25.2.2015

Kukkasia äitiyspakkauksille.




Eilen kuhistiin uudesta äitiyspakkauksesta. En varmaan ole kovin paljon myöhässä, jos kuhisen vasta tänään?

Ensimmäistä odottaessa otettiin tietenkin pakkaus. Toista odottaessa en kokenut tarpeelliseksi, kun kaikki oli jo valmiina seuraavallekin vauvalle. Vieläkään en näe suurta tarvetta, mutta jotenkin se nyt kiehtoo kauheasti, enkä osaa päättää. Varsinkin, kun meidän vauva syntyy taas siinä taitteessa, etten edes tiedä, saisinko vuoden 2014 vai 2015 pakkauksen.

Innostuin ympyröimään pakkauksista suosikkini. Jos löytäisin molemmista monta kivaa, ei olisi suuri riski (nolo sanavalinta, mutten jaksa keksiä parempaa) ottaa pakkaus ja saada kumpi vaan. Ensiolettamus kuitenkin on, että luulen löytäväni vuoden 2015 pakkauksesta enemmän kiinnostavia juttuja. Värimaailma on mun silmään miellyttävämpi ja muutamia uusia spesiaalijuttuja tämän vuoden pakkauksesta löytyy. Kuitenkin pidän epätodennäköisenä, että vanhat paketit olisi jaettu loppuun ennen meidän hakemustamme (joka pitäisi kai jättää huhtikuun puoliväliin mennessä?). Vuonna 2010 saatiin heinävauvalle vielä edellisen vuoden paketti. Mitenköhän muina vuosina on mennyt? Pitää varmaan googlata...


Vuoden 2014 pakkauksen suosikit ovat ihana haalari ja vanupuku, pilkullinen oranssi potkupuku, turkoosiraitainen yöpuku.


Vuoden 2015 pakkauksesta kukitettavia löytyi kuin löytyikin enemmän:edellistä paljon kivempi makuupussi, pussilakanasetti, vetoketjulla makuupussiksi suljettava haalari, harmaa vanupuku, auringonkeltaiset vaatteet, pilvipuku, valkoinen harja ja kuumemittari. Oikeastaan tykkään melkein kaikista.

Kyllä, niin tyhmää kuin se onkin: mua harmittaisi, jos saisin vuoden 2014 pakkauksen. Noloa myöntää. Kun paheksun itsekin niitä, jotka kehtaavat valittaa tällaisesta lahjasta, joka meille suomimutseille tarjotaan.


(Kuvat vein Kelan sivuilta.)


12 kommenttia:

  1. Meille tulee pakkaus varmaan joskus viikon päästä ja se on kaikella todennäköisyydellä vm 2014. Itsekin tunnustan tykkääväni enemmän monista uuden pakkauksen sisältämistä tuotteista. Ei olisi ikinä pitänyt katsoa 2015 pakkausta, niin osaisin olla paljon kiitollisempi. Ihanaa oikeasti, että pakkaus on olemassa. Voin ihan mielelläni luopua teidän jälkikasvun (=sun värisilmän) hyväksi pakkauksen retroimman värisistä jutuista, jotka ei itseäni niin kovasti miellytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just juttelinkin toisaalla, että toisaalta kumpi paketti vaan, niin sitten, kun niitä yhdistelee itse ostamiinsa vaatteisiin, niin kyllä niistä kivoja settejä saa. Munkin värisilmää miellyttää kyllä oranssia enemmän toi auringonkeltainen, mutten pidä retro-oranssiakaan huonona. ;)

      Voi, näin unta, että mentiin kahville (ja erityisesti KAKULLE) jutteleen äidiksi kasvamisesta. Silloin yöllä, kun heräsin, muistin keskustelun sisällön paremminkin, mutta nyt en enää muista. Mutta olispa kyllä kiva, jos voitais joskus edes nähdä!!

      Poista
  2. Meillä on tuo -14 pakkaus ja olin oikeasti hirveän pettynyt vaatteiden heikkoon laatuun. Vihreä-valkoraitaisissa potkareissa oli saumassa reikä ensimmäisen pesun jälkeen, siis ennen yhtäkään käyttöä. Muutenkin kankaat ovat läpinäkyvän ohutta ja makuupussi tuntuu jotenkin paperiselta. Yöhaalari on niin kapeaa mallia, ettei sopinut päälle ja napitkin on melko suurilla väleillä (tuuletus ainakin toimii). Ei pitäisi valittaa, mutta valitan silti. Kirpparilta olisi löytynyt käytettynä parempaa tavaraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietinki tätä kirjoittaessa, että joku on kommentoinut tämän vuoden 2014 paketin laatua. Oisitkohan sä jo silloin kesällä sanonut kun nähtiin? Vai olikohan joku muu...? Mutta harmi kyllä, että ovat olleet huonoja.

