Nypeltämistä

Voiko parempaa extemporeideaa lauantaille keksiä, kuin makkariremontti? No, joitain fiksumpia tulee mieleen, mutta tuolla idealla mentiin ja laatikkopyöräiltiin kevätsäässä rautakauppaan valitsemaan tapetteja ja maaleja.

Toistaiseksi ollaan saatu revittyä ne tapetit, jotka jo talon ekalla näyttökerralla ilmoitin haluavani pois. Strömssö-henkisistä nettiopuksista poiketen revittiin osa tapeteista irti puolen sentin silppuna. Yllättävintä oli, että roolit vaihtuivat päinvastaisiksi, kuin monessa muussa puuhassa (kuten vaikka elämässä ihan yleensä): mr Pii puhisi, tuskaili ja analysoi syitä ja parannusehdotuksia, kun minä taas tein reippaana hommia: nypelsin, kyykin, sumuttelin, nypin ja hinkkasin. Tuntikaupalla, tyytyväisenä. Oli hauska huomata, että kun pitkästä aikaa keskittyy tekemään jotain, missä ei tarvitse ajatella yhtään, putkahtaa mieleen ihan yllättäviä juttuja.

Mietin montaa hyvää ystävää, ja montaa sellaista, jota enää hyvin harvoin näen. Iloitsin niistä monista, jotka odottavat vauvoja ja jotka ovat rakastuneet. Fiilistelin eräiden uusia työpaikkoja ja mietin muutamaa muinaista tuttua, että mitäköhän heillekin nykyään kuuluu. Hassuinta oli, että yön pimetessä, nyppimisen edelleen jatkuessa, putkahti mieleen ihan hassuja yksittäisiä maisemia, paikkoja ja tunnelmia. Ihan kuin unia. Omituisten, kivojen fiilisten ohessa kehittelin päässäni keskustelun, jossa mr Piille hehkuttaisin, miten terapeuttista ajattelua vaatimaton puuhastelu onkaan. Mielikuvassani ehdotin, että jospa sittenkin rakennettaisiin oma talo. Ja näyssäni lankesi painokas hiljaisuus. Ajatuksistani mut havahdutti mr Pii, kysymällä "mitä". Olin kuulemma tirskunut ääneen.

Ei, ei nyt sentään rakenneta taloa. Kun nyt saataisiin edes tämä kunnialla valmiiksi. Mr Pii veikkasi huoneen olevan valmis maanantaina. Minä torstaina, ja Poika ensi kesänä. Aion olla oikeassa.