14.2.2015

Ystävyyden opettelemista



Meinasin minäkin jotain ystävänpäivähöttöä julkaista kahvilatreffeistä Pikkiriikkiseni kanssa ja hehkuttaa illan tulevia leffatreffejä. Mutta ulkoa tuli juuri naapureiden saattelemana sisälle lapsi, joka ei ollutkaan osannut leikkiä toisten kanssa. Kiusasi, riiteli ja kiroili. PASKAPÄÄT!! Niinpä. Minäkin olin sellainen. Ja paskamaista naurua päälle ja lähti juosten karkuun.

Semmoista naurua, josta tietää, että mikään komennus tai rangaistus ei tepsi. Kannoin sisälle, nyt raivoaa yksin huoneessaan. Vähän tuossa jo saarnasin sen kikatuksen päälle. Siitä, miten ystävyys on tärkeää. Että ei saa lyödä ja haukkua toisia. Aika painokkaastikin. Ei tehonnut, tietenkään.

Mikä siinä onkin, että kun asia on tärkeä, kiehuu oma kiukku yli ja tulee oikeasti tunne, että mun täytyy ratkaista tämä NYT. Ja jos puhe ei tepsi, niin mitä sitten teen? Seison voimattomana sen kiroilevan kakaran edessä ja tiedän, ettei oikeasti auta, kuin hellittää ote ja antaa olla hetken aikaa. Kun vaistomaisesti tekisi mieli karjua se järkiinsä.

Nyt kun tässä istun, ja kuulostelen, että lapsi alkaa hiljalleen leppyä, ymmärrän, ettei noita tilanteita ratkaista ennen molempien raivon laantumista. Jos yhtä asiaa saisin elämässäni toivoa, toivoisin lasteni kasvavan hyviksi ystäviksi, reiluiksi ihmisiksi. Sellaisiksi, jotka osaavat ottaa toiset huomioon ja ymmärtäisivät sosiaaliset pelisäännöt. Voisipa se toive toteutua sormia napsauttamalla. Nyt tuntuu, että omilla epävarmoilla toimilla ja sanavalinnoilla on liian suuri merkitys.

Nyt sieltä kuuluu jo lempeä ääni. Kokoan vielä oman lempeyteni, menen ottamaan syliin ja juttelen. Huoh. Pieni lisäviisaus ei nyt olisi pahitteeksi.


Hyvää ystävänpäivää, kuitenkin!



10 kommenttia:

  1. voi että, samanlaisten kysymysten kanssa täälläkin välillä painitaan. Tytöllä tuntui olevan syntyjään taito toimia toisten kanssa, mutta miksi pojan kanssa ei tunnu asiat menevän kaaliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisen puhelun tietopaketti oli kyllä lohduttava. Referoin sitä vielä puoliskollekin, toivottavasti tieto ei kovasti vääristynyt matkan varrella. ;) Pitäisi perehtyä enemmänkin ko. tutkimuksiin aivojen ja ajattelun kehittymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

      Poista
  2. Pientä lisäviisautta.. hmm. Ei taida tippua täältäpäin. Mutta tehdään parhaamme ja se riittäköön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on, parhaamme tehdään. :) Mutta kyllä sitä niin pieneksi ja voimattomaksi välillä itsensä tuntee...

      Poista
  3. Monesti tosiaan on parempi antaa asian olla sen kuumimman hetken. Myöhemmin voi lisäviisaus tulla mieleen kuin itsestään. Vaikka ei se kyllä aina tule ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen vielä juteltiin pojan kanssa jotain siitä, miten ei kannata kiukkuisena sanoa tai tehdä sitä, mikä ekana tulee mieleen. "Mutta kun kiukkuisena mulla on vain niin tyhmiä asioita pää täynnä", se totesi. Hyvin sanottu. Sanoin, että niin mullaki kiukkuisena joskus on, ja siksi kannattais aina molempien ottaa pieni aikalisä. ;) Mutta onhan se helpommin sanottu, kuin tehty... ;) Mutta fiksu ja ihana lapsi se silti on, vaikka vähän kuumakalle välillä onkin. <3

      Poista
  4. Meilla ainakin Miken 7 vee tarvitsee aikaa. Ja niin tarvitsen minakin. Ollaan raivon sattuessa omissa nurkissamme hetkisen, joskus pitemmankin aikaa. Sielta yleensa ilmestyy anteeksipyytavainen herra joka tietaa tarkalleen mika meni pieleen ja miksi hanta pyydettiin olemaan omissa oloissaan kunnes kayttaytyminen tasaantuu. Ja usein ilmestyy myos anteeksipyytavainen isompi ihminen joka menetti malttinsa ja pyytaa anteeksi silta pienemmalta. Ja ei siina usen tarvita kuin muutama sana ja iso halaus ja herra 7 vee lahtee iloisena pihalle leikkimaan.

    Kun vaan aina muistaisi sen hyvan neuvon "calm breeds calm". Minun hermoilla ei aina muistu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon koittanut ajatella, että eikös sitä siinäkin anna hyvän mallin elämää varten, kun näyttää, että riidat on vain riitoja. Että niitä saa olla ja sitten ne vain pitää sopia. Ja että aikuinenkin voi pyytää anteeksi. Pakko ajatella noinkin, kun tosiasia on se, että ne omat hermot vain mitenkään ei sitten aina riitäkään... ;)

      Ja tuo on kyllä ihana juttu: kun riita on sovittu, voi oikeesti lähteä iloisena ulos leikkihin. Itellä tapaa jäädä vähän fiilikset junnaamaan... (Jos nyt mietin ihan vaikka riitoja aikuistenkin välillä, hehee.. ;D)

      Poista
    2. Joo, aikuiset ovat huomattavasti huonompia unohtamaan riidan poikaset kuin noi muksut :)

      Poista
    3. Niinpä. Olisi kyllä kiva vähän imeä oppia niistä tässä suhteessa. Ja varsinkin olla paljastamatta/tartuttamatta niihin sitä omaa pitkän kaavan kiukuttelua... ;)

      Poista