13.4.2013

Yksinhuoltajakurssi osa1

Voi huhhuh.

MrPii lähti viikonloppumenoille. Tärkeille semmoisille, korostan sitä heti näin alkuun. Eli jos multa nyt pääsee semmoisia "senkin sika, kun et oo täällä" -kommentteja, niin muistatte, että on Oikeasti Tärkeillä Menoilla.

21:00 Pieni ulvoo sylissä. Iso ärjyy lattialla. Minä koitan puhua puhelimessa. Vastapuhuja moittii, kun kuuluu huonosti. Joten korotan ääntä tarpeettomankin paljon. Pienellä on lääkesatsi ja iltapuuro oksennettuna illan toisille yökkäreille. Mä olen oksennuksessa. Pöytä lainehtii oksennuksessa. Leipätaikina ja keksitaikina lojuvat monetta tuntia muhimassa. Jauhot ja muut sotkut ympäri keittiötä. Iso ulvoo, kun ei leivota ja Pieni ulvoo kun on kipeä. Roikotan isompaa huutajaa kolmannella kädelläni (=?) jäähylle ulvomaan. Multa pääsee puhelimeen ruma sana (toivottavasti meni jälkikasvulta ohi) ja isken luurin korvaan.

22:00 Pieni nukkuu lääkittynä. Iso nukkuu posket punaisina. Keittiö siivottuna. Minä istun sohvalla ja syön tuoretta leipää. Ja virkkaan siinä sivussa ruskeaa tiskirättiä. Ihmeellisen tyydyttävä hiljaisuus.

Huh.

Yöllä heräiltiin paljon, Isommalla veti suonta jalasta ja Pienempi siirtyi aamuyöstä syliin nukkumaan. Ajattelisin silti, että yö oli hyvä. Nyt vaan peukalot pystyyn, että sujuu huomiseen asti edes jotakuinkin ilman romahduksia.

Ja hassu on tilanne nytkin: ajattelin tarjota pienemmälle autopäikkäripätkän, kun en ulos rohkene laittaa. Nukahtivat molemmat ja siellä posottelevat takapenkillä hälyttimen seurana. Ehkä menen kohta mukaan ja kurvaan kauppaan, kun ovat jo valmiiksi pukeissakin?

Mutta jos tämä nyt olisi jokin yksinhuoltajakurssi, niin läpäisisin sen korkeintaan välttävällä arvosanalla. Kyllä minä tarvitsen kaverin tähän hommaan. Ja niin kai muutkin, mutta eipä sitä aina voi valita. Ja eikö sekin riitä, jos selviää välillä edes välttävästi...?

Näillä mennään ja muutamalla muulla purnukalla.


5 kommenttia:

  1. Ou! Vatsataudit on niiin...suolesta! Meilläkin tyttö onnistuu sairastumaan aina (onneksi harvoin) kun mies on pois. Niin kauan kun lapset säilyy hengissä niin voit taputtaa itseäsi selkään. Ei ole herkkua.
    Voimahali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks. Onneksi ei ollut kyse (tällä kertaa) oksennustaudista, vaan kuume-yskä-nuha -kaikesta. Ja oksennus tuli (kolmessa) kaaressa, kun limaisena ja hikisenä huutavalle yritin ruiskaista lääkkeen "vauhdilla" (tajuamattani sen ennenkokematonta makeutta). Hyvä minä. Hengissä kaikki edelleen, ja nyt osaan lääkitä varovaisemmin. ;)

      Poista
  2. Samaa on tässä taloudessa mietitty että sankareita on ne jotka yksin kotishowsta selviävät. Ei hetken hengähdystä, ei toivoa että toinen tulee tunnin päästä vähän auttamaan. Hattua nostan, sekä sulle että aina arjesta yksin selviäville!
    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä näissä tilanteissa oppii nostamaan hattua muille ja sille omalle puolikkaalle. Ja ehkä vähän itsellekin. ;)

      Poista
  3. Ja siis nythän on mun on vielä ihan pakko tulla tänne huomauttamaan, että oon mä aikaisemminkin huoltanut yksin. Osa1:llä ajattelin ensimmäistä yötä näistä kahdesta. Joopjoop, ettei nyt vaan kukaan pitäisi mua vähemmän sankarina, kuin mitä olen. Hohoo...

    VastaaPoista