16.5.2016

Ihmisiä ja kohtaamisia


Viimepäiviin on mahtunut monenlaisia kohtaamisia:

Piipahdus Mummolassa, ja toinen Isomummolassa.

 
Yksi ilta vauvantuoksuisessa Ystävälässä. Se puolitoistaviikkoinen oli niin käsittämättömän pieni, että päässä alkoi vähän humista ja polvet meni veteliksi. Ja isoveljeksi muuttunut kummipoika oli niin sööttinen. Neljä isointa touhusivat omia hurjia leikkejään yläkerrassa ja pienin tietenkin tuhisi itsekseen, mutta nämä kuvassa pelleilevät pienet leikkivät keskenään. Hauska näky.



Sitten yksi ystävä kyläili yhden yön verran lapsineen meillä. Sellainen, jonka olen tavannut viimeksi kolme lasta sitten. Hänestä oli tullut äiti tuona aikana kahdelle ja oma laumani on kasvanut yhdellä. Ja silti kaikki oli ihan niin kuin ennenkin. (No ehkä vähän levottomampaa, tai ainakin eri tavalla levotonta, kuin ennen. Heheh.)


Paljon ihmisiä ja kohtaamisia (terkkuja kaikille mainituille!!), joiden takia en ole kokenut moneen päivään tarvetta uppoutua blogimaailmaan. Mutta sitten, kun vauhti hidastui, tuli äkkiä hassusti ikävä tänne. Kummallista. Kivaakin. Että moikka vaan, Päikkäreiden väki, hauska nähdä! Mitä kuuluu?






2 kommenttia:

  1. Tulin tankkailemaan hyvää fiilistä, ihana kun kirjoittelet lyhyitä ja ytimekkäitä postauksia, jaksaa tällainen keskittymisongelmainenkin lukea. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Itsekin tykkään pitää jutut tiiviinä, tosin usein kyllä rönsyileekin. Vähän keskittymisvaikeuksia ollut itelläkin välillä, lyhyitä tekstejä on silloin helpompi hallita. ;) Kiva, jos saat täältä hyvää fiilistä! :)

      Poista