29.10.2015

Kaipaan syyllistämissovellusta.



Ajatus harhailee. Ihmeesti menee arki sekaisin, kun tietokone ei toimi kunnolla. Ei saa otetta blogihommista, joilla oon tavannut rytmittää päivääni. Ja toi uusi sometouhu instassa tekee mielen levottomaksi. Sekin lisää tunnetta, että on pakka sekaisin. Mitä nyt pitäisi sanoa ja näyttää missäkin ja miten sen kännykän saisi hetkeksi laskettua kädestään?

Tuosta kännykän käytöstä ja sen haitoista vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen nyt on kirjoiteltu, ja siitä olen kotona pauhannut muutenkin jo pitkään. Meidän perheessä netti ja älylaitteet koskevat vasta aikuisia. Paitsi välillisesti toki lapsia myös. En haluaisi, että minun ja lapsen välissä on puhelin. Tai minun ja miehen. Pahimmillaan kaksin kappalein. Telkkari ei tunnu ollenkaan yhtä vaaralliselta, eikä pöytäkone. Niiden luo mennään ja siksi käyttökynnys on hiukan korkeampi, kuin kaikkialle seuraavan puhelimen esiin kaivamisessa. Ja onhan noi isot näytöt fyysisestikin meistä kauempana, kuin pikkunäytöt, jotka pitää nostaa nenään kiinni. Tyhmempikin hoksaa, että kumpaanko väliin on lähimmäisen helpompi puskea katkaisemaan keskittyminen: nenän ja puhelimen, vai nenän ja telkun.

Älkää ihmetelkö, jos jää whatsapp-viesteihin vastaamatta. Tai instagram-kuvista tykkäämättä. Haluan, etteivät lapseni koe aina keskeyttävänsä jotain, kun tulevat luokseni. Melkein tekisi mieli paksuntaa tuo äskeinen lause. Mut en mä täällä Päikkäreissä osaa. Se näyttäisi vieraalta. Puhelimilla voisi oikeastaan olla pääsykielto joihinkin huoneisiin ja nettikielto tiettyinä kellonaikoina. Ja olisiko sellaista sovellusta, joka laskee päivän surffailutunnit ja syyllistäisi, jos tietty määrä ylittyy? (Säästyisin sitten itse siltä syyllistämishommalta. Itseni ja toisten.)

Oikeasti luulen, että käytän älylaitteita paljon vähemmän, kuin keskivertosuomalainen. Mutta toisaalta luulen, että keskivertosuomalainen kuvittelee käyttävänsä älylaitteita paljon vähemmän, kuin keskivertosuomalainen. Vai mitä luulet, keskivertosuomalainen? Ahdistaako teitä tämmöinen? Vai hätäilenkö syyttä?



Tästä tekstistä ja tästä pöljästä kuvasta (piti etsiä joku vanha käyttämättä jäänyt, joten tämä menköön) välittynee hyvin levoton ja poukkoileva fiilis, joka tällä hetkellä näistä nettivekottimista on. Mutta kyllä tää tästä. Varmasti tasoittuu taas. Kunnes sitten taas jossain vaiheessa alkaa ällöttää.



6 kommenttia:

  1. Olet asian ytimessä. Melkein pahaa tekee, kun kännykät on joka paikassa PÄÄOSASSA, jopa auton ratissa. Elämä jää kakkosraiteelle! Meillä on lasten puhelimet yön keittiössä, lisäksi screentime- sovellus heillä käytössä. Näppärä! Hiukan tuli käyttömaksua juuri, tähän asti ollut ilmainen. Pitäis asentaa omaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä, että puhelimet on yön keittiössä. Tiedän eräiden toistenkin tekevän niin ja myötäillyt, että hyvä ratkaisu! Niin monesti oon kuullut oppilaitten kertovan, miten ovat yöllä heränneet, ja kun ei uni muka heti tullut, niin sitten ovat pelanneet jotain peliä pari tuntia. Juuh... Kyllä se vähän rajoittaa sitä käteen kiinni kasvamista, kun ei koko ajan ole saatavilla se luuri. Ja screentime-sovellus kuulostaa näppärältä myös! :)

