12.2.2015

Ilahduta bloggaajaa -haaste



Sain ilokseni joku viikko sitten kahdesta osoitteesta tämän hauskan blogeissa pyörineen blogihaasteen. Elsa-Aalialta ja Näppituntuman Amrialta. Molemmat sellaisia, joille itsekin olisin kenties laittanut haasteen eteenpäin, jos olisin ehtinyt ensin.

Mietin, että ketäköhän haastaisin, kun oon aina ollut vähän nynny näissä haastamisissa. Haastan yleensä tosielämän tuttuja tai ympäripyöreästi vaan "kaikki". Tai en ketään. Päätin rohkaistua, ja haastaa tällä kertaa muutaman sellaisen bloggaajan, joita en oikeasti tunne.

Ideana on siis haastaa mukaan valitsemansa määrä bloggaajia, ja jos tarttuvat haasteeseen, eli jatkavat sitä, olen velvollinen ilahduttamaan heitä sopivaksi katsomallani tavalla. (Säännöt voitte tsekata vielä alkuperäisestä lähteestä Tipulasta.)



Valitsin ilahdutettaviksi bloggaajiksi nämä kolme:

Jenayan blogista Kerron sulle tarinan elämästä. Jenaya on niin söötti ja sympaattinen. Sopii ilahdutushaasteeseen ihan parhaiten, koska harrastaa sellaista muutenkin. Jenaya laittaa lukijansa pohtimaan asioita uusista vinkkeleistä ja lisäksi tykkään kilometrin mittaisesta "Lukemista ja nähtävää!"-palkista, josta oon löytänyt monta uutta kivaa blogia.

Lindizin blogista Tutipuu. Tutipuu äksyine Hormonihirviöineen on niin viihdyttävä blogi. Vaikka sanat ovat teräviä, Lindiz on jotenkin niin helposti lähestyttävä tyyppi ja värikkäistä sanavalinnoista huolimatta tosi kivan ja reilun oloinen. Ja tykkään, että blogi on saanut nostetta ja sen kautta kivoja yhteistyöjuttuja.

Mamma rimpuilee -blogin haastan myös. Se on vain niin hirveän hauska ja herttainen blogi. Jos joitain blogeja luetaan aina kulmat kurtussa (hyviä nekin), niin tässä blogissa saa aina hymyillä, jollei jopa tirskua. Ja siellä on soma vauviainen, ja hassu isoveli.


En tiedä, onko teitä vielä haastettu (en äkkiseltään löytänyt teidän teksteistä viestiä, jotta olisitte ainakaan vielä lähteneet mukaan). Eli jos päätät tarttua haasteeseen, niin täältä pesee jotain (toivottavasti) ilahduttavaa.



6 kommenttia:

  1. Hei mä ihan unohdin kysyä sun osoitteen! Laitapa mulle sähköpostiin nappituntuman_amria@yahoo.com niin yritän saada ilahdutuksen lähaikoina postiin :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Mä ihan pian ilahdutan sua! Kivaa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, jännää! Kivaa lauantaita ja ystävänpäivää! :)

      Poista