      Lastenvaatteissa on kyllä paljon eroja, ja joskus hämmästyy, ettei "merkkikään" takaa laatua. Oon tykännyt Halpa-Hallin Lovely Bear -bodeista muuten eniten. Pitkä käyttöikä, ihanan pehmeä ja joustava materiaali ja kivan näköisiäkin. Ja edullisia. :)

      Poista
  3. Minuakin nolottaa, että tykkään paljon enemmän tuosta 2015 pakkauksesta ja harmittaa, että pelkään että saadaan tuo 2014! Miten typerää, mutta sellainen on ihmismieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, noloa! :D Mutta tuossa alla joku vinkkasi keskusteluun, jonka mukaan voitaisiin saada uusikin paketti, te varsinkin, kun tuutte pari viikkoa meidän perässä. Aattelinkin näitä pakkauksia tutkiessani, että toi uudempi on ihan sun värinen. :)

      Poista
  4. Hei, pakko vinkata, että saatat saada tuon uuden pakkauksen kyllä, jos odotat tilaamista vielä pari viikkoa, ks. tämän blogikirjoituksen kommentit :) http://kaitaliina.blogspot.fi/2015/02/aitiyspakkaus-2015.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, se ois kyllä hauskaa. Mutta ehkä selviäisin, vaikka saisin vanhankin.. Ehkä... ;D Joskaan en edelleenkään tunnusta päättäneeni, päädytäänkö pakettiin vai rahaan... Vähän kyllä paketilta nyt tuntuu... ;)

      Poista
  5. Saa ihan oikeasti haluta 2015 malliston, kunhan vaan muistaa kuinka hyvin Suomi hoitaa aidit ja vauvat. :)

    Uudessa Seelannissa odottavat aidit saavat ilmaisen hoidon, mutta aitiyspakkauksia ei ole. Taalla on itse asiassa viime aikoine puhuttu paljon Suomen mielettoman upeasta systeemista. (Ajatelkaa nyt - JOKAINEN vauva saa vaatteita ja viela laatikon, jossa voi nukkua ensi alkuun jos ei ole varaa ostaa sankya!!! =)

    Taalla on aitiysloma 12 viikkoa, tosin palkattomalle hoitovapaalle saa jaada vuodeksi. Ei ole kotihoidontukia eika lapsilisia. Tana aamuna kuulin, etta eduskunta oli torpannut lakiesityksen 26 viikon aitiyslomasta. Huokaus! Paivahoito on kaikille maksullista ja niita paikkojakin on joskus hankala saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12 viikkoa... :| Kamalaa.. Kyllä täällä oikeasti on asiat niin hyvin (ja toivottavasti pysyykin. Välillä tuntuu, että kehityksen suunta näissä asioissa on ihan väärä...), että ihan turha valittaa, jos saa väärän väriset potkuhousut tai jos jää ilman kuumemittaria! :D Täälläkin on nyt paljon uutisoitu, että ulkomailla olla kiinnostuneita meidän äitiysavustuksista. :)

      Poista
    2. Ja joka systeemissa on omat venkuransa! Taalla on helppo saada osa aikaista tyota, jopa sairaanhoitajia on toissa koulutunteina. Ja usein isovanhemmat vahentaa tuntejaan ja auttaa hoitamisessa (taallahan koulu alkaa kun taytat 5 vuotta!!!) Tyonantajat ovat usein joustavia tyoaikojen kanssa, moni tyokaveri joko aloittaa aamuseitsemalta (ja toinen puoliso hoitaa lapset hoitoon) tai vastaavasti aloittaa joskus kahdeksan jalkeen. Mutta on se joo aika kamala ajatus jos vauvan pitaisi menna hoitoon jo 12 viikon ikaisena!!!

      Poista
    3. No niinpä: kauheaa, että joutuu ekan kerran miettimään 12 viikkoa synnytyksen jälkeen (tai tietenkin jo aikaisemmin) ratkaisuja työelämän suhteen. Mulla menis ekat kuukaudet ihan paniikissa... :( Nytkin 9 kuukauden jälkeen iskee paniikki, kun pitää ajatella töihin menoa tai kotiin jäämistä (eli päätöksen tekoa)...

      Poista