14.10.2015

Syyslomapuuhia



Mr Pii kävi luisteluttamassa lapsia jäähallilla peräkkäisinä päivinä. Kotiin jäävälle iski tietenkin aina kiukku, joten piti keksiä riittävän kiinnostavaa korvaavaa tekemistä.

Kun isoveli harjoitteli luistinhommia (=kiukutteli jutun hankaluutta), askarreltiin Pikkiriikkisen kanssa postia pikkuserkkulaan. Hän kun on varsin innokas liimaaja ja leikkaaja. (Pikkuserkkulaan terveisiä, että eipä tullutkaan yllätyksenä, jos kerkiätte lukea tämän ennen postipojan visiittiä.)





Kun sitten tänään Pikkiriikkinen pääsi testaamaan 5 numeroa liian suuria luistimia (takaisin tullessaan demonstroi tohkeissaan kaatumisiaan), minä istuin ja imetin. Mutta Poikapa onkin niin iso, että viereisestä huoneesta huutelin sille mustikkapiirakan valmistusohjeet. (Ihan valmispohjasta kyllä.) Taidettiin kaikin yllättyä, kuinka vähin avuin sai sen tehtyä. Uuniin en antanut sen itse vielä painavaa vuokaa laittaa, muuten selvisi aika lailla itse. Taitaa olla ylpeä leipuri tänään pöydässä, kun keitetään pian saapuville syyslomavieraille päiväkahvit!




2 kommenttia:

  1. Kiitos vielä tännekkin upeista sukista ja paketista :) ja yllätyksenä säilyi kun nyt vasta tämän näin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän se meni hyvin. :) Askarteluapulaisen kanssa vähän intouduttiin väreistä ja paperisilpusta. :D Eli kivaa oli, ja puhuttiin teistä paljon. :)

      Poista