23.2.2015

Raskausajan pukeutuminen





Raskaus- ja imetysaika ovat pukeutumisen kannalta haastavaa aikaa. Sitä helposti ostaa sellaista, mikä nyt sattuu mahtumaan päälle, tai minkä nyt sattuu saamaan napaan asti napitettua auki. Riippumatta siitä, näyttääkö se minulta ja tuntuuko siinä kivalta. Vaikken mitenkään vaatefriikki olekaan, on pukeutuminen mulle silti fiilisjuttu ja yhdenlainen tapa toteuttaa itseäni.

Listaanpa ajatukseni aiheesta tällä kertaa tähän muotoon:

Raskausajan vaatteet:

- Haluaisin, että voisin käyttää hankkimiani vaatteita myöhemminkin.
- Paitsi housuja. Ne ostan H&M:ltä ja kulutan puhki.
- En tykkää "oikeiden äitiysvaatevalmistajien" housuista, vaan haluan aina tällaiset, joissa ei ole mitään ylimääräistä härpäkettä mahan alla.
- Paidoista oon innostunut napapaita-ajatuksesta. Eipä ainakaan jää mahan kohdalta pieneksi. Menisi ehkä imetysaikanakin imetystopin päällä hyvin. (Kuvan paita on ostettu puoliksi vitsillä kukkateemaisille synttäreille, mutta arvasinkin, että uskaltaudun pitämään sitä muulloinkin, kuin vitsaillessani...)
- Sukkisajan toivoisin jo olevan ohi. Monta kerrosta, jotka kaikki loppuvat eri kohtaan mahaa ja jotka rullautuvat kukin omaan suuntaansa, tuntuvat inhottavilta.
- Sukkiksina oon muuten käyttänyt tavallisia, mutta nurinpäin: juuri riittävästi tilaa, ainakin vielä tämän kokoiselle mahalle!
- Ehtiiköhän talvi vaihtua kevääksi ennen kuin toppatakki jää pieneksi? Aiemmin oon kesäodotuksineni selvinnyt ilman äitiystakkeja.

Imetysajan vaatteet:

- En tykkää niistä kietaisumallisista "luukkupaidoista".
- Enkä tykkää nappipaidoistakaan. Sellaisia mulla kuitenkin on tavannut eniten olla.
- Muutenkaan en tykkää paidoista, joista näkee heti, että ne on imetyspaitoja.
- Aikaisemmin olen käyttänyt paljon tavallisen paidan ja alla olevan imetystopin yhdistelmää. En halua vilkutella mahanahkaa...

No niin, entäpäs mitkä ovat teidän ajatuksenne ja vinkkinne tästä aiheesta?

(Pikkiriikkinen on tänään potilaana. No, onneksi on lämmin mökki ja tepsivää lääkettä.)






17 kommenttia:

  1. Raskausajan housuongelmat pelasti reikäkuminauha ja henkselit. Päälle väljä tunika tai reunoista huoliteltu ympyräresorin suikale joka sopivasti jatkoi kesken loppuvia kohoavia paitoja. Talviraskautta vietin isäni toppatakissa, kesäraskautta äitini shortseissa ��
    Löysin imetystopit vasta toisella imetyksellä ja sen jälkeen ihan joka paita saattoi olla imetyspaita. Topilla imetys oli huomaamatonta kun koko vatsa tai rintamus ei ollu auki. Ja toppi toi ylimääräsen kerroksen kylmää viimaa ja tulehdusta vastaan.
    Mutta näissä, varsinki imetyspukeutumisessa vaikuttaa suuresti se että minä oon mitä vähimmässä määrin vaate ihminen ja työni oli vain harvemmin sellaista että piti olla edustuskelpoinen, ennemminkin piti olla maastokelpoinen.
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tarkoitus kirjoittaa että "varsinkin raskauspukeutumisessa suuresti..." Mutta nyt kun tarkemmin mietin niin lause pitää paikkansa kummanKIN kohdalla
      -r

      Poista
    2. Reikäkuminauha? Eli siis tavallisiin housuihin, vai sellaiset mamahousut? Mua häiritsee kaiken ylimääräisten tuntu, joten viritykset tuntuu hankalilta. Aina painaa jostain. Mulla on nyt ulkohousuina omani, vetskari vain viehkosti auki. ;D Mutta sekään ei ehkä toimi enää kauaa, kun jo kinnaa ja ehkä kohta vilkkuu takin reunan alta? ;D

