25.10.2015

Suuri suku ja huippunelikko



Ihan huippureissu takana. Kohteena uusi koti, jonka tunnistinkin yllättäen vuosien takaa tutuksi yökyläpaikaksi. Seurana neljä syntymävuosikaimaserkkua ja meidän syntymävuosikaimavauvat.

Mullahan on 70 serkkua. Toiselta puolelta 66 ja toiselta 4. Tärkeitä kaikki. Pikkuserkkuja lapsillamme on reilusti yli sata. En edes tiedä tarkkaa lukua. (Tietääkö joku muu?)

On mieletön voimavara, että on lähellä (joskaan ei aina fyysisesti) ihmisiä, joiden kanssa on tunnettu aina. Joiden kanssa on koettu ekat yökyläilyt (terveiset viimeisimmän yökyläpaikan emännälle, teillä oon ollut myös ihan ekaa kertaa yökylässä), kesäleirit, teini-iän hömpötykset, mökkireissut, lukuisat sukujuhlat ja serkkukokoontumiset. Yhden serkun kummi olen itse ja yksi serkuista on oma kummini. Ja toisen polven kanssa kummisuhteita alkaa olla jo enemmänkin. (Terkut näille kaikille.) Sitten on niitä, jotka ovat eri ikäpolvea ja joiden elämästä en paljoakaan tiedä. Ja sitten niitä, että ollaan tavattu aikuisena kerran. Mutta heti tuntui täysin tutulta ja helpolta. (Terkut Kanadaan.) Ja kiitos Facebookin, kaukaisistakin on tullut osa tavallista arkea. Ja erikseen pitää mainita vielä serkkujen kautta tulleet ihanat puolisot, jotka tuntuvat usein ihan yhtä omilta, kuin serkutkin.

Teille ei tarvitse selittää, esittää, kertoa taustoja tai yrittää olla mitään muuta, kuin on.

Ketäs serkkuja, serkkujen puolisoita tai muita sukulaisia käy Päikkäreillä? Huutakaa hep, lähettäkää terkkuja, ja jättäkää jokin vinkki itsestänne.


(Sopivaa kuvaa en tähän saa, näytönohjain hajosi ja ohjelmat ei pelitä. Höh. Mutta koska kuvatta kaikki on laimeaa, kaivoin jonkun vanhan, joka ei liity mihinkään mitenkään.)

12 kommenttia:

  1. muistaakseni tuo tiedän mokkelo oli 142.pikkuserkuista ja sen jälkeen on syntynyt vissiin 2 ja pian kolmas.että onhan niitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja jos tuossa lukemassa on vain yhden suvun pikkuserkut, niin kolme saa lisätä. Paitsi tietty omat kolme pitää vähentää, jolloin lopputulos pysyy samana. :D

      Poista
  2. Kivaa luettavaa! :) Tää blogin lukeminen tuntuu hämärtävän todellisuutta: Puhuttiin eilen Mr. Piin kanssa siitä, montako kertaa oon ollut teillä kylässä nykyisessä kodissa ja totesin, että ehkä vain kaksi - blogisi takia tuntuu ihan kuin kävisin teillä vähän väliä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kaksi kertaa? Kyllä asia täytyy nyt korjata siihen kolmeen ainakin! :)

      Itse taas tuossa ennen teille tuloakin (ja silloin, kun viestiteltiin) harmittelin, ettei olla pitkään aikaan nähty, eikä kuultu. Sunkin pitää perustaa blogi, niin mäkin pääsisin vastavierailulle edes siellä "hämärtyneen todellisuuden" puolella! :)

      Poista
    2. Kyllä, niin täytyy!

      Mua on usein blogin pitäminen ajatuksena houkutellut, mutta tiedän, että alkuinnostuksen jälkeen siitä tulis todennäköisesti maailman tylsin blogi, kun laiskistuisin ja päivitystahti olis ehkä 2 krt / vuosi. Siksi perustin tällaisen kevytrakenteisemman jutun, joskin sielläkin on nyt ollut ihan hiljaista jo toista kuukautta: http://www.instagram.com/refashionproject365

      Poista
    3. Hei vau! Hienoja tuunauksia! Pitäisköhän itekin tutustua tuohon instagrammiin, ainakin seuraajan roolissa? :) Jos se vaan on riittävän simppeli mun rajalliselle (tämänhetkiselle) aivokapasiteetille... Täytyypä joku päivä tutustua. :)

      Poista
    4. Kiitos! Kyllä mun mielestä Instagram on hyvinkin simppeli ja yksinkertainen käyttää. Mä käytän pelkästään puhelimella ja kännysovelluksesta löytyy kaikki oleelliset toiminnot, mikä kertoo siitä, ettei niitä ole paljon. Ja oman tilinhän pystyy myös suojaamaan halutessaan, niin että vain hyväksytyt seuraajat näkee kuvat, jos haluat tehdä henk. koht. tilin. Monilla blogisteillahan on erikseen bloginimellä tili Instassa. :)

      Poista
    5. Oho, enpä olisi eilen uskonut, että tänään jo naputtelin tilin itselleni. Oli tosiaankin niin helppoa! :D Täytyypä katsoa, mitä tästä seuraa, seuraako mitään vai seuraanko itse vain muita. Tulipas seuraava lause, heh heh.

      Mutta kiitti vaan yllytyksestä! (Päätän myöhemmin, millä äänensävyllä tuo pitää lukea. :D)

      Poista
  3. Oon vihdoin saanut mukavan rutiinin sun blogin lukemiseen. Kirjotat niin hyvin! Terkut täältä lännestä :-)

    VastaaPoista