21.5.2016

Tähtitaivas ja muita yöjuttuja



Miuku on valvottanut monta yötä. Joka yö aikaisemmin alkaa hysteerinen huuto (joka siis yltyy hiljalleen ihan rauhallisen heräämisen ja havahtumisen jälkeen). Huutokohtaus tuntuu joka yö kestävän edellistä kauemman. Tutti ei käy. Istahtaminen ei käy. Sänkyyn laittaminen ei käy. Maito kylläkin käy (vaikka yösyötöistä oli jo päästy...), mutta sen jälkeen huudetaan taas samaan malliin selkä kaarella ja vesi silmistä valuen. Särkylääkekään ei tunnu auttavan. Pitää hämätä ja hyssyttää, ja sekin auttaa vain satunnaisesti. Toissayönä auttoi lopulta silikonisen pullasudin imeskely, seuraavana hän nukahti puristaen isosiskon pientä hiusharjaa. Viimeyönä luovutin viiden jälkeen vuoron mr Piille, joka nousi kiljujan kanssa aloittelemaan päivää.

Huoh.

Olisipa syynä hammas, ja tulisipa se pian läpi. Muuten alan olla aika neuvoton. Ja väsynyt.

Aamupäivä oli kaunis ja lämmin. Pikkupöytä terassilla näytti siitepölyn takia tähtitaivaalta. Virkkaisinko sään kestävän mustan maton penkin eteen?



Sitten olisi vuorossa jääkiekkoa. Kotikatsomoissa tulee olemaan jännitystä, sillä keskimmäinen kannustaa aina punaista.


6 kommenttia:

  1. En osaa muuta kuin arvailla, mutta toivotan voimia. Voisko Miuko olla liittynyt teidän perheen Laktonautteihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, toivottavasti ei... :( Tai siis että allergiat ja rajoitteet on aina niin tylsiä. Mutta vielä laittaisin hampaan piikkiin, ja kävelyn oppimisen tuomaan levottomuuteen ehkä myös. Uusia ruoka-aineitakaan en keksinyt tähän väliin ottaneemme... Hauskaa muuten, kun oon automaattisesti ajatellut, että meidän perheessä pojat on laktonautteja ja tytöt ei. Mutta että eihän Miukusta tosiaan vielä tiedä, kummanko geeniperimän saa. :D

      Poista
  2. Voi ei! Meillä oli muuten pari viikkoa sitten ihan samanlaisia karjumisöitä. Nyt on onneksi helpottanut ja oletettavasti liittyi hampaaseen, joka nyt vihdoin on vähän tullut läpi. Ei vielä kokonaan. Ja tuli muuten tuskaisen hitaasti. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mäkin vielä veikkaan. En muist, että kellään meillä ois näin työlästä ollut vielä näiden ensimmäisten hampaiden kanssa. Kääk.... Onneksi teilläkin on helpottanut, ehkä täälläkin kohta! :) Tänään tarkistutin korvat, ja niissä ei mitään ollut, joten lakkaan sitä ainakin murehtimasta. :)

      Poista
  3. :( Kuulostaa tosi epämukavalta! En osaa neuvoa mitään. Toivottavasti jos se on hammas, niin se tulee läpi pian.

    Go punaiset! Haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli onnellinen punaisten kannattaja, kun aamulla kuuli tuloksen! ;D Ehkä Suomen onnellisin kiekkofani eilen. ;D Mutta joo, toivotaan, että hammas tulisi. Selviäisi sitten, että johtuiko siitä.

      Poista