      Imetystopit on kyllä hyviä, juurikin mainitsemistasi syistä. :)

      Poista
    3. Tavallisiin housuihin �� vetskari auki ja kuminauha napinreiästä. En koskaan löytäny oikean kokoisia raskaushousuja (ehkä en kauheen aktiivisesti ettinykkää) niinpä tyydyin vanhoihin kuminauhalla jatkettuihin ��

      Poista
    4. Mäkin taisin käyttää ekassa odotuksessa jotain sellaisia virityksiä (hiuslenkillä), mutta kuten mainittua jossain muussa kommentissa, alkoi häiritä ja hermostuttaa mutkat ja mytyt. Vähän herkkää... ;D

      Poista
  2. Ihana masu <3 Mä en voinut pitää niitä paitoja, joista näki että ovat imetyspaitoja, ihan kotona vaan. Ja housuna oli hyvät matalavyötäröiset ei-raskaushousut ja tuubi! Äiti ompeli näitä masutuubeja mulle, mutta sähän osaat itse ommella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuubeja en muuten olekaan kokeillut! Suunnittelin kyllä joskus sellaisen ostavani, mutta on sitten vain jäänyt. Semmoisenhan voisikin tosiaan tehdä?! :D Mutta yyh, mä en halua edes ajatella tavallisia matalavyötäröisiä housuja, jotenkin kinnaa ajatuskin. Oonkohan mä vähän yliherkkä? :D Ja turhaanpa kummastelen Poikani vinkumista, jos vaatteet tuntuu hankalilta, tai on mytyssä... ;)

      Poista
  3. During breastfeeding, I wear regular shirts with a nursing bra and stretchy tank top underneath. That way I can lift up my top shirt and pull down my tank top and bra, and then I'm not showing anyone too much breast or too much belly, haha.

    I hated, HATED finding pants during my pregnancies. Nothing ever worked right.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oo oikeastaan tykännyt mistään muista äitiyshousuista, kuin tämmöisistä kuvassa olevista. Kaikissa muissa on aina jotain vikaa. (Tosin kuvan housujen väristä en kyllä kauheasti tykkää, mutta menköön. Mulla on samanlaiset myös "kivan värisinä".)

      Imetykseen oon samoin tykännyt itse just siksi paidan alla pidettävästä topista, että saa kaivettua paljasta ihoa esiin vain "tarvittavan määrän". ;)

      Poista
    2. http://www.jalie.com/jalie3132-nursing-tees-sewing-pattern.html

      Mulla on tämmönen imetypaita kaava, mutten oo kerinnyt sitä ompelen. En voi kuvitella miksei, haha. Haluaisin yrittää, se näyttää mielenkiintoiselta, ja erimosielta kun ne luukku paidat.

      Poista
    3. Hehe, ai miten niin ei oo ollut aikaa? :D

      Musta tuntuu, että mulle ei käy ihan kaikenmalliset imetyspaidat, kun oon niin "pienivarusteinen" (hehe). Jos jää liikaa vaatetta rinnan päälle, niin tuntuu, että valahtaa helposti sinne syömisen tielle. Haastavaa hommaa. ;)

      Lopulta ehkä kaikein helpoimmat imetysvaatteet on mun mielestä olleet semmoiset painonappipaidat. "Ongelmana" niissä on se, että imetysaikana sitä on vähän huolimaton ulkonäkönsä suhteen, ja saattaa unohtaa napit napaan asti auki jossain väärässä tilanteessa! :D Niinkin on käynyt... ;)

      Poista
  4. Kuule, treffataan joku päivä ja suunnitellaan Se erilainen imetyspaita. Poden nimittäin täällä ihan samaa ongelmaa. Ideoita oon vähän kehitellyt mutta vielä en oo kokeillut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun mulla olis tuolla kaapissa yksi kangas, mistä haluaisin kesäksi imetysmekon.

      Poista
    2. No näin tehdään! :D Pitää googlailla eka vähän ideoita ja sitten suunnitellaan Maailman Paras Imetyspaita. :)

      Poista
    3. Kuvia kehiin sitten :)
      -r

      Poista