9.7.2015

Kaksiviikkoinen ja muita ajatuksia (tai sitten ei)





Tänne kuuluu tällaista. Vauva on jostain oppaasta lukenut, että kaksiviikkoisella kuuluu olla tiheän imemisen kausi. Onneksi meillä on mahdollisuus istua sylikkäin tuntikaupalla. Itkujakin ja vatsanväänteitä (?) on alkanut myös oppikirjaa mukaillen tulla, samoin hormonifinnejä poskille.

Oma olo on imetystuskia ja yllättävää väsyä lukuunottamatta jo aika mainio. Eikä imetyskään IHAN niin paljoa satu, kuin vaikka viikko sitten, mutta mieluisinta olisi, jollei sattuisi lainkaan, ja jos uskaltaisin jonain päivänä luopua rintakumeista.

Muuten päässä ei liiku mitään kovin viisaita ajatuksia. Öisin oon pohtinut imettäessä ja sudokuja tehdessä, että kuutonen on kaikkein tylsin numero. Kakkonen on kaikkein palkitsevin ratkaistava. Muka. Siinä se, mitä mulla on tällä hetkellä jaettavaa! Hohoo!


8 kommenttia:

  1. Voi, tuo vatsanväänteet ja itkut kuulostaa musta nykyään vieläkin kamalammalta kuin ennen. Älä kestä niitä liian kauaa, vaikka nyt onkin aikaa hyssytellä vauvaa vaikka kuinka. Vaadi apua ja sano suoraa että on hankalaa vaikka siinä omasta mielestä aina oli muka piiloviesti että en pärjää enkä osaa hoitaa vauvaani. Älä pärjää liian kauaa!
    Toivon sydämestäni että teillä ei mennä tähän asti itkujen kans!
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin toivon, että ei mee pahaksi, eikä onneksi vielä olla lähelläkään sitä. Mutta sen verran, että näyttää välillä väkertävän juuri mahansa takia. Mutta tosiaan, toivon toivon toivon, ettei tulisi mitään tuollaista, kuin teillä esimerkiksi on ollut... :/

      Poista
  2. Oi, olen lukenut blogeja harvakseltaan ja täällä onki ihania uutisia... <3 Sydämellisesti onnea uuden perheenjäsenen vuoksi! Toivottavasti nuo imetyskivut ja vatsanväänteet helpottavat pian... Rintakumista varmaan kannattaa yrittää luopua pian, ettei se vaikuta imuotteeseen ja sitä mukaa maidontuloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vatsanväänteet tuntuu siltä, että röyhtäys on hukassa, pitäisi harjoitella parempia röyhtäytystekniikoita. :) Ja tuo kumihomma on kyllä hankala. Aina välillä koitan ilman, ja sitten oon seuraavan päivän kipeä.. :/ Nyt en yhtään muista, missä vaiheessa oon edellisiltä saanut pois, parin viikon vai parin kuukauden jälkeen. Miten voi unohtaa? :D Tosin tuntuu ihan hyvä ote olevan, kun sitten välillä koitan ilman, eli ehkä vielä uskallan kumin kanssa syöttää, kun ilman on niin tuskallista...

      Poista
  3. Mutta MIKSI kuusi on tylsin numero? Hahaha. Kyllä joskus tulee niin outoja ajatuksia yöimetys ajan aikana! Ei kai tarvitse olla mitään syviä ajatuksia tähän aikaan. Toivon että mahavaivat on vaan ne normaalit jotka loppuu nopeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en kyllä tiedä, mutta jostain syystä kutonen on ollut tosi tylsä sudokunumero. Ja kyllä, ihan hulluja ajatuksia voi yöllä tulla, kun herää kesken kaiken. Tai yöllä tuntuvat ihan järkeviltä. Aamulla ei. :D

      Poista
  4. Hih, aika samanlaista kuuluu tännekin, ainakin siis tuon vauvan puolesta. Imetystuskia ja sylittelyä. Nyt kelpaa tosin isänkin syli, joten hengähdän välillä koneen äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska ajatella, että jossain eletään samaa vaihetta ja rytmiä, kuin täällä. :) Tai siis en mä nyt kuvittele olevani ainoa, jolla on vauva, mutta että jossain Tuttulassakin. :) Tsemppiä sinne, varsinkin imetystuskiin! Pidetään peukkuja, että tuskat kaikkoavat! :)

      Poista