      Poista
  2. Minä niin yhdyn sanoihisi. Itse en omista älypyhelinta, on ihan vain se älytön jolla voi soittaa ja laittaa viestiä ;) somet ja instat eivät sano minulle mitään :D facestakin lähdin pois, koin sen liian ahdistavaksi(mutta palasin vähän aikaa sitten takaisin ihan vain käsityö ja askartelusivustojen takia, en siis omista yhtään ystävää siellä).
    Työni ja tuttavapiirinkin kautta, tiedän kuinka kännykän käyttö ja jatkuvat piippaukset yms. vaikuttavat ihan normaaliin elämään. Jotkut nuoret keskustelevat kännykän kautta, mutta normaali kanssakäyminen unohtuu, tai jos sellaista on, niin kännykät kulkee mukana ja jatkuvasti tarkastetaan kuka mitäkin ja missäkin. Osa on kertonut sen olevan stressaavaa ja ahdistavaa, tulee puristava tunne rintaan. En ihmettele.
    Mutta kyllä ihmiset osaavat onneksi toisinaan jättää sen puhelimen pois kädestä ja keskittyä siihen hetkeen mikä nyt on meneillään, tässä ja nyt, ihan edessä.
    Uskon että jokainen kuitenkin itse tietää kuinka paljon käyttää ja tarvitsee. Rajoittaa sen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vähän somet ja muut ahdistaa muakin. Ja se riippuvuus. Missä kohtaa se riipppuvuus muuttuu sairaudeksi ja elämää rajoittavaksi tekijäksi?

      Toisaalta tiedän itseäni vain vähän nuoremman sukupolven puhuvan paljon netin läsnäolon hyödyistä, ja vaikka mun on hirveän vaikea uskoa, ettäkö se olisi välttämättömyys, niin yritän ajatella, että tulevakin sukupolvi osaa ratkaista tämän asian, jonka itse koen ongelmana. Ehkä heidän aikanaan sosiaaliset vaatimukset ovat erilaiset, tai ehkei kännykät lopulta vaikuta niin paljoa, kuin luulin. Mieluummin sanoisin 20 vuoden päästä, että "huh, ei käynyt niin kuin pelkäsin", kuin että "mitäs mä sanoin"...

      Poista
  3. Meilläkin muksun (ja useimmiten myös miehen) puhelin on yön keittiössä. Munkin olis parempi jättää puhelin sinne, mutta "joudun" ottamaan sen yöpöydälle, koska se toimii myös herätyskellona. Tai onhan mulla oikea herätyskellokin, mutta se on vähän epäluotettava: vaihtaa nimittäin aikavyöhykettä aina välillä omin päin :D

    Mä väitän, että mun lasten hereillä ollessa tapahtuva ruutuaika on vähentynyt älypuhelimen myötä. Ennen älypuhelinta piti aina käynnistää kone ja istua siihen, kun oli hoidettava joku asia (käytän kaikkeen asioiden hoitoon ensi sijaisesti jotain muuta kuin puhelinsoittoa, koska inhoan puhelimessa puhumista). Siihen sitten jämähti istumaan. Puhelimella mun tulee laitettua se viesti ja sitten laitan puhelimen sivuun. Mulla oli myös aiemmin paha tapa käydä vähän väliä tietokoneella tsekkaamassa, onko sähköpostiin/faceviestiin tullut vastausta (ja sitten jämähtää siihen koneelle), nyt ei tarvi, kun puhelin piippaa.

    Voi olla, että kokonaisruutuaika on pidentynyt, koska nykyään mulla on tapana lueskellä puhelimella blogeja, uutisia ja katsoa ohjelmia areenasta kun nukutan lapsia. Aiemmin vaan istuin pimeässä ja kiukuttelin mielessäni kun ei ne nukahda. Tää tapa on mulle stressittömämpi, ja tuleepa ne blogitkin luettua siinä vaiheessa ja lasten nukahdettua on sitten aikaa muuhun (esim. tulla tähän koneelle kirjoittamaan pitkiä kommentteja, joita ei jaksa puhelimella kirjoittaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin siis kiva herätyskello sulla! :D :D

      Mutta onhan se näin, kyllä puhelimesta paljon hyötyäkin on. Just tollasissa tilanteissa, joissa ennen joutui istua tuskaisen toimettomana. Ja toki monesti muulloinkin.

      Itse kuulun tuohon porukkaan, joka istuu koneella (tai telkkarilla) varmasti ihan liian ison osan päivästä. Aina perustelen sitä sillä, että tähän tuun tekemään jotain tiettyä ja oon tässä jonkun tietyn ajan ja lähden pois. Enkä esim. jonkun muun tekemisen ohessa surffaile puhelimella ja hoida asioita (niitä tärkeitä tai vähemmän tärkeitä). Mua aina jotenkin hirveästi häiritsee, jos joku räplää puhelinta mun seurassa, enkä tiedä, mitä se tekee. Että pelaako se shakkia vai näpytteleekö jonkin tärkeän lyhyen viestin. En tiedä, mille jään kakkoseksi. Tietokoneella tai telkkarilla istuvan touhut voin sivusilmällä tarkistaa ja päättää itse, pyydänkö keskeyttämään vai palaanko itse myöhemmin asiaan.

      Mut joo, kukin tietää, mikä on paras tapa omalla kohdalla. Ja äiti tietää, mikä on paras tapa omassa perheessä. Eikö?! xD

      Poista