8.5.2016

Tämmöinen äiti




Välillä tuntuu, etten ole kummoinenkaan äiti. Etten huushollaa riittävästi. Että meidän ovesta kuullaan iltaisin useammin isän huutavan lapsille "Syömään!", kuin mun. Etten pese pyykkiä riittävän säännöllisesti ja oikeaoppisesti. Ja päästän kodinhoitohuoneen räjähtämään päivässä. Enkä ole tällä hetkellä riittävästi kahden isomman lapsen käytettävissä. Että näytän huonoa esimerkkiä välillä liian riehakkaan ja toisinaan turhan tulistuvan luonteeni kanssa. Ja niin edelleen.

Mutta mitä vielä. Äiti minä silti olen, meriiteistä huolimatta. Näille kolmelle olen jotain, mitä kukaan muu ei voi koskaan olla: Äiti. Toissapäivänä askartelin lapsilleni monisivuiset tehtäväkirjat. Joskus kerron iltasaduksi vitsejä ja laulan iltalauluja itse keksityillä sanoilla. Viime yönä laitoin pinnejä unenpöpperössä raivoavan tytön päähän, jolla meni tukka silmille (kesti muuten tovi selvittää raivon syy). Aamulla otin kiukkupussin vessaan istumaan, kun meikkasin. Juteltiin elämän tärkeistä asioista. Ja eilen vilkuilin 80 kilometrin päässä kotoa hermostuneesti puhelinta kahdeksasta yhdeksään. Tehden kaiken mahdollisen ajatustyön helpottaakseni kotona ensimmäistä kertaa ilman mua tapahtuvaa vauvan nukutusta. Äiti ei ole lomalla äitinä olemisesta, vaikka viettäisikin ihanaa vapaailtaa. Äiti ei ole vähemmän äiti, vaikka tuoksuisi pullalta vain kerran viidessä vuodessa tai vaikka pesisi toisinaan valkoista ja kirjavaa pyykkiä huolettomasti sekaisin. Tai vaikka se diagnosoisi aurinkoihottuman ensin täitartunnaksi ja köhän heti keuhkokuumeeksi. Olen tämmöinen äiti, kuin olen. Ja niin täydestä sydämestäni ja sielustani.

Onnea kaikille äideille!



4 kommenttia:

  1. Vau mikä postaus!

    Onnea äitienpäivänä!

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. :) Mun piti sanoa jotain muuta tähän kuvaan liittyen, mutta sitten se tupsahtikin suusta tuollaisena. :)

      Poista