssa. Oma lempparilahjani oli siis puutarhatonttu. Olen etsinyt Sitä Oikeaa. Haluan vain yhden (vinkkinä kaikille, jotka nyt haluaisivat hankkia mulle puutarhan täyteen tonttuja), ja tässä Se nyt on. Sopivan liikkis ja just sopivan mauton. Ihana.



Jotenkin tässä joulussa on hulinan ja hilpeyden lisäksi ollut haikeutta. Ensinnäkin mulla oli lahjojen suhteen olo, etten ollut oikein keksinyt kaikille hyviä. Lahja-asioista tulee helposti vähän haikea mieli, niihin liittyy niin iso tunnelataus. Iloa, jännitystä ja joskus vähän pettymystäkin. Ja tietenkin, jos tulee niitä harmittavia tunteita, tuntuu se väärältä. Eikä itselläni siis ollut todellakaan pettymystä sen suhteen, mitä sain, päinvastoin. Harmittelin, että mulla oli joidenkin lahjojen kanssa jäänyt ajatus puolitiehen. Toisaalta saatoin surra jo sitäkin, mitä aiemminkin sanoin: tuntuu, että joulukuvioiden on rauhoituttava jatkossa. Kahden päivän hulinaputki nopeasti vaihtuvine paikkoineen ja ihmisineen on lapsille (ja siksi myös aikuisillekin) vähän liikaa. Tulevaisuudessa ainakin toinen joulun päivistä on rauhoitettava kotiin ja olisi viisasta jakaa kaikki lahjat yhtenä päivänä. (Nyt ollaan jaettu aina toisen perheen kanssa aattona ja toisten kanssa joulupäivänä.) Tavallaan siinä jää se odotushysteria päälle koko joulun ajaksi. Kaikki, jotka ovat lasten kanssa joulua viettäneet, tietävät, millaista se odotus pahimmillaan on...

Mutta mukava joulu oli. Tietenkin. Nyt kylläkin Miuku on itkenyt kummallista itkua koko päivän. Sellaista kipuitkua. Kurjaa parkuun pärähtämistä ja suuria kyyneleitä. Toivon, että olisi hammasjuttuja (tosin varsinaisia viitteitä sellaiseen ei ole, paitsi muutama kuumeisen tuntuinen hetki). Arvuuttelu ja kuulostelu on stressaavaa...



Toivottavasti saadaan körötellä rauhassa nämä viimeiset päivät vuoden loppuun ja sitten aloitetaan seuraava. 2016. Huhhuh, tuntuupa se taas oudolta.


2 kommenttia:

  1. This year we had jouluaatto at my parents' house. I've taken up the Canadian tradition of opening presents on Christmas morning. Our family has gotten so big that on Christmas Eve we've started doing a cousin gift thing, where each cousin picks a name and gets an inexpensive gift for them. This year Ilona asked to stay home for Christmas Day instead of travelling, so we did. It was really nice to be at home, although it did still feel kind of rushed trying to open gifts and get out the door in time for 11 o'clock church. We came down to my in-laws' house on the 27th and opened gifts that evening and the kids were crazy hyper. Crazy! They didn't get to sleep until after 12. And Felix got a sudden earache and cried with pain until 4:30 until it suddenly disappeared. I've come to the conclusion that Christmas with small kids is just going to be wild and out of control, especially with grandparents they don't see very often, so I just try to grit my teeth and bear it. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mikä yö teillä on ollut.. :( Mutta hyvä asenne. ;) Meilläkin Poika olisi halunnut olla aaton kotona, kun ollaan monena vuonna oltu (ja saatu vieraita meille, sen sijaan, että ois ite kyläilty kahtena päivänä). Meilläkin kaikki asuu niin lähellä, että pystyttäisiin kyläilemään kaikilla ilman yöreissuja (tosin lapset tykkää yökyläillä). Aiemmin oli parasta pelailla jouluyönä sisarusten kanssa. Nyt menee vielä muutaman vuoden ajan paras pelailuaika lasten tainnuttamiseen.... Sitten, kun ovat isompia, muuttuu sekin taas erilaiseksi, jännää. :)

      Poista