1.11.2013

Harmitonta halloweenia.


Olisi varmaan tekopyhää olla tykkäämättä halloweenista vedoten sen pakanalliseen taustaan. Onhan moni muukin sellaisesta kehkeytynyt traditio asettunut suomalaiseen kulttuuriin ihan hyvin. Ja hyvin harmittomalla tavalla näitä kekkereitä kuitenkin juhlitaan. Kotikaupungissamme oli vilinää ja iloa, naamiaisasuisia lapsia kiertelemässä iltamyöhään auki olevissa kaupoissa vanhempiensa kanssa. Miksen iloitsisi tästä kaupunkilaiset yhteen kokoavasta tapahtumasta siinä, missä muistakin hyvän mielen tempauksista? Ja iloitsenkin. Vielä, kun ei tarvitse miettiä, pukeutuuko oma lapseni verta tihkuvaksi möröksi, mustahuuliseksi zombiepimuksi vai hurjaksi noidaksi. Vielä, kun ei tarvitse murehtia, kiinnostaako heitä sellaiset asiat jotenkin enemmän, kuin toivoisin.

Meidän perheellä oli muuten tosi pelottavat naamiaisasut: isä oli pukeutunut opettajaksi (hui!!), äiti äidiksi (kääk!), toinen lapsista vauvaksi (apua!) ja toinen uhmaikäiseksi (iik...).

Mutta silti. Oon mä vähän vielä tosikko tämän suhteen. Vuosi sitten olin enemmän ja tulevana vuonna varmaan vähemmän. Jokseenkin röyhkeänä kuitenkin koen, että rymistellään tällaista juhlaa pyhäinpäivän alla (ja jopa sen sijaan?). Ja sitä paitsi inhoan kummituksia, pääkalloja, sotkumeikkejä, hämähäkkejä ja tehdaskurpitsalyhtyjä. Ja sitä halloweeninoranssia myös, ainakin mustaan yhdistettynä.

Siksi onkin kiva juhlistaa tulevaa viikonloppua ihan toisenlaisissa kekkereissä. Hyväntekeväisyyshengessä. Huomiseen!

Tämä lempeä kurpitsapää asusti silloisen naapurin pihalla 3 vuotta sitten.
Ei halloweenin takia, vaan ihan sadonkorjuuhengessä.
(Oli muuten ihan VALTAVA kurpitsa!)





4 kommenttia:

  1. Juhuu, no tervetuloa! Täällä heräsi äiti-ihminen hetki sitten aivan turhan aikaisin...vissiin vähän jännästressiä ilmassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hyvin jännitetty on puoliksi tehty! Ihanat juhlat oli, kiitos vielä. Oikein erityisen ihanat, sanoisin. :)

      Poista
  2. Mutta jos juhlisikin supisuomalaista sadonkorjuujuhlaa eli kekriä ja tekis naurislyhtyjä!

    Ja mullakin oli hauskaa koulun halloweeneissä, lapsilla oli niin kivaa ja tuli positiivista palautetta. Aiemmin oon kans poikotoinu kyseistä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurislyhtyjä, heh, joo! ;D

      Mutta näin juuri: jos se tuottaa lapsille iloa, niin ei se voi olla kokonaan huono juttu. Eikä meillä suomalaisillakaan kai ihan turhan paljon oo päiviä, jolloin heittäytyä pöllöttelemään...?

      